Ero sivun ”Palestiinan vapautusjärjestö” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 35: Rivi 35:


* 1970 [[Avivimin koulubussiverilöyly]], [[DFLP]] (Democratic Front for the Liberation of Palestine), 9 lasta ja kolme aikuista kuoli, 19 vammautui.
* 1970 [[Avivimin koulubussiverilöyly]], [[DFLP]] (Democratic Front for the Liberation of Palestine), 9 lasta ja kolme aikuista kuoli, 19 vammautui.
* 1960- ja 1970-luvuilla PLO:n toiseksi suurin jäsen [[PFLP]] suoritti monia konekaappauksia ja hyökkäyksiä, useimmat israelilaisia kohteita vastaan, pahamaineisimpana "Dawson's Field hijackings", jotka johtivat [[Jordanin musta syyskuu|Jordanin mustan syyskuun]] kriisiin.
* 1960- ja 1970-luvuilla PLO:n toiseksi suurin jäsen [[PFLP]] suoritti monia konekaappauksia ja hyökkäyksiä, useimmat israelilaisia kohteita vastaan, pahamaineisimpana "Dawson's Fieldin lentokonekaappaukset", jotka johtivat [[Jordanian sisällissota|Jordanian mustan syyskuun kriisi]]<nowiki/>in.
* 1972 [[Musta syyskuu]] suoritti [[Münchenin verilöyly]]n, uhreina olympialaisten israelilaisia urheilijoita.
* 1972 [[Musta syyskuu]] suoritti [[Münchenin verilöyly]]n, uhreina [[Kesäolympialaiset 1972|kesäolympialaisten]] israelilaisia urheilijoita.
* 1974 DFLP:n jäsenet valtasivat koulun Israelissa ja tappoivat 26 oppilasta ja aikuista ja haavoittivat yli 70 ([[Ma'alotin verilöyly]]).
* 1974 DFLP:n jäsenet valtasivat koulun Israelissa ja tappoivat 26 oppilasta ja aikuista ja haavoittivat yli 70 ([[Ma'alotin verilöyly]]).
* 1975 [[Savoy-operaatio|Savoy-hotellin]] panttivankitapaus, jossa tapettiin 8 siviiliä ja 3 sotilasta, suorittajana [[Fatah]], PLO:n suurin jäsenjärjestö.
* 1975 [[Savoy-operaatio|Savoy-hotellin]] panttivankitapaus, jossa tapettiin 8 siviiliä ja 3 sotilasta, suorittajana [[Fatah]], PLO:n suurin jäsenjärjestö.

Versio 10. maaliskuuta 2019 kello 22.17

Palestiinan vapautusjärjestö (arab. منظمة التحرير الفلسطينية‎, Munazzamat al-Tahrir al-Filastiniyyah) eli PLO (Palestine Liberation Organization)[1] on järjestö, joka perustettiin 1964 yhdistämään Israelin valtion perustamisen ja Lähi-idän sotien jälkeen syntyneitä Palestiinan pakolais- ja sissiryhmiä.

PLO:n lakiasäätävä elin kansalliskokous valitsee 15-jäsenisen toimeenpanevan komitean, joka johtaa järjestöä kokoontumisten välillä. Nimellisesti 300-jäseninen kansalliskokous kokoontuu noin kahden vuoden välein.

PLO:n historia

1960-1990-luvut

PLO perustettiin 1964. Sen ensimmäisenä johtajana toimi Ahmad Shukeiri. Ensimmäinen 422-jäseninen kansalliskokous kokoontui Jerusalemissa toukokuussa 1964 ja hyväksyi peruskirjan. PLO:n peruskirjassa otettiin tavoitteeksi maallinen ja demokraattinen Palestiinan valtio ja Israelin tuhoaminen. Kuuden päivän sodan jälkeen 1968 peruskirjaan tehtiin merkittäviä lisäyksiä.

1970-luvulla PLO:hon kuului kahdeksan Damaskoksessa ja Beirutissa päämajaansa pitävää järjestöä, tärkeimpinä Fatah ja vasemmistolaiset vapautusjärjestöt. Kaksi marxismi-leninistiläistä ryhmää erosi PLO:sta 1974 syytettyään sitä Israelin tuhoamisen päämäärän pettämisestä ja siirtymisestä kohti kahden valtion tavoitetta.

Kairon kokouksessa helmikuussa 1969 PLO:n johtajaksi valittiin Jasser Arafat, ja Fatahin vaikutusvalta kasvoi. PLO:n julistus palestiinalaisten kansan edustuksesta johti ristiriitaan Jordanian kuninkaan Husseinin kanssa, sillä palestiinalaiset muodostivat suurimman osan Jordanian väestöstä. Jordania karkotti PLO:n Jordaniasta taistelujen jälkeen 19701971 (ns. musta syyskuu 1970). Tämän jälkeen PLO siirtyi Libanoniin, jossa se saavutti diplomaattisen voiton 1974, kun kaikki arabimaat, myös Jordania, tunnustivat sen palestiinalaisten edustajaksi. PLO hyväksyttiin Arabiliiton täysjäseneksi 6. syyskuuta 1976[2]. Israelin vastahyökkäys pakolaisleireille 1981 ja Libanoniin 1982 pakotti PLO:n siirtämään päämajansa Tunisiaan.

PLO:n epäonnistuminen palestiinalaisten asian ratkaisemisessa ja Arafatin siirtyminen aseellisesta vastarinnasta diplomatiaan johti radikaalimpien järjestöjen, kuten Hizbollahin ja Hamasin, syntyyn. Se sai Israelin hyväksymään PLO:n tasavertaiseksi neuvottelukumppaniksi.

1990-luku

Kun Oslon sopimus oli allekirjoitettu Washingtonissa 13. syyskuuta 1993, Israel tunnusti PLO:n palestiinalaisten edustajaksi ja PLO tunnusti Israelin. PLO oli tosin tunnustanut Israelin oikeuden olemassaoloon jo 1988[3]. Sopimuksessa sovittiin myös palestiinalaisten itsehallinnon pääkohdat. Gazan–Jerikon sopimuksessa palestiinalaisille annettiin autonomia Gazan kaistalla ja Länsirannalla. Sopimuksessa määriteltiin Israelin armeijan puolen vuoden mittainen vetäytyminen.

Jitzhak Rabinin murhan jälkeen marraskuussa 1995 hänen seuraajansa Benjamin Netanjahu keskeytti vetäytymisen Israelin vielä hallitsemilta alueilta. Vuonna 1996 palestiinalaisalueilla järjestettiin ensimmäiset vaalit, joissa palestiinalaisten presidentiksi valittiin PLO:n johtaja Jasser Arafat 88,1 prosentilla äänistä.

PLO:n kansalliskokous kokoontui Kairossa huhtikuussa 1996 ja mitätöi äänin 504–54 peruskirjan kohdat, jotka kielsivät Israelin olemassaolon. Osa kokousedustajista jätti tällöin PLO:n uskoessaan Palestiinasta karkotettujen pakolaisten menettäneen oikeutensa palata koteihinsa nykyisen Israelin alueelle. Rauhanprosessin jumiuduttua kansalliskokous julisti marraskuussa 1988 Algerissa yksipuolisesti Palestiinan valtion perustetuksi.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin välittämällä Wyen sopimuksella yritettiin lokakuussa 1998 jälleen saada rauhanprosessi vauhtiin. Israel suostui vetäytymään 13 prosentilta Länsirannasta kolmessa kuukaudessa ja asettamaan sen yhteishallintoon palestiinalaishallinnon kanssa. Palestiinalaiset saivat myös käytävän Gazan ja Länsirannan välillä. Välien kuitenkin kiristyessä Israel jätti suurimman osan sopimuksesta toteuttamatta.

2000-luku

Arafatin ja Ehud Barakin välisten lisäneuvottelujen lisäsopimus astui voimaan 1999, ja käytävä avattiin 2000. Edes Barakin aikana sitä ei toteutettu täysin sillä Arafat hylkäsi neuvotteluissa tarjotut Länsirannan, Gazan ja Itä-Jerusalemin palestiinalaisvaltion alueeksi, ja väkivalta kiihtyi [4]. Toisen intifadan alkaessa Israelin armeija miehitti jälleen maaliskuussa 2002 suuren osan Länsirantaa. Israelin hyökkäykset palauttivat jonkin verran PLO:n kansansuosiota, mutta tuhosivat myös suuren osan palestiinalaishallinnon hallinto- ja poliisivoimista.

Terrorismi

USA ja Israel pitivät PLO:ta terroristijärjestönä vuoteen 1991 ja moni muukin maa 1970-luvun puoliväliin asti.

PLO:n jäsenjärjestöjen merkittävimpinä terroristitekoina on pidetty:

2004 Yhdysvaltain kongressi julisti PLO:n olevan terroristijärjestö (Anti-Terrorism Act 1987:n mukaan) ja viittasi mm. Achille Lauro -hyökkäykseen[5][6].

Britannian National Criminal Intelligence Service raportin (1993) mukaan PLO oli "kaikkein rikkain terroristijärjestö", sillä oli 8 - 10 miljardin dollarin edestä varoja ja vuosittain 1,5 - 2 miljardin edestä tuloja "lahjoituksista, kiristyksestä, maksuista, laittomasta asekaupasta, huumeiden salakuljetuksesta, rahanpesusta, petoksista jne." . The Daily Telegraph kertoi 1999, että PLO:lla oli 50 miljardia dollaria salaisia sijoituksia ympäri maailmaa[7][8].

Jäsenjärjestöt

Nykyiset

  • Fatah – Suurin ryhmä, maallinen, vasemmistolainen ja nationalistinen.
  • Palestiinan vapautuksen kansanrintama – toiseksi suurin radikaalivasemmistolainen ja kommunistinen
  • Palestiinan vapauttamisen demokraattinen rintama (DFLP) – kolmanneksi suurin, kommunistinen
  • Palestiinan kansanpuolue (PPP) – sosialistinen[9]
  • Palestiinan vapautusrintama (PLF, Abu Abbasin osasto) – vähemmistössä, vasemmistolainen
  • Arab Liberation Front (ALF) – vähemmistö ryhmittymä, joka on linjassa Irakin johtaman Baath-puolueen kanssa
  • As-Sa'iqa - Syyrian ohjaama Baath-ryhmä
  • Palestiinan demokraattinen unioni (Fida) – vähemmistö rymittymä, demokraattinen sosialistinen, kahden valtion ratkaisu, ei sotilaallinen ryhmittymä
  • Palestiinan kansantaistelu rintama (PPSF, Samir Ghawshanin ryhmittymä) – vähemmistössä sosialistinen ryhmittymä
  • Palestiinan arabirintama (PAF) – vähemmistössä Fatah-mielinen, ennen Irakin Baath-ryhmässä

Entiset

  • Palestiinalaisten vapautuksen rintama (Abu Nidal-siipi), sosialistinen
  • Palestiinan vapautuksen kansanrintama– yleinen komento (PFLP-GC)[10]syyrialaismielinen
  • Vallankumouksellinen Palestiinan kommunistinen puolue (RPCP) – kommunistinen
  • Fatah al-Intifada – Syyrian hallitsema vasemmistolohko Fatahista

Puheenjohtajat

  • Ahmad Shukeiri (2. kesäkuuta 1964 – 24 .joulukuuta 1967)
  • Yahya Hammuda (24. joulukuuta 1967 – 2. helmikuuta 1969)
  • Jasser Arafat "Abu Amar" (4 . helmikuuta 1969 – 11. marraskuuta 2004) (maanpaossa Jordaniassa huhtikuussa 1971; Libanonissa 1971 – joulukuussa 1982; ja Tunisiassa joulukuussa 1982 – toukokuussa 1994)
  • Mahmoud Abbas "Abu Mazen" ( 29. lokakuuta 2004 – nykyinen) (vt. puheenjohaja 11. marraskuuta 2004 asti)


Lähteet

  1. Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 28.6.2013.
  2. Luoma, Jukka: Mitä Missä Milloin 1978, s. 10. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1977. ISBN 951-1-04521-0.
  3. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/01/israelin_ja_palestiinalaisten_rinnakkaiselo_on_kertomus_loputtomasta_vakivallasta_472214.html
  4. https://en.wikipedia.org/wiki/2000_Camp_David_Summit
  5. U.S. Code TITLE 22 > CHAPTER 61 > § 5201. Findings; determinations, Legal Information Institute, Cornell Law School.
  6. 22 USC CHAPTER 61 - ANTI-TERRORISM - PLO, Office of the Law Revision Counsel (United States).
  7. Rachel Ehrenfeld, And a Thief, Too: Yasser Arafat takes what he likes, National Review, 29.7.2002
  8. And a Thief, Too: Yasser Arafat takes what he likes
  9. 13 IMCWP, Contribution of the Palestinian PP [En.] solidnet.org. 11 December 2011. Viitattu 8 March 2017.
  10. Palestinian Factions, CRS Report for Congress, Aaron D. Pina, 8 June 2005: "Damascus based faction that is politically close to Syria and is a Marxist group that suspended its participation in the PLO after the 1993 Israel-Palestinian Declaration of Principles. The PFLP-GC split from the PFLP (established by Dr. George Habbash) in 1968, claiming it wanted to focus more on fighting and less on politics."

Aiheesta muualla