Pikaljovo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikaljovo
Пикалёво
Vaakuna
Vaakuna

Pikaljovo

Koordinaatit: 59°31′13″N, 34°09′33″E

Valtio Venäjä
Federaatiosubjekti Leningradin alue
Piiri Boksitogorskin kunnallispiiri
Väkiluku (2010) 21 567
Aikavyöhyke UTC+3
Postinumero 187600—187602
Suuntanumero(t) +7 81366

Pikaljovo (ven. Пикалёво) on kaupunki Leningradin alueen Boksitogorskin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Rjadanjoen varrella 20 kilometriä Boksitogorskista ja 223 kilometriä Pietarista itään. Kaupunki on kunnallispiirin suurin taajama, jossa vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan asui 21 567 henkeä.[1][2]

Pikaljovo on syntynyt Pietarin ja Vologdan väliselle rautatielle vuonna 1906 perustetun aseman yhteyteen. Vuosina 1927–1932 se oli samannimisen hallintopiirin keskus. Vuonna 1932 syntynyt sementtitehtaan asutus sai kaupunkimaisen taajaman statuksen vuonna 1947. Kaupunki Pikaljovosta tuli vuonna 1954.lähde?

Pikaljovossa toimii BazEl Tsement -yhtiön omistama alumiinitehdas, kemian tehdas ja sementtitehdas. Lisäksi kaupungissa on elintarvike- ja puunjalostusteollisuutta.lähde?

Pietarista Vologdaan ja edelleen Arkangeliin, Jekaterinburgiin, Tjumeniin, Tšeljabinskiin ja Vorkutaan kulkevat matkustajajunat pysähtyvät kaupungissa. Rautatieasema Pikaljovo-2 sijaitsee kantakaupungin pohjoislaidalla. Radalla on myös paikallisliikennettä. Kaupungin eteläpuolelta kulkee Uuden Laatokan ja Vologdan välinen maantie (A-114).[1][3]

Pikaljovossa on maaseudun perinnekulttuuria esittelevä kotiseutumuseo. Vuosittain vietetään laskiaista ja kesäkuista kansanperinnejuhlaa. Kaupungin ylpeys on Delfin-uimahalli, jossa järjestetään uinnin mestaruuskisoja.lähde?

Kaupungin päämies on maaliskuussa 2008 valittu Sergei Veber.

Vuonna 2008 alkaneen talouskriisin myötä kaupunki joutui vakaviin vaikeuksiin, kun tehtaista kaksi suljettiin ja kolmannen toimintaa supistettiin. Kaupunki jäi mm. ilman lämmitystä ja kuumaa vettä.[4] Pääministeri Putin kävi henkilökohtaisesti paikalla kesäkuun 2009 alussa pakottamassa Oleg Deripaskan avaamaan tehtaansa.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ленинградская область. Санкт-Петербург. Большой автодорожный и справочный Атлас. Масштас 1:160 000, 1:240 000, 1: 90 000. ООО "Дискус Медиа", Санкт-Петербург, 2008. ISBN 978-5-940-59043-9. (venäjäksi)
  2. Федеральная служба государственной статистики (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Предварительные итоги: всероссийской переписи населения 2010 года. Статистический сборник (pdf) (Alustavat tulokset: Koko Venäjän kattavan väestönlaskenta 2010. Tilastollinen yhteenveto) ISBN 978-5-902339-98-4. 2011. Moskova: ИИЦ «Статистика России».. Viitattu 21.2.2012. (venäjäksi)
  3. Атлас железные дороги Россия и сопредельные государства. (Venäjän ja CIS maiden rautatiekartta). ФГУП "Омская картографическая фабрика", 2010. Масштас 1:750 000...1:35 000 000. Омск, ул. Таубе Но 21, 644099 Омск. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)
  4. http://www.independent.co.uk/news/world/europe/cold-hunger-and-job-losses-ignite-dissent-in-russian-town-1690418.html
  5. http://rss.russiatoday.ru/Top_News/2009-06-06/Top_businessmen_not_immune_to_Putin_s_wrath.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]