SM UC-57

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

SM UC-57 oli Saksan keisarikunnan laivaston tyypin UC II sukellusvene ensimmäisessä maailmansodassa. Suomalaisittain merkittävä se oli siksi, että viimeisenä päätökseen saattamanaan tehtävänä alus toi 17. marraskuuta 1917 Loviisan edustalle kahdeksan Suomen vapaussotaan valmistautunutta jääkäriä sekä räjähdysaineista, aseista ja kahdesta radioasemasta koostuneen neljän tonnin lastin.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin 12. tammikuuta 1916 Kaiserliche Werftiltä Danzigista työnumerolla 39. Sen köli laskettiin 14. maaliskuuta ja alus laskettiin vesille 7. syyskuuta. Alus otettiin palvelukseen 22. tammikuuta 1917 ensimmäisenä päällikkönään kapteeniluutnantti Friedrich Wißmann.[1]

Alus oli 50,52 metriä pitkä, sen uppouma sukelluksissa oli 498 tonnia, nopeus pinnalla 11,6 solmua ja sukelluksissa 7,3 solmua. Veneen voimanlähteenä oli kaksi 6-sylinteristä 250 hevosvoiman dieselmoottoria. Vene saattoi sukeltaa 60 metrin syvyyteen.

Aluksen keulaosassa oli kuusi vinossa asennossa olevaa miinaputkea, joihin voitiin sijoittaa yhteensä 18 merimiinaa. Miinojen lisäksi aluksella oli normaali torpedoaseistus. Mukana kuljetettavat seitsemän torpedoa voitiin laukaista kahdesta keulassa ja yhdestä perässä olevasta torpedoputkesta. Lisäksi etukannella oli 88 mm:n tykki.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus liitettiin Itämeren laivastoon 6. toukokuuta 1917, missä se teki seitsemän partioretkeä, joiden aikana se upotti torpedoilla tai laskemillaan miinoilla viisi laivaa, joista yksi ruotsalainen purjealus Ludwig[2] ja loput venäläisiä. Lisäksi alus otti sotasaaliiksi kaksi brittiläistä laivaa.[1]

Viimeinen matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeiselle matkalleen UC-57 lähti Saksan Danzigista 12. marraskuuta 1917 ja Loviisasta noin 25 kilometriä etelään sijaitsevan pienen Hamnskärin ulkosaaren rantaan se saapui 17. marraskuuta. Mukana olleet kahdeksan jääkäriä sekä lastitavarat siirrettiin siellä odottaneisiin moottoriveneisiin. Sen jälkeen sukellusvene laskeutui yön ajaksi meren pohjaan ja sen oli tarkoitus lähteä seuraavana aamuna paluumatkalle Saksaan.

Veneen mukana tulivat jääkärit Woldemar Hägglund (joukon johtaja), Viljo Hämäläinen, Weikko Läheniemi, Sulo-Veikko Pekkola, Väinö Strömberg, Einar Wichman (myöh. Vihma), sekä radioasemista vastanneet Leo Ekberg ja Yrjö Tenhunen. Vaativaan tehtävään oli valittu hyviä miehiä, sillä näistä kahdeksasta jääkäristä kolme yleni kenraaliksi: Ekberg, Hägglund ja Vihma.

Mukana olleilla räjähteillä oli tarkoitus katkaista Viipurin ja Pietarin välinen rautatieyhteys siltoja räjäyttämällä. Toinen mukana tuoduista radioasemista päätyi erääseen Kulosaaren huvilaan, josta se toimi punaisten miehittämässä Helsingissä koko sisällissodan ajan.

Paluumatkalla Hamnskäristä UC-57 katosi jäljettömiin. Todennäköisesti se tuhoutui 18. marraskuuta Suursaaren itäpuolella. On esitetty kaksi tulkintaa siitä, mitä tapahtui: joko alus ajoi venäläisten laskemaan miinaan tai se itse yritti laskea miinoja, jolloin tapahtui onnettomuus. Omien miinojen laskuun viittaa se, että alus ei suunnannut Hamnskärin jälkeen kohti kotisatamaansa vaan itään.

Aluksen mukana hukkuneille 28 miehelle on pystytetty viisi metriä korkea kivipaasi Hamnskäriin. Aluksen matkasta Suomeen on W.E. Tuompo kirjoittanut kirjan Sukellusveneellä U C 57 Vapaussotaan. Kustannusosakeyhtiö Sanatar.Helsinki 1934.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]