Ksenokrates
Ksenokrates Khalkedonilainen (m.kreik. Ξενοκράτης, Ksenokratēs, lat. Xenocrates; 396 eaa. Khalkedon – 314 eaa. Ateena)[1] oli antiikin kreikkalainen filosofi. Hän seurasi Speusipposta Platonin Akatemian johtajana. Hän toimi virassa vuodesta 339 eaa. vuoteen 314 eaa.[2]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ksenokrates oli kotoisin Khalkedonista Bithyniasta. Hän muutti Ateenaan varhaisessa nuoruudessa, ja hänestä tuli Sokrateen seuraajan Aiskhineen oppilas. Myöhemmin hän liittyi Platonin oppilaisiin. Hän tapasi Platonin Sisiliassa vuonna 361 eaa. Vuonna 399 eaa. hän seurasi Speusipposta Akatemian johdossa. Speussipos oli jo 340 eaa. valinnut Ksenokrateen seuraajakseen, mutta tästä huolimatta hänen kuolemansa jälkeen järjestettiin äänestys seuraajan valitsemiseksi. Ksenokrates voitti kilpailijansa Menedemoksen ja Herakleides Pontoslaisen täpärästi muutamalla äänellä.[1] Hän toimi kolmeen otteeseen Ateenan lähetystötehtävissä, kerran Filippos II:n luona, kahdesti Antipatroksen luona.
Ksenokrates oli pahastunut makedonialaisesta vaikutuksesta, joka oli silloin vallalla Ateenassa, ja pian Demostheneen kuoleman (322 eaa.) jälkeen hän kieltäytyi hänelle tarjotusta kansalaisuudesta.[1] Hänellä ei kuitenkaan ollut varaa maksaa muukalaisille määrättyä veroa, joten hänet myytiin orjaksi. Hänet osti Demetrios Faleronlainen, joka palautti tämän vapauden.
Ksenokrates kuoli vuonna 314 eaa. Häntä seurasi Akatemian johdossa Polemon, jonka hän oli käännyttänyt hyville teille paheellisestä elämästä. Polemonin lisäksi hän opetti muun muassa akatemialaista Krantoria, valtiomies Fokionia, Pellenen tyranni Khaironia, stoalaista Zenon Kitionilaista ja Epikurosta.
Ksenokrateen vakava ja vahva luonne voittivat hänelle yleisen kunnioituksen, ja hänen puhtaudestaan, rehellisyydestään ja hyväntahtoisuudestaan muistettiin tarinoita pitkään. Hänen käsityskykynsä ei ollut erityisen nopea, mutta hän korvasi sen sillä, että hän rakasti totuutta tunnollisesti, ja ahkeroi väsymättömästi. Hän ei ollut yhtä luova kuin Speusippos ja pitäytyi näin kirjaimellisemmin alkuperäisiin Platonin oppeihin. Tämän vuoksi häntä pidetään tyypillisenä Vanhan Akatemian edustajana.
Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ksenokrates kirjoitti useita teoksia. Diogenes Laertioksen mukaan hän kirjoitti 75 teosta, yhteensä 224 239 riviä. Niissä hän käsittelee lähes kaikkia Akatemiassa opetettuja asioita. Erityisesti hän keskittyi metafysiikkaan ja etiikkaan. Hänen sanotaan keksineen, tai ainakin painottaneen, filosofian kolmijaon fysiikkaan, dialektiikkaan ja etiikkaan.
Ontologiansa Ksenokrates rakensi Platonin asettamalle perustukselle: Yhdessä Platonin kanssa hän piti selvänä, että ideat tai luvut ovat luonnon orgaanisten tuotteiden syynä, ja että ne ovat johdettuja ykseydestä (joka on aktiivinen) ja moneudesta (joka on passiivinen). Hän loi tälle perustavanlaatuiselle dogmalle kuitenkin uuden tulkinnan. Platonin mukaan olemassaolo on mieli moneutena: Mieli ykseytenä, eli universaali mieli, käsittää oman moneutensa ikuisina, muuttumattomina, älyllisinä ideoina; ja mieli moneutena, eli erityinen mieli, hahmottaa oman moneutensa lyhytaikaisina, muuttuvina ja aistittavina asioina.
Platonin alkuperäisen ajatuksen mukaan ideat ovat universaalin mielen laki, ja tuottavat erityisessä mielessä aistihavaintoja, joita kutsutaan asioiksi ja esineiksi. Näin idea on determinantti, joka voidaan ajatella jossain määrin "kvantiteettina" eli lukumääränä ja myös "lukuna". Nämä ideaaliset luvut ovat kuitenkin eri asia kuin aritmeettiset luvut.
Näyttää kuitenkin siltä, että Ksenokrates ei kyennyt ymmärtämään sitä idealismia joka oli Platonin metafysiikan perustana, ja piti prinsiippeinä aritmeettista ykseyttä ja moneutta, ja vastaavasti samaisti ideaaliset luvut aritmeettisiin lukuihin. Näin hänen ajatuksensa ottivat takapakkia joidenkin pythagoralaisten karkeisiin ajatuksiin, ja hän asetti itsensä alttiiksi Aristoteleen avoimelle kritiikille. Aristoteles vastusti Platonin ideaoppia, ja hänellä oli paljon sanottavaa myös Ksenokrateen ideaoppia vastaan. Hän jakoi Metafysiikassaan platonilaiset kolmeen ryhmään:
- Ne, jotka Platonin tavoin tekivät eron matemaattisten ja ideaalisten lukujen välille,
- Ne, jotka Ksenokrateen tavoin eivät tehneet kyseistä eroa; ja
- Ne, jotka Speusippoksen lailla pitivät selviönä vain matemaattisia lukuja.
Aristoteles huomautti, että jos ideat ovat lukuja, jotka koostuvat aritmeettisista yksiköistä, ne paitsi lakkaavat olemasta prinsiippejä eli alkuperusteita, niistä myös tulee aritmeettisten operaatioiden kohteita.
Ksenokrates jakoi tietämisen ja ymmärtämisen kolmeen tasoon, joista jokainen oli tarkoituksenmukainen oman alueensa asioiden ajatteluun:
- Tietäminen, joka käsitteli yli-taivaallisia asioita ja ideoita
- Mielipide, joka käsitteli taivaallisia asioita ja tähtiä
- Aistiminen, joka käsitteli taivaan alla olevia asioita ja esineitä.
Ksenokrateen logiikasta tiedetään vain se, että hän oli samaa mieltä kuin Platon, hyläten Aristoteleen kymmenen kategoriaa (katso: Organon) liiallisena ja tarpeettomana.
Ksenokrates arvosti filosofiaa lähinnä siksi, että se vaikutti ihmisten käytökseen. Siksi hän kiinnitti erityisesti huomiota etiikkaan. Hänen etiikan alan opetuksestaan tiedetään vain pääkohdat, mutta ne näyttävät, että hän noudatti Platonin asettamia suuntaviivoja. Hänen mukaansa asiat ovat joko hyviä, pahoja tai neutraaleja. Hyviä asioita on kolmenlaisia: Henkisiä, ruumiillisia ja ulkoisia; mutta kaikista hyvistä asioista hyve on kaikista suurin eikä sitä voi verrata muihin. Onnellisuus koostuu hyveen omistamisesta, ja on näin riippumaton henkilökohtaisista ja ulkoisista ominaisuuksista. Hyveellinen ihminen on puhdas paitsi teoissa myös sydämessä. Hyveen saavuttamiseksi filosofia on paras apu, sillä filosofi tekee omasta halustaan sellaista, mitä muut tekevät lain pakottamana. Spekulatiivinen ja käytännöllinen viisaus tulee erottaa toisistaan.
Ksenokrates ei ollut missään mielessä erityisen suuri ajattelija. Hänen metafysiikkansa oli enemmänkin irvikuva kuin uusi versio Platonin ajatuksista. Hänen etiikassaan ei ollut juurikaan omalaatuisia piirteitä. Hänen pidättyväinen elämänsä ja ylevämielinen luonteensa tekivät hänestä kuitenkin tehokkaan opettajan. Hänen vaikutuksensa säilyi hänen oppilaissaan Polemonissa ja Krateessa, ja lakkasi vasta kun Arkesilaos, niin sanotun Toisen Akatemian perustaja, antoi uuden suunnan koulussa annetulle opetukselle.
Kosmologia ja matematiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ksenokrateen teoria epäorgaanisesta luonnosta oli suurimmaksi osaksi identtinen Platonin Timaioksessa esittämän elementtien teorian kanssa. Hän kuitenkin esitti, että jokaisella ulottuvuudella on oma prinsiippinsä, ja hylkäsi siksi sellaisten kappaleiden kuin pyramidin, oktaedrin, ikosaedriin ja kuution johtamisen kolmikulmaisista pinnoista. Näin hän lähestyi atomismia. Hän myös lisäsi klassiseen neljään elementtiin (maa, vesi, ilma, tuli) viidentenä eetterin.
Ksenokrateen kosmologia perustuu sekin lähes kokonaisuudessaan Timaiokseen. Hän painotti, että sitä ei tule pitää kosmogoniana, vaan sitä tulisi opiskella hänen psykologiansa yhteydessä. Sielu on itseliikkuva luku, joka on johdettu kahdesta perustavanlaatuisesta prinsiipistä, ykseydestä ja moneudesta, joista se saa voimansa lepoon ja liikkeeseen. Se on ruumiiton, ja voi olla olemassa ruumiista riippumatta. Järjetön sielu, samoin kuin järjellinen sielu, on kuolematon. Maailmankaikkeus, taivaankappaleet, ihmiset, eläimet ja luultavasti myös kasvit pitävät kaikki sisällään sielun, joka on joko enemmän tai vähemmän täydellinen riippuen siitä, missä vaiheessa luomisesta alkunsa saanutta laskevan täydellisyyden ketjua ne ovat. Näin Ksenokrates yhdisti filosofiaansa aikansa teologian, identifioimalla maailmankaikkeuden ja taivaankappaleet ylempiin jumaliin, ja varaamalla niiden ja kuolevaisten väliin tilan pienemmille jumaluuksille.
Plutarkhoksen mukaan Ksenokrates yritti laskea kaikki mahdolliset tavut, jotka pystytään muodostamaan aakkosten kirjaimista. Ksenokrateen lopputulos oli Plutarkhoksen mukaan 1 002 000 000 000 kappaletta. Jos tämä pitää paikkansa, on se ensimmäinen yritys ratkaista kombinatorinen ongelma huomioiden permutaatiot.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 137–141 (IV.2), 486–487. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Xenocrates of Chalcedon The MacTutor History of Mathematics archive. Viitattu 30. syyskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Xenocrates Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30. syyskuuta 2007. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ksenokrates Wikimedia Commonsissa
- Diogenes Laertios: Ksenokrateen elämäkerta (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Diogenes Laertios: Ksenokrateen elämäkerta (kreikaksi)
- Stanford Encyclopedia of Philosophy: Xenocrates (englanniksi)