Finnish Metal Expo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yleiskuvaa vuoden 2007 tapahtumasta.

Finnish Metal Expo (FME) on Finnish Metal Eventsin[1] Helsingissä järjestämä kaksipäiväinen metallimusiikkitapahtuma. 30.8.2012 järjestäjä Finnish Metal Events Oy ilmoitti ettei se aio järjestää tapahtumaa ainakaan vuonna 2013.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finnish Metal Expo järjestettiin ensimmäisen kerran Kaapelitehtaalla 28.–29. tammikuuta 2005. Sittemmin ajankohdaksi on vakiintunut viikon 7 perjantai ja lauantai. Tapahtuma on kerännyt vuosittain yli 5 000 kävijää. Vuodesta 2009 lähtien Finnish Metal Expo on ollut laajemman Helsinki Metal Meetingin päätapahtuma, mihin kuuluvat myös Tavastia- ja Dante’s Highlight -klubeilla torstaista lauantaihin järjestettävät konsertit.[2]

Yleiskuvaltaan Finnish Metal Expo on sisäfestivaalin ja messujen yhdistelmä. Tapahtuman ohjelmistoon kuuluvat muun muassa myynti- ja esittelypisteet, metalliyhtyeiden esiintymiset, hevikaraoke sekä muusikoiden niin sanotut klinikat, joissa he kertovat soittamisesta ja soittovälineistään. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös metallimusiikin ammattilaisille tarkoitettu kansainvälinen seminaari. Vuodesta 2006 alkaen Finnish Metal Expossa on julkistettu metallimedioiden järjestämän Finnish Metal Awards -yleisöäänestyksen voittajat.

Ensimmäisen Finnish Metal Expon yhteydessä 2005 järjestettiin levyttämättömille metalliyhtyeille tarkoitettu Hilselinko-kilpailu, johon voitiin osallistua lähettämällä tuomaristolle kaksikappaleisen demon. Tuomaristo valitsi demojen perusteella neljä parasta, ja varsinainen voittaja ratkaistiin tapahtumassa nähdyn live-esityksen perusteella. Voittaja oli SinKing, joka palkittiin levytyssopimuksella ja esiintymisellä saman kesän Tuska-festivaalilla. Kilpailusta suunniteltiin vakio-ohjelmanumeroa, mutta vuoden 2006 tapahtuman alla ilmoitettiin että ”tuomaristo ei ole kykenevä toiseen tällaiseen koetukseen tällä aikavälillä, katsotaan uudestaan vuoden päästä”. Tämän jälkeen kilpailusta ei ole ollut puhetta.

Finnish Metal Awards[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DragonForce oli yksi vuoden 2007 tapahtuman pääesiintyjistä.

Vuodesta 2006 alkaen Finnish Metal Expossa on julkistettu edellisen vuoden saavutuksista myönnetyt, yleisöäänestyksen perusteella valitut Finnish Metal Awardsit.

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[4]

2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[5]

2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuska, Finnish Metal Eventsin toinen vuosittainen tapahtuma

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Finnish Metal Events Oy Finnish Metal Events. Viitattu 23.2.2009.
  2. Helsinki Metal Meeting 17.11.2008. Finnish Metal Expo. Viitattu 23.2.2009.
  3. Helsinki Metal Meeting valtasi Helsingin 15.2.2009. Finnish Metal Expo. Viitattu 23.2.2009.
  4. Helsinki Metal Meeting / Finnish Metal Expo täytti Nosturin ja Kaapelitehtaan 21.2.2010. FME. Viitattu 22.2.2010.
  5. Helsinki Metal Meeting juhlittiin hyytävässä Helsingissä 20.2.2011. FME. Viitattu 20.2.2011.
  6. TURISAS putsasi palkintopöydän FINNISH METAL AWARDSISSA 2011. 18.1.2012. Imperiumi.net. Viitattu 19.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Finnish Metal Expo.