Richard Serra

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Richard Serra
Syntynyt 2. marraskuuta 1939
San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansallisuus Yhdysvallat
Ala kuvanveisto
Taidesuuntaus prosessitaide
Richard Serra, Fulcrum, 1987, Liverpool Streetin asema, Lontoo.
Viewpoint, 2006.

Richard Serra (s. 2. marraskuuta 1939) on yhdysvaltalainen kuvanveistäjä ja videotaiteilija, tyyliltään minimalisti. Hänet tunnetaan erityisesti kookkaista metallilevyistä rakentuvista asetelmista.

Serra syntyi San Franciscossa, Kaliforniassa. Hänen äitinsä oli espanjalainen ja isä Venäjän juutalaisia. Richard on perheen kolmesta pojasta keskimmäinen. [1] Hän opiskeli englanninkielistä kirjallisuutta Kalifornian yliopistolla Berkeleyssä sekä Santa Barbarassa ja myöhemmin kuvataidetta Yalen yliopistolla vuosina 19611964.

Serra asui ja matkaili Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa vuosina 1964-65. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti Galleria La Salitassa, Roomassa 1966. [2] Vuoden 1970 vaiheilla Serran taiteellinen tuotanto siirtyi ulkotiloihin. Hänestä tuli suurimittakaavaisen, paikkasidonnaisen veistotaiteen uranuurtaja. [3] Serran teokset haastavat katsojan pohtimaan oman kehonsa suhdetta sisätilaan ja maisemaan. Teokset kannustavat liikkumaan niiden sisällä ja ympärillä. [4] Serran ensimmäinen lyhytelokuva valmistui 1968. Hän jatkoi videotaidekokeiluitaan 1970-luvulla. [2]

Serra on kuulunut Yhdysvaltain taiteiden ja kirjallisuuden akatemiaan vuodesta 1995. Hänellä on tunnettu lakimiesveli Tony. Serra avioitui nykyisen vaimonsa Clara Weyergrafin kanssa 1981. Nykyään Serra asuu ja työskentelee New Yorkin Tribecassa sekä Nova Scotiassa Kanadan itärannikolla.

Serra Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Serra osallistui teoksellaan Ars 83 -näyttelyyn Helsingissä. Hänen kolme teostaan oli esillä galleria Forum Boxin avajaisnäyttelyssä Helsingissä vuonna 1999 yhdessä Anthony Caron teosten kanssa. Näyttely järjestettiin yhteistyössä Kiasman kanssa.[5] Valtion taidemuseon kokoelmissa on kymmenen Serran teosta vuosilta 1973-1997, joista viisi on veistoksia, kolme multimediateosta ja muut piirustuksia ja grafiikkaa.[6]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tilted Arc
  • Torqued Ellipses
  • Fulcrum
  • Charlie Brown
  • The Matter of Time
  • Viewpoint

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sean O'Hagan: Man of Steel The Guardian. 5.10.2008. Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)
  2. a b Guggenheim Collection Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)
  3. Deborah Solomon: Our most notorious sculptor New York Times. 8.10.1989. Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)
  4. David Seidner: BOMB Magazine Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)
  5. Otso Kantokorpi: Historia, Uneksinnan turvapaikka Forum Box. Forum Box. Viitattu 2.2.2013.
  6. Richard Serra Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Viitattu 2.2.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.