Boksitogorskin piiri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Boksitogorskin piiri
Бокситого́рский райо́н, Boksitogorski raion
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna
Boksitogorskin piiri Leningradin alueen kartalla.
Boksitogorskin piiri Leningradin alueen kartalla.
Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Perustettu 1952
Hallinto
 – hallinnon tyyppi kunnallispiiri
 – hallinnollinen keskus Boksitogorsk
Pinta-ala 7 201,74 km²
Väkiluku (2010) 53 842
Piirin kunnat
Ragušajoen kanjonia.
Boksitogorskin Lenin-aukio.
Zagolodnon kylän tsasouna.

Boksitogorskin piiri (ven. Бокситого́рский райо́н, Boksitogorski raion) on kunnallishallintoalue Leningradin alueella Venäjällä. Vuonna 1952 perustetun piirin[1] pinta-ala on 7 201,74 neliökilometriä[2]. Asukkaita on 53 842 henkeä (vuonna 2010)[3].

Sijainti, maantiede ja ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boksitogorskin piiri sijaitsee Leningradin alueen kaakkoisosassa. Se rajoittuu lännessä ja luoteessa Leningradin alueen Tihvinän piiriin sekä idässä Vologdan ja etelässä Novgorodin alueisiin.[4] Pinta-alasta 70,2 % on metsää, 26,0 % maatalousmaata ja 2,0 % asuinaluetta[5].

Piirin länsi- ja pohjoisosat kuuluvat etupäässä Valdain ylängön Tihvinän selänteeseen. Korkein kohta on 272 metriä merenpinnasta.[6] Seudulla on paljon jokia, järviä ja soita[2]. Joet kuuluvat Itämeren ja Kaspianmeren vesistöihin. Niistä tärkeimmät ovat Säsjokeen laskevat Tihvinänjoki ja Voložba, Mologaan laskeva Tšagodoštša ja sen sivujoki Lid sekä Sudan sivujoki Kolp. Järvistä suurimmat ovat Šidrozero, Dolgomošje, Lidskoje, Pelušskoje, Šigolskoje, Savkino, Vožanskoje, Vjalgozero ja Svjatozero.[7] Hyötykaivannaisiin kuuluvat bauksiitti, kalkkikivi, turve, hiekka, savi ja mineraalivärit[8]. Luonnonsuojelualueita ovat Ragušan karstijoen luonnonmuistomerkki ja osa Vepsän metsän luonnonpuistosta, joiden yhteispinta-ala on 119,34 neliökilometriä.[9].

Seutu kuuluu manner- ja meri-ilmaston siirtymäalueeseen. Talvi on melko pitkä ja kylmä, kesä suhteellisen lämmin ja säältään epävakainen. Tammikuun keskilämpötila on –10,7 ºC ja heinäkuun 16,2 ºC. Vuotuinen sademäärä on 827 millimetriä.[10]

Hallinnollinen jako ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piiriin kuuluvat Boksitogorskin, Jefimovskin ja Pikaljovon kaupunkikunnat sekä kahdeksan maalaiskuntaa: Anisimovo, Bolšoi Dvor, Bor, Klimovo, Podborovje, Radogoštš, Samoilovo (keskuspaikka Sovhoznyi) ja Zaborje[11]. Hallinnollinen keskus on Boksitogorsk, josta on 250 kilometriä alueen pääkaupunkiin Pietariin[4].

Boksitogorsk (16 585 asukasta vuonna 2010) ja Pikaljovo (21 562) ovat kaupunkeja ja Jefimovski (3 611) kaupunkimainen taajama. Kaupunkiväestön osuus on 77,6 %. Maaseudun asutuskeskuksia on yhteensä 258.[3][12] Vuosina 1990–2010 piirin väkiluku väheni 25 % lähinnä alhaisen syntyvyyden ja korkean kuolleisuuden sekä Leningradin alueelle ja Pietariin suuntautuvan poismuuton takia[13].

Valtaosa asukkaista on venäläisiä. Piirin koillisosassa Radogoštšin kunnassa asuu vepsäläisiä ja kaakossa Klimovossa vanhauskoisia karjalaisia.[14]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boksitogorskin piiri on vanhaa vepsäläisten asuinaluetta. Keskiajalla seudun kautta kulki Volgan ja Itämeren yhdistänyt kauppatie. Antoni Dymski perusti 1200-luvulla Dymskojejärvelle luostarin, jonka mongolit hävittivät vuonna 1409 ja ruotsalaiset 1600-luvun alussa. Novgorodin tasavaltaan kuulunut alue liitettiin vuonna 1478 Moskovan Venäjään, jossa se kuului 1700-luvun alkuun saakka Novgorodin Äänisen ja Bežetskin viidenneksiin. Stolbovan rauhan jälkeen seudulle siirtyi Ruotsin puolelta karjalaisia, jotka edelleen muodostavat tihvinänkarjalaisten ryhmän.[1]

1800-luvulla rakennettiin Tihvinän vesitie, jota käytettiin 1960-luvulle saakka. Vesitien ja 1900-luvun alussa rakennetun rautatien ansiosta seudulle alkoi syntyä teollisuutta. Neuvostoaikana ryhdyttiin hyödyntämään 1800-luvun lopulla löydettyjä bauksiitti- ja kalkkiesiintymiä. Vuonna 1934 alettiin rakentaa Boksitogorskin alumiinitehdasta ja vuonna 1936 Pikaljovon sementtitehdasta, joka valmistui toisen maailmansodan jälkeen. Jefimovskin taajamasta kehittyi metsäteollisuuden keskus. Sodan aikana saksalaisten hyökkäys pysäytettiin Astratšin kylän luona.[1]

Boksitogorskista tuli kaupunki vuonna 1950, ja vuonna 1952 Tihvinän ja Jefimovskin piirien osista muodostettiin Boksitogorskin piiri. Vuonna 1955 siihen liitettiin kaksi Novgorodin alueeseen kuulunutta kyläneuvostoa. Piiri lakkautettiin vuonna 1963, mutta perustettiin uudelleen vuonna 1965, jolloin entinen Jefimovskin piiri liitettiin kokonaisuudessaan siihen.[1][4]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirin läpi kulkee Uuden Laatokankaupungin ja Vologdan välinen maantie A114, josta on yhteys Boksitogorskiin, sekä Olhavan ja Vologdan välinen rautatie, josta haarautuu Podborovjessa yhdysrata Novgorodin alueen Kabožaan[15]. Maantieyhteys Novgorodin alueen Neboltšiin on huonokuntoinen eikä Leningradin alueen pohjoisosaan ole lainkaan suoria yhteyksiä[16]. Bolšoi Dvorista Boksitogorskiin haarautuvalla sivuradalla on vain tavaraliikennettä. Kapearaiteisia rautateitä on kolme. Piirin kautta kulkee myös Grjazovetsin ja Viipurin välinen kaasuputki.[17]

Linja-autoliikenne suuntautuu etupäässä 25 kilometrin päässä sijaitsevan Tihvinän kautta Pietariin[18]. Huomattava merkitys on Babajevon ja Pietarin välisillä paikallisjunilla[19]. Lähin lentokenttä on Pietarissa[20].

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallisista elinkeinoista tärkeimpiä ovat jalostus (39,8 % työssäkäyvistä vuonna 2011), koulutus (13,2 %), terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut (9,1 %), maa- ja metsätalous (8,1 %) ja kauppa (5,6 %)[21]. Talous perustuu bauksiitin ja kalkkikiven louhintaan ja jalostukseen sekä metsäteollisuuteen[22].

Tärkeimmät teollisuuslaitokset ovat RUSAL-konserniin kuuluva Boksitogorskin alumiinitehdas RUSAL Boksitogorsk, Pikaljovon sementti- ja rakennustarviketehtaat BazelTsement-Pikaljovo ja Pikaljovski tsement, kemian tehdas Pikaljovskaja soda sekä Tšudtsyn kylään rakennettu Mayr-Melnhof Holz Jefimovskin puunjalostustehdas[23]. Maataloutta edustaa kaksi maidon tuotantoon ja neljä kalankasvatukseen keskittynyttä yritystä, joukko yksityistiloja sekä asukkaiden palstaviljelmät[24].

Koulutus, kulttuuri ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirissä toimii 16 lastentarhaa, 19 yleissivistävää koulua, kaksi erityiskoulua, kaksi ammattikoulua ja kaksi pietarilaisten korkeakoulujen haaraosastoa[25]. Kulttuurilaitoksia ovat 21 kirjastoa, 16 kulttuurikeskusta ja kulttuuritaloa, kolme lasten musiikki- ja taidekoulua ja kaksi museota[26]. Sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluvat piirin keskussairaala Boksitogorskissa, Pikaljovon kaupunginsairaala, Jefimovskin piirisairaala ja Zaborjen paikallissairaala poliklinikkoineen, ensiapu- ja lääkintäasemineen sekä kolme sosiaalipalvelukeskusta[27].

Nähtävyydet ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seudulta on löydetty lukuisia muinaisia asuin- ja hautapaikkoja. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat Antonijevo-Dymskin luostari, maalaiskylien kirkot ja tsasounat sekä Sominon, Spirovon ja Galitšnon kartanot. Zaborjen kunnan Listvenkan kylän vuonna 1599 rakennettu puukirkko on valtakunnallinen suojelukohde. Historialliset kohteet liittyvät etupäässä toiseen maailmansotaan. Astratšissa on Tihvinän taistelujen muistoalue sotamuseoineen ja Podborovjessa ja Zaborjessa piiritettyyn Leningradiin johtaneen Elämän tien muistomerkit.[28]

Piirin matkailupotentiaali perustuu seudun luontoon ja historiallisiin nähtävyyksiin. Matkailupalveluja on toistaiseksi vähän. Boksitogorskissa on kolme pientä hotellia ja Pikaljovossa yksi. Lasten virkistys- ja liikuntaleirejä on neljä.[29] Maaseudulla on vuosittain lähes viisi tuhatta kesäasukasta[30].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Istorija Boksitogorskogo raiona Viitattu 21.9.2013. (venäjäksi)
  2. a b Shema, s. 18.
  3. a b Tšislennost naselenija Rossii, federalnyh okrugov, subjektov Rossijskoi Federatsii, gorodskih okrugov, munitsipalnyh raionov, gorodskih i selskih poseleni Viitattu 21.9.2013. (venäjäksi)
  4. a b c Shema, s. 17.
  5. Shema, s. 315–316.
  6. Shema, s. 32.
  7. Shema, s. 26–29.
  8. Shema, s. 35.
  9. Shema, s. 56–57.
  10. Shema, s. 24–25.
  11. Shema, s. 19.
  12. Shema, s. 20.
  13. Shema, s. 73, 78.
  14. Shema, s. 20–21.
  15. Shema, s. 216.
  16. Shema, s. 226.
  17. Shema, s. 225.
  18. Shema, s. 22.
  19. Shema, s. 216.
  20. Shema, s. 118.
  21. Shema, s. 82.
  22. Shema, s. 89.
  23. Shema, s. 21–22, 91.
  24. Shema, s. 101–102.
  25. Shema, s. 164–172.
  26. Shema, s. 181–187.
  27. Shema, s. 175–178.
  28. Shema, s. 267.
  29. Shema, s. 153–160.
  30. Shema, s. 75.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]