Korsikankoira
| Korsikankoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Korsika,  Ranska |
| Määrä | Suomessa ei yhtään |
| Rodun syntyaika | 1500-luku |
| Alkuperäinen käyttö | kodin ja karjan vartiointi, paimennus ja karjanajo |
| Nykyinen käyttö | jäniksen, ketun ja villisian metsästys, pihojen vartiointi |
| Muita nimityksiä | Cursinu, Chien Corse, Corsican Dog[1] |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu SCC: ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 7 Alkukantaiset metsästyskoirat |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus |
uros 46–58 cm narttu 46–55 cm |
| Väritys |
fawn-brindle, fawn, hiekka tai soopeli - mustalla maskilla tai ilman |
Korsikankoira (korsikaksi cursinu, ranskaksi chien corse) on ranskalainen koirarotu. FCI ei ole hyväksynyt sitä, mutta Ranskan kennelliitto luokittelee sen FCI-ryhmään 5 (pystykorvat ja alkukantaiset koirat) ja alajaostoon 5.7 (alkukantaiset metsästyskoirat).
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka korsikankoira luokitellaan kotimaassaan virallisesti FCI:n 5-ryhmään, se muistuttaa kuitenkin ulkonäöllisesti eniten 2-ryhmän são miguelinfilan ja uruguayncimarrónin tyyppisiä mastiffeja. Se on keskikokoinen ja sillä on kevyt, mutta vankka rakenne. Silmät ovat soikeat, aavistuksen vinoasentoiset ja niiden väri vaihtelee pähkinänruskeasta tummanruskeaan. Korvat ovat keskipitkät, kolmiomaiset ja asennoltaan joko puolipystyt tai riippuvat (ruusukorvat tai v:n muotoiset korvat). Karvepeite on sileää ja vaihtelee lyhyestä keskipitkään. Väritys on yleensä juovikas (brindle) kellanruskealla (fawn) pohjavärillä, jossa mikä tahansa sävy vaaleasta tummaan on mahdollinen. Lisäksi sallitaan musta kellanruskein tai hiekanvärisin merkein (black & tan) ja yksivärinen kellanruskea tai hiekanvärinen, jossa on mustia peitinkarvoja (soopeli/riistanväri). Myös musta maski sallitaan.[1] On olemassa yksilöitä joilla on valkoinen rintakehä, mutta se luetaan virheeksi.lähde? Urosten säkäkorkeus vaihtelee 46–58 cm ja narttujen 46–55 cm välillä – molemmilla sallitaan 1 cm:n poikkeama molempiin suuntiin.[1]
-
lyhytkarvainen -
puolipitkäkarvainen
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu on erittäin reviiritietoinen ja työskentelee sille vieraassa ympäristössä melko epävarmasti. Se suhtautuu epäluuloisesti vieraisiin ja puolustaa omistajansa omaisuutta kiivaasti. Se ei tule toimeen vieraiden koirien kanssa. Korsikankoira on älykäs, tasapainoinen, uskollinen, säyseä, rauhallinen ja omistajaansa erittäin kiintynyt. Kotioloissa se on hiljainen ja rauhallinen, mutta ulkona eloisa ja energinen. Se sopeutuu hyvin erilaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin.[1] Sen täytyy päästä metsästämään tai tekemään muuta työtä, sillä ilman oikeanlaista aktivointia se turhautuu. Se ei sovellu yksinomaan perhekoiraksi.lähde?
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korsikankoira polveutuu mahdollisesti muinaisesta sikakoirasta, jota käytettiin metsästys-, hälytys- ja vahtikoirana. Korsikan kaltaisille saarille saapui usein piraatteja, minkä vuoksi tarvittiin voimakkaita koiria puolustamaan kotia. Kirjallisia dokumentteja ja kuvituksia korsikankoirasta löytyy jo 1500-luvulta.[1] Alun perin rotua käytettiin karjanajoon ja paimentamiseen, ja 1900-luvun alkuun asti sitä käytettiin myös laumojen vartioimiseen[1]. Korsikan eristynyt sijainti ja koiran sopeutuvaisuus edesauttoivat sen kehittymistä noin vuoteen 1950 asti, jolloin mannermaisten rotujen suosio alkoi vaikuttaa negatiivisesti paikalliseen populaatioon. 1980-luvulla korsikankoirasta tuli jälleen saarella suosittu, erityisesti metsästyskoirana. Vuonna 1989 perustettiin Association de Sauvegarde du Chien Corse, ja vuonna 2003 Ranskan kennelliitto hyväksyi rodun virallisesti.[1]
Kuuluisia yksilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Guy Bedosilla on 3-vuotias korsikankoira Malo.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Breed Standard: Cursinu Corsican Dog. Société Centrale Canine. Viitattu 15.2.2020.
- ↑ Le chien de Guy Bedos abattu (Arkistoitu – Internet Archive)
