Jätinkirkko
Sivulta puuttuu Jätinkirkot eli metelinkirkot ovat neoliittisella kivikaudella noin 3000-2000 eaa. Perämeren tuntumaan tehtyjä isoja kivirakennelmia, jotka ovat yleensä suorakaiteen tai ympyrän muotoisia. Muita nimityksiä jätinkirkoille ovat mm. pirunkirkko ja jatulinkirkko.
Jätinkirkkoja on lähinnä Pohjanmaalla ja muualla Perämeren pohjoisilla rannoilla. Suurin jätinkirkko on 60-metrinen Raahen Kastelli. Maanviljely oli saapunut Suomeen jätinkirkkojen aikaan, muttei ollut levinnyt laajalle. Jätinkirkot rakensi Pöljän keramiikkaa valmistanut väestö.
Tutkijat Marianna Ridderstad ja Jari Okkonen julkistivat vuonna 2009 kartoituksen [1][2], jonka mukaan jätinkirkkoja ja niiden porttiaukkoja on suunnattu tähtitieteellisesti merkittävien auringonnousujen ja -laskujen mukaan. Tämä on tyypillistä monille megaliittikulttuurin rakennelmille Keski-Euroopassa. Pohjanmaan jätinkirkot muistuttavat eniten eräitä Ranskan Carnacin varhaisia megaliittirakennelmia, kuten Crucunoa, Kermariota ja Le Maniota. Myös ne ovat suorakaiteen muotoisia rakennelmia, joissa esiintyy päivänseisausten ja -tasausten suuntauksia[3].
Jätinkirkot hylättiin nopeasti vuoden 2000 eaa. tienoilla. Näihin aikoihin tapahtui suurten asumusten hajaantumista.
Sisällysluettelo |
Jätinkirkkojen rakenne [muokkaa]
Jätinkirkot ovat tavallisimmin suorakaiteen muotoisia kiviaitauksia, jotka tuovat mieleen rakennuksen kiviperustuksen tai joskus linnoituksen. Jotkut ovat soikeita, pyöreitä tai avoimia, ja monesti valleja on kaksi sisäkkäin. Vallit ovat 1-5 melko leveän portin rikkomia. Portteja on yleensä 2-4[4]. Kivivallien paksuus on 2–6 m ja ne on yleensä koottu pienistä kivistä.
Jätinkirkot sijaitsevat Perämeren Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan Jätinkirkkojen pituus vaihtelee 15 metristä 60:een. Seinät ovat kuitenkin matalat, puolesta metristä kahteen metriin. Suurimmassa osassa on yksi tai useampi "portti", joita on voitu käyttää rakennelmaan sisäänmenoa varten.
Osaan jätinkirkoista liittyy sakasteiksi kutsuttuja kiviröykkiöitä, jotka ovat jätinkirkkojen valleissa tai niiden lähellä. Sakastien käyttötarkoitusta ei tunneta. Jätinkirkoista ja niiden tuntumasta on löydetty myös megaliittisiä pystykiviä, menhireitä, kuten esimerkiksi Jäknabackenista ja Ollisbackenista. Osa menhireistä on yhä pystyssä, osa on aikojen kuluessa kaatunut[5].
Jätinkirkkojen levintä [muokkaa]
Jätinkirkkoja esiintyy Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rannikon[6] tuntumassa aivan muinaisen rantaviivan lähellä. Maankohoaminen on siirtänyt merenrannan kauemmas. Suurin osa jätinkirkoista on rakennettu alun perin saarille tai drumliinien päälle, mutta maankohoamisen vuoksi ne ovat nykyisin jopa 30 km sisämaassa.
Jätinkirkkojen alue ulottuu Suomessa Kokkolasta Kemiin, ja niiden tihein keskittymä on Raahen ja Oulun-Limingan seuduilla. Yli-Iin ja Närpiön välisellä rannikkokaistaleella jätinkirkkoja on noin 40–50. Niitä ovat suurimman jätinkirkon Raahen Kastellin lisäksi muun muassa Haukiputaan Rajakangas, Siikajoen Pesuankangas ja Pedersören Jäknabacken.
Termi jätinkirkko liitettiin alun perin vain Suomen Pohjanmaalta löydettyihin rakennelmiin, mutta myöhemmin samankaltaisia jäännöksiä on tavattu myös Ruotsin perämeren pohjoisilta rannoilta [7].
Tulkinnat käyttötarkoituksesta [muokkaa]
Vuosina 2008-2009 suoritetussa Helsingin ja Oulun yliopiston tutkijoiden projektissa havaittiin, että noin puolet jätinkirkoista on suunnattu tähtitieteellisesti merkityksellisiin ilmansuuntiin, kuten tasaus- ja seisauspäivien auringonnousuihin tai -laskuihin +/-5 asteen tarkkuudella. Selvimmin tämä on nähtävissä suurimmissa ja parhaiten säilyneissä jätinkirkoissa, joista löytyvät myös tarkimmat suuntaukset. Näin ollen niitä voi pitää osana Euroopassa jo vuonna 5000 eaa. alkanutta megaliittiperinnettä [2][5].
Esimerkiksi Kastellin jätinkirkon neljä porttiaukkoa on sijoitettu kesäpäivänseisauksen, vapun ja elonkorjuun auringonnousun ja talvipäivänseisauksen auringonnousun ja -laskun suuntiin. Myös muista jätinkirkoista on löytynyt nk. välipäivien eli talvenselän, vapun, kekrin ja elonkorjuun auringonnousujen ja -laskujen suuntauksia. Ollisbackenissa on sijoitettu kaksi menhiriä osoittamaan pohjois-etelä-suuntaa [2][5].
Jätinkirkot on tulkittu myös hylkeenlihan kylmävarastoiksi, asuinrakennusten perustuksiksi, linnoituksiksi ja riista-aitauksiksi. Eräs mahdollisuus on, että niillä on ollut samanaikaisesti merkitystä sekä seremoniakeskuksina että puolustusvarustuksina.[8] Oulun yliopiston suorittamissa arkeologisissa kaivauksissa ei ole havaittu pysyvän asumisen merkkejä, vaan rakennelmien käyttö on ollut ajoittaista.
Jätinkirkkoihin liittyvä kulttuuri [muokkaa]
Jätinkirkkoihin liittyvä kulttuuri lienee ollut melko paikallaan pysyvää pyyntikulttuuria, ja luultavasti joskus viljeltiin maata.
Jätinkirkkojen vaikutteet näyttävät tulleen megaliittikulttuurin piiristä, mitä puoltaa samankaltaisuus Keski-Euroopan ja Etelä-Skandinavian megaliitteihin. Läheisimmin jätinkirkkoja muistuttavat Ranskan neliömäiset megaliittirakennelmat. Tällaisia ovat esimerkiksi Crucino, Kermario ja Le Manio jotka on suunnattu päivänseisausten ja -tasausten mukaisesti. [9]. Maanviljely oli tuonut tullessaan kalenterin tarpeen josta seurasi taivaankappaleiden asemien tarkkailu, johon monet ympyräkaivannot ja Stonehengen kaltaiset megaliittirakennelmat on liitetty.[10]
Neoliittiselle kulttuurille on tyypillistä maanviljely ja keramiikka. Jätinkirkkojen aikaan Suomessa elettiin kivikautta, mutta keramiikka oli jo käytössä, mistä syystä aikakautta kutsutaan (sub)neoliittiseksi ajaksi. Jätinkirkkojen läheltä tehdyt löydöt ovat myöhäisneoliittista, asbestisekoitteista Pöljän keramiikkaa[11] ja kvartsikivisiä työkaluja.[12].
Jätinkirkot eivät liittyneet Suomen lounaisosiin levinneeseen nuorakeraamiseen eli vasarakirveskulttuuriin. Kulttuurien raja kulki Vaasan seuduilla. Vaasan ympäristöstä on tehty molempiin liittyviä löytöjä jotka todennäköisesti ovat eri aikakausilta.
Jätinkirkkoja on myös liitetty Iijoen suulla noin 3500-2000 eaa. kukoistaneeseen kulttuurisesti rikkaaseen Kierikin kulttuuriin[13].
Jätinkirkkojen aika [muokkaa]
Jätinkirkkoja tehtiin noin 3000-2000 eaa., ja rakentaminen lienee ollut huipussaan noin 2500 eaa. Jätinkirkkojen rakentaminen lienee päättynyt noin 2000-1500 eaa ja myös olemassa olleet rakennelmat hylättiin.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Tähdet ja avaruus 4/2009, artikkeli "Pohjanmaan jätinkirkot ovat muinaisia aurinko-observatorioita" sivu 14-
- ↑ a b c http://arxiv.org/ftp/arxiv/papers/0905/0905.2035.pdf, Marianna Ridderstad, Jari Okkonen,
- ↑ Tähdet ja avaruus 4/2009, sivu 5
- ↑ http://museot.keski-pohjanmaa.fi/vah_erik_7.htm, Arvoitukselliset jätinkirkot
- ↑ a b c Tähdet ja avaruus 4/2009, artikkeli sivu 14-
- ↑ http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/kivikaus.htm#J%C3%A4tinkirkot
- ↑ Suomen muinaisjäännöksiä, Eero Ojanen, Otava Keuruu 1995, ISBN 951-1-12039-5, sivu 106-
- ↑ Joonas Sipilän ja Antti Lahelman osuus teoksessa Suomalainen sotilas 1: Muinaisurhosta nihtiin. Weilin + Göös 2010.
- ↑ Tähdet ja avaruus 4/2009
- ↑ Gerald S. Watkins - Stonehenge decoded 1966, 1975 ISBN 0 00 632315 4 englanniksi
- ↑ Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa, ISBN 951-42-7169-6, ISSN 0355-3205, Sähköisessä muodossa ISBN 951-42-7170-X url http://herkules,oulu.fi/isbn 951427170X/ Oulun yliopisto, Oulu University Press, Oulu 2003, Luku 7. kolme ekskursiota röykkiökohteeseen, sivu 187
- ↑ Suomen historia 1. osa,3. painos, Espoo 1987, Weilin+Göös, ISBN 951-35-2490-6, sivu 88
- ↑ Suomen historia, Jouko Vahtola, Keuruu Otava 2003, ISBN 951-1-17397-9, sivu 15
Katso myös [muokkaa]
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä: Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora 52. Oulu: Oulun yliopisto, 2003. ISBN 951-42-7169-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
