Richard Lorentz

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Richard Lorentz
Henkilötiedot
Syntynyt 17. tammikuuta 1900
Venäjän lippu Uusikirkko, Viipuri
Kuollut 23. marraskuuta 1963 (63 vuotta)
Espanjan lippu
Kansalaisuus Suomen lippu
Sotilashenkilö
Palveluvuodet 1919-1950
Komentajuudet

Hävittäjälentolaivue 24:n komentaja, Lentorykmentti 2:n komentaja, Kannaksen armeijan ilmakomentaja. Lentojoukkojen

komentaja.
Taistelut ja sodat Vapaussota Talvisota Jatkosota
Sotilasarvo Eversti

Richard Julius Lorentz (17. tammikuuta 1900 Viipurin Uusikirkko23. marraskuuta 1963 Espanja) oli suomalainen sotilashenkilö. Hänen vanhempansa olivat professori Herman Lorentz ja Maria o.s. Muethel.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorentz otti vapaaehtoisena osaa vuoden 1918 sisällissotaan jääkärimajuri Aarne Sihvon joukoissa. Hän oli mukana Venäjänsaaren retkikunnassa ja haavoittui myöhemmin polveen Ahvolan taisteluissa, minkä seurauksena Lorentz joutui käyttämään kävelykeppiä tukenaan koko loppuelämänsä.

Ylioppilaaksi Lorentz valmistui Viipurin yhteiskoulusta vuonna 1919. Hän suoritti asepalveluksensa Meripataljoona 19:ssä, minkä jälkeen hänet hyväksyttiin toiselle kadettikurssille vuonna 1919.

Ura Suomen armeijan palveluksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorentzin valmistuttua vuonna 1921 hän palveli nuorena upseerina neljä vuotta Tampereen Rykmentissä. Palvelus Tampereella ei miellyttänyt Lorentzia, minkä seurauksena hän päätti anoa Ilmavoimiin. Lorentz hyväksyttiin ohjaajakoulutukseen, jonka hän suoritti vuonna 1925 Santahaminan merilentoasemalla.

Lorentz siirrettiin Uttiin vuonna 1926 saamaan hävittäjäkoulutusta. Utista oli kehittynyt hävittäjätaktiikan koulutuksen keskuspaikka. Oman hävittäjäkoulutuksensa jälkeen Lorentz toimi vuosina 1930–1933 lentueenpäällikkönä Hävittäjälentolaivue 24:ssä. Hänet määrättiin 1. maaliskuuta 1934 Hävittäjälentolaivue 24:n komentajaksi. Aika Utissa oli otollista hävittäjäkoulutuksen kehittämiselle, sillä Ilmavoimien käyttöön tulivat uudet Gloster Gamecock-koneet, jotka mahdollistivat aikaisempaa tehokkaamman lentokoulutuksen.

Suomen hävittäjäilmailun isäksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimien komentajana 1926-1932 toiminut eversti Väinö Vuori sekä Ilmavoimien vanhemmat upseerit pitivät pommittajia keskeisenä keinona pysäyttää tuolloin yksiselitteisesti viholliseksi määritellyn Neuvostoliiton maahyökkäys. Vihollisen ilmavoimat tulisi tuhota kentilleen pommikoneiden hyökkäyksillä, sillä hävittäjiä ei arveltu voitavan hankkia riittävästi hyökkäysten torjumiseksi.[1]

Vuonna 1933 ilmavoimien komentaja Jarl Lundqvist valmisteli ilmavoimien ensimmäisen varsinaisen sotatoimisuunnitelman, mitä seurasi kolme vuotta myöhemmin uusi ilmastrateginen tehtävänmäärittely. Douhetismin ajatusten mukaisesti ohjeistus asetti edelleen offensiivisen, pommikoneiden turvin suoritettuihin vastahyökkäyksiin perustuneen ilmapuolustuksen etusijalle torjuntahävittäjätoimintaan nähden. Oma vaikutuksensa oli myös Lundqvistin tykkimiestaustalla, minkä seurauksena pommitustoiminta oli komentajalle luonnostaan läheinen ratkaisu. Riviupseeriston usko pommikoneisiin oli kuitenkin alkanut jo heikentyä ja varsinkin Lentorykmentti 2:n komentaja, eversti Richard Lorentz esiintyi voimakkaana torjuntahävittäjien puoltajana viitaten sekä Kiinan-Japanin sodan että Espanjan sisällissodan esimerkkeihin.[2]Lorentz kritisoi pommitusten olevan tehotonta maastossa hajaantuneena etenevää vihollista vastaan, koska varsinaiset ryhmitykset olisi tehty jo rauhantilassa ennen hyökkäyksen aloitusta. Lorentz kyseenalaisti Suomen mahdollisuudet hankkia riittävästi pommittajia tehtävän toteuttamiseksi pitäen suhteellisen pientä määrää kaukotiedustelukoneita riittävänä.[1]

1936 pommittajia pidettiin edelleen keskeisenä hyökkäysaseena ja todettiin nopeiden keskiraskaiden koneiden, joilla olisi suhteellisen pitkä toimintasäde, olevan talouden sanelema ratkaisu syöksypommittajien ohella. Espanjan sisällissodasta tulleet havainnot sekä Neuvostoliiton aluevaatimukset päättivät douhetismin vaikutuksen ja Lundqvist siirsi painopisteen lopullisesti hävittäjien hankintaan kesällä 1939.[1]

Lorentz alkoi kehitellä iske ja irti -taktiikkaa, jossa hyökkäys tapahtuisi pelkästään takasektorista. Lorentz sai lentueenpäällikkönsä Gustaf Magnussonin mukaan toteuttamaan koulutusperiaatteitaan 1930-luvun lentokoulutuksessa sekä myöhemmin talvi- ja jatkosodassa. Lentokoulutusohjelmisto valmistui vuonna 1936, mutta silloin Lorentz palveli jo Ilmavoimien esikunnassa. Suomalainen hävittäjätaktiikka kasvoi eroon kansainvälisestä valtavirrasta suomalaisten vaiheistetun lähestymistavan vuoksi. Lorentzin ja Magnussonin työ johti riippumattomasti paritaistelutaktiikkaan, joka Saksasta vakiintui 2. maailmansodan osapuolten ilmavoimien perustaktiikaksi sotakokemuksen kertyessä.[3]

Lorentzin opetustapa oli rauhallinen ja looginen. Hän käytti Sokrateen menetelmää eli vastasi usein kysymykseen sellaisella vastakysymyksellä, joka paljasti kysyjän tietämättömyyden. Hän käytti tätä menetelmää myös keskusteluissa ja esittelyissä Ilmavoimien esikunnassa, mikä ei tuonut hänelle ystäviä.

Sotien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimien komentajan Frans Helmisen osallistuessa vuosien 1946–1947 Pariisin rauhankonferenssiin Lorentz toimi viransijaisena de facto Suomen ilmavoimien komentajana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Petteri Jouko & Jesse Kananen & Virpi Kivioja. Iskuja ilmaan Richard Lorentz. Juvenes Print 2014. 273 sivua. Saatavilla: PDF
  • Heikki Nikunen: Richard Lorentz Suomen hävittäjäilmailun isä. Apali, 2005. ISBN: 9789525026498.
  • Kari Stenman, Kalevi Keskinen Suomalaiset hävittäjä-ässät Koala-kustannus 2001 ISBN 952-5186-245

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]