Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto
| Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto | |
|---|---|
| Perustettu | 1979 |
| Kotipaikka | Helsinki, Suomi |
| Toiminnanjohtaja | Mika Heinonen (2021–)[1] |
| Puheenjohtaja | Roope Noronen |
| Aiheesta muualla | |
| sajl.fi | |
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (SAJL) on suomalaisen amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon valtakunnallinen lajiliitto. Se on perustettu vuonna 1979 ja se on lajin Euroopanliiton EFAF:n, Maailmanliiton IFAF:n ja Suomen Olympiakomitean jäsen.
Suomen miesten maajoukkue on voittanut amerikkalaisen jalkapallon Euroopan mestaruuden viisi kertaa (1985, 1993, 1995, 1997, ja 2000). Suomen naisten maajoukkue on voittanut kaikki järjestetyt Euroopan-mestaruuskilpailut (2015 ja 2019) ja saanut pronssia maailmanmestaruuskilpailuissa kolmesti (2010, 2013, 2022).[2]
Liiton puheenjohtaja on Roope Noronen.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikkalainen jalkapallo saapui Suomeen 1970-luvulla. Yhdysvalloissa vaihto-oppilaina käyneet nuoret ryhtyivät harrastamaan lajia ja perustivat seuroja. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto perustettiin 1979, ja seuraavana vuonna pelattiin ensimmäisen kerran Suomen mestaruudesta. Loppuottelun nimeksi vakiintui 1980-luvulla Vaahteramalja. Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat hallineet Vaahteraliigaa, mutta mestaruus on mennyt myös Seinäjoelle (2001), Turkuun (2003), Porvooseen (2005–2010, 2023) sekä Kuopioon (2020–2022).[3]
Kilpailujärjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Miehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaudella 2022 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton alaisuudessa pelataan miesten sarjoja viidellä tasolla[4]:
- Vaahteraliiga (Seitsemän joukkueen kansallinen pääsarja)
- I-divisioona (Neljä joukkuetta)
- II-divisioona (14 joukkuetta kahdessa lohkossa)
- III-divisioona (Kahdeksan joukkuetta kahdessa lohkossa, turnausmuotoisena sarjana, 7vs7)
Vaahteraliigasta II-divisioonaan kentällä pelataan IFAF:n hyväksymillä säännöillä, jotka ovat pienin muutoksin Yhdysvaltojen NCAA-tason säännöt, kun taas III-divisioonassa kentällä on seitsemän pelaajaa ja kenttä on lyhyempi (80 jaardia).[5]
Naiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naisten sarjoja pelataan kolmella sarjatasolla
- Naisten Vaahteraliiga (Kuusi joukkuetta)
- Naisten I-divisioona (Kuusi joukkuetta)
- Naisten II-divisioona (Kolme joukkuetta)
Naisten sarjoissa pelataan samoilla säännöillä, kuin miesten sarjoissa, mutta pallo on pienempi. [6]
Juniorit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaudella 2022 pelataan seuraavilla junioritasoilla[7]:
- U20
- U17
- U15
- U13
- U11
- U9
Korkeakoulusarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaudella 2022 korkeakoulusarjassa pelaa yhteensä viisi joukkuetta. Lappeenranta Wildmen, Wasa Dogs, Tampere Mahti Cocks, UTU Beaverhunters Turku ja Aalto Predators Espoo[8].
Hall Of Fame
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen amerikkalaisen jalkapallon Hall of Fame[9] on vuonna 2004 SAJL:n perustama kunniagalleria. Sen tarkoituksena on kunnioittaa ja tuoda esiin lajin parissa vuosien varrella ansioituneita henkilöitä. Hall of Fame -jäsenyys on mahdollista saavuttaa niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella tehdyn työn tuloksena. Jäsenyys voidaan myöntää kenelle tahansa lajin parissa toimineelle, jolla on riittävä liittymäkohta suomalaiseen amerikkalaiseen jalkapalloon. [10]
Ensimmäisenä ei-suomalaisena jäsenenä Hall of Fameen nimettiin Ken Meyer syyskuussa 2014.
Hall Of Famen jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| # | Nimi | HOF-jäseneksi |
|---|---|---|
| 1 | Juha-Mikko Hämäläinen | 2004 |
| 1 | Matti Lindholm | 2004 |
| 1 | Jari Närhi | 2004 |
| 1 | Juha Pinomaa | 2004 |
| 1 | Ari Tuuli | 2004 |
| 6 | Juha Liedes | 2005 |
| 7 | Risto Luostarinen | 2005 |
| 8 | Harri Kaasinen | 2005 |
| 9 | Heikki Jäättelä | 2005 |
| 10 | Juha Vuopio | |
| 11 | Markku Rannema | |
| 12 | Tuomas Heikkinen | 2008 |
| 13 | Janne Kilpeläinen | 2010 |
| 14 | Sami Alalampi | 2010 |
| 15 | Jukka-Pekka Nummi | 2010 |
| 16 | Ari Ollila | 2010 |
| 17 | Lauri Nieminen | 2012 |
| 18 | Petrus Penkki | 2013 |
| 19 | Sami Porkka | 2013 |
| 20 | Ken Meyer | 2014 |
| 21 | Michael Quarshie | 2014 |
| 22 | Marko Vartiainen | 2015 |
| 23 | Klaus Alinen | 2015 |
| 24 | Keijo Kaurissaari | 2015 |
| 25 | Seppo Evwaraye | 2016 |
| 26 | Mika Eloranta | 2017 |
| 27 | Timo Blomqvist | 2017 |
| 28 | Janne Salonen | 2018 |
| 29 | Pentti Ervelius | 2018 |
| 30 | Esa Kiiskinen | 2019 |
| 31 | Jorma Hytönen | 2019 |
| 32 | Sauli Kippola | 2019 |
| 33 | Juha Salo | 2020 |
| 34 | Aarno Sjöblom | 2020 |
| 35 | Miikka Riionheimo | 2021 |
| 36 | Ville Tarvainen | 2021 |
| 37 | Jenni Wahlberg | 2021 |
| 38 | Jarmo Lahti | 2022 |
| 39 | Juha-Markus Laitila | 2022 |
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaan yhteensä noin 1 021 000 euroa. Vuosittainen tuki on ollut vuodesta 2023 lähtien 190 000 euroa.[11]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mika Heinonen valittu Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton toiminnanjohtajaksi Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry. 3.3.2021. Viitattu 20.5.2023.
- ↑ Naiset Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry. Viitattu 4.5.2021.
- ↑ Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 29. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
- ↑ Sarjat Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry. Viitattu 1.9.2022.
- ↑ SAJL - III-divisioonan pelisäännöt (pdf) sajl.fi. Arkistoitu 1.11.2013. Viitattu 20.12.2013.
- ↑ Naisten amerikkalainen jalkapallo - Taustaa sajl.fi. Arkistoitu 7.4.2016. Viitattu 20.12.2013.
- ↑ Nuoret & Lapset Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry. Viitattu 1.9.2022.
- ↑ Korkeakoulusarja Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry. Viitattu 1.9.2022.
- ↑ SAJL, Hall of fame sajl.fi. Arkistoitu 4.1.2015.
- ↑ SAJL - Hall Of Fame SAJL. Arkistoitu 12.2.2012. Viitattu 27.11.2011.
- ↑ Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 29.11.2023.