Ari Koivunen
| Ari Koivunen | |
|---|---|
|
Ari Koivunen esiintymässä Amoralin kanssa Tammelassa 1. huhtikuuta 2009. |
|
| Syntynyt | 7. kesäkuuta 1984 (ikä 27) Kouvola |
| Aktiivisena | 2007– |
| Tyylilajit | rock, metal |
| Laulukieli | englanti |
| Ammatit | muusikko |
| Yhtyeet | Ari Koivunen, Amoral |
| Levy-yhtiöt | Sony BMG ja Spinefarm (Amoral) |
Ari Mikael Koivunen (s. 7. kesäkuuta 1984 Kouvola) on suomalainen heavy metal- ja rocklaulaja. Koivunen on metalliyhtyeiden Ari Koivunen[1] ja Amoral[2] vokalisti. Ari Koivunen -yhtye on julkaissut kaksi albumia. Amoral on julkaissut neljä albumia, joista viimeisellä debytoi Koivunen. Äänialaltaan Koivunen on tenori.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
Ensikosketuksensa musiikin esittämiseen Koivunen otti noin kuusivuotiaana saatuaan sähköpianon. Yhdeksänvuotiaana hän aloitti rumpujensoiton soittaen niitä useassa eri kokoonpanossa ennen läpimurtoaan laulajana. Ensimmäisen kitaransa hän hankki 13–14-vuotiaana. Laulamiseen Koivunen tutustui karaoken kautta.[3] 18-vuotiaana. Hän voitti karaoken Suomen-mestaruuden vuonna 2005 ja sijoittui samana vuonna kolmanneksi karaoken maailmanmestaruuskilpailuissa[4]. Hän esiintyi myös Thaimaassa järjestetyssä suuressa hyväntekeväisyyskonsertissa.[4]
Vuonna 2007 Koivunen nousi julkisuuteen voittamalla Suomen Idols -laulukilpailun. Semifinaalissa hän lauloi Billy Joelin laulun ”Piano Man” saaden yleisöäänistä 86 prosenttia. Finaalissa Koivunen esitti Sonata Arctican kappaleen FullMoon, Soundgardenin hitin Black Hole Sun (tuomariston valitsemana), Scorpions-balladin Still Loving You sekä kappaleen On the Top of the World, joka oli sävelletty Idols-voittajalle. Koivunen voitti toisen finalistin Anna Abreun saaden 57 prosenttia äänistä. Koivunen toi kilpailun aikana esiin mieltymyksensä hard rock- ja metallimusiikkiin, ja suurin osa hänen tulkitsemistaan kappaleista kuului näihin genreihin.
Ari Koivusen esikoisalbumi Fuel for the Fire julkaistiin 30. toukokuuta 2007. Se nousi ilmestymisviikollaan Suomen albumilistan kärkisijalle, jolla se pysyi peräkkäin suomalaisalbumille historialliset kaksitoista viikkoa.[5] Ensimmäisenä singlenä julkaistiin kappale ”Hear My Call”, joka sai ensisoittonsa radiokanavilla 11. toukokuuta. Levyn tuottivat Nino Laurenne ja Pasi Heikkilä, ja musiikkia sille tekivät useat tunnetut suomalaiset metallimuusikot.[6] Suomessa albumi myi tuplaplatinaa.[7]. Fuel for The Fire julkaistiin myös Japanissa.
Laurenteen ja Heikkilän tuottamalle kakkosalbumille Becoming (2008) Ari Koivunen -yhtye äänitti omaa materiaaliaan kuusi kappaletta yhdestätoista. Myös Japanin bonusraita "Fight Forever" oli yhtyeen tekemä. Levy nousi ilmestymisviikollaan Suomen albumilistan kärkisijalle ja myi kultaa.[8][7] Becoming on julkaistu myös Japanissa ja Saksassa. Becoming - kiertue ulottui Japaniin, jossa Ari Koivunen esiintyi toukokuun lopussa 2008.
Koivunen on osallistunut vuosina 2007, 2008, 2009 ja 2010 suosituille "Raskas Joulu" -kiertueille muiden hevilaulajien, kuten Marco Hietala, Jarkko Ahola ja J-P Leppäluoto kanssa esittäen perinteisiä joululauluja hevityyliin sovitettuna. Raskas Joulu -produktion on tuottanut Erkka Korhonen.
Marraskuussa 2008 uutisoitiin Koivusen liittyneen suomalaisen metalliyhtyeen Amoralin laulajaksi. Hän korvasi näin aiemmin kesällä yhtyeestä eronneen Niko Kalliojärven, joka tunnettiin murinalaulustaan. Koivusen debyyttijulkaisu Amoralin riveissä oli single Year of The Suckerpunch tammikuussa 2009, joka edelsi Suomessa toukokuussa ilmestynyttä yhtyeen neljättä albumia Show Your Colors. Rock- ja metallielementtejä hyödyntävä albumi poikkesi vokaaleiltaan ja melodisempana edeltäjistään suuresti aiheuttaen paljon huomiota etenkin metallimusiikkiharrastajien palstoilla niin Suomessa kuin Euroopassa. Show Your Colors on julkaistu myös Isossa-Britanniassa, Saksassa, USA:ssa, Kanadassa ja Japanissa.
Kesän 2009 Ari Koivunen esiintyi Amoralin riveissä Suomessa. Syksyllä 2009 Amoral kiersi Eurooppaa Amorphiksen lämmittelybändinä Before the Dawnin kanssa Forcing The Europe 2009 -kiertueella Saksassa useassa kaupungissa sekä Ranskassa, Belgiassa, Englannissa, Alankomaissa, Romaniassa, Unkarissa, Bulgariassa, Italiassa, Kreikassa ja Tšekissä.
Vuoden 2010 Amoral keikkaili Suomessa ja työsti viidettä albumiaan. Amoral aloitti viidennen albumin "Beneathin" levytykset tammikuussa 2011 ja julkaisi samalla studoblogin. Uusimman ”Beneath”-albuminsa lokakuussa 2011 julkaissut Amoral ottaa vuonna 2012 ensiaskelensa kohti uutta mannerta: ”Beneath” julkaistaan Pohjois-Amerikassa 14. helmikuuta (julkaisijana The End Records) ja yhtye nähdään myös livenä Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa 15.3.2012 SXSW -festivaaleilla Texasissa.
Koivunen on innokas biljardin ja pokerin harrastaja. Hän osallistui Pokeritähti 2008 -ohjelmaan jääden täpärästi finaalipöydästä.
[muokkaa] Yhtyeet
[muokkaa] Ari Koivunen (2007-)
Koivusen esikoisalbumilla soittivat sessiomuusikot, mutta jo albumin ilmestymistä seuranneissa esiintymisissä mukana oli hänen itse kokoamansa yhtye Ari Koivunen. Toisen albumin ilmestymisen jälkeen kitaristi Luca Gargano ilmoitti jättävänsä yhtyeen ja siirtyvänsä omien musiikillisten projektiensa pariin.[9] Marraskuussa 2008 myös rumpali Mauro Gargano ilmoitti jättävänsä yhtyeen.[10].
Koivunen toimii Ari Koivunen- ja Amoral -yhtyeissä vuorotellen sekä esiintyy satunnaisesti myös sooloartistina. [11].
Jäsenet
- Ari Koivunen – laulu
- Erkka Korhonen – kitara, taustalaulu
- Vili Robert Ollila – koskettimet
- Erkki Silvennoinen – basso, taustalaulu
Entiset jäsenet
- Luca Gargano – kitara, taustalaulu (2007–2008)
- Mauro Gargano – rummut (2007-2008)
[muokkaa] Amoral (1997-)
Jäsenet
- Ari Koivunen – laulu (2008-)
- Ben Varon – kitara
- Masi Hukari – kitara (2011-)
- Pekka Johansson – basso
- Juhana Karlsson – rummut
Entiset jäsenet
- Silver Ots - kitara (1997-2010)
- Niko Kalliojärvi - laulu (2002-2008)
- Matti Pitkänen - laulu (1997-2001)
- Erkki Silvennoinen - Basso (2004-2007)
- Ville Sorvali - basso (2001-2004)
[muokkaa] Diskografia
Ari Koivusen soololevyt ja hänen yhtyeidensä taltioinnit.
[muokkaa] Albumit
- Ari Koivunen / Fuel for the Fire (2007)
- Ari Koivunen / Becoming (2008)
- Amoral / Show Your Colors (2009)
- Amoral / Beneath (2011)
[muokkaa] Singlet
- Idols kappale voittajalle / On the Top of the World (2007)
- Fuel For The Fire / Hear My Call (2007)
- Fuel For The Fire / Fuel for the Fire (2007)
- Fuel For The Fire / Angels Are Calling (2007)
- Becoming / Give Me a Reason (2008)
- Becoming / Tears Keep Falling (2008)
- Becoming (Japanin painos) / Fight forever (2008)
- Show Your Colors / Year of the Suckerpunch (2009)
- Show Your Colors / Gave Up Easy (2009)
- Beneath / Silhouette (2011)
[muokkaa] Musiikkivideot
- Fuel For the Fire / ”Hear My Call” (2007)
- Fuel For the Fire /”Angels Are Calling” (2007)
- Becoming / ”Give Me a Reason” (2008)
- Becoming / ”Tears Keep Falling” (2008)
- Show Your Colors / ”Gave Up Easy ” (2009)
- Show Your Colors / ”Year of the Suckerpunch” (2009)
- Beneath / ”Same Difference” (2011)
- Beneath / ”Silhouette” (2011)
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Tuomola, Pauliina: Ari Koivunen – karaokebaareista hevilavoille. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33528-4.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Ari Koivunen - bändin biografia Arikoivunen.fi. Viitattu 2.7.2009.
- ↑ Ari Koivunen Amoralin laulajaksi Iltalehti.fi. Viitattu 25.11.2008.
- ↑ Arin Biographia Amoral. Viitattu 2.7.2009.
- ↑ a b Ari Koivunen to Idols final! Karaoke World Championships. Viitattu 8.4.2007.
- ↑ Fuel for the Fire Suomen virallinen lista. Viitattu 23.8.2007.
- ↑ Ari Koivusen single ensisoitossa perjantaina 11.5. Sony BMG. Viitattu 9.5.2007.
- ↑ a b Kultalevyhaku Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat. Viitattu 25.11.2008.
- ↑ Becoming Suomen virallinen lista. Viitattu 25.11.2008.
- ↑ Luca lopettaa, kiitos ja kumarrus Arikoivunen.fi. Viitattu 6.7.2008.
- ↑ Mauro Gargano jättää bändin Arikoivunen.fi. Viitattu 26.11.2008.
- ↑ Ari Koivunen Ei jätä soolouraansa Voice.fi. Viitattu 26.06.2009.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Ari Koivusen kotisivut(englanniksi) ja suomeksi
- Ari Koivusen viralliset MySpacesivut(englanniksi)
- Ari Koivusen virallinen fanisivu Facebookissa(englanniksi)
- Ari Koivusen fanisivut Myspacessa(englanniksi) ja suomeksi
- Amoral(englanniksi) ja suomeksi
- Ari Koivusen esittely Amoralin kotisivuilla (englanniksi)
- Ari Koivusen videoita Youtubessa
| Kaudet: |
1. kausi · 2. kausi · 3. kausi · 4. kausi · 5. kausi · 6. kausi |
|---|---|
| Juontajat: |
Heikki Paasonen (2003–2005, 2008–) · Ellen Jokikunnas (2003–2008) · Jani Toivola (2007–2008) · Niina Backman (2011–) |
| Tuomarit: |
Jone Nikula (2003–) · Asko Kallonen (2003–2004, 2007) · Hannu Korkeamäki (2003–2004, 2008) · Nanna Mikkonen (2003–2004) · Nina Tapio (2005–2011) · Jarkko Valtee (2005) · Kim Kuusi (2005) · Patric Sarin (2008) · Sami Pitkämö (2011) · Laura Voutilainen (2012–) · Tommi Liimatainen (2012–) |
| Voittajat: |
Hanna Pakarinen · Ilkka Jääskeläinen · Ari Koivunen · Koop Arponen · Martti Saarinen |
Sivulta puuttuu