Nuorakeraaminen kulttuuri

Nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurin (engl. Corded Ware) levinneisyys.

Nuorakeraamisiksi kulttuureiksi kutsutaan neoliittisia kulttuureja, jotka levisivät laajalle alueelle Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa 3000- ja 2000-luvuilla eaa. Nämä olivat niin sanottuja indoeurooppalaisia sotakirveskulttuureja, jotka levisivät kansainvaellusten avulla. Suomessa nuorakeraaminen kulttuuri, jota täällä kutsutaan myös vasarakirveskulttuuriksi, vallitsi noin vuosina 3200–2600 eaa. Nuorakeraamiset kulttuurit levisivät myös Etelä-Ruotsiin, Tanskaan, Baltiaan ja Venäjälle.

Nuorakeraaminen kulttuuri oli varhaisin maanviljelykulttuuri Valko-Venäjän-Baltian seuduilla Dneprin länsipuolella noin 2800 eaa.

Nuorakeraamisen kulttuurin erityispiirteitä

Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluva vasarakirves.

Suomalaisen tyypin vasarakirves kuvattuna ylhäältä. Piirros.

Kulttuuri alkoi levitä myöhäisellä neoliittisella kivikaudella, kukoisti kuparikaudella ja pronssikaudella, eri alueilla 3200/2900 eaa.–n. 2300/1800 eaa. Ruotsissa ja Norjassa oli venekirveskulttuuri noin 2800 eaa. alkaen. Keski-Euroopassa kulttuuriin liittyi läntisessä Itä-Euroopassa palloamforakausi 3400–2800 eaa. ja Badenin kulttuuri 3600–2800 eaa.

Nuorakeraamiset kulttuurit ovat saaneet nimensä saviastioista, jotka on koristeltu nuoramaisilla painanteilla. Toinen nimitys sotakirveskulttuurit (Suomessa vasarakirveskulttuuri) viittaa erityisiin, taitavasti muotoiltuihin monesti venemäisiin kivikirveisiin, joita on arveltu sota-aseiksi tai kulttiesineiksi. Ne ovat kuparikirveiden jäljitelmiä.

Kulttuuria on sanottu myös yksittäishautakulttuuriksi. Vainajat haudattiin kukin omaan kuoppahautaansa, pää etelään, miehet vasemmalle ja naiset oikealle kyljelleen. Joidenkin hautojen päälle kasattiin kumpu mutta ei kaikken.

Nuorakeraamiset kulttuurit harjoittivat maanviljelyä ja karjanhoitoa. Usein on arveltu, että kulttuurimuodolla oli yhteys indoeurooppalaisten kielten leviämiseen Euroopassa. Aiemmin kulttuurin uskottiin levinneen laajalle alueelle migraation eli kansainvaelluksen myötä. Nykytutkijoista muun muassa Andrew Sherratt ja Ian Hodder kuitenkin ovat nähneet nuorakeraamisessa kulttuurissa pikemminkin uuden uskonnon ja ideologian leviämisen.^lähde?

Kysymystä siitä, liittyikö nuorakeraamisen kulttuurin leviäminen kansainvaellukseen, on yritetty selvittää myös antropologian avulla tutkimalla hautalöytöjä. Onkin havaittu muun muassa Baltiassa, että nuorakeraamisen kulttuurin haudoista löytyy eri ihmistyyppejä jokseenkin samassa suhteessa kuin ajallisesti ja paikallisesti läheisistä muiden kulttuurien haudoista. Muun muassa antropologi Raissa Denisovan (1978) mukaan tämä tukee päätelmää, että nuorakeraamiseen kulttuuriin siirtyminen ei ole merkinnyt uuden väestön saapumista.

Nuorakeraaminen kulttuuri eli vasarakirveskulttuuri Suomessa

Nuorakeraaminen kulttuuri eli vasarakirveskulttuuri tai venekirveskulttuuri saapui Etelä- ja Lounais-Suomeen Koillis-Puolasta ja Baltiasta. Usein tämän on tulkittu merkitsevän aivan uuden väestön saapumista, sillä monet nuorakeraamisen kulttuurin tavat poikkesivat kampakeraamisista. Nuorakeraaminen kulttuuri toi Suomeen uuden asumustyypin, majan.^lähde?

Nuorakeraaminen kulttuuri levisi maan lounais- ja eteläosaan suurin piirtein Kokkolan, Tampereen ja Viipurin kautta kulkevan linjan eteläpuolelle. Nuorakeraaminen kulttuuri erotti Suomen alueen lounais- ja eteläosat sisämaasta hyvin jyrkästi. Jako jatkui myöhemmissä kulttuureissa aina rautakaudelle asti. Nuorakeraamiset ihmiset eivät haudanneet vainajiaan kampakeraamisesta kulttuurista tuttuihin punamultahautoihin, vaan ns. hocker-asentoon (kyyrypolviasento, jossa vainaja makaa vasemmalla kyljellään) yksittäishautoihin. Saviastiat olivat niukkakoristeisia, kampakeraamisia astioita pienempiä ja pyöreitä. Astian yläreuna on usein koristeltu nuorapainanteilla, kalanruotokuvioilla tai vinoviivavyöhykkeillä.

Kulttuurin asuinpaikat sijaitsevat vesistöjen lähellä. Kulttuurin piirissä ilmeisesti vesistöt olivat tärkeitä kulkureittejä. Näihin aikoihin vedenkulkijoiden käytössä oli lähinnä koverrettuja ruuhia sekä nahkapohjaisia veneitä - lautaveneitä ei vielä ollut.^lähde? Löytöpaikat painottuvat Etelä- ja Länsi-Suomeen.

Arkeologi Heikki Matiskaisen mukaan kulttuuri saapui Suomeen uuden väestön mukana, kun taas Jukka Luoto uskoo kulttuurin levinneen aikaisemman väestön keskuuteen ilman merkittäviä väestönsiirroksia.^lähde?

Usein on arveltu, että nuorakeraaminen kulttuuri toi maanviljelyn ja karjanhoidon Suomeen, mutta tästä ei ole löydetty selkeitä todisteita Astioissa ei ole jälkiä viljan säilyttämisestä eikä maaperästä löydy viljelykasvien siitepölyä. Asuinpaikat ovat usein niittyjen lähellä mikä voisi viitata eläinten laiduntamiseen. Ensimmäiset merkit vuohista Suomessa ovat nuorakeraamisen kulttuurin ajalta.

Vasarakirveet

Vasarakirveet oli tehty kivestä. Kiveen oli porattu reikä ehkä luulla. Kirveet jäljittelivät kupariaseita, jotka olivat jo käytössä Kaakkois-Euroopan kalkoliittisten kulttuurien keskuudessa. Joihinkin vasarakirveisiin oli jopa tehty metalliaseen valumuottien reunoista jäänyttä jälkeä muistuttava harjanne. Kivessä olevaan reikään on laitettu varsi, josta asetta on pidelty. Monissa vasarakirveissä on ollut niin pieni reikä, että varren on täytynyt olla ohut. Reiän reunat ovat voineet myös olla niin ohuet, että ase olisi helposti murtunut taistelussa. Muun muassa näiden syiden perusteella on arveltu, että aseella on lähinnä osoitettu sosiaalista asemaa tai että se on ollut kulttiesine. Työntekoon käytettiin reiättömiä kivikirveitä.^lähde?

Nuorakeraamisen kulttuurin alatraditioita

Eräs nuorakeraamisen kulttuurin alaperinne, Fatjanovo-Balanovon kulttuuri 3200–2300 eaa. (engl. Fatyanovo) oli nuorakeraamisen kulttuurin itäinen haara Venäjällä. Sen alue ulottui Pihkova-järveltä länteen Keski-Volgalle, ja pohjoisessa Pohjois-Volgalle. Se jakautui läntiseen Fatjanovon ja itäiseen Balanovon kulttuuriin.^lähde?

Katso myös

• Badenin kulttuuri
• Palloamforakulttuuri
• Suomen esihistoria
• Kampakeraaminen kulttuuri
• Sredny Stogin kulttuuri