Veturi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee raideliikennekulkuneuvoa. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
VR:n omistama Sr2-sarjan sähköveturi Helsingin rautatieasemalla
VR:n omistama Dr16-sarjan dieselsähköinen veturi Oulun rautatieasemalla
Venäläinen höyryveturi vuodelta 1910[1]

Veturi on junan vetämiseen ja työntämiseen tarvittava kulkuneuvo, jonka tehtävänä on toisaalta tuottaa junan vetämiseen/työntämiseen tarvittavaa vetovoimaa ja toisaalta toimia veturimiehistön työtilana tarvittavine hallintalaitteineen.

Nykyaikaisen diesel- ja sähköveturin pääosat ovat telit, koriosat (joko erillinen runko konesuojineen tai itsekantava kori), koneisto, jossa vetovoiman kehittämiseen tarvittava pääkoneisto ja lisäksi erilaiset apukoneistot ja -laitteet, sekä erilaiset ohjaus- ja kommunikaatiolaitteet sisältävä ohjaamo. Vanhoissa veturityypeissä oli jäykkä runko pyörästöineen telikäytön sijaan.

Nykyisin Suomessa käytössä olevia veturityyppejä ovat sähköveturit ja sähköistämättömillä rataosuuksilla, sekä vaihtotöissä dieselveturit. Dieselvetureita käytetään toisinaan myös sähköistetyillä rautateillä, lähinnä tavarajunavetureina. Lisäksi on eroteltava moottorivaunut ja -junat, joissa koneisto on sulautettu vaunuun.

Ennen diesel- ja sähkövetureita oli yleisesti käytössä höyryvetureita, joissa voimaa antava höyry saatiin polttamalla joko kivihiiltä tai halkoja, joskus turvetta tai polttoöljyä. Nämä polttoaineet sekä tarvittava vesi kulkivat mukana joko veturiin liitetyssä apuvaunussa, tenderissä, tai ns. tankkivetureissa veturin omissa säiliöissä.

Varsinaisen veturiosan voidaan näissä katsoa koostuvan jäykästä rungosta eli kehyksestä, höyrykattilasta tulipesineen sekä pyörästöstä siihen kiinteästi kytkettyine höyrykoneineen ja kuljettajasuojuksesta eli ajohytistä, jossa oli paitsi veturin ja sen höyrykattilan laitteistojen hallintalaitteet, myös tulipesän suuluukut polttoaineen syöttöä varten.

Höyryveturissa ajotehtäviin keskittyvän kuljettajan lisäksi oli lämmittäjä, joka huolehti höyrykattilan käytöstä eli polttoaineen ja veden syötöstä sekä koneiston usein käsin tapahtuvasta voitelusta. Polttoaineen täydennyspaikoilla lämmittäjä huolehti hiilien tai halkojen ottamisesta sekä veden täydentämisestä. Veturinlämmittäjän työ jatkui veturinkuljettajaa työssään avustavana koneapulaisena diesel- ja sähkövetureissakin. VR poisti koneapulaisen vaiheittain eri veturiluokista. Lopullisesti veturiin jäi yksi kuljettaja 1990-luvun alkupuolella.

Kookkaan höyryveturin tenderiin saattoi mahtua jopa 13 tonnia hiiltä ja 28 kuutiometriä eli tonnia vettä, joka silti saattoi riittää vain alle sadan kilometrin ajoon.

1920-luvulta alkaen rakennettiin joitakin höyryturbiinivetureita. Osa näistä oli suoravetoisia, osassa turbiini käytti sähkögeneraattoria. Samoihin aikoihin rakennettiin myös ensimmäiset kaasuturbiiniveturit. Yksittäisiä vetureita rakennettiin vielä 1960-luvulla, ja alun perin TGV-junien suunniteltiin käyttävän sähkön sijaan kaasuturbiinia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuvaan liittyvä Commons-selitys: "Early color photograph from Russia, created by Sergei Mikhailovich Prokudin-Gorskii as part of his work to document the Russian Empire from 1909 to 1915."

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuljetusmahdollisuudet ja metsien nollaraja - Metsässä jäädytetyllä ajouralla ilman kiskoja kulkeva telaketjuhöyryveturi - Kuva 3: Nuorttin konesavotan höyryveturi tukkikuorman vedossa (kuva), Oulu.fi / Lapin metsämuseon kokoelmat
  • Sandbergin veturi - Jäädytetyillä raiteilla kulkeva metsätyöveturi (kuva), Rovaniemi.fi / Lapin metsämuseon kokoelmat
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta veturi.