Suomen Hiihtoliitto
| Suomen Hiihtoliitto | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1931 |
| Tyyppi | urheilun kattojärjestö |
| Toimiala | hiihtolajit |
| Päämaja |
Valimotie 10 00380 Helsinki |
| Puheenjohtaja | Sirpa Korkatti |
| Toiminnanjohtaja | Ismo Hämäläinen –2024 |
| Kattojärjestö | Kansainvälinen Hiihtoliitto |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Suomen Hiihtoliitto ry on hiihtolajien Suomen kattojärjestö ja Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) jäsenjärjestö. Sen alaisuuteen kuuluvat hiihtolajeista (alppihiihto ja freestyle kuuluvat nykyisin Ski Sport Finlandille), maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty. Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana on vuodesta 2024 lähtien toiminut Sirpa Korkatti[1].
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maastohiihdon historia Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paikallisia hiihtokilpailuja on järjestetty Suomessa 1860-luvulta lähtien. Ensimmäinen uutisoitu kisa pidettiin Tyrnävällä 1879. Ensimmäinen kansallisen tason kilpailu oli Helsingin Sporttiklubin vuonna 1886 järjestämä hihtokilpa. Ensimmäiseksi säännölliseksi hiihtotapahtumaksi muodostuivat vuonna 1889 aloitetut Oulun hiihdot. Vuosisadan vaihteeseen mennessä hiihtokilpailuja järjestettiin ympäri maata. Alkuaikojen suurhihtäjiä olivat Otto Hepoaho, Kalle Jussila, Matti Koskenkorva sekä Eetu Niska ja Jussi Niska.[2]
Hiihtourheilun organisoitumista viivästytti Helsingin ja Oulun hiihtopiirien kilpailu johtoasemasta. Ensimmäinen yritys kansalliselle hiihtoyhdistykselle oli 1894. Vuoden vaihteessa 1907–1908 perustettiin kaksikielinen Liitto Suomen hiihtourheilun edistämiseksi. Keskusurheilujärjestö SVUL otti asiat haltuun ja järjesti vuonna 1909 ensimmäiset hiihdon SM-kilpailut. Vuonna 1915 SVUL perusti erillisen hiihtojaoston. SVUL:n hiihtojaosto muuttui itsenäiseksi Suomen Hiihtoliitoksi vuoden 1931 hallintouudistuksessa.[2]
Suomi oli Ruotsin ja Norjan kanssa maastohiihdon suvereeni hallitsija 1950-luvulle saakka. Rinnalle tuli Neuvostoliitto vuonna 1954. Maastohiihto on ollut keskeinen talviurheilun menestyslaji Suomessa. Hiihtäjät ovat tuoneet lähes puolet Suomen talviolympiakisoissa voittamista lajeista. Maastohihdon arvostus koki takaiskun Lahden MM-kisojen dopingskandaalissa. Hiihtoliitto menetti sponsorituloja ja ajautui talousvaikeuksiin. Tämän seurauksena lajiryhnmät eriytyivät omiksi lajiyhdistyksikseen.[2]
Mäkihypyn historia Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen mäkihyppy
Helsingin Sporttiklubin vuonna 1886 järjestämissä hiihtokilpailuissa hypättiin myös mäkeä Katajanokan rannalla sijainneesta hyppyristä. Ensimmäinen hyppyrimäki valmistui Helsingin Alppilaan vuonna 1905. Ensimmäisen mäkihypyn Suomen mestaruuden voitto Sulo Jääskeläinen vuonna 1914 Viipurissa. Mäkihypystä tuli olennainen osa suomalaista talviurheilua. Suomi nousi mäkihypyn suurmaiden joukkoon 1950-luvulla. Aikakauden urheilijoita olivat mm. Tauno Luiro, Matti Pietikäinen, Antti Hyvärinen ja Hemmo Silvennoinen. Mäkihypyn lajihistorian suuriin nimiin kuuluvat Matti Nykänen ja Janne Ahonen. Nykänen voitti Calgaryssa 1988 kaikki kolme olympiakultamitalia.[3]
Maailmancup-kilpailuja on hypätty Suomessa Lahdessa, Puijolla sekä Rukalla. Rukan hyppyrimäki on Suomen suurin hyppyrimäki. Suomen mäkihypyn ja yhdistetyn edunvalvojana toimii vuonna 2009 perustettu lajiyhdistys Finnjumping. Suomen hiihtoliitto koordinoi mäkihypyn kansainvälistä edustustoimintaa.[3]
Yhdistetyn historia Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen yhdistetyn kilapilu järjestettiin Helsingissä 1913 ja ensimmäisen kerran SM-mitaleista kilpailtiin 1923. Ensimmäisen mestaruuden voitti helsinkiläinen Verner Eklöf. Suomalainen yhdistetty nousi otskoihin vuonna 1948, kun Heikki Hasu ja Martti Huhtala ottivat kaksoisvoiton St. Moritzin olympiakisoissa. Seuraava suomalainen yhdistetyn olympiavoittaja oli Samppa Lajunen, joka otti Salt Lake Cityn olympiakisoissa 2002 kaikki kolme kultamitalia. Lajin suomalainen legenda on myös Hannu Manninen, joka saavutti 48 maailmancupin osakilpailuvoittoa sekä sprinttikilpailun MM-kultaa 2007.[4]
Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liitto Suomen hiihtourheilun edistämiseksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]SVUL:n hiihto-, luistelu- ja pyöräilyjaosto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1911–1912 Artur Antman
- 1912–1913 Eino Saastamoinen
- 1914–1915 Frans Ilander
SVUL:n hiihtojaosto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1915–1931 Toivo Aro
- 1931 Armas Palmros
Suomen Hiihtoliitto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1931–1937 Juho Hillo
- 1937–1941 Tauno Aarre
- 1941–1942 Kalle Vierto
- 1942 Armas Palamaa (ent. Palmros)
- 1942–1954 Yrjö Kaloniemi
- 1954–1960 Akseli Kaskela
- 1960–1967 Ali Koskimaa
- 1967–1985 Hannu Koskivuori
- 1986–1989 Matti Autio
- 1990–1995 Eino Petäjäniemi
- 1996–2000 Esko Aho
- 2000–2002 Paavo M. Petäjä
- 2003–2004 Seppo Rehunen
- 2005–2009 Jaakko Holkeri
- 2009–2013 Matti Sundberg
- 2013–2017 Jukka-Pekka Vuori
- 2017–2024 Markku Haapasalmi
- 2024– Sirpa Korkatti[1]
Päävalmentajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maastohiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Mäkihyppy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Doping-skandaali
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1998 tammikuussa Suomen Tietotoimiston uutisessa väitettiin hiihtäjä Jari Räsäsen ostaneen ja käyttäneen kasvuhormonia. Lisäksi uutisessa väitettiin Hiihtoliiton johtohenkilöiden olleen kiinnostuneita kasvuhormoneista. Räsänen ja Hiihtoliitto vetivät asian oikeuteen ja vaativat suuria vahingonkorvauksia kunnianloukkauksesta. Näyttöä Räsäsen doping-yhteyksistä ei löytynyt, ja Helsingin käräjäoikeus tuomitsi STT:n päätoimittajan Kari Väisäsen ja toimittaja Johanna Aatsalo-Sallisen ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi STT, Väisänen ja Aatsalo-Sallinen tuomittiin maksamaan noin 1,5 miljoonan markan korvaukset 19 vahingonkärsijälle. Sittemmin tuomiot ja korvaussummat lievenivät hovioikeudessa.[11][12][13]
Kantajien vaatimuksesta vastaajat kustansivat tuomion julkistamisen Helsingin Sanomissa koko sivun ilmoituksena. Turun Sanomien kommentaattorin Markku Jokisipilän mukaan Hiihtoliitto halusi tällä antaa tuomituille iskun, josta he kärsisivät lopun ikäänsä.[14] Aatsalon mukaan Hiihtoliiton STT:tä vastaan nostama tiedotussota tuhosi hänen uransa urheilutoimittajana. Aatsalon mukaan Hiihtoliitto käynnisti doping-uutisen julkaisemisen jälkeen häntä ja STT:tä vastaan vyörytyksen, jonka johdossa olivat Hiihtoliiton puheenjohtaja Esko Aho ja liiton toimitusjohtaja Esa Klinga.[15][16][17] Tapauksen vuoksi toimittaja muun muassa sai tappouhkauksia.[18]
Vuonna 2011 entinen lajijohtaja ja päävalmentaja Antti Leppävuori, entinen lajipäällikkö ja toimitusjohtaja Jari Piirainen, entinen hiihtäjä Jari Räsänen sekä entinen lajipäällikkö ja päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki joutuivat syytteeseen törkeästä petoksesta eli asioiden salaamisesta vuosien 1999 ja 2000 dopingoikeudenkäynneissä.[19] Räsänen ja Vähäsöyrinki tuomittiin törkeistä petoksista ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.[20] Oikeudessa osoitettiin, että Räsänen käytti vuosina 1996–1997 eli STT:n uutisen tarkoittamana aikana epo-hormonia. Oikeuden mukaan kaikki neljä syytettyä tiesivät, mitä Räsäselle tehtiin vuoden 1997 kisoissa.[21]
Tapauksessa asianomistajana ollut Kari Väisänen kommentoi, että tuomioistuimen ratkaisu on hyvä, mutta tuomitut ovat sijaiskärsijöitä ja todelliset vastuunkantajat puuttuvat edelleen.[22] STT:n tapauksessa tuomituilla on periaatteessa mahdollisuus hakea herjaustuomion purkua, jos tuomio on perustunut valheellisille tiedoille.[23]
Koko maastohiihdon maine kärsi Suomessa dopingjupakan vuoksi.[24] Skandaalin vuoksi yhdistetty ja alppihiihto irtautuivat Suomen Hiihtoliitosta omiksi lajiyhdistyksikseen.[25] Tiedotusvälineiden kommenteissa muun muassa valitettiin, kuinka STT:n toimittajat joutuivat valheen takia oikeusmurhan kohteeksi ja joutuivat kärsimään työpaikkansa menettäen.[26] Satakunnan Kansa kommentoi vuonna 2011, kuinka myös hiihtäjien ”mafian tyyppinen maailma” tuntuu ihmeelliseltä. Tiedotustilaisuuksissa ja haastatteluissa ”on valehdeltu kirkkain silmin, kukaan ei muista mitään, eikä kukaan kerro mitään”.[27]
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Hiihtoliitto on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaan yhteensä noin 6 378 860 euroa. Vuosittainen tuki on ollut vuodesta 2023 lähtien 1 030 000 euroa.[28]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Sirpa Korkatti valittiin Hiihtoliiton puheenjohtajaksi – näitä asioita hän korosti haastattelussa Yle Urheilu. 23.3.2024. Viitattu 19.6.2024.
- ↑ a b c Kanerva & Tikander 2012, s. 77–85
- ↑ a b Kanerva & Tikander 2012, s. 87–92
- ↑ Kanerva & Tikander 2012, s. 96
- ↑ Matti Haavisto maastohiihtomaajoukkueen päävalmentajaksi 2.3.2018. Suomen Hiihtoliitto. Arkistoitu 3.3.2018. Viitattu 2.3.2018.
- ↑ Maastohiihdon valmennus vahvistuu, Haavistosta maajoukkueen johtaja - Hiihtoliitto www.hiihtoliitto.fi. Viitattu 24.5.2019.[vanhentunut linkki]
- ↑ Hiihdon päävalmentajan pestiin ei ollut tyrkyllä kansainvälisiä nimiä – Teemu Pasanen kertoo olevansa valmis ratkomaan maajoukkueen sisäisiä ristiriitoja yle.fi. 24.4.2020. Viitattu 24.5.2020.
- ↑ Väätäinen palaa mäkihypyn päävalmentajaksi, Hakola jatkaa apuna yle.fi. 24.4.2020. Viitattu 24.5.2020.
- ↑ Lauri Hakola ei jatka Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajana – Ylen tiedot: Uusi luotsi Sloveniasta Yle Urheilu. 20.5.2024. Viitattu 19.6.2024.
- ↑ Husu, Atte: Igor Medved on Suomen mäkihyppymaajoukkueen uusi päävalmentaja – palkka maksetaan Olympiakomitean tuesta Yle Urheilu. 1.6.2024. Viitattu 21.6.2024.
- ↑ Viitanen, Matti: STT:n toimittajille vankeutta ja sakkoja Web Archive (Liikunnan ja urheilun maailma). 14/1999. Arkistoitu 21.3.2012. Viitattu 13.12.2015.
- ↑ Rahkola, Nina: Räsänen hiihtokäräjillä: ”Vetäisin miljoonan markan korvausvaateen perstaskusta” 6.5.2011. MTV3.fi. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Tästä dopingjupakassa on kyse Iltalehti. 30.6.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Jokisipilä, Markku: Sukkelat on sukset meillä Web Archive (Turun Sanomat). 6.4.2011. Arkistoitu 16.11.2011. Viitattu 13.12.2015.
- ↑ Mölsä, Ari: ”Urani urheilutoimittajana tuhoutui” Yle Uutiset. 29.4.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Dopingjutun kirjoittaja: Ura ja avioliitto meni Ilta-Sanomat. 29.4.2011. Arkistoitu 25.5.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Ruokangas, Hanna & Pietiläinen, Sanna: Doping-jutun paljastanut STT:n ex-toimittaja: Tiesin, että tämä päivä tulee vielä 27.10.2010. MTV3.fi. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Doping-uutisten kirjoittaja: Menetin uran, avioliiton ja sain tappouhkauksia Web Archive (Helsingin Sanomat). 29.4.2011. Arkistoitu 2.3.2014. Viitattu 13.12.2015.
- ↑ Tästä dopingjupakassa on kyse Iltalehti. 30.6.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Syyttäjä ei valita dopingratkaisusta Iltalehti. 7.7.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Näin oikeus perusteli dopingjutun tuomioita Iltalehti. 30.6.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ STT:n ex-päätoimittaja: Sijaiskärsijät tuomittiin Iltalehti. 30.6.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Dopingsaaga voi saada vielä jatkoa Iltalehti. 30.6.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Valehtelu jätti jäljet lumeen Kaleva. 1.7.. Arkistoitu 16.7.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Haavisto, Kari: Suomalainen maastohiihto menee tällä viikolla taas yhden myllyn läpi Keskisuomalainen. 25.10.2010. Arkistoitu 5.11.2010. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Vasala, Paavo: Synninpäästö STT:lle – voitto journalismille Mediaviikko. 30.6.2011. Arkistoitu 9.8.2011. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Väärä vala käräjien puntariin Web Archive (Satakunnan Kansa). 1.4.2011. Arkistoitu 9.10.2015. Viitattu 13.12.2015.
- ↑ Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 29.11.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
