Kimalaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kimalaiset
Kartanokimalainen (Bombus hypnorum)
Kartanokimalainen (Bombus hypnorum)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Pistiäiset Hymenoptera
Yläheimo: Apoidea
Heimo: Mesipistiäiset Apidae
Suku: Kimalaiset
Bombus
Latreille, 1802
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kimalaiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kimalaiset Commonsissa

Kimalaiset (Bombus) ovat mesipistiäisiä. Niillä on tukeva, karvainen ruumis, ja suuren kokonsa ansioista ne ovat helposti erotettavissa muista hyönteisistä. Lajien tunnistaminen toisistaan voi kuitenkin olla haasteellista. Kimalaislajeja tunnetaan maailmanlaajuisesti yli 300 ja niitä tavataan kaikissa maanosissa. Euroopassa niistä esiintyy noin 60 lajia, ja Suomessa vuoteen 2003 mennessä oli tavattu noin 30 eri lajia. [1]

Yhdyskunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimalaiset ovat aitososiaalisia hyönteisiä kuten muurahaiset ja Apis- sekä Meliponini-sukujen mehiläiset. Ne muodostavat lajista ja olosuhteista riippuen muutamien kymmenien yksilön yhdyskunnista aina muutamaan sataan kasvavia pesiä. Toisin kuin muilla sosiaalisilla hyönteisillä, pesät ovat yksivuotisia. Sitä johtaa lisääntymiskykyinen emo, jonka naaraat, työläiset, huoltavat pesää ja keräävät yhdyskunnalle ravintoa. Kuhnureiden, pesän koiraiden, tehtävänä on pariutua toisen pesän uuden emon kanssa. Niillä ei ole siitepölyn keräämiseen soveltuvia ruumiinosia, eivätkä ne osallistu pesän ruokintaan. [2]

Yhdyskunnan elinkierto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain uudet emot talvehtivat. Ensimmäisenä kesänään ne keräävät varastoravintoa, pariutuvat ja etsivät tai kaivavat talvehtimispaikan, useimmiten maan alle. Keväällä emot heräävät ja aloittavat ravinnonkeruun sekä uuden pesäpaikan etsimisen. Aikaisin keväällä kukkivat kasvit, kuten pajut, ovatkin tärkeitä siitepölynlähteitä kimalaisille. Uusi pesä perustetaan valmiiseen onkaloon, esimerkiksi vanhaan linnunpönttöön, tai myyrän tai hiiren koloon. [2]

Emo tuottaa vaharauhasistaan vahaa, josta suuosiensa avulla muokaten se rakentaa koteloita toukilleen. Yhden kotelon se tekee itselleen ravintovarastoksi, sillä aloitettuaan hautomisen emo ei poistu pesästä kuin äärimmäisen pakon edessä. Kehollaan se lämmittää munimistaan munista kehittyviä toukkia. Ensimmäiset työläiset ovat pienikokoisia, ja työläisten koko pesän elinkaaren aikana muuttuu olosuhteiden, kuten ravinnon laadun ja saatavuuden mukaan. [2]

Emo tuottaa feromonia joka estää työläisiä munimasta. Jos feromonintuotto heikkenee, työläiset saattavat alkaa tuottaa hedelmöittymättömiä munia, joista kehittyy ainoastaan kuhnureita. Kun pesän elinikä ja kehitys ovat saavuttaneet huippunsa, emo alkaa munia uusia emoja sekä kuhnureita, jotka lähtevät pesästä loppukesällä pariutuakseen. Tämän jälkeen pesä hiipuu pikku hiljaa ja kuolee ennen talvea. [2]

Pesintä tapahtuu pääsääntöisesti keväästä syksyyn. Marokossa ja Sardiniassa on kuitenkin havaittu kontukimalaisen (Bombus terrestris) perustavan pesänsä ainoastaan viileämpänä talvikautena, ja emojen lepoajan ajoittuvan kuivaan ja kuumaan kesäkauteen. Trooppisissa oloissa Etelä-Amerikassa sekä leudossa Uudessa-Seelannissa pesät voivat olla monivuotisia ja kasvaa useiden tuhansien yksilöiden suuruisiksi. Etelä-Englannissa on havaittu leutoina talvina emojen aloittavan pesintänsä jopa joulukuussa.[3]

Pariutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimalaisemot pariutuvat pääsääntöisesti yhden koiraan kanssa, mutta joillakin lajeilla naaras valitsee useita koiraita. Parittelu tapahtuu maassa, ja sen kestää jopa tunteja. Pariutumisen aikana sekä kuhnuri että emo ovat paikallaan.

Lapinkimalainen

Suomessa tavattuja lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. * Söderman, g. & Leinonen, R. Suomen mesipistiäiset ja niiden uhanalaisuus, s.288-293. Tremex Press Oy, Helsinki. ISBN 952-5274-02-0
  2. a b c d Mossberg, B. & Cederberg, B. Humlor i Sverige- 40 arter att älska och förundras över. Bonnier Fakta, 2012. ISBN 978-91-7424-170-9
  3. * Dave Goulson (2010). "Bumblebees. Behaviour, Ecology and Conservation" Oxford University Press.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]