Demoni

Wikipedia
Ohjattu sivulta Daimoni
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee demoneita uskonnoissa. Unixin yhteydessä nimitystä "daemon" käytetään myös taustaprosesseista.

Demoni eli daimoni (muinaiskreikaksi δαίμων, daímōn) oli antiikin kreikkalaisilla muun muassa Homeroksen mukaan jumaluusolento, joka oli ihmisen kaksoisolento tai suojelushenki. Sokrates kertoi, että hänellä on oma daimonion, joka antoi hänelle neuvoja.[1]

Myöhemmin demoneista tuli alempien jumalolentojen yleisnimi. Antiikin lopulla ja kristinuskossa ja sen värittämässä länsimaisessa noituudessa demoni tuli merkitsemään riivaajia ja pahoja henkiä. Platonin oppilas Ksenokrates määritteli demonit viimein pahoiksi henkiolennoiksi. Kristillisessä yhteydessä Saatanan alaisuuteen sijoittuneille on kehittynyt selkeitä persoonallisuuksia nimineen, arvojärjestyksineen ja tehtävineen. Kristityt kehittivät demonin tilalle oman suojelusolennon, enkelin, antaen alkuperäiselle kielteisen kuvan. Demoni-sanaa käytetään usein myös muiden kuin kristillisten tai länsimaisten uskomusjärjestelmien pahoista henkiolennoista. Japanilaisessa kulttuurissa demoni-nimitystä on käytetty hyvistä tai pahoista henkiolennoista, jotka saattavat asustaa esimerkiksi esineissä ja luonnonpaikoissa. Teologiassa ja okkultismissa demoneja koskevia oppeja kutsutaan demonologiaksi.

Juutalaisen Talmudin mukaan demoneita on olemassa 7 405 926 kappaletta.

Sisällysluettelo

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Platon: Sokrateen puolustuspuhe 31c-d, 40a; suomennoksessa ”daimonin merkki”.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.