Luettelo kristinuskon suuntauksista
Wikipedia
Tämä on luettelo kristinuskon suuntauksista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kristinuskon pääsuunnat
- Idän assyrialainen kirkko
- Katolinen kirkko
- Idän katoliset kirkot (mukaan lukien ns. unioidut kirkot)
- Lännen katolinen eli latinalainen tai roomalaiskatolinen kirkko
- Orientaaliortodoksinen kirkko
- Ortodoksinen kirkko
- Protestantismi
Kristinuskon voi jakaa kulttuuriperinteen mukaisesti myös itäiseen ja läntiseen kristillisyyteen. Ensin mainittuun kuuluvat ortodoksinen, orientaaliortodoksinen ja idän assyrialainen kirkko sekä idän katoliset kirkot, läntiseen lännen katolinen kirkko ja protestanttiset kirkot ja yhteisöt.
[muokkaa] Yleiskristillisiä liikkeitä
[muokkaa] Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeet
- Rukoilevaisuus
- Herännäisyys (körttiläisyys)
- Lestadiolaisuus
- Evankelisuus
- Viides herätysliike
- Luterilainen karismaattisuus
[muokkaa] Kristinuskon pohjalta syntyneitä uusia yhteisöjä
Seuraavat liikkeet ovat omasta mielestään kristillisiä, mutta niitä ei lueta uskontotieteellisessä luokittelussa tai muissa suuntauksissa yleensä osaksi kristinuskoa esimerkiksi erilaisista opillisista syistä. Esimerkiksi Jehovan todistajat ja mormonit eivät hyväksy kolminaisuusoppia.

