Epikuros
Epikuros (m.kreik. Ἐπίκουρος, Epikūros, lat. Epicurus; 341–270 eaa.) oli antiikin kreikkalainen filosofi, jonka mukaan on nimetty epikurolaisuus. Epikuros syntyi Samoksella ja kuoli Ateenassa. Hänen opetuksensa poikkesi suuresti muista sen ajan kreikkalaisista filosofioista, hän muun muassa kielsi jumalien osallistumisen maailman toimintaan ja kaiken tarpeen pelätä ja palvoa jumalia.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Epikuros syntyi Samoksen saarella ateenalaiseen emigranttiperheeseen. Hänen vanhempansa, Neokles ja Khairestrate, jotka kummatkin olivat Ateenan kansalaisia, oli lähetetty saarella sijaitsevaan ateenalaiseen siirtokuntaan. Apollodoroksen mukaan hän syntyi Gamelion-kuun seitsemäntenä päivänä, 109:n olympiadin kolmantena vuonna, arkontti Sosigeneen aikana, eli suunnilleen helmikuussa vuonna 341 eaa. Hän palasi Ateenaan 18-vuotiaana palvellakseen armeijassa. Näytelmäkirjailija Menandros palveli armeijassa samassa ikäluokassa.
Epikuros liittyi isänsä seuraan Kolofonissa sen jälkeen, kun Perdikkas oli karkottanut ateenalaiset Samokselta, koska he olivat kapinoineet Aleksanteri Suuren kuoltua n. 320 eaa. Hän vietti seuraavat vuodet Kolofonissa, Lampsakoksessa ja Mytilenessä. Hän perusti koulunsa viimeksi mainitussa 32-vuotiaana ja sai paljon oppilaita. Hän palasi Ateenaan Anaksikrateen ollessa arkonttina (307 eaa. – 306 eaa.). Hän muodosti sinne koulun joka tunnettiin nimellä Puutarha. Se oli nimetty hänen omistamansa puutarhan mukaan, joka oli koulun kokoontumispaikkana. Puutarha sijaitsi Stoa poikilen ja Akatemian puolessavälissä.
Epikuros kuoli Ateenassa 127:n olympiadin toisena vuonna Pytharatoksen arkonttikaudella 72-vuotiaana kivuliaaseen virtsakivitautiin.
Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Epikurolaisuus
Epikuroksen opetukset erosivat huomattavasti muiden suurten kreikkalaisten filosofikoulukuntien opetuksista. Se perustui kuitenkin moniin Demokritoksen opettamiin asioihin.
Epikuros hyväksyi naiset ja orjat koulunsa jäseniksi, korosti tietoteoriassaan aistien merkitystä ja oli ensimmäisiä kreikkalaisia, joka halusi luopua kokonaan ajalle ominaisista jumalien pelon ja palvonnan perinteistä. Hän kuitenkin myönsi, että uskonnolliset menot olivat hyödyllisiä jumalallisten asioiden mietiskelyssä ja ne auttoivat käyttämään jumalia mukavan elämän esikuvana.
Epikuros tunnetaan parhaiten siitä, että hän kehotti ihmisiä tavoittelemaan nautintoja ja hemmottelua tuntematta syyllisyyttä, ja piti sellaista käytöstä moraalisesti hyvänä. Hän ei kuitenkaan suosinut liioitteluja, vaan sanoi, että suurin nautinto on kivun puuttuminen. Kaikki muut nautinnot ovat yksinkertaisesti sen muunnelmia. Hänen filosofiassaan on nähty yhtäläisyyksiä esimerkiksi sekulaarihumanismiin, Ayn Randin ja Oshon ajatteluun sekä zen-buddhalaisuuteen.
Tunnetuin epikurolainen sanonta, joka kiteyttää koko filosofian, on λάθε βιώσας (lathe biōsas),[1][2] joka tarkoittaa "elä salaisesti", "elä elämääsi niin, ettet vedä huomiota itseesi", eli elämää jossa ei tavoitella kunniaa, rahaa tai valtaa vaan anonymiteettiä, jossa nautitaan elämän pienistä asioista kuten ruoasta ja ystävien seurasta.
Epikuroksen moraalioppi suuntautui suoraan stoalaisuuden velvollisuusoppia vastaan: ei ole mitään todellisuuden ”takana” olevaa, mitään tuonpuoleista Kohtaloa, jonka vuoksi ihmisten pitäisi uhrautua tämänpuoleisessa elämässä. Ei myöskään ole ihmisten ruumiillisista tarpeista erillistä ”hyvän” ideaa, kuten platonismi opetti: hyvä ja paha eivät ole muuta kuin mielihyvää ja mielipahaa. Moraalilla ei ole mitään yliluonnollista, jumalallista perustaa.
Epikuros ja hänen seuraajansa vastustivat yliluonnollisen todellisuuden periaatetta. Kaikki, mitä ihmiset aistivat, on heidän mielestään myös olemassa. Tästä he joutuvat (myöhempien aikojen materialistien käsitysten kanssa ristiriidassa olevaan) päätelmään, että jumalia on olemassa, koska kokemus on osoittanut ihmisten pitävän niitä olemassa olevina. Jumalat ovat kuitenkin aineellisia olioita eivätkä yliluonnollisia henkiä. He eivät puutu ihmisten asioihin, eivät edes maailmantapahtumiin, sillä he asustavat omissa erityisissä ”välimaailmoissaan”. Luonnontutkimus on kiistatta osoittanut, etteivät jumalat voi olla todellisuuden ja historian tapahtumien syynä. Siksi viisas ei pelkää jumalaa eikä välttämättä harjoita mitään uskonnollisia menoja.
Ihmisten vapauttaminen uskonnon luomista kuvitelmista, jumalien ja kuolemanjälkeisen rangaistuksen pelosta oli epikurolaisen ajattelun tavoitteena. Myöhemmin Epikuroksen seuraaja Lucretius kirjoitti, että hänen tarkoituksenaan on ”kirvoittaa ne solmut, joihin uskonto on kietonut ihmisten mielet”.
Epikuros korosti voimakkaasti sitä, että on välttämätöntä pyrkiä riippumattomuuteen kaikista ulkoisista olosuhteista. On pyrittävä elämään erillään valtion toimista ja antauduttava rauhalliseen yksityiselämään. Jopa avioliittoa kannattaa välttää sen tuomien velvollisuuksien vuoksi.
Diogenes Laertios kertoo Epikuroksen kirjoittaneen lähes 300 kirjakääröä. Hän myös sanoo niiden kaikkien olleen täysin hänen omaa tuotantoaan, ilman lainauksia muiden teoksista. Epikuros esitti oppinsa pääkohdat teoksessa Pääopit (Kyriai doksai), joka on säilynyt osana Diogeneen filosofielämäkertoja.[3] Sen lisäksi häneltä on säilynyt kolme kirjettä, fysiikkaa käsittelevä Kirje Herodotokselle,[4] taivaan ilmiöitä käsittelevä Kirje Pythokleelle[5] sekä etiikkaa käsittelevä Kirje Menoikeukselle;[6] sekä joukko mietelmiä Vatikaanista löydetyssä käsikirjoituksessa.[7]
Diogeneen mukaan Epikuros jakoi filosofian kolmeen osaan. Ensimmäinen osa oli kanoniikka, johdatus filosofiseen järjestelmään, joka on kuvattu hänen teoksessaan Kriteeristä eli Kaanon (Peri kritēriou ē Kanōn). Toinen osa oli fysiikka, joka oli kuvattu teoksessa Luonnosta (Peri fyseōs). Kolmas osa oli etiikka, joka oli kuvattu teoksissa Elämänmuodoista (Peri biōn) ja Päämäärästä (Peri telous).[8] Nämä teokset ovat kadonneet. Kadonneisiin teoksiin lukeutuu myös muun muassa teos Pidot (Symposion).
Jälkivaikutus ja -maine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Epikuroksen ajattelu on jättänyt vaikutuksia koko länsimaisen ajattelun historian varrelle. Epikuroksen paradoksiksi kutsuttu pahan ongelma on kuuluisa perustelu jumalan olemassaoloa vastaan.
Epikuros puhui ihmisyksilön luonnollisesta oikeudesta ”elämään, vapauteen ja turvallisuuteen”. Myöhemmin Ranskan vallankumouksen kansanvaltaa kannattavat ajattelijat poimivat tämän ajatuksen, samoin sellaiset ajattelijat kuin John Locke, joka puolusti ihmisten oikeutta ”elämään, vapauteen ja omaisuuteen”. Tämä ajattelu oli merkittävässä osassa Yhdysvaltain itsenäisyysliikkeessä sekä Thomas Jeffersonin muotoilemana Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa oikeutena ”elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun”.
Jumalaisessa näytelmässä Dante sijoittaa Epikuroksen helvetin kuudenteen piiriin, harhaoppisten ja lahkolaisten asuinsijaan (suom. Eino Leino)[9]:
»Taholla tällä Epikurus lepää
ja hänen oppilaansa, jotka uskoi,
ett' elo sielun päättyy ruumiin kanssa.»
Lainauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- "Kenenkään ei nuorena pitäisi viivytellä filosofian opinnoissaan, eikä kukaan saisi vanhana väsyä opintoihinsa. Koskaan ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä turvata sielunsa terveys".[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 368–412 (X), 413–420, 589–610. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Demokritos ja Epikuros: Riippumaton nautinto. Suomennos Arto Kivimäki, Tua Korhonen ja Sampo Vesterinen. Selitykset ja jälkisanat Tua Korhonen ja Arto Kivimäki. Olympos-sarja. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3575-6.
- Epikuros: Pääopit, kirjeet, sekä liitteenä oleva Epikuroksen mietelmiä Vatikaanin käsikirjoituksesta, teoksessa Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Angeria, Kari: Polku onnellisuuteen: Epikuroksen ajatuksia onnellisuudesta ja tiedon roolista sen saavuttamisessa. Pro gradu -työ: Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, filosofia. Jyväskylä, 2008. Verkkoversio (PDF).
- Diogenes Laertios: Epikuroksen elämäkerta (kreikaksi)
- Epikuros: Pääopit (Κύριαι Δόξαι) (muinaiskreikaksi)
- Konstan, David: Epicurus The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Morison, William: The Garden of Epicurus The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- O’Keefe, Tim: Epicurus The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
| Kreikkalainen aika |
Epikuros · Metrodoros · Polyainos · Leontion · Karneiskos · Hermarkhos · Idomeneus · Leonteus · Themista · Kolotes · Polystratos · Dionysios Lamptrailainen · Basileides · Diogenes Tarsoslainen · Demetrios Lakonialainen · Filodemos · Apollodoros · Zenon Sidonlainen |
|---|---|
| Roomalainen aika |
Amafanius · Titus Albucius · Lucretius · Faidros · Patron · Siron · Diogenes Oinoandalainen · Catius |
| ||||||||||||||||||||||||||
