Kaprion luterilainen seurakunta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Inkerin luterilaiset seurakunnat.
Kaprion kirkko vuonna 1911.
Novasolkan kylä, kirkko ja pappila vuoden 1860 kartalla.
Kaprion luterilaisen kirkon paikka vuonna 2006.
Ojankylän rukoushuone vuonna 1911.

Kaprio oli luterilainen seurakunta Kaprion seudulla Inkerissä. Sen vuonna 1766 rakennettu kirkko sijaitsi Novasolkan kylässä. Seurakunta kuului Länsi-Inkerin rovastikuntaan. Sen toiminta päättyi 1920-luvun lopulla.

Seurakunnan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaprioon perustettiin Inkerin ensimmäinen luterilainen seurakunta jo 1580-luvulla, kun Ruotsi oli valloittanut alueen. Seurakunta toimi uudelleen 1620-luvulta lähtien. Kaprion linnan saarnaaja työskenteli vuosina 1628–1634 myös saksalaisen seurakunnan pappina. Vuosina 1624–1629 Kapriossa oli lisäksi ruotsalais-suomalainen saarnaaja. Myöhemmin paikkakunnalla toimi myös lastenkoulu eli pedagogio.[1]

Hevaan ja Klopitsan seurakunnat liitettiin Kaprioon Venäjän valloitettua Inkerin 1700-luvun alussa. Niiden ainoa jäljellä ollut pappi, Kaprion kirkkoherra Johan Schütz karkotettiin Kazaniin. Sotavuosien jälkeen Kapriolla, Kattilalla ja Soikkolalla oli jonkin aikaa yhteinen kirkkoherra. Tilapäiset kirkkoherrat hoitivat Kaprion pastorinvirkaa usein jossakin muussa seurakunnassa olleen toimensa ohella.[2] Toisaalta ainakin 1800–1900-luvun vaihteessa Kaprion kirkkoherra toimi myös kolmen muun inkeriläisseurakunnan – Kattilan, Soikkolan ja Novasolkan (jolla oli siis sama nimi kuin Kaprion luterilaisella kirkonkylällä) – pappina[3].

Seurakunnan kolmas ja viimeinen kirkko oli rakennettu vuonna 1766[2]. Kirkko ja pappila sijaitsivat Novasolkka-nimisessä kylässä vähän matkan päässä Kapriosta. Vaatimattomassa puisessa ristikirkossa oli istumapaikat 180 hengelle. Seurakunnalla oli myös rukoushuone Ojankylässä. Hautausmaat sijaitsivat kirkon ympärillä sekä Suomenlahden rantakylissä Tolkissa ja Hirsikonnussa.[4]

Vuonna 1860 seurakunnan noin 1 300 jäsenestä 22 oli saksalaisia, 13 virolaisia ja loput suomalaisia. Vuonna 1904 suomalaisia oli noin 1 800, saksalaisia 75 ja virolaisia noin 400. Kaprion kirkossa pidettiin jumalanpalveluksia suomeksi kaikkina sunnuntai- ja juhlapäivinä, vuosittain 12–15 kertaa viroksi ja 1–2 kertaa saksaksi. Ojankylän ruokoushuoneessa jumalanpalveluksia pidettiin vuosittain 12 kertaa suomeksi, 8–10 kertaa viroksi ja 2–3 kertaa saksaksi.[2]

Kaprion ja Serepetan virolaisilla oli vuonna 1924 yhteinen ja vuonna 1929 erilliset seurakunnat. Kaprion suomalaisen seurakunnan toimituksia hoitivat 1920-luvulla muissa inkeriläisseurakunnissa toimineet kirkonmiehet. Vuodesta 1928 lähtien ei ole tietoja kirkollisesta elämästä seurakunnassa. Kaprion kirkko suljettiin vuonna 1929,[2] minkä jälkeen se toimi kerhotalona ja puusepänverstaana. Rakennus paloi toisen maailmansodan aikana.[5]

Toisen maailmansodan aikana osa Kaprion suomalaisista jäi Leningradin piiritykseen, osa saksalaisten miehitysalueelle. Edelliset evakuoitiin Siperiaan, viimeksi mainitut Suomeen.[5] Nykyään seurakunnan alue kuuluu Lomonosovin piirin Kaprion, Lepäsin ja Lopuhkinan kuntiin, Jaaman piirin Niisnovan kuntaan ja Sosnovyi Borin kaupunkiin.

Kaprion kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaprion seurakuntaan kuului 60 kylää, joista vain osassa oli suomalaisasutusta. Luterilaiset muodostivat viidesosan seudun väestöstä.[6]

E – virolaisia, i – inkeroisia, s – suomalaisia, v – venäläisiä, vat – vatjalaisia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Waronen, Lili. Pappilan emäntänä Kaprion seurakunnassa. Teoksessa Inkerin teillä (Kalevalaseuran vuosikirja 69–70). Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990, s. 67–93. ISBN-951-717-616-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Väänänen, Kyösti: Herdaminne för Ingermanland I: Lutherska stiftsstyrelsen, församlingars prästerskap ock skollärare i Ingermanland under svenska tiden, s. 32, 115–116. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1987. ISBN 951-9018-28-X.
  2. a b c d Luther, Georg: Herdaminne för Ingermanland II: De finska och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704–1940, s. 159–161. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2000. ISBN 951-583-052-4.
  3. Waronen, s. 78.
  4. Waronen, s. 72–73.
  5. a b Virtuaali-Inkeri inkeri.com. Viitattu 5.2.2016.
  6. Mustonen, Juuso: Inkerin suomalaiset seurakunnat, s. 61–63. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1931.