FIBA Hall of Fame

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

FIBA Hall of Fame on koripallomuseo Alcobendasissa, Madridissa. Idea koripallomuseosta syntyi jo 1990-luvun alussa. Vuonna 1996 Juan Antonio Samaranch hankki Alcobendasista suuren näyttelytilan ja kolme vuotta myöhemmin Pedro Ferrándiz ehdotti koripallomuseon rakentamista alueelle. Vuonna 2001 Kansainvälinen koripalloliitto hyväksyi ehdotuksen ja museota alettiin rakentaa kesällä 2004. Museo valmistui vuonna 2007.[1]

Museon kokoelmiin kuuluu koripallohistorian merkittäviä mitaleita, peliasuja, ottelulippuja sekä muita merkittäviä keräilykohteita. Lisäksi museo omistaa maailman laajimman koripallokirjaston, jossa on 10 000 kirjaa yli 65 maasta. FIBA Hall of Fame valitsee myös kansainvälisesti merkittäviä koripallohenkilöitä kunniagalleriaansa.[1]

Ensimmäiset henkilövalinnat Hall of Fameen tehtiin vuonna 2007. Seuraavat valinnat suoritettiin vuonna 2009 ja viimeisimmät valinnat tehtiin vuonna 2010.[2]

Hall of Fame-valinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miespelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dražen Petrović valittiin sekä FIBA:n että Naismithin Hall of Fameen.
Oscar Robertson valittiin kunniagalleriaan vuonna 2009.
Hortência Marcari on yksi Hall of Famen naispelaajista.
Valittu Basketball Hall of Fameen
Vuosi Pelaaja Kansalaisuus Pelipaikka
2007 Belov, AleksandrAleksandr Belov Venäjän lippu Venäjä C
2007 Belov, SergeiSergei Belov Venäjän lippu Venäjä G
2007 Ćosić, KrešimirKrešimir Ćosić Kroatia C
2007 Cruz, TeófiloTeófilo Cruz Puerto Ricon lippu Puerto Rico C
2007 Dalipagić, DraženDražen Dalipagić Bosnia ja Hertsegovinan lippu Bosnia ja Hertsegovina F
2007 Daneu, IvoIvo Daneu Slovenian lippu Slovenia G
2010 Divac, VladeVlade Divac Serbian lippu Serbia C
2007 Delibašić, MirzaMirza Delibašić Bosnia ja Hertsegovinan lippu Bosnia ja Hertsegovina SG/SF
2007 Furlong, OscarOscar Furlong Argentiinan lippu Argentiina C
2007 Galis, NikosNikos Galis Kreikka SG
2009 Primitivo González, RicardoRicardo Primitivo González Argentiinan lippu Argentiina SG
2010 Kićanović, DraganDragan Kićanović Serbian lippu Serbia SG
2007 Korać, RadivojRadivoj Korać Serbian lippu Serbia PF
2007 Martín Espina, FernandoFernando Martín Espina Espanjan lippu Espanja C
2007 Marzorati, PierluigiPierluigi Marzorati Italia PG
2010 Meneghin, DinoDino Meneghin Italia C
2007 Pasos, AmauryAmaury Pasos Brasilian lippu Brasilia PF
2009 Pereira, UbiratanUbiratan Pereira Brasilian lippu Brasilia C
2007 Petrović, DraženDražen Petrović Kroatia SG/PG
2009 Robertson, OscarOscar Robertson Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat PG
2007 Rodríguez, EmilianoEmiliano Rodríguez Espanjan lippu Espanja F
2007 Russell, BillBill Russell Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat C
2010 Sabonis, ArvydasArvydas Sabonis Liettua C
2010 Schmidt, OscarOscar Schmidt Brasilian lippu Brasilia F

Naispelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Pelaaja Kansalaisuus Pelipaikka
2009 Chazalon, JackyJacky Chazalon Ranskan lippu Ranska PG
2007 Marcari, HortênciaHortência Marcari Brasilian lippu Brasilia SG
2007 Meyers, AnnAnn Meyers Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat G
2010 Miller, CherylCheryl Miller Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat SF/PF
2007 Ronchetti, LilianaLiliana Ronchetti Italia G
2007 Semjonova, UljanaUljana Semjonova Latvia C
2010 Zasulskaja, NataljaNatalja Zasulskaja Venäjän lippu Venäjä PF

Valmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Valmentaja Kansalaisuus
2007 Aleksejeva, LidijaLidija Aleksejeva Venäjän lippu Venäjä
2007 Díaz-Miguel, AntonioAntonio Díaz-Miguel Espanjan lippu Espanja
2009 Ferrándiz, PedroPedro Ferrándiz Espanjan lippu Espanja
2007 Gomelski, AleksandrAleksandr Gomelski Venäjän lippu Venäjä
2010 Gomelski, JevgeniJevgeni Gomelski Venäjän lippu Venäjä
2010 Gaze, LindsayLindsay Gaze Australian lippu Australia
2007 Iba, HenryHenry Iba Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
2007 Kondrašin, VladimirVladimir Kondrašin Venäjän lippu Venäjä
2009 Newell, PetePete Newell Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
2007 Nikolić, AleksandarAleksandar Nikolić Serbian lippu Serbia
2010 Novosel, MirkoMirko Novosel Kroatia
2007 Primo, GiancarloGiancarlo Primo Italia
2007 Smith, DeanDean Smith Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
2007 Renan Soares, TogoTogo Renan Soares Brasilian lippu Brasilia
2009 Yow, KayKay Yow Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
2007 Žeravica, RankoRanko Žeravica Serbian lippu Serbia

Tuomarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Tuomari Kansalaisuus
2009 Arabadjian, ArtenikArtenik Arabadjian Bulgarian lippu Bulgaria
2010 Bain, JimJim Bain Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
2007 Belošević, ObradObrad Belošević Serbian lippu Serbia
2010 Dimou, KonstantinosKonstantinos Dimou Kreikka
2007 Hopenhaym, MarioMario Hopenhaym Uruguayn lippu Uruguay
2007 Kassai, ErvinErvin Kassai Unkarin lippu Unkari
2007 Kostin, VladimirVladimir Kostin Venäjän lippu Venäjä
2009 Pfeuti, MarcelMarcel Pfeuti Flag of Switzerland.svg Sveitsi
2007 Rae, AllenAllen Rae Kanada
2009 Reverberi, PietroPietro Reverberi Italia
2009 Righetto, RenatoRenato Righetto Italia

Koripallovaikuttajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Henkilö Kansalaisuus
2007 Airaldi Rivarola, EduardoEduardo Airaldi Rivarola Perun lippu Peru
2007 Atakol, TurgutTurgut Atakol Turkin lippu Turkki
2007 Azim Ashry, AbdelAbdel Azim Ashry Egyptin lippu Egypti
2007 Bouffard, LéonLéon Bouffard Flag of Switzerland.svg Sveitsi
2007 Busnel, RobertRobert Busnel Ranskan lippu Ranska
2007 Calvo, DionisioDionisio Calvo Filippiinit
2007 Carneiro, Antonio dos ReisAntonio dos Reis Carneiro Brasilian lippu Brasilia
2007 dos Reis, José ClaudioJosé Claudio dos Reis Brasilian lippu Brasilia
2007 Duk-Joo, YoonYoon Duk-Joo Etelä-Korea
2007 Greim, WillardWillard Greim Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
2007 Hepp, FerencFerenc Hepp Unkarin lippu Unkari
2010 Killian, GeorgeGeorge Killian Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
2007 Kozłowski, MarianMarian Kozłowski Puolan lippu Puola
2007 López, AnselmoAnselmo López Espanjan lippu Espanja
2009 Martín, LuisLuis Martín Argentiinan lippu Argentiina
2010 Seye Moreau, AbdoulayeAbdoulaye Seye Moreau Senegalin lippu Senegal
2007 Naismith, JamesJames Naismith Kanada
2010 Otto, Hans-JoachimHans-Joachim Otto Saksan lippu Saksa
2007 Pitzl, AugustAugust Pitzl Itävalta
2007 Popović, NebojšaNebojša Popović Serbian lippu Serbia
2009 Ramsay, AlAl Ramsay Australian lippu Australia
2007 ShaperRadomir Šaper Serbian lippu Serbia
2007 Saporta, RaimundoRaimundo Saporta Espanjan lippu Espanja
2007 Scuri, DecioDecio Scuri Italia
2010 Segura de Luna, ErnestoErnesto Segura de Luna Espanjan lippu Espanja
2007 Semaško, NikolajNikolaj Semaško Venäjän lippu Venäjä
2007 Stanković, BorislavBorislav Stanković Serbian lippu Serbia
2007 Steitz, EdEd Steitz Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
2007 Ueda, YoshimiYoshimi Ueda Japani
2007 Wahib Hussain, Abdel MoneimAbdel Moneim Wahib Hussain Egyptin lippu Egypti
2007 William Jones, RenatoRenato William Jones Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b FIBA Hall of Fame - A place for those who made the game FIBA Hall of Fame. Viitattu 27.1.2013. (englanniksi)
  2. Vlade Inducted into FIBA Hall of Fame National Basketball Association. Viitattu 12.2.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]