Reserviläisurheiluliitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Reserviläisurheiluliiton logo

Reserviläisurheiluliitto, RESUL, on suomalainen urheiluliitto ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen edunvalvontaorganisaatio. Liiton tehtävänä on jäsenistönsä kenttätaitojen kehittäminen ja ylläpito. Liitto perustettiin 1970 ja siihen kuuluu nykyään kolme reserviläisjärjestöä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo 1950-luvun lopulla Reserviupseeriliiton ja Reservin Aliupseerien Liiton välillä oli keskusteltu erityisen reserviläisurheiluliiton perustamisesta. Lopullinen lähtölaukaus uudelle liitolle tuli opetusministeriön taholta, kun se ilmoitti myöntävänsä valtionapua vain liikunnan erityisjärjestöille.[1]

Reserviläisurheiluliitto (ResUL) perustettiin 12.12.1970 hoitamaan Suomen Reserviupseeriliiton (RUL)  ja Reservin Aliupseerien Liiton (RAuL) yhteistä urheilutoimintaa. Perustamista koskevassa tiedotteessa todettiin Reserviläisurheiluliiton olevan itsenäinen, puolueeton, valtakunnallinen urheilujärjestö, jonka toimintapiiriin kuuluu reserviläisten kilpa- ja kuntourheilutoiminta. Tavoitteena oli reserviin kuuluvien ja asepalvelukseen tulevien fyysisen kunnon vaaliminen. [2]

RESUL on liittynyt 01.01.2008 toimintansa aloittaneeseen Maanpuolutuskoulutusyhdistykseen.

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jaakko Leppäluoto, 1971-1972
  • Helge Haavisto. 1973-1978
  • Veini Rainiola, 1979-1980
  • Pekka Unkila, 1981-1988
  • Juhani Paakkola, 1989-1991
  • Kalevi Räty, 1991-1992
  • Matti Kuula, 1993-2004
  • Seppo Sundberg, 2005-2008
  • Timo Sysilampi, 2009-2012
  • Tor-Erik Lindqvist, 2013-2018
  • Erkki Saarijärvi, 2018 alkaen[3]

Jäsenyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin Reserviläisurheiluliittoon kuuluvat seuraavat jäsenjärjestöt:[4]

Yhteenlaskettuna liiton piirissä on yli 80.000 henkilöjäsentä. Yksityishenkilö ei voi suoraan liittyä RESUL jäseneksi, vaan käytännössä jäseneksi liittyminen tapahtuu liittymällä jonkin edellämainittujen liittojen paikallisyhdistyksistä. [5]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reserviläisurheiluliiton johdosta vastaa liiton hallitus, jossa on edustettuna kaikki sen jäsenjärjestöt. 2021 hallituksen kokoonpano on seuraava:[6]

RUL[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikko Luostarinen, Hollola
  • Jari-Pekka Walden,Valkeakoski
  • Erkki Saarijärvi, Alapitkä (puheenjohtaja)
  • Tero Hyttinen, Ylitornio

RES[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mika Mäki, Ylihärmä
  • Tuomas Terho, Lahti
  • Mats Fagerström, Tuusula

MPKL[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jyrki Huusko, Joensuu
  • Harri Kastepohja, Espoo

Ansiomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reserviläisurheiluliitolla on käytössää neliportainen ansiomerkkijärjestelmä

  • Ansioristi[7] (RESUL Ar)
  • Kultainen ansiomitali (ResUL kult am)
  • Hopeinen ansiomitali (ResUL hop am)
  • Pronssinen ansiomitali (ResUL pr am)

Ansiomerkkejä myönnetään esitysten perusteella[8] hallituksen päätöksellä ansioista reserviläisurheilun hyväksi.

Myönnetyt ansioristit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liiton myöntämät ansioristit ovat numeroituja.

Nro. Vastaanottaja Myöntämisvuosi
1 Antti Auriola 2010
2 Pertti Järvi 2010
3 Veli Nieminen 2010
4 Johannes Ijas 2010
5 Mauri Särssi 2010
6 Jussi Keskitalo 2010
7 Raimo Repo 2010
8 Jukka Kemppi 2010
9 Heikki Lario 2010
10 Pekka Kalteenmäki 2010
11 Matti Kuula 2013
12 Marko Patrakka 2013
13 Ari Puheloinen 2014
14 Jarmo Siltanen 2015
15 Tarmo Rinne[9] 2015
16 Pirkka Juntunen[10] 2017
17 Sauli Niinistö[11] 2017
18 Sakari Ahola[12] 2017
19 Antti Kokkola 2017
20 Tor-Erik Lindqvist[13] 2018

Toimisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liiton toimisto sijaitsee Maanpuolustustalossa, osoitteessa Döbelninkatu 2, Helsinki. Toimistolla työskentelevät liiton toiminnanjohtaja ja osa-aikainen tiedottaja.

Urheilulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reserviläisurheiluliitto on kehittänyt useita lajeja reserviläisurheilun saralle. Suosituimpia liiton lajeista ovat sovellettu reserviläisammunta SRA sekä jotokset.

  • Talvikilpailu
  • Talvijotos
  • SRA-ammunta
  • Pistooliammuntahiihto
  • Ilma-aseet
  • Häyhä tarkka-ampuja –kilpailu
  • Ampumahiihto
  • Ampumasuunnistus
  • Perinneaseet
  • Reserviläisammunnat
  • RUL/RES ampumamestaruuskilpailut, eli Reservin ampumamestaruuskilpailu[14]
  • Vakiokivääri
  • Partiokilpailu
  • Pystykorva SM-kilpailu
  • Neliottelu
  • Pistooliammuntajuoksu
  • Syysjotos
  • Falling Plates
  • Maastokilpailu

Edunvalvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2015 aikana uudistetun strategian mukaisesti Reserviläisurheiluliitto toimii edunvalvonnan asiantuntijaorganisaationa. Tämä tarkoittaa että liitto tuottaa asiantuntijalausuntoja reserviläisjärjestöjen ja päätöksentekijöiden käyttöön jäsenistön edunvalvonnan kannalta keskeisistä asioista (ampuma-aselupakäytännöt, jokamiehenoikeudet).

Lisää liikettä -ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reserviläisurheiluliiton strategiassa todetaan että liitto haluaa tuottaa toimintakykyä koskevaa tietoa Puolustusvoimien käyttöön.[15] Liitto on tehnyt usean vuoden ajan määrätietoista työtä yhteistyön käynnistämiseksi.

Syksyllä 2016 Puolustusvoimien komentaja kenraali Jarmo Lindberg kertoi juhlapuheessaan Lappeenrannan Maanpuolustusjuhlassa[16] Reserviläisurheiluliiton kehittävän kenttäkelpoisuuden arviointia. Kenttäkelpoisuusohjelma toteutetaan yhdessä Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa. Sen tarkoituksena on kehittää työkalu, jolla voidaan mitata ja seurata reserviläisten kenttäkelpoisuuden tilaa[17].

Kenttäkelpoisuusohjelman piirissä liitto kerää tietoja koskien reserviläisten kenttäkelpoisuutta, eli toimintakykyä, ja raportoi sitä Puolustusvoimille. Ohjelman pilottiprojekti valmistuu vuoden 2018 aikana ja se julkaistiin tuotantokäyttöön 2019 alussa.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahoituksen lähde 2018 2017
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus liikuntaan 50 000 €[18] 50 000 €[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pekka Majuri: Kunnon liikuttajasta liikuntavaikuttajaksi - Reserviläisurheiluliitto 1970-2010. Reserviläisurheiluliitto, 2010.
  2. Historiikki - Reserviläisurheiluliitto ry Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 18.1.2017.
  3. Reserviläisurheiluliitto: Erkki Saarijärvi RESUL:n uudeksi puheenjohtajaksi RESUL.fi. 15.10.2018. Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 15.10.2018.
  4. RESUL jäsenlista resul.fi.
  5. Liity jäseneksi - Reserviläisurheiluliitto ry Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 18.1.2017.
  6. Resulin hallitus - Reserviläisurheiluliitto ry Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 25.1.2018.
  7. RESUL: Ansioristin säännöt 2014. Reserviläisurheiluliitto.
  8. RESUL: Ansiomerkkijärjestelmän ohjeistus 2015. Reserviläisurheiluliitto.
  9. Tuula Rahkonen: Varsinaissuomalaisia ylennettiin ja palkittiin kunniamerkein Kaarinassa. Parivartio, 18.6.2015. Varsinais-Suomen Reserviupseeri- ja Reserviläispiiri.
  10. Reserviläisurheiluliitto ry: Presidentti Niinistölle Reserviläisurheiluliiton ansioristi resul.fi. 5.6.2017. Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 9.6.2017.
  11. Tasavallan presidentin kanslia: Presidentti Niinistölle Reserviläisurheiluliiton ansioristi presidentti.fi. 5.6.2017. Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 9.6.2017.
  12. Reserviläisurheiluliitto ry: RESUL palkitsi aktiivejaan RESUL.fi. 6.12.2017. Reserviläisurheiluiliitto ry. Viitattu 7.12.2017.
  13. Reserviläisurheiluliiton huomionosoitukset 6.12.2018 Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 12.12.2018.
  14. Reservin Ampumamestaruuskilpailut Reserviläisliitto.
  15. Reserviläisliikunta Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 10.4.2017.
  16. Maanpuolustusjuhlan jälkitunnelmissa - Reserviläisurheiluliitto ry Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 16.2.2017.
  17. Tasavallan presidentin kanslia: Presidentti Niinistölle Reserviläisurheiluliiton ansioristi Presidentti.fi. 5.6.2017. Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 9.6.2017.
  18. a b Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Viitattu 23.5.2018.