Vaskiveden taistelu
| Vaskiveden taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Suomen sisällissotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
n. 1 000 |
n. 900 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
5 kaatunutta |
9 kaatunutta | ||||||
Vaskiveden taistelu oli Suomen sisällissodan taistelu, joka käytiin Virroilla Vaskiveden kylässä 9.–11. maaliskuuta 1918. Punaisten tarkoitus oli Vaskiveden valtauksen jälkeen edetä Virtain kirkonkylän kautta strategisesti tärkeälle Haapamäen radalle. Valkoiset onnistuivat kuitenkin pysäyttämään hyökkäyksen ja lopulta punaiset vetäytyivät takaisin Kuruun. Kyseessä oli punaisten viimeisiä Pohjois-Hämeessä tekemiä hyökkäyksiä, kun valkoiset aloittivat neljä päivää myöhemmin Hämeen rintamalla oman suurhyökkäyksensä Tampereen valtaamiseksi.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Virrat oli punaisten hallussa lähes kokonaan olleen Hämeen läänin ulommaisin pitäjä, jonka pohjoispuolella avautui valkoisten vahvin tukialue Pohjanmaa. Sen kautta kulki sodankäynnin kannalta elintärkeä Haapamäen rata ja pitäjästä oli Etelä-Pohjanmaan lisäksi maantieyhteys myös Keski-Suomeen. Taistelutantereeksi joutunut Vaskiveden kylä sijaitsi Kuruun johtavan maantien varrella noin 10 kilometriä Virtain kirkonkylän lounaispuolella.[1]
Yhteenotot kahtiajakautuneessa Vaskiveden kylässä alkoivat heti sodan alkupäivinä, kun valkoisten kannattajat saivat haltuunsa pari sotilaskivääriä ja perustivat tukikohtansa paikalliseen kauppataloon. Samalla he ryhtyivät kuulustelemaan työväenliikkeen aktiiveja, joista osa pakeni kylästä yhdessä köyhälistön kanssa, minkä jälkeen Vaskivesi jäi lopullisesti valkoisten haltuun. Kuitenkin vielä 9. helmikuuta Kurun punakaartilaisia tunkeutui kylään ja surmasi valkoisten majapaikassa kaksi varakasta isäntää.[1]
Kun punaisten yritykset edetä Haapamäen radalle olivat epäonnistuneet Vilppulan rintamalla, päättivät he maaliskuun alussa yrittää myös pohjoisempaa Virtain suunnalta. Pitäjää puolusti tuolloin ainoastaan kaksi yliluutnantti Nikolai Rannanjärven johtamaa suojeluskuntakomppaniaa, mikä oli vähän kylän strategiseen merkitykseen nähden. Avuksi lähetettiinkin ruotsalaisen upseerin Harald Hjalmarsonin komentama osasto, joka majoittui aluksi kirkonkylään ja siirtyi Vaskivedelle 7. maaliskuuta. Hjalmarsonia pidetään yleisesti epäpätevänä upseerina, mikä näkyi myös hänen toiminnassaan Vaskivedellä. Kylässä olleet suojeluskuntalaiset puolestaan vedettiin turvaamaan kirkonkylää, jonne he saivat avukseen Vilppulasta saapuneen Hämeen ryhmän komppanian.[1]
Taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Punaisten ensimmäinen hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Punaisten alkuperäinen tarkoitus oli vallata Virtain kirkonkylä, jonka jälkeen venäläisen vänrikin G. A. Stolbovin johtaman osaston piti edetä Haapamäen pohjoispuolella sijaitsevalle Pihlajaveden asemalle. Hyökkäyksen oli määrä käynnistyä jo paria päivää ennen punaisten viimeiseksi jääneen kolmannen yleishyökkäyksen alkua. Kurusta 8. maaliskuuta matkaan lähetetty tiedustelupartio kuitenkin törmäsi valkoisten puolustuslinjaan jo 10 kilometriä ennen kirkonkylää Vaskiveden Tyrkkölässä.[2]
Vaikka järvien ympäröimä Vaskivesi oli sijaintinsa vuoksi vaikea valloitettava, päättivät punaiset hyökkätä kylään heti seuraavana päivänä. Juho Eslinin johtama 900 punakaartilaisen joukko lähti liikkeelle Kurusta puoli kuuden aikaan aamulla ja saapui pari kilometriä Vaskiveden eteläpuolelle Koskenperän kylään hieman ennen kymmentä. Eslinin komennossa oli Hyvinkään punakaarti ja pienempi määrä Turun punakaartin sekä Pietarin suomalaisen punakaartin miehiä. Punaisten hyökätessä valkoisten etuvartio vetäytyi puolenpäivän jälkeen Tyrkönharjulla sijaitsevalle pääpuolustuslinjalle, jota miehitti kaksi komppaniaa. Hyökkäyksen painopiste siirtyi näin vasemmalle sivustalle, jossa punaiset saivat haltuunsa useita kylän taloja. Tämän jälkeen he jäivät asemiin valkoisten puolustuslinjan eteen.[1][2]
Toisen päivän taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
10. maaliskuuta punaiset jatkoivat hyökkäystään jo kello 3 aamulla. Läpimurtoa yritettiin oikealta sivustalta Törmä-Tyrkön talon suunnalta, jonne siirrettiin parisataa miestä. Punaiset etenivät parin kilometrin levyisenä rintamana paksussa lumessa kahlaten ja saivat vastaansa valkoisten ankaran konekivääritulen. Hyökkäys aiheutti valkoisten riveissä rakoilua ja kun apuvoimia ei kuulunut, suunnitteli Hjalmarson jo vetäytymistä. Iltapäivällä paikalle kuitenkin saapuivat Kaapo Viitaharjun ja Olavi Haapaniemen johtamat Ylihärmän ja Ähtärin suojeluskuntalaiset. Punaisten hyökkäys pysäytettiin, mutta Hjalmarson antoi siitä huolimatta joukoilleen perääntymiskäskyn. Etulinjassa ollut Ähtärin suojeluskuntalaisten päällikkö Olavi Haapaniemi ei kuitenkaan välittänyt viestiä miehilleen, ja he onnistuivatkin pidättelemään punaisia, kunnes nämä pimeän tultua vetäytyivät takaisin asemiinsa.[1]
Pietarin suomalainen punakaarti yritti samaan aikaan koukkausta vasemmalta sivustalta Myllymäen ylitse, mutta joutuivat myös vetäytymään hämärän tultua, ajauduttuaan liian lähelle valkoisten puolustuslinjaa.[2] Pietarilaisen komppanian konekivääriosasto puolestaan joutui iltapäivällä Kukajärven jäällä valkoisten suoran tulen alle. Valkoiset olivat piilossa rannalla sijainneissa rakennuksissa. Punaisten tappiot olivat 2 kaatunutta, 2 haavoittunutta ja konekivääri.[3]
Päivän aikana kaatui kolme ja haavoittui 10 valkoista. Paikalle hälytettiin apuvoimia valkoisten päämajasta Seinäjoelta, josta määrättiin mobilisoitavaksi Vöyrin sotakoulu. Apujoukot kuitenkin ehtivät paikalle vasta seuraavana päivänä. Hjalmarson puolestaan vetäytyi yöksi Virtain kirkonkylään, jonne evakuoitiin myös Vaskivedelle vielä jääneet siviilit.[1]
Punaisten vetäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yön aikana punaiset valmistelivat tykistölleen asemat ja aloittivat viimeisen hyökkäyksensä kello 11.30. Valkoisia oli tuolloin puolustuslinjassa viiden komppanian verran.[2] Puolustusta johti ruotsalainen kapteeni Erik Hallström.[3] He olivat sitä ennen yrittäneet harhautusta lähettämällä omia miehiään lähestymään ulommaisia puolustuslinjoja, jotta punaiset luulisivat näiden olevan valkoisten saamia apuvoimia. Punaisilla oli käytössään kaksi tykkiä, joilla ampui vapaaehtoisena punakaartiin liittynyt venäläinen matruusi. Tykkituli sytytti ainakin kaksi taloa palamaan ja lisäksi kylän kansakoulu sai osuman, jolloin rakennuksessa majailleita valkoisia haavoittui. Tulitus sai kokemattomat suojeluskuntalaiset paniikkiin, mutta lopulta ruotsalainen luutnantti Henrik Åström palautti joukot järjestykseen ja paenneista muodostettiin varalinja varsinaisen puolustuslinjan taakse. Punaisten tykistötuli kuitenkin loppui nopeasti, kun venäläinen matruusi kaatui valkoisten konekivääritulituksessa.[1]
Taistelu kääntyi lopulta valkoisten eduksi, kun paikalle jo hälytetty Vöyrin pataljoona saapui Vaskivedelle jääkäriluutnantti B. Petreliuksen johtamana kello 16:n ja 17:n välillä. Noin 650 miehen vahvuinen osasto oli mobilisoitu jo edellisenä iltapäivänä kello 17, jonka jälkeen se kuormattiin Tervajoen rautatieasemalle, mistä junakuljetus lähti liikkeelle kello 24. Saavuttuaan viiden aikaan aamulla Alavudelle, pataljoona siirtyi 50 kilometrin päähän Virtain kirkonkylään, jossa se oli perillä puoliltapäivin. Vaskiveden puolustusta johtanut Harald Hjalmarson kuitenkin epäröi lähettää vahvistuksia linjaan. Sen sijaan hän järjesti pataljoonalle ruokailun ja ryhtyi äkseeraamaan osaston hevosmiehiä saadakseen rekijonon pysymään paremmin kasassa.[1][3]
Lopulta vöyriläiset suuntasivat Vaskivedelle illan pimetessä. Osasto kärsi ensimmäisen tappion jo välittömästi paikalle saavuttuaan, kun yksi mies kaatui punaisten konekivääritulessa. Toverin kaatuminen ja kylässä palavat talot tulivat järkytyksenä sotaan tottumattomille joukoille ja pataljoona vitkasteli edelleen järjestäytymisessään. Lisäksi Hjalmarson ei edelleenkään lähettänyt miehiä linjaan, vaan ryhtyi itse tutkimaan tilannetta.[1] Tämä kuitenkin osoittautui lopulta valkoisten onneksi, kun oikealla sivustalla olleet Hyvinkään punakaartin joukot lähtivät heti kello 16 aikaan vetäytymään havaitessaan Vöyrin pataljoonan saapumisen. Taempana olleet väsyneet joukot eivät myöskään enää suostuneet lähtemään linjaan, jonka jälkeen Eslin veti joukkonsa takaisin Kuruun ja lähti itse hakemaan apuvoimia Tampereelta.[2]
Kolmen päivän aikana käydyissä taisteluissa kaatui 9 punaista ja haavoittui noin 20.[2] Hjalmarson omaksui viivyttelytaktiikan myös myöhemmissä taisteluissaan, mikä kuitenkin osoittautui niissä virheeksi.[1]
Muistomerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valkoisten pystyttämä Vaskiveden taistelun muistomerkki sijaitsee keskellä kylää Vaskivedentien eli nykyisen kantatie 65:n varrella. Muistomerkin vaatiman maa-alueen lahjoitti isäntä Abraham Tanhua-Tyrkkö, ja muistomerkin suunnitteli Virroilta kotoisin ollut arkkitehti Onni Tarjanne. Kolme metriä korkea graniittinen veistos paljastettiin taistelun kymmenvuotispäivänä 11. maaliskuuta 1928.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle, s. 63–71. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-01889-7-2.
- ↑ a b c d e f Lappalainen, Jussi T.: Punakaartin sota 2, s. 55–56. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1981. ISBN 951-85907-1-0.
- ↑ a b c Hannula, J. O.: Suomen vapaussodan historia, s. 172-174. WSOY, 1956.
- ↑ Vaskiveden taistelun muistomerkki Vaskiveden kyläyhdistys. Viitattu 26.8.2017.