Richard von Kühlmann

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Richard von Kühlmann vuonna 1918.

Richard von Kühlmann (17. toukokuuta 1873 Konstantinopoli, Ottomaanien valtakunta16. helmikuuta 1948 Ohlstadt, Länsi-Saksa)[1] oli saksalainen diplomaatti, joka toimi Saksan keisarikunnan ulkoministerinä ensimmäisen maailmansodan aikana elokuusta 1917 heinäkuuhun 1918.

Kühlmannin isä oli Anatolian rautatieyhtiön toimitusjohtaja. Kühlmann aloitti uransa Saksan ulkoministeriössä vuonna 1899, ja työskenteli Saksan lähetystöissä Pietarissa, Teheranissa, Tangerissa, Washingtonissa, Haagissa sekä viimeksi 1908–1914 lähetystöneuvoksena Lontoossa. Sodan aikana hän toimi maaliskuusta 1915 syyskuuhun 1916 Saksan lähettiläänä Haagissa ja sen jälkeen suurlähettiläänä Konstantinopolissa.[2]

Kühlmann nimitettiin Saksan ulkoministeriksi Arthur Zimmermannin seuraajana 6. elokuuta 1917. Hän johti Saksan delegaatioita Brest-Litovskin rauhanneuvotteluissa maaliskuussa 1918 ja Bukarestin rauhanneuvotteluissa saman vuoden toukokuussa. Kühlmann halusi Saksan hallituksen luopuvan täydellisesti kaikista aluelaajennusvaatimuksista.[2] Hän vastusti myös muun muassa saksalaisten joukkojen lähettämistä Suomen sisällissotaan. Kühlmannin varovainen linja kuitenkin hävisi laajoja aluevalloituksia itärintamalla kannattaneen Saksan ylimmän sodanjohdon Oberste Heeresleitungin linjalle ja päämajoitusmestari Erich Ludendorff pyrki hankkiutumaan hänestä eroon.[3] Valtiopäiville 24. kesäkuuta 1918 pitämässään huomiota herättäneessä puheessa Kühlmann ilmoitti, että sotaa ei voitaisi voittaa pelkästään aseellisin keinoin. Tämän jälkeen sotilasjohto painosti hänet eroamaan ulkoministerin tehtävistä 9. heinäkuuta.[2][1] Hänen seuraajakseen tuli Paul von Hintze, joka jatkoi samaa varovaista linjaa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Richard von Kühlmann (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 4.7.2013.
  2. a b c Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 1284 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 29.6.2013.
  3. a b Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 I: helmikuu 1917–toukokuu 1918, s. 14–16, 31. WSOY, Porvoo–Helsinki 1967.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]