Asko Kallonen

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Asko Kallonen (s. 1960) on suomalainen musiikkialan vaikuttaja. Hän toimi vuodesta 1993 BMG Finland Oy:n tuotantopäällikkönä. Vuodesta 2005 Kallonen on ollut puoliksi omistamansa Helsinki Music Company -levy-yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja vastaa sen artistikiinnityksistä.

Kallonen on työskennellyt muun muassa HIM:n, Anssi Kelan, Samuli Edelmannin ja Lordin kanssa. Hän on seitsenkertainen vuoden tuotantopäällikkö -palkinnon voittaja Musiikki&Media -tapahtumassa. Suurelle yleisölle Kallonen on tullut tutuksi Idols-ohjelman tuomarina.

Ennen musiikkialan tuotantotehtävissä toimimistaan Kallonen työskenteli muun muassa Yleisradion Radiomafiassa. Vuonna 1982 hän liittyi Päät-yhtyeeseen ja perusti vuonna 1984 Keba-yhtyeen yhdessä Aarno Alikosken kanssa. Kallonen on opiskellut Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, sieltä kuitenkaan valmistumatta. Vuonna 1991 hän valmistui restonomiksi Haaga-instituutista, mikä toimi tuolloin opistotasoisena oppilaitoksena.

Asko Kallonen on naimisissa kirjailija Katja Kallion kanssa. Kallosen ensimmäinen puoliso oli kirjailija-toimittaja Nina Honkanen.

[muokkaa] Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut