HL Hailuoto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
HL Hailuoto
SS Hailuoto.jpg
HL Hailuoto kahvilana Lumijoen Varjakassa
Aluksen laji yhteysalus, höyryvene
Omistaja Varjakan kylätoimikunta
Aiemmat omistajat 1920–1968 Hailuodon Höyryveneok.,
1968–1972 Rakennusliike Estama,
1971–1997 Osuusliike Arina
Rakennustelakka Kone- ja Siltarakennus Oy, Helsinki
Tilattu 1919
Kölinlasku 1919
Vesillelasku 1920
Luovutus 20. elokuuta 1920
Kohtalo Kahvilana kuivalla maalla
Suurin pituus 21,1 m
Leveys 4,6 m
Suurin syväys 1,6 m
Pääkoneisto höyrykone
Nopeus

7–8 kn (13–15 km/h)

Hyttejä 16 henkilölle
Miehistöä 6 henkeä
Valmistajanlaatta tai sen replika.

HL Hailuoto eli paikallisessa puhekielessä Hailuotolaiva oli ns. pakettilaiva (engl. packet steamer), joka hoiti yhdysliikennettä Oulun Kauppatorin ja Hailuodon saaren välillä vuodesta 1920 aina vuoteen 1968 saakka,[1] jolloin ensimmäinen maantielautta Merituuli aloitti liikennöinnin Oulunsalon Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välillä.[2]

HL Hailuoto rakennettiin Hailuodon Höyryveneosuuskunnan toimeksiannosta Helsingin Kone- ja Siltarakennus Oy:n telakalla vuosina 19191920. Laivan pituus oli 21,1 metriä, leveys 4,6 metriä ja syväys 1,6 metriä. Rungon syvyys kölistä pääkannelle oli 2,6 metriä. Aluksen höyrykoneen teho oli noin 100 indikoitua hevosvoimaa.[1] Laivan todellinen nopeus oli 7–8 solmua (n. 13–15 km/h) toimeksiannossa sovitun 9 solmun (16,7 km/h) sijaan.[3] Miehistöön kuului kuusi miestä sekä laivakokki.

Alus valmistui 20. elokuuta 1920, ja purjehti omin konein Helsingistä Hailuotoon, saapuen perille Ojakylän laituriin 26. elokuuta. Pohjois-Suomen suurin sanomalehti Kaleva uutisoi elokuun lopussa aluksen saapumisesta muun muassa että alukselta löytyvät kaikki ne nykyajan mukavuudet joita niin lyhyellä reitillä voi odottaa.[1] Laiva aloitti kaupallisen liikennöinnin välittömästi ja liikennekausi jatkui pitkälle syksyyn.[3]

Alus oli edeltäjäänsä HL Luotoa suurempi alus. Luotoa pidettiin liian pienenä reitillä tarvittavaan matkustaja- ja rahtikapasiteettiin nähden.[3] Hailuotolaivallakin oli joitakin ongelmia, muun muassa sen höyrykonetta kuvailtiin usein teholtaan riittämättömäksi niinkin suurelle laivalle. Ongelmia oli myös laivan matalan syväyksen kanssa: ilman riittävää lastia tai painolastia laiva ui liian korkealla vedessä, jolloin potkurinlavat nousivat vedenpinnan yläpuolelle, eivätkä saaneet tarpeeksi vettä ympärilleen.[3]

Reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1920 vuoteen 1925 HL Hailuoto kulki reittiä Oulu–Oulunsalon Varjakka–Lumijoen Varjakka–Hailuoto–Lumijoen Varjakka–Oulunsalon Varjakka–Oulu.

Vuodesta 1926 alkaen reitti muuttui suoraksi yhteydeksi Oulun Kauppatorin rannasta Hailuodon Ojakylään. Tuona vuonna laivan purjehduskausi alkoi 28. toukokuuta ja jatkui aina 1. marraskuuta saakka. Laiva kulki Hailuodosta alkavan reitin kerran päivässä.

Hailuotolaivan historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuus Lumijoen Varjakassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1921 kesämyrskyn riehuessa Perämerellä HL Hailuoto saapui Lumijoen Varjakkaan ja jäi noin 200 metrin päähän rannasta. Päällikkö antoi höyrypillillä vihellyksiä kutsuakseen rannalta veneitä hakemaan laivalta pois jäävät matkustajat. Vain yksi pieni soutuvene lähti rannasta laivalle, vaikka päällikkö yritti tuloksetta kutsua lisää veneitä.[4]

Kun vene saapui laivan kylkeen kaikki 18 maihin pyrkivää matkustajaa matkatavaroineen ahtautuivat veneeseen piittaamatta päällikön varoituksista. Päällikkö kehotti jättämään matkatavarat laivalle, mutta hänen neuvoistaan ei piitattu. Vene lähti laivan laidalta pahasti ylikuormattuna.[4]

Muutamia minuutteja sen jälkeen kun vene oli lähtenyt kohti rantaa, laivalta huomattiin veneen alkaneen upota. Päällikkö käänsi laivan takaisin, mutta aluksen ja laivalla olijoiden turvallisuuden vuoksi päätti kuitenkin jäädä kauemmas karikoista nähdessään rannalta lähtevän veneitä pelastamaan hädässä olevia.[4]

Vene kaatui myrskyssä ja kaikki siinä olijat joutuivat veden varaan. Kaksi naista onnistui pysyttelemään ylösalaisin kelluvan veneen mukana sen ajelehtiessa rantaan. Vesi oli matalaa, jopa alle 1,5 metriä, sillä päällikkö ja miehistö näkivät joidenkin seisovan vedessä vain vyötäisiään myöten. Tästä huolimatta laivalta lähteneistä 18 matkustajasta viisi menehtyi. Heille on pystytetty muistomerkki Lumijoen Varjakkaan Hailuotolaivan viereen.[4]

Epäonni iski uudelleen 1922, kun alus kulki Oulujoen suistossa Raatinsaaren ja Pikisaaren välisessä salmessa. Se joutui väistämään tukkilauttaa vetänyttä hinaajaa, jolloin alus joutui voimakkaaseen virtaan ja ajoi voimakkaasti karille Raatinsaaren rantaan. Karilleajo aiheutti vakavan vuodon keskilaivaan ja konehuoneeseen, ja alus vietiin kuivatelakalle korjattavaksi.[5]

Samassa kapeikossa alus ajoi karille myös kesäkuussa 1935, kun laiva joutui väistämään pakettilaiva HL Frejaa. Karilleajosta ei tullut vaurioita, mutta laivan irrottaminen karilta kesti kaksi tuntia.[5]

Uppoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HL Hailuodon sisätilan kahvila

18. kesäkuuta 1949 Hailuoto lähti Hailuodon Ulkokarvosta Petsamon laiturista kello 5.15 aamulla ja suuntasi kohti Oulun Kauppatoria.[5] Laivalla oli 31 matkustajaa, nelihenkinen miehistö, kolme tonnia kalaa ja muuta rahtia,[2] sekä yhdeksän tonnia hiiltä.

Alus kulki pitkin merikarttaan merkittyä ja poijutettua kolmen metrin väylää lähellä Keskiselänmatalaa, kun se yhtäkkiä törmäsi keskellä väylää olevalle merkitsemättömälle karille kello 6.30.[5] Aluksi epäiltiin että poikkeuksellisen matalan laskuveden vuoksi kari olisi lähempänä pintaa kuin normaalisti. Todellinen syy oli kuitenkin se, että voimakkaat tuulet olivat siirtäneet reimaria liki 250 metriä pois paikoiltaan.

Karilleajo oli niin voimakas, että koko laiva vavahti ja suurin osa matkustajista menetti tasapainonsa. Törmäyksen seurauksena laivan keulaan tuli vakava vuoto, ja muutamassa minuutissa etumaisissa hyteissä oli vettä yli metrin verran.[2]

Laivalta laskettiin kaksi pelastusvenettä, ja niissä 16 matkustajaa soudettiin turvaan Santosen niemeen Hailuotoon, jonne veneet saapuivat kahden tunnin soutamisen jälkeen. Veneissä olevat miehet hälyttivät hinaaja Oulu 6:n, joka kiiruhti pelastustöihin päällikkö Veikko Mäntylän johdolla, saapuen uppoavan aluksen luokse noin kello 8.00.[2]

Ennen tätä alus oli ajelehtinut noin 300 metrin matkan pois karilleajopaikalta ja laivalla olijat kiipesivät laivan katolle. Lähistöllä ollut kalastusvene vei muutamia matkustajia turvaan.[2]

Laivalla olijat, joista osa oli naisia ja vanhuksia, joutuivat viettämään kolmisen tuntia laivan katolla kylmässä vedessä ja navakassa tuulessa. Kun laivan köli laskeutui pohjaan, näkyviin jäivät vain masto, savupiippu sekä ruorihytin katto. Päällikkö Pauli Annunen ohjasi pelastustyötä ja vanhan merimiestavan mukaisesti lähti laivalta viimeisenä. Alus nostettiin 7. heinäkuuta ja siirrettiin Pyydyskariin kunnostettavaksi. Alus palasi takaisin liikenteeseen heinäkuun puolivälin jälkeen.

Joissakin lähteissä aluksen uppoamispäiväksi mainitaan 22. kesäkuuta 1949. Tämä ei voi olla oikein, sillä uppoamisesta on uutisia useissa paikallisissa sanomalehdissä 19. kesäkuuta.

Hailuotolaivan uran loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hailuotolaiva Oulun torilla syystalvella 1996

HL Hailuoto oli Oulun alueella pisimpään palvellut pakettilaiva. Muutamia lyhyitä taukoja sekä talvi- ja kelirikkokausia lukuun ottamatta alus pysyi liikenteessä yhtäjaksoisesti 48 vuotta. Aluksen voimanlähteenä oli loppuun saakka höyrykone.

Hailuodon Höyryveneosuuskunta lopetti liikennöinnin elokuussa 1968, kun ensimmäinen Hailuodon autolautta, L/A Merituuli, aloitti liikenteen Hailuodon Santosen ja Oulunsalon Riutunkarin välillä. Hailuotolaiva myytiin ja osuuskunta lakkautettiin. Rakennusliike Estama osti aluksen, aikomuksenaan varustaa se dieselmoottorilla.[6] Suunnitelmat kuitenkin peruuntuivat.

Keväällä 1972 Osuusliike Arina osti aluksen, ja 3. kesäkuuta 1972 alus teki viimeisen matkansa omin konein.[6] Alus nostettiin kuivalle maalle Oulun Kauppatorille, missä se toimi kesäkahvilana.[6] Kahvilatoiminta kuitenkin hiipui, ja 1990-luvun puolivälissä laivaa uhkasi jopa romuttaminen.

Vuonna 1997 laiva myytiin uudelleen ja siirrettiin Lumijoen Varjakkaan kesäkahvilaksi. Laivan ja kahvilan ylläpidosta vastaa nykyään Varjakan kylätoimikunta. Hailuotolaiva-kahvila on avoinna joka päivä kesäkauden ajan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Autio, Juhani: ”Oulun kaupungin ja Hailuodon välinen höyryalusliikenne”, Höyryaluksia Oulun vesillä, s. 41–52. Haukipudas: Jupress, 2000.
  • Suomela, J. L.: Hailuoto: Kotiseutumme. , 1969.
  • sanomalehti Rantalakeus, artikkeli 23. kesäkuuta 1999
  • sanomalehti Kaleva, artikkeli 19. kesäkuuta 1949
  • sanomalehti Liitto, artikkeli 19. kesäkuuta 1949
  • sanomalehti Kaiku, artikkeli 19. kesäkuuta 1949

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Autio, Juhani: Höyryaluksia Oulun vesillä, s. 41
  2. a b c d e Autio, Juhani: Höyryaluksia Oulun vesillä, s. 51
  3. a b c d Autio, Juhani: Höyryaluksia Oulun vesillä, s. 42
  4. a b c d Autio, Juhani: Höyryaluksia Oulun vesillä, s. 43–45
  5. a b c d Autio, Juhani: Höyryaluksia Oulun vesillä, s. 50
  6. a b c Autio, Juhani: Höyryaluksia Oulun vesillä, s. 52

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]