Sosnovyi Bor

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Vääskylä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sosnovyi Bor
Сосно́вый Бор
vaakuna
vaakuna

Sosnovyi Bor

Koordinaatit: 59°53′49.3″N, 29°4′37.7″E

Valtio Venäjä
Federaatiosubjekti Leningradin alue
Piiri Sosnovyi Borin kaupunkipiirikunta
Väkiluku (2010)  ([1]) 65 901
Aikavyöhyke UTC+3[2][3]
Postinumero 188540–188544[4]
Suuntanumero(t) +7 813 69[5]
OKATO-tilastotunnus:41 454









Sosnovyi Bor[6] (ven. Сосно́вый Бор) on kaupunki Leningradin alueella Venäjällä. Se sijaitsee Suomenlahden eteläpuolella Kaprionlahteen laskevan Hevaanjoen suulla 81 kilometrin päässä Pietarista.[7] Asukkaita on 65 901 henkeä (vuonna 2010).

Kaupungin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uustia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uustia[8] (ven. У́стье, Ustje; suomeksi on käytetty myös nimitystä Joensuu[9][10]) on Hevaanjoen suulla sijaitseva entinen kalastajakylä. Se mainitaan ensimmäisen kerran vuosien 1618–1623 ruotsalaisissa verokirjoissa. Tuolloin kylän 16 talossa asui 28 miestä, jotka kaikki olivat tilattomia talonpoikia. Historioitsija S.S. Gadzjatskin mukaan tilallisten puuttumista voi selittää seudulla harjoitettu raudan tuotanto, joka kuitenkin loppui ruotsalaisvallan aikana.[9]

Hevaanjoen muista kylistä poiketen Uustian asukkaat olivat venäläisiä. Vuosina 1886–1917 kylässä toimi merenkulkuoppilaitos. 1930-luvulla perustettiin kalastuskolhoosi, joka vuonna 1962 yhdistettiin Lomonosovin kaupungin Progress-kolhoosiin.[11][12]

Vuoteen 1958 saakka kylä kuului Leningradin alueen Lomonosovin piirin Vääskylän (ven. Калище, Kalištše) kyläneuvostoalueeseen. Sosnovyi Borin taajaman perustamisen yhteydessä muodostettiin Uustian kyläneuvosto, johon kuuluivat Uustian, Hirsikonnun, Ojankylän ja Siesta-Palkkinan kylät, Smolokurkan taajama sekä Rakopesän, Kirnun (ven. Керново, Kernovo), 71. ja 75. kilometrin louhosten ja Mustovon asutukset. Vuonna 1974 Uustian kyläneuvostoalue liitettiin Sosnovyi Borin kaupunkiin.[13]

Nykyisin Sosnovyi Bor on kasvanut kiinni Uustiaan,[14] jota kuitenkin edelleen pidetään erillisenä asutuskeskuksena.[15][16] Suomenlahden rantatien ja Hevaanjoen entisen uoman Gluhovkan välillä sijaitsee Uustian sotamuistomerkki ja neuvostosotilaiden hautausmaa. Kylässä toimii myös pieni kotiseutumuseo.[17][13]

Vääskylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hevaanjoen alajuoksulla sijaitsevien Vääskylän ja Uuden-Vääskylän eli Kangaspään kanta-asukkaita olivat inkerikot ja inkerinsuomalaiset äyrämöiset. Inkerikot kuuluivat ortodoksiseen Hevaan ja suomalaiset Kaprion luterilaiseen seurakuntaan.[18][19]

Vuodesta 1743 lähtien kylät omisti valtioneuvos Grigori Jersalski, joka perusti seudulle paikallista kvartsihiekkaa raaka-aineena käyttäneen lasitehtaan. Vuonna 1895 Vääskylän tehdas siirtyi pietarilaiselle osakeyhtiölle, joka teki siitä yhden Euroopan suurimmista lasitehtaista. Vuonna 1899 tehtaan palveluksessa oli yli 2 000 työläistä, kuljetus- ja lastaustöissä oli sesonkiaikana tuhatkunta talonpoikaa. Työntekijöitä varten rakennettiin taajama, joka 1900-luvun alussa sulautui Vääskylän kylään. Venäjän kansalaissodan aikana tehtaan laitteisto ryöstettiin, ja se lakkautettiin vuonna 1922.[20]

Rautatie kaupunkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Sosnovyi Borin Kalištšen rautatieaseman laiturille. Asema on yksi Pietarin lähijunaverkoston pääteasemista.

Vuonna 1908 alettiin rakentaa Oranienbaumista Vääskylän kautta Veimariin johtavaa rautatietä, joka ensimmäisen maailmansodan takia valmistui vasta vuonna 1927.[20][21] Toisen maailmansodan jälkeen entisen lasitehtaan paikalle perustettiin kalatehdas Rutšjevski.[17]

Nykyisin kaupunkitaajaman itäreunalla sijaitseva Kalištšen rautatieasema (Vääskylä) on eräs Pietarin Baltian aseman lähijunaliikenteen pääteasemista. Noin kymmenen junavuoroa ajetaan päivittäin kumpaankin suuntaan. [7][22][23][24]

Sosnovyi Borin perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvun puolivälissä Vääskylän aseman lähelle päätettiin rakentaa sähkövoimala, jonka polttoaineena oli tarkoitus käyttää Viron öljyliuskeesta jalostettua masuttiöljyä ja kaasua. Tulevaa voimalaa varten Vääskylään siirrettiin Kirovskin lämpökattila- ja metallirakennetehdas. Voimalaitoksen pystyttäminen alkoi vuonna 1958, ja samana vuonna alettiin rakentaa myös radioaktiivisten jätteiden käsittelylaitosta, jonka nimenä on nykyään LSK Radon. Rakennustöihin värvättyä komsomolnuorisoa varten Hevaanjoen varrelle pystytettiin väliaikainen parakkikylä. Pian alkoi myös pysyvän taajaman rakentaminen, ja vuonna 1958 perustettiin uusi Sosnovyi Bor -niminen asutuskeskus. Tulevan kaupungin nimen (”Mäntykangas”) taustalla ovat seudun hiekkadyyneillä kasvavat mäntymetsät.

Vääskylän kyläneuvostoalueelle perustetusta Sosnovyi Borin taajamasta luotiin erillinen Lomonosovin piiriin kuulunut hallinnollinen yksikkö, johon liitettiin Vääskylän kylä, asema, tehdas, asutukset sekä 84. kilometrin kasarmi. Seudun muista kylistä muodostettiin Uustian kyläneuvostoalue.

1960-luvun alussa Sosnovyi Borin sähkövoimalan rakentamisesta luovuttiin, mutta sen sijaan alettiin suunnitella ydinreaktorien tutkimuslaitosta, joka valmistui vuonna 1966. Samana vuonna Uustian kylän pohjoispuolelle ryhdyttiin rakentamaan optiikan tutkimuslaitosta ja tehtiin päätös Leningradin ydinvoimalan perustamisesta entisen Tolkin inkeriläiskylän paikalle. Ydinvoimalan rakentaminen alkoi vuonna 1967, ja ensimmäinen reaktori otettiin käyttöön vuonna 1973.[25]

Vuonna 1973 Sosnovyi Borista tuli suoraan Leningradin alueen alaisuuteen kuulunut kaupunki (gorod oblastnogo podtšinenija). Vuonna 1974 lakkautettiin Uustian kyläneuvosto ja siihen kuuluneet asutuskeskukset liitettiin Sosnovyi Boriin. Kaupungin rajat määriteltiin kuitenkin vasta vuonna 1992. Vuonna 2005 alueesta muodostettiin Sosnovyi Borin kaupunkipiirikunta (gorodskoi okrug).[13] Se on Leningradin alueen ainoa kaupunki, joka ei kuulu ympäröivään kunnallispiiriin (munitsipalnyi raion).

Teollisuus ja tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmakuva Sosnovyi Borin ydinvoimala-alueesta Suomenlahden etelärannalla.

Sosnovyi Borin teollisuutta hallitsee sähköntuotanto. Kaupungissa sijaitsee Rosenergoatomin Leningradin ydinvoimalaitos LAES. Se tuottaa 28 % Luoteis-Venäjän sähköstä, vastaa 50 %:sta Pietarin alueen sähkönkulutusta vastaavasta tuotannosta, ja 25 % neljän reaktorin tuotannosta viedään Suomeen. Voimalan kapasiteetti on 28 terawattituntia sähköä vuodessa. Voimalan tuottama sähkö siirretään Lenenergon järjestelmän kautta RAO UES:n valtakunnanverkkoon 330 kV ja 770 kV kaapeleita myöten. Uustiasta suunniteltiin Suomeen Kotkan merikaapelin vetämistä, mutta hankkeesta luovuttiin toistaiseksi keväällä 2007.

Sosnovyi Borin uuden ydinvoimalan rakentamista valmistellaan. Ensimmäisen uuden reaktorin pitäisi valmistua vuonna 2013 ja toisen 2014. Uudet VVER-1170 -reaktorit ovat vesihidasteisia.[26]

Osaksi ydinvoimalatekniikan kehittämisen myötä kaupunkiin on kehittynyt huomattava tutkimus- ja tuotekehittelyosaaminen. Nykyään Sosnovyi Borilla on Venäjän tiedekaupungeille myönnetty naukogradin status.[27]

Kaupungissa on lisäksi kone-, rakennusmateriaali- ja elintarviketeollisuutta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Федеральная служба государственной статистики (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Предварительные итоги: всероссийской переписи населения 2010 года. Статистический сборник (pdf) (Alustavat tulokset: Koko Venäjän kattavan väestönlaskenta 2010. Tilastollinen yhteenveto) ISBN 978-5-902339-98-4. 2011. Moskova: ИИЦ «Статистика России».. Viitattu 26.10.2014. (venäjäksi)
  2. Venäjä siirtyy ikuiseen talviaikaan 1.7.2014. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 26.10.2014.
  3. Vladimir Putin signed the Federal Law On Amendments to the Federal Law "On the calculation of time" 22.7.2014. worldtimezone.com. Viitattu 26.10.2014. (englanniksi)
  4. Leningradskaja oblast: Potštovnyje indeksy. ruspostindex.ru. Viitattu 26.10.2014. (venäjäksi)
  5. Leningradskaja oblast: Telefonnyje kody ruspostindex.ru. Viitattu 26.10.2014. (venäjäksi)
  6. Venäjän federaation paikannimiä, s. 220. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Sosnovyi Borin kaupunki on teoksessa sekoitettu Karjalankannaksella sijaitsevaan entisen Uudenkirkon pitäjän Halilaan, jonka nykyinen nimi on myös Sosnovyi Bor.
  7. a b Ленинградская область. Санкт-Петербург. Большой автодорожный и справочный Атлас. Масштас 1:160 000, 1:240 000, 1: 90 000. ООО "Дискус Медиа", Санкт-Петербург, 2008. ISBN 978-5-940-59043-9. (venäjäksi)
  8. Inkeri: tiekartta. Ingriainfo oy, 1992. ISBN 951-96326-0-3. Kyseisessä kartassa Uustia esiintyy Sosnovyi Borin suomalaisena nimenä.
  9. a b Sosnovyi Bor: istorija i sovremennost. Naš krai s drevneiših vremjon do XVIII veka. edu.sbor.net. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  10. Uusi Suometar 14.2.1882
  11. Pamjat rodnoi zemli. Derevni. Derevnja Ustje ethnos.sbor.ru. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  12. Pamjat rodnoi zemli. Russkaja derevnja Ustje ethnos.sbor.ru. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  13. a b c Sosnovyi Bor: istorija i sovremennost. Mestopoloženije goroda Sosnovyi Bor na karte Leningradskoi oblasti. edu.sbor.net. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  14. Sosnovyi Bor – gorod unikalnyi. Vesti. 19.4.2008. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  15. Potštovyje indeksy Rossii. Leningradskaja oblast. Sosnovyi Bor. ruspostindex.ru. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  16. Leningradskaja oblast: Volosovski, Kingiseppski, Lomonosovski i Slantsevski raiony. Atlas, s. 8. [Sankt-Peterburg]: Vojenno-kartografitšeskaja fabrika 444, 2003.
  17. a b Sosnovyi Bor: istorija i sovremennost. Naš krai v gody Velikoi Otetšestvennoi voiny. Vosstanovlenije razrušennogo voinoi hozjaistva. edu.sbor.net. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  18. von Köppen, Peter: ErklärenderText zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements., s. 39. St.-Petersburg: {{{Julkaisija}}}, 1867.
  19. Mustonen, Juuso (toim.): Inkerin suomalaiset seurakunnat, s. 62–63. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1931.
  20. a b Sosnovyi Bor: istorija i sovremennost. Istorija kraja v XVIII – natšale XX vekov. edu.sbor.net. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  21. Sosnovyi Bor: istorija i sovremennost. Naš krai v gody revoljutsionnyh sobytii i mirnogo stroitelstva. edu.sbor.net. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  22. Атлас железные дороги Россия и сопредельные государства. (Venäjän ja CIS maiden rautatiekartta). ФГУП "Омская картографическая фабрика", 2010. Масштас 1:750 000...1:35 000 000. Омск, ул. Таубе Но 21, 644099 Омск. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)
  23. Расписание электричек по вокзалу Калище. (Sosnovui Borin Kalištšen aseman lähijunien haku) rasp.yandex.ru. Viitattu 24.9.2011. (venäjäksi)
  24. Inkeri. Tiekartta. Ингерманландия. Карта дорог. Ingermanland. Vägkarta. Straßenkarte. Ingeria. Road map. Ingeri. Teede kaart. 1:200 000. Ingeriainfo OY, 1992. ISBN 951-96326-0-3. (venäjäksi)
  25. Sosnovyi Bor: istorija i sovremennost. Istorija vozniknovenija i razvitija goroda Sosnovyi Bor. edu.sbor.net. Viitattu 29.9.2008. (venäjäksi)
  26. Konttinen, Jussi. Sosnovy Boriin nousee uusi ydinvoimala. Helsingin Sanomat. Kotimaa. 10.3.2008.
  27. Peretšen naukogradov Rossijskoi federatsii naukograds.ru/. Viitattu 24.7.2012. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]