Richard
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Richard | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | – |
– ruotsinkielinen | – |
– ortodoksinen | – |
Muunnelmia | Rikhard, Riku |
Vastineita eri kielissä | Ricardo, Reichard, Rikard, Rick, Dick |
Nimen alkuperä | muinaissaksalainen, mahtava, rohkea |
Richard on monissa maissa yleinen miehen etunimi. Nimi on muinaissaksalaista alkuperää ja on yhdistetty sanoista rich, joka merkitsee mahtavaa, ja hard, joka merkitsee rohkeaa.[1] Nimen muunnoksia eri kielissä ovat muun muassa Ricardo ja Rikard, suomessa Rikhard ja Riku. Nimeä ei tässä muodossaan ole suomalaisessa kalenterissa, mutta Rikhardin nimipäivä on 7. helmikuuta. Richard esiintyy myös sukunimenä.
Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Suomessa on vuoden 2019 loppuun mennessä ollut 5511 Richard-nimistä henkilöä.[2]
Richard on ollut keskiajalla myös muutaman Englannin kuninkaan nimi, mutta heistä käytetään suomen kielessä vakiintuneesti nimimuotoa Rikhard.
Tunnettuja Richardeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Englannin Rikhard-nimiset kuninkaat on lueteltu sivulla Rikhard.
- Richard Kuningas (k. 722), saksilainen kuningas ja pyhimys
- Richard (Richard Alexander Walter George, s. 1944), Gloucesterin herttua
- Richard Allen (1760–1831), yhdysvaltalainen piispa, kirjailija ja kansalaisoikeusaktivisti
- Richard Allen (1902–1969), intialainen maahockeypelaaja
- Richard Andvord (1839–1913), norjalainen liikemies
- Richard Anuszkiewicz (1930–2020), yhdysvaltalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä
- Richard Appel (s. 1963), yhdysvaltalainen televisiokäsikirjoittaja ja -tuottaja
- Richard Arkwright (1732–1792), englantilainen keksijä ja liikemies
- Richard Axel (s. 1946), yhdysvaltalainen biokemisti, Nobelin lääketieteen palkinnon saaja
- Richard Bauckham (s. 1946), englantilainen teologi ja eksegeetikko
- Richard Rodney Bennett (1936–2012), brittiläinen säveltäjä ja pianisti
- Richard von Bienerth (1863–1918), Itävallan pääministeri 1908–1911
- Richard M. Bishop (1812–1893), yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko ja Cincinnatin pormestari
- Richard Borcherds (s. 1959), brittiläinen matemaatikko ja Fieldsin mitalisti
- Richard Brautigan (1935–1984), yhdysvaltalainen runoilija ja kirjailija
- Richard Brixel (s. 1943), ruotsalainen kuvanveistäjä
- Richard Kendall Brooke (1930–1996), eteläafrikkalainen lintutieteilijä
- Richard Burton (1925–1984), walesilaissyntyinen näyttelijä
- Richard de Bury (1287–1345), englantilainen kirjailija ja piispa
- Richard Francis Burton (1821–1890), brittiläinen tutkimusmatkailija ja kielentutkija
- Richard Austen "Rab" Butler (1902–1982), brittiläinen konservatiivipoliitikko, Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeri 1963–1964 ja valtiovarainministeri 1951–1955
- Richard C. Byrd (1805–1854), yhdysvaltalainen poliitikko
- Richard E. Byrd (1888–1957), yhdysvaltalainen lentäjä ja naparetkeilijä
- Richard Cantillon (n. 1680–1734), irlantilainen taloustieteilijä, fysiokratismin perustaja
- Richard Casimir de la Chapelle (1862–1916), suomalainen vapaaherra ja tulitikkutehtailija
- Richard de Clare (1130–1176), normandialainen jaarli
- Richard Corben (1940–2020), yhdysvaltalainen sarjakuvantekijä, kuvittaja ja animaattori
- Richard Cromwell (1626–1712), Englannin, Skotlannin ja Irlannin lordiprotektori, Oliver Cromwellin poika
- Richard Cromwell (1910–1960), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Richard Cumberland (1631–1718), englantilainen filosofi ja piispa
- Richard M. Daley (s. 1942), yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko, Chicagon ent. pormestari
- Richard Dawkins (s. 1941), englantilainen eläintieteilijä, evoluutiobiologi ja uskontokriitikko
- Richard Dedekind (1831–1916), saksalainen matemaatikko
- Richard Denning (1914–1998), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Richard DeVos (1926–2018), yhdysvaltalainen miljardööri
- Richard Dogbeh (1932–2003), beniniläinen kirjailija
- Richard Doverilainen (k. 1184), englantilainen benediktiinimunkki ja Canterburyn arkkipiispa
- Richard C. Duncan, yhdysvaltalainen sähköinsinööri ja futurologi, Olduvai-teorian esittäjä
- Richard Eden (s. 1959), kanadalainen näyttelijä
- Richard Edlinger (1958–2005), itävaltalainen kapellimestari ja säveltäjä
- Richard R. Ernst (1933–2021), sveitsiläinen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Richard Faltin vanhempi (1835–1918), saksalais-suomalainen säveltäjä, urkuri, kapellimestari ja musiikkipedagogi
- Richard Faltin nuorempi (1867–1952), suomalainen kirurgi
- Richard Feynman (1918–1988), yhdysvaltalainen fyysikko, Nobelin fysiikanpalkinnon saaja
- Richard Ford (s. 1944), yhdysvaltalainen kirjailija
- Richard Fortus (s. 1966), yhdysvaltalainen kitaristi
- Richard Garfield (s. 1963), yhdysvaltalainen matemaatikko, keksijä ja pelisuunnittelija
- Richard "Dick" Garmaker (1932–2020), yhdysvaltalainen koripalloilija
- Richard B. Garnett (1817–1863), Etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa
- Richard Garriott (s. 1961), yhdysvaltalainen pelisuunnittelija
- Richard Jordan Gatling (1818–1903), yhdysvaltalainen keksijä
- Richard Gay (s. 1971), ranskalainen kumparelaskija
- Richard F. Gordon Jr. (1929–2017), yhdysvaltalainen astronautti
- Richard Grenell (s. 1966), yhdysvaltalainen poliitikko ja diplomaatti
- Richard Hambleton (1952-2017), kanadalainen taidemaalari
- Richard Hamilton (1922–2011), brittiläinen kuvataiteilija
- Richard Hamilton (s. 1978), yhdysvaltalainen koripalloilija
- Richard Hamming (1915–1998), yhdysvaltalainen matemaatikko
- Richard M. Hare (1919–2002), englantilainen analyyttinen filosofi, moraalifilosofian professori
- Richard Harris (1930–2002), englantilainen näyttelijä ja muusikko
- Richard Haydn (1905−1985), brittiläinen näyttelijä
- Richard F. Heck (1931–2015), yhdysvaltalainen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Richard Heimberger (1836–1906), suomalainen liikemies, tehtailija ja valtiopäivämies
- Richard Henderson (s. 1945), brittiläinen biologi ja biofyysikko, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Richard Henneberg (1853–1925), saksalais-ruotsalainen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari
- Richard Herd (1932–2020), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Richard Herrmann (1923–1962), saksalainen jalkapalloilija
- Richard von Hertwig (1850–1937), saksalainen biologi ja eläintieteilijä
- Richard Hol (1825–1904), alankomaalainen säveltäjä ja musiikkikirjailija
- Richard Hughes (1900–1976), brittiläinen kirjailija
- Richard Hughes (s. 1975), brittiläinen rumpali
- Richard Jefferies (1848–1887), englantilainen kirjailija
- Richard Jenkins (s. 1947), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Richard Mentor Johnson (1780–1850), Yhdysvaltain varapresidentti 1837–1841
- Richard Karp (s. 1935), yhdysvaltalainen matemaatikko ja tietojenkäsittelytieteilijä
- Richard von Krafft-Ebing (1840–1902), itävaltalais-saksalainen psykiatri ja seksologi
- Richard Kruspe (s. 1967), saksalainen kitaristi
- Richard von Kühlmann (1873–1948), saksalainen diplomaatti, Saksan ulkoministeri 1917–1918
- Richard Kuhn (1900–1967), saksalainen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Richard Labbart (1863–1928), suomalainen pankinjohtaja, liikemies ja valtiopäivämies
- Richard Labunski, yhdysvaltalainen kolumnisti ja journalismin professori
- Richard Leakey (1944–2012), kenialainen poliitikko, paleoantropologi ja luonnonsuojelija
- Richard Borshay Lee (s. 1937), kanadalainen antropologi
- Richard Henry Lee (1732–1794), yhdysvaltalainen poliitikko ja senaattori
- Richard Lenski (s. 1956), yhdysvaltalainen evoluutiobiologi
- Richard Lorentz (1900–1963), suomalainen sotilaslentäjä
- Richard "Dick" Lundy (1907–1990), yhdysvaltalainen animaattori ja elokuvaohjaaja
- Richard Lynch (1940–2012), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Richard Lynn (1930–2023), brittiläinen psykologian professori ja eugenikko
- Richard Marquand (1937–1987), brittiläinen elokuvaohjaaja
- Richard Mason (1919–1997), englantilainen kirjailija
- Richard Mason (s. 1977), englantilainen kirjailija
- Richard McDonald (1909–1998), yhdysvaltalainen yrittäjä, toinen McDonald’s -ketjun perustajista
- Richard Meier (s. 1934), yhdysvaltalainen arkkitehti
- Richard Laurence Millington Synge (1914–1994), brittiläinen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Richard von Mises (1883–1953), itävaltalainen matemaatikko ja fyysikko
- Richard Montgomery (1736–1775), amerikanirlantilainen kenraalimajuri
- Richard Morris Hunt (1827–1895), yhdysvaltalainen arkkitehti
- Richard Muller (s. 1944), yhdysvaltalainen fyysikko
- Richard Murdoch (1907–1990), brittiläinen näyttelijä
- Richard Müller (s. 1934), suomalainen diplomaatti
- Richard Neustadt (1919–2003), yhdysvaltalainen politiikan tutkija ja poliittinen neuvonantaja
- Richard Neville (1428–1471), englantilainen Warcickin jaarli ja poliittinen vaikuttaja
- Richard Møller Nielsen (1937–2014), tanskalainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Richard Nixon (1913–1994), Yhdysvaltain presidentti 1969–1974
- Richard O’Connor (1889–1981), englantilainen kenraali
- Richard O’Connor (s. 1978), anguillalainen jalkapalloilija
- Richard Oesterreicher (1932–2023), itävaltalainen kapellimestari ja jazzmuusikko
- Richard Owen (1804–1892), brittiläinen eläintieteilijä, anatomi ja paleontologi
- Richard Wayne Penniman, Little Richard (1932–2020), yhdysvaltalainen rocklaulaja
- Richard Pesola (1886–1945), amerikansuomalainen toimittaja
- Richard Pococke (1704–1765), englantilainen arkeologi ja egyptologi
- Richard Polsa (1869–1944), suomalainen seppä ja tehtailija
- Richard Rautoja (1877–1936), suomalainen taidemaalari
- Richard van der Riet Woolley (1906–1986), brittiläinen tähtitieteilijä ja Astronomer Royal
- Richard Roberts (s. 1943), brittiläinen biokemisti, Nobelin lääketieteen palkinnon saaja
- Richard Rogers (1933–2021), brittiläinen arkkitehti
- Richard Rohr (s. 1943), yhdysvaltalainen kirjailija ja fransiskaanimunkki
- Richard Rorty (1931–2007), yhdysvaltalainen filosofi
- Richard Roxburgh (s. 1962), australialainen näyttelijä
- Richard Sackler (s. 1945), yhdysvaltalainen lääkäri, liikemies ja toimitusjohtaja
- Richard Scarry (1919–1994), yhdysvaltalainen lastenkirjailija ja kuvittaja
- Richard Schiff (s. 1955), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Richard R. Schrock (s. 1945), yhdysvaltalainen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Richard Seddon (1845–1906), Uuden-Seelannin pääministeri
- Richard Serra (1939–2024), yhdysvaltalainen kuvanveistäjä ja videotaiteilija
- Richard Shepherd (1942–2022), brittiläinen konservatiivipoliitikko
- Richard Brinsley Sheridan (1751–1816), irlantilainen näytelmäkirjailija, runoilija ja poliitikko
- Richard Sherman (s. 1988), yhdysvaltalainen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja
- Richard M. Sherman (1928–2024), yhdysvaltalainen säveltäjä ja lauluntekijä
- Richard Sievers (1852–1931), suomalainen lääkäri ja arkkiatri
- Richard Smalley (1943–2005), yhdysvaltalainen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Richard "Dick" Smith (1922–2014), yhdysvaltalainen maskeeraaja
- Richard E. Stearns (s. 1936), yhdysvaltalainen matemaatikko ja tietojenkäsittelytieteilijä
- Richard Stigell (1880–1956), suomalainen kemisti ja kauppakorkeakoulun professori
- Richard Stone (1913–1991), brittiläinen taloustieteilijä, Nobelin taloustieteen palkinnon saaja
- Richard Stone (1953–2001), yhdysvaltalainen säveltäjä
- Richard Strauss (1864–1949), saksalainen säveltäjä ja kapellimestari
- Richard Swinburne (s. 1934), brittiläinen filosofi ja professori
- Richard Taylor (1826–1879), Etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa
- Richard Taylor (1919–2003), yhdysvaltalainen filosofi
- Richard Edward Taylor (1929–2018), kanadalais-yhdysvaltalainen fyysikko, Nobelin fysiikanpalkinnon saaja
- Richard Teschner (1897–1948), itävaltalainen nukketeatteritaiteilija
- Richard Thaler (s. 1945), yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja professori, Nobelin taloustieteen palkinnon saaja
- Richard Thompson (s. 1949), brittiläinen rock-muusikko
- Richard Thompson (s. 1985), trinidadtobagolainen pikajuoksija
- Richard W. Thompson (1809–1900), yhdysvaltalainen poliitikko, laivastoministeri
- Richard Thorp (1932–2013), englantilainen näyttelijä
- Richard Titmuss (1907–1973), brittiläinen sosiologi, sosiaalipolitiikan teoreetikko ja professori
- Richard Tötterman (1926–2020), suomalainen suurlähettiläs, kansliapäällikkö, valtiosihteeri ja juristi
- Richard Wagner (1813–1883), saksalainen oopperasäveltäjä, kapellimestari ja musiikkiteoreetikko
- Richard Wagner (1952–2023), romaniansaksalainen kirjailija
- Richard Weitbrecht (1851–1911), saksalainen pappi, runoilija ja prosaisti
- Richard von Weizsäcker (1920–2015), Saksan liittopresidentti 1984–1994
- Richard Martin West (s. 1941), tanskalainen tähtitieteilijä
- Richard Norris Williams (1891–1968), yhdysvaltalainen tennispelaaja
- Richard Wilson (s. 1960), englantilainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Richard Willstätter (1872–1942), saksalainen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
- Richard With (1846–1930), norjalainen laivanvarustaja
- Richard Wright (1943–2008), englantilainen kosketinsoittaja, Pink Floydin perustajajäsen
- Richard Wright (1908–1960), yhdysvaltalainen kirjailija
- Richard Wright (s. 1977), englantilainen jalkapallomaalivahti
- Richard Wysocki (s. 1993), yhdysvaltalainen frisbeegolfaaja
- Richard Adolf Zsigmondy (1865–1929), saksalainen kemisti, Nobelin kemianpalkinnon saaja
Kuvitteellisia Richardeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Richard, Springfieldin ala-asteen oppilas tv-sarjassa Simpsonit
- Richard Alpert, tv-sarjassa Lost
- Richard Bucket, tv-sarjassa Pokka pitää
- Richard Connelly, vakuutustarkastaja tv-sarjassa Surface
- Richard Diamond, yksityisetsivä tv-sarjassa Richard Diamond, Private Detective
- Richard Fisk, antisankari Marvel Comicsin sarjakuvissa
- Richard Poole, rikoskomisario televisiosarjassa Murha paratiisissa
- Richard Webber, tv-sarjassa Greyn anatomia
Richard sukunimenä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- André Richard (s. 1937), kanadalainen katolinen arkkipiispa
- Anthony Richard (s. 1996), kanadalainen jääkiekkoilija
- Charles Richard-Hamelin (s. 1989), kanadalainen pianisti
- Cliff Richard (s. 1940), brittiläinen pop- ja rocklaulaja
- Cyprien Richard (s. 1979), ranskalainen alppihiihtäjä
- Gloria Richard (s. 1934), kanadalainen sopraano ja musiikkipedagogi
- Henri Richard (1936–2020), kanadalainen jääkiekkoilija
- Jean Richard (1921–2001), ranskalainen näyttelijä
- Maurice Richard (1921–2000), kanadalainen jääkiekkoilija
- Pascal Richard (s. 1964), sveitsiläinen maantiepyöräilijä
- Pierre Richard (s. 1934), ranskalainen näyttelijä
- Tanner Richard (s. 1993), sveitsiläinen jääkiekkoilija
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 457. WSOY, 2001. ISBN 951-0-23323-4.
- ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 7.2.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Richard Wikimedia Commonsissa