Leppävaaran taistelu

Leppävaaran taistelu
Osa Suomen sisällissotaa
Saksalaisia sotilaita Leppävaaran asemalla.
Päivämäärä: 11. huhtikuuta 1918 Paikka: Leppävaara, Espoo Lopputulos: saksalaisten voitto
Osapuolet
Saksan Itämeren-divisioona	punakaarti
Komentajat
Rüdiger von der Goltz Karl Wolf Hans von Tschirschky und Bögendorff
Vahvuudet
n. 9 400	n. 1 500
Tappiot
2 kaatunutta	13 kaatunutta

Leppävaaran taistelu oli Espoon Leppävaarassa 11. huhtikuuta 1918 käyty Suomen sisällissodan taistelu. Vastakkain olivat Helsinkiä kohti edennyt Saksan Itämeren-divisioona ja pääkaupunkiseudun punakaarteja, jotka olivat linnoittautuneet Helsingin suojaksi rakennetun Krepost Sveaborgin eli Helsingin maa- ja merilinnoituksen puolustusasemiin. Lukumäärältään ylivoimaiset saksalaiset pakottivat punaiset lyhyen taistelun jälkeen vetäytymään asemistaan ja pääsivät näin jatkamaan etenemistään. Leppävaaran taistelu oli osa 10.–14. huhtikuuta tapahtunutta Helsingin valtausta.

Taistelu

Saksalaiset saapuvat Espooseen

Hangossa 3. huhtikuuta tapahtuneen Saksan Itämeren-divisioonan maihinnousun jälkeen punaiset vetäytyivät alueelta Karjaalle, jossa 6. huhtikuuta käytiin ensimmäinen saksalaisten ja punakaartien välinen taistelu. Punaiset jatkoivat perääntymistään edelleen Helsingin ympäristöön ja 10. huhtikuuta Helsingin punakaartin esikunta antoi käskyn liikekannallepanosta kaupungin puolustamiseksi. Samaan aikaan saksalaiset lähestyivät kaupunkia Kirkkonummen suunnasta rantarataa ja Turun maantietä pitkin.

Seuraavana aamuna kenraalimajuri Karl Wolfin komentama etujoukko saapui Helsingin maalinnoituksen läntisen rintamaosan etumaastoon ja otti samalla haltuunsa punaisten hylkäämät linnoitteet Turuntien eteläpuolella Kilossa. Punaiset olivat miehittäneet Leppävaaran puolustusasemat Gransinmäen, Nupukivenkallion, Vallikallion ja Friisinmäen alueilla. Niissä oli noin 1 500 eri puolilta pääkaupunkiseutua koottua punakaartilaista, jotka olivat noudattaneet edellisenä päivänä annettua liikekannallepanoa. Leppävaaraan saapui aamun aikana Wolfin johtaman 95. reservijalkaväkiprikaatin tueksi myös Kauklahden kautta paikalle marssinut eversti Hans von Tschirschky und Bögendorffin komentama 2. kaartinratsuväkiprikaati sekä kaksi Baijerilaisen 2. vuoristotykistörykmentin patteria, jotka perustivat tuliasemansa Haukkakallion aukean laitaan.

Hyökkäys punaisten asemiin

Saksalaiset kävivät aluksi Ruotsin konsulaatissa palvelleen kapteeni af Ekströmin välityksellä tunnusteluja punaisten antautumisesta ja Helsingin luovuttamisesta, mutta Helsinkiin saapuneen kansanvaltuuskunnan jäsenen Antti Kivirannan punaisten kokouksessa Senaatintalossa pitämä puhe sai punakaartilaiset asettumaan taistelun kannalle. Kello 10.30 saksalaiset ilmoittivat olevansa hyökkäysvalmiita ja kun neuvottelijoita ei saapunut, alkoi 15 minuutin pituinen tykistökeskitys kello 12.15. Tämän jälkeen punaisten neuvottelijat ilmestyivät paikalle ja saksalaiset myöntyivät kahden tunnin aselepoon, jonka jälkeen punaisten piti nostaa valkoisia lippuja antautumisen merkiksi kello 16.

Punaiset eivät kuitenkaan määräaikaan mennessä antautuneet ja saksalaiset lähtivät etenemään luullen ettei vastarintaa ole odotettavissa. Punaiset kuitenkin avasivat tulen, jonka jälkeen saksalaiset hyökkäsivät heidän asemiinsa kahdelta eri suunnalta. Eturintama murtui nopeasti ja myös punaisten taaemmat puolustusasemat tyhjenivät, kun ne uhkasivat jäädä saarroksiin ja näin saksalaisilla oli tie vapaa kohti Helsinkiä. Punaisilla oli käytössään maalinnoituksen tykkejä, mutta ne jäivät käytännössä koskemattomiksi, kun heillä ei juurikaan ollut osaavia tykkimiehiä. Lisäksi osa tykeistä oli tehty toimintakunnottomiksi saksalaisten ja linnoitusta aiemmin hallussaan pitäneiden venäläisten keskinäisen sopimuksen vuoksi.

Punaisten perääntyminen ja saksalaisten eteneminen

Punaiset perääntyivät asemistaan Mäkkylän, Myyrmäen ja Pitäjänmäen kautta kohti Huopalahtea. Yhden vuorokauden aikana noin 10 000 punakaartilaista ja heidän perheenjäsentään pakeni Espoon suunnalta kohti Helsinkiä tai pohjoista.

Saksalaiset puolestaan etenivät vielä saman illan aikana Haagaan ja Vähä-Huopalahteen kohtaamatta juurikaan vastarintaa, mutta seuraavana päivänä Ruskeasuon ja Ilmalan alueilla käytiin ankaria taisteluja. Joidenkin tietojen mukaan punaiset naiset polttivat Leppävaaran ja Munkkiniemen välissä olleen Tarvon saaren sillat, minkä vuoksi saksalaiset eivät voineet edetä Helsinkiin Munkkiniemen kautta. 12. huhtikuuta von der Goltz komensi myös osan joukkoistaan hyökkäämään kohti Tikkurilaa, jotta päärata saataisiin katkaistua ja näin estettyä punaisten junaliikenne Helsinkiin. Rata katkaistiinkin 12. huhtikuuta käydyn Tikkurilan taistelun jälkeen.

Muistomerkit

Xavier Brummerin muistomerkki

Kahden 11. huhtikuuta taistelussa kaatuneen saksalaisen lisäksi Leppävaarassa kuoli myös kolmas saksalaissotilas seuraavana päivänä. Perimätiedon mukaan 27-vuotias Xavier Brummer kuoli kuitenkin onnettomuudessa tai teki taisteluväsymyksen johdosta itsemurhan. Hänet haudattiin Leppävaaraan nykyisen Muistokujan läheisyyteen. Paikalla oli aluksi puinen muistoristi, kunnes Leppävaaran suojeluskunta pystytti vuonna 1923 Albergan kartanon mailta louhitusta graniitista tehdyn hautakiven. Sen suunnitteli kuvanveistäjä Ville Vallgren ja valmisti paikallinen kivenhakkaaja Guido Eriksson.