Hevaa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hevaa
Коваши, Kovaši
Hevaan kyläryhmä vuoden 1860 kartalla.
Hevaan kyläryhmä vuoden 1860 kartalla.

Hevaa

Koordinaatit: 59°54′3″N, 29°14′50″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Lomonosovin piiri
Kunta Lepäsi
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2015) 113











Hevaa[1] eli Vepsä[2] (ven. Коваши́, Kovaši, ruots. Hevas) on kylä Leningradin alueen Lomonosovin piirin Lepäsin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Hevaanjoen varrella 14 kilometriä Lepäsistä lounaaseen. Kylässä on 113 asukasta (vuonna 2015)[3].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaprion kihlakunnan Djatlitsyn pogostaan kuuluneet Hevaanjoen varren kylät mainitaan Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1500[4]. Seudun kanta-asukkaat olivat uskonnoltaan ortodoksisia inkerikkoja. Peter von Köppenin mukaan Hevaanjoen keski- ja alajuoksun inkeroiskyliä olivat Hevaan eli Vepsän lisäksi Koskenkylä (ven. Lomonosovo), Huurola (Šiškino), Tönttölä, Murto (Murdovštšina), Syrjä (Sjurje) ja Lentiisi (Lendovštšina). Vääskylässä ja Kangaspäässä asui myös äyrämöisiä.[5] Hevaan inkerikoilta kerättiin 1800-luvulla runsaasti kansanrunoutta.

Ruotsin vallattua Inkerin Hevaaseen perustettiin luterilainen seurakunta, joka mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1640. Vuoteen 1644 saakka sillä oli yhteinen kirkkoherra Uuden-Puuran kanssa.[6] 1700-luvun alusta lähtien seutu kuului Kaprion luterilaiseen seurakuntaan. Hevaan luterilaisilla oli rukoushuone Ojankylässä.

Vuonna 1788 Hevaaseen rakennettiin Neitsyt Marian ilmestykselle omistettu ortodoksikirkko. Hevaanjoen ja Suomenlahden rantakylissä asuneista seurakuntalaisista oli inkerikkojen lisäksi viidesosa tilanomistajien seudulle siirtämiä venäläisiä.[7] Kirkonkylän talonpojat olivat sen vieressä sijainneen kartanon maaorjia. Vuonna 1862 kylässä oli 53 taloa ja 231 asukasta.[8]

Vuonna 1899 Hevaasta tuli volostin keskus. Kylässä oli semstvon koulu, kansankirjasto ja lukusali. Puinen ortodoksikirkko korvattiin kivikirkolla vuonna 1917. Neuvostoaikana se toimi sairaalana.[3]

Venäjän vallankumouksen jälkeen Hevaa toimi kyläneuvoston keskuksena. Vuonna 1960 se liitettiin Uustian kyläneuvostoon. Lentiisi ja Murto yhdistettiin Hevaan kylään vuonna 1973. Vuodesta 1974 lähtien se kuului Harmaalan kyläneuvostoon.

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hevaan kautta kulkee Yhinmäen ja Sosnovyi Borin välinen asfaltoitu maantie. Kylästä on linja-autoyhteydet Lepäsiin, Sosnovyi Boriin ja Pietariin. Lähistöllä on entisiä kalanviljelyaltaita, joille suunnitellaan uutta käyttöä.[3]

Kylän kesäasukkaiden määräksi arvioidaan noin 450 henkeä. Sen ympärillä on kolme puutarhapalsta-aluetta, joissa asuu arviolta yli tuhat lomanviettäjää. Palveluihin kuuluvat kulttuuritalo, lääkintäasema ja kauppa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 110. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
  2. EKI kohanimeandmebaasi Viitattu 3.2.2017.
  3. a b c d Generalnyi plan munitsipalnogo obrazovanija Lebjaženskoje gorodskoje poselenije Lomonosovskogo munitsipalnogo raiona Leningradskoi oblasti. Materialy po obosnovaniju. Tom 2, kniga 1: Pojasnitelnaja zapiska 2016. Viitattu 3.2.2017.
  4. Perepisnaja obrotšnaja kniga Votskoi pjatiny, 1500 goda: Pervaja polovina, s. 608–637. Sankt-Peterburg: Arheografitšeskaja komissija, 1868.
  5. v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 39. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
  6. Väänänen, Kyösti: Herdaminne för Ingermanland I: Lutherska stifsstyrelsen, församlingarnas prästerskap och skollärare i Ingermanland under svenska tiden, s. 110–111. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1987. ISBN 951-9018-28-X.
  7. Istoriko-statistitšeskije svedenija o S.-Peterburgskoi jeparhii, vypusk 10, s. 93–96. S.-Peterburg: S.-Peterburgski jeparhialnyi istoriko-statistitšeski komitet, 1885.
  8. Sankt-Peterburgskaja gubernija: Spisok naseljonnyh mest po svedenijam 1862 goda, s. 149. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennih del, 1864. Teoksen verkkoversio.