Larzacinspanieli

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Larzacinspanieli
Avaintiedot
Alkuperämaa Ranskan lippu Ranska
Määrä Suomessa ei yhtään, Ranskassa 20
Rodun syntyaika 1900-luvun loppu
Alkuperäinen käyttö pienriistan metsästys
Nykyinen käyttö seisova spanieli
Elinikä 12–14 vuotta
Muita nimityksiä Epagneul du Larzac
FCI-luokitus ei
Ulkonäkö
Paino 15–20 kg
Säkäkorkeus 52–54 cm
Väritys ruskea-roan, harmaa-punainen ja valkoinen

Larzacinspanieli (Epagneul du Larzac) on ranskalainen koirarotu. Se ei ole FCI:n tunnustama, ja sitä voidaan pitää myös kotimaassaan erittäin uhanalaisena: jäljellä on enää noin 20 yksilöä.[1]

Ulkomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larzacinspanieli on melko pieni metsästyskoira[2][1], joka muiden ranskalaisten spanielirotujen tapaan luokiteltaisiin mitä todennäköisimmin mannermaisten spanielityyppisten kanakoirien ryhmään[1]. Se muistuttaa huomattavan paljon ranskanspanielia ja bretonia[1][3], ja sen ominaispiirteisiin kuuluu kyky ”sulkea” anturansa[2][1]. Värivaihtoehtoja on kolme: A) Ruskea-roan; B) Harmaa punaruskein merkein (myös harmaalla alueella punaruskea täplitys); C) Valkoinen. Säkäkorkeus on 52–54 cm[2][1] ja paino 15–20 kg.[1]

Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larzacinspanieli on oppivainen, miellyttämishaluinen, erittäin tottelevainen ja tasapainoinen. Lisäksi se pitää lapsista.[1] Työkoirana se on monipuolinen ja erittäin sopeutuvainen[1], sillä on erinomainen hajuaisti ja erityislaatuisten anturoidensa ansiosta se soveltuu metsästykseen kuivalla, kivisellä maaperällä.[2][1]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotu on kotoisin Etelä-Ranskasta Larzacin kuivalta ylätasangolta[1][3], jossa sitä on perinteisesti käytetty pienriistan metsästykseen[2][1]. Sen alkuperä on tuntematon, mutta erään teorian mukaan se saattaa olla ranskanspanielin kantarotu. Toisen teorian mukaan se voi puolestaan olla itse syntynyt bretonin ja ranskanspanielin välisestä risteytyksestä.[2] Larzacinspanieli mainittiin ensimmäisen kerran ranskalaisessa koiralehdessä[2] C. Hermansin vuonna 1982 kirjoittamassa artikkelissa[1], minkä avulla hän toivoi löytävänsä sopivien jalostuskoirien omistajia[1]. Kuitenkin ainoastaan yksi omistaja ilmoittautui vanhan koiransa ja tämän veljen kanssa, mikä ei riittänyt rodun pelastamiseen.[1] Larzacinspanielin luultiin jo kuolleen sukupuuttoon[1], mutta vuonna 1992 siitä kirjoitettiin jälleen artikkeli eräässä lehdessä[2] yrityksenä löytää vielä mahdollisesti elossa olleita yksilöitä[1]. Tällä kertaa useampi ihminen koirineen ilmoittautui mukaan jalostusohjelmaan[1], ja työlleen omistautuneiden kasvattajien avulla rotu saatiin elvytettyä[2].

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodun keskimääräiseksi eliniäksi arvioidaan 12–14 vuotta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Becker, I. (2013). Hunderassen - Alle Hunderassen dieser Welt (eBook). Kai Bruchmann. ISBN978-3-00-037374-9.
  2. a b c d e f g h i Lehari, G, tri. & Schrotter, A. (kesäkuu 2004). Rasseporträt: Seltene Franzosen. Weidwerk Online. Haettu 15.8.2013.
  3. a b Krämer, E.-M. (2009). Der grosse Kosmos Hundeführer, s. 137. Kosmos: Stuttgart.