Siirry sisältöön

Viron Inkeri

Wikipediasta
Viron Inkeri vuoden 1930 kartalla, jossa on kuvattu Inkerin seurakunnat
Narvan kunta (Viron osa historiallista Inkeriä)
Viron Inkerin pohjoisosa

Viron Inkeri (vir. Eesti Ingeri [‐ iŋkeri]) oli Viroon vuosina 1920–1945 kuulunut alue, joka sijaitsi Narvan­joen itäpuolella läntisessä Inkerissä. Alue rajoittui idässä Rosona­jokeen ja Laukaan­joen itäpuoliseen haaraan. Etelässä raja kulki pitkin Pljussa- ja Pedajokia.

Viron Inkerin ohjoisosassa olivat Väikylä, Kallivieri ja Kullankylä sekä Narvusin eli Kosemkinan seurakunnan alueen lounaisosa, jossa oli noin kymmenen kylää ja 1 800 asukasta vuonna 1920.

Alueella käytiin kiivaita taisteluja Viron vapaussodassa, jossa virolaiset joukot valloittivat noin 5–10 kilometrin levyisen kaistaleen Narvajoen itäpuolelta tammikuun lopulla 1919. Venäjän viimeinen hyökkäys epäonnistui ja aselepo solmittiin vuoden 1919 lopussa. Viro sai alueen Tarton rauhassa vuonna 1920.

Viron Inkerin etnisistä ryhmistä 1930-luvun lopulla suurin oli ortodoksiset inkerikot, noin 900 henkeä. He asuivat lähinnä Saarkylässä, Väikylässä ja jonkin verran myös Hanikessa sekä Vanhassakylässä, jossa baptismi sai runsaasti kannatusta. Toiseksi eniten alueella asui inkeriläisiä, uskonnoltaan luterilaisia, noin 600–700 henkeä. Eniten heitä asui Kallivieressä. Myös Räkälä, Arsia, Kulla, Rajakylä ja Alakylä olivat luterilaisten asuttamia. Venäläistä väestöä asui Viron Inkerissä noin 200 henkeä. Karstalan (Gorkan) kylä oli kokonaan venäläinen. Sen asukkaat oli tuotu jo maaorjuuden aikana Sisä-Venäjältä. Vatjalaisia asui Viron Inkerissä vain muutamia perheitä. Virolaisia oli noin 200, pääosin virkamiehiä ja rajavartijoita sekä heidän perheitään.[1]

Suomessa Viron Inkeriä pidettiin alueena, jossa vuosisatainen inkeriläinen kulttuuri oli vielä tutkittavissa. Siellä vierailivat muun muassa Martti Haavio, Lauri Kettunen ja Lauri Laiho. Alueesta muodostui tärkeä heimoaatteen kohde, jonne järjestettiin useita heimoretkiä. Varsinkin Akateemisen Karjala-seuran (AKS) retket olivat hyvinkin provokatiivisia.lähde?

AKS:n ja alueelle kirjalähetyksiä toimittaneen Inkerin liiton avulla alueelle perustettiin lehti Sanaseppä. Sen päätoimittaja oli Suomessa koulutuksen saanut Leander Reijo. Hän katosi rajalla vuonna 1931, kun hänet kaapattiin Neuvostoliittoon ja teloitettiin siellä vuonna 1932.

Viron miehityksen aikana vuosina 1940–1941 alue kuului Neuvostoliiton asettamaan miehityksen siviilihallintoon, Viron neuvostotasavaltaan, mutta kansallissosialistisen Saksan vuosina 1941–1944 suorittamaa miehitystä seuranneen uuden neuvostomiehityksen jälkeen alue siirrettiin Viron neuvostotasavallasta vuonna 1945 Venäjän neuvostotasavaltaan.

Kylät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron Inkeriin kuului 13 kylää: Uusi Arsia, Uusi Feodormaa, Hanikke, Kalliviere, Karstala, Kullaankylä, Magerburg, Uusi Ropsu, Räkälä, Saarkylä, Tervola (Smolka), Vanhakylä ja Väikylä.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ I-R. Järvinen. "Aili Laihon päiväkirja Viron Inkeristä kesällä 1937". Inkerin teillä. SKS, 1990
  2. ↑ Mustonen, Juuso (toim.): Inkerin suomalaiset seurakunnat, s. 65. (Liitteenä kartta nimihakemistoineen) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1931.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inkerin historialliset luterilaiset seurakunnat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Viron_Inkeri&oldid=23570428”