Ero sivun ”Suomen muinaiset kuninkaat” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
→‎Arkeologiset lähteet: poisto: "suurin osa" eri mieltä kuin "pääasiassa"...
→‎Luettelo Suomen muinaisista kuninkaista: pois tämäkin; 1789 on niin tuore, ettei sitä voida pitää luotettavana lähteenä
Rivi 97: Rivi 97:
|1200-luku
|1200-luku
|-
|-
|''[[Tuisko]]''
|"Suomalainen kuningas"
|<nowiki>-</nowiki>
|[[Mythologia Fennica]]
|1789
|}
|}


Versio 6. syyskuuta 2017 kello 02.11

Ruotsalaisen Olaus Magnuksen Carta marina vuodelta 1539. Siinä lukee Länsi-Suomen kohdalla latinaksi "Finlandia vel Finningia olim regnum" eli "Suomen eli Finningian muinainen kuningaskunta".

Suomen muinaisilla kuninkailla viitataan myyttisiin kuninkaisiin. Sana kuningas on germaaninen lainasana, joka on esiintynyt itämerensuomalaisissa kielissä pitkään.[1] Suomen alueen rautakautisista muinaiskuninkaista on esitetty monenlaisia käsityksiä. Useissa eri lähteissä, kuten esimerkiksi Saagoissa on mainintoja myyttisistä Suomen kuninkaista.[2] Arkeologisten löytöjen perusteella Suomen alueella ei rautakaudella ilmeisesti ole ollut kuningaskuntiin rinnastettavaa voimakasta poliittista organisoitumista, mutta joillakin päälliköillä on voinut olla hetkittäin valtaa laajalla alueella.[3]

Sanan Kuningas varhaisesta merkityksestä

Suomen sana kuningas on juontaa juurensa muinaisgermaaniseen sanaan kuningaz. On todennäköistä, että nykyisen Suomen alueella rautakautinen väestö kutsui valittuja päälliköitään, asemansa perineitä mahtimiehiä tai muista syistä arvostettuja henkilöitä kuninkaiksi.[4][5] Jouko Vahtola on katsonut, että mikäli nykyisen Suomen alueella oli kuninkaiksi kutsuttuja johtomiehiä, he olivat ilmeisesti paikallisyhteisöjen sukujohtajia, verotus- tai sotaretkien päälliköitä tai yhteisten hankkeiden johtajia.[4] Tässä käytössä sana kuningas tarkoitti järjestäytyneen kuningaskunnan valtionpäämiestä. Muinaispitäjiä laajemmista ja tiiviisti järjestäytyneemmistä hallintokokonaisuuksista Suomessa ei toistaiseksi ole arkeologista eikä historiallista todistusaineistoa.[6]

Kuningas-sanan käyttö historiallisella ajalla

Vanhassa talonpoikaiskulttuurissa kuningas saattoi tarkoittaa ketä tahansa johtavassa asemassa olevaa. Vuonna 1340 julistettiin 25 Sääksmäen talonpoikaa kirkonkiroukseen, koska he eivät olleet maksaneet veroa. Näistä talonpojista on säilynyt luettelo, jossa mainitaan henkilö nimeltä Cuningas de Rapalum eli Rapolan Kuningas. Nimi viittaa muinaishämäläiseen päällikköperinteeseen.[7][8] Kuningas tunnetaan useissa keskiaikaisissa yhteyksissä henkilö- tai kutsumanimenä, joten se hyvin todennäköisesti oli tässäkin tapauksessa sellainen eikä arvonimi. Todennäköisesti nimi on kuitenkin viitannut paikalliseen mahtimieheen, suurtalon isäntään. Georg Haggrénin mukaan Rapolan Kuningas oli muiden pannaan julistettujen sääksmäkeläisten tavoin luultavasti lautamies, yksi pitäjän arvostetuista luottamusmiehistä.lähde?

Vuonna 1438 satakuntalainen suurtalonpoika David julistautui Davidin kapinan yhteydessä puolestaan "talonpoikien kuninkaaksi".lähde? Myös Keski-Euroopan myöhäiskeskiaikaisten kapinoiden johtajia kutsuttiin joskus kuninkaiksi ilman, että kyseessä olisi ollut varsinaisesti vaatimus monarkistisesta kuninkuudesta. Sellaisten vielä 1800- ja 1900-luvuillakin käytettyjen yhdyssanojen kuin "nuottakuningas" tai "huuhtakuningas" osana kuningas-termi on viitannut talonpoikaisten työyhteisöjen valittuihin työnjohtajiin

Arkeologiset lähteet

Viikinkiajalla Suomen lähialueista Tanska, Norja ja Ruotsi (lähinnä Mälarenin alue) alkoivat muodostua kuningaskunniksi, joissa valta keskittyi yhden ylimyksen käsiin. Suomenkin alueella tapahtui arkeologisten löytöjen perusteella poliittista organisoitumista etenkin merovingiajalta ristiretkiajalle, mutta organisoitumisen tarkkaa luonnetta on vaikea arvioida arkeologisesti. Luultavasti Suomen alue muistutti kuitenkin enemmän rautakauden Gotlantia, Islantia tai Pohjois-Ruotsin Jämtlandia, joissa valta oli keskenään kilpailevilla paikallisjohtajilla. Näillä yhteiskunnilla oli yhteinen oikeuslaitos ja päätöksentekojärjestelmä. (Etelä-)Suomessa näitä on voinut vastata käräjälaitos.[9]

Arvokkaiden ase- ja korulöytöjen leviäminen Lounais-Suomeen ja Etelä-Pohjanmaalle ja vauraat ruumis- ja polttohautaukset näillä alueilla on tulkittu merkiksi yläluokan muodostumisesta roomalaiselta rautakaudelta (0–400 jaa.) lähtien.[10] Varhaisena esimerkkinä mahdollisesta paikallisen ”ruhtinaan” tai ”kuninkaan” haudasta on mainittu muun muassa Laitilan Soukaisten röykkiöhauta 200-luvulta.[11] Suurempi määrä tällaisia hautauksia tunnetaan merovingiajalta, kuten Euran Pappilanmäen[12][13] sekä Isonkyrön Pukkilan ja Vähänkyrön Kaavontönkän haudat.[14] Euran Käräjämäen 500-luvun jälkipuoliskolle ajoitetusta haudasta löydetty hioin on tulkittu viitanneen vainajan korkeaan asemaan. Sutton Hoon laivahaudasta löytynyt vastaavanlainen hioin on tulkittu kuninkaan valtikaksi.[15] Suomessa oli käynnissä kehitys, joka olisi ajan myötä voinut muodostaa yhtenäisen kuningaskunnan. Omavarainen kehitys hidastui, kun Suomen läntiset asutusalueet 1200-luvulta lähtien liitettiin osaksi Svean- ja Göötanmaan vaikutuspiiriä.[16] Norjalainen arkeologi Björn Myhre katsoo Suomessa olleen rautakaudella päällikkökuntia ja ”pienkuningaskuntia”.[17]

Suomessakin on muun muassa linnavuorten perusteella esitetty tulkintoja maakunnallisten puolustusorganisaatioiden olemassaolosta Hämeessä ja Satakunnassa. Näitä teorioita J.-P. Taavitsainen on arvostellut.[6][18][19] Pääasiassa nykytutkimus näkee muinaislinnat osoituksena järjestäytymättömistä yhteisöistä, joiden sodankäynti on perustunut lyhyisiin ryöstöretkiin ja sellaisilta suojautumiseen. Pitkiin piirityksiin muinaislinnat eivät juuri ole soveltuneet.[20]

Suomen kuninkaat tarunomaisissa lähteissä

Messeniuksen Kajaanin linnan vankilassa vuosina 1616–1636 kirjoittama teos kuvasi Ruotsin historiaa ja sen mytologisia kuninkaita. Kirja edustaa niin sanottua gööttiläistä historiankirjoitusta.

Suomen muinaisia kuninkaista on mainintoja varhaisissa historiallisissa lähteissä, kuten esimerkiksi saagoissa. Saagat edustavat aikansa kaunokirjallisuutta, eikä niitä voida pitää historiallisina dokumentteina, vaikka niillä voi olla jonkinlainen yhteys todellisiin tapahtumiin. Varhaisissa kirjoituksissa mytologiat, sepitteet ja historialliset tosiasiat sekoittuvat usein toisiinsa. Valtaosa Suomen kuninkaita koskevasta kirjallisesta aineistosta on peräisin Norjasta ja Islannista. John Lindown mukaan "finneihin" sekä Kvenlandin ja Bjarmalandin kaltaisiin itäisiin alueisiin yhdistetyt oudot tai taikavoimaiset hahmot saattavat olla heijastusta skandinaavisen kulttuurin tavasta yhdistää etnisen toiseuden edustajiin mahtavia taikavoimia.[21] Yleisimmin katsotaan, että 1100- ja 1200-lukujen skandinaavisessa kirjallisuudessa latinankielinen nimitys phinnicus viittasi Skandinavian niemimaan ja Lapin pyyntiväestöihin, jotka voi yhdistää lähinnä saamelaisiin. Saamelaisia on asunut Suomen ohella myös Skandinaviassa, Itä-Karjalassa ja Kuolan niemimaalla. Myöhemmin 1600-luvulla suurvaltaa rakentanut ruotsalainen historiankirjoitus puolestaan halusi suurennella ja liioitella koko valtakunnan, myös sen itäosien muinaishistoriaa.[22]

Varhaisin lähde Suomen kuninkaasta on kuitenkin muinaisenglanniksi 500- tai 600-luvulla laadittu Widsith-runo, jossa kerrotaan, että "Caesar hallitsee kreikkalaisia ja Cælic hallitsee suomalaisia" ("Casere weold Creacum ond Cælic Finnum Finnum"). Cælicin on nähty tarkoittavan Kalevaa, mutta asiasta ei voida sanoa mitään varmaa.[23]

Arabialainen maantieteilijä al-Idrisi mainitsee vuonna 1154 teoksessaan Tabula Rogeriana ”kuninkaan” Fymark-nimisestä maasta. Fymark saattaa tarkoittaa (Varsinais)-Suomea, Ruijaa (Finnmark) tai molempia.[24] Idrisin mukaan Fymarkin kuninkaalla oli omistuksia Jäämeren suunnalla. Jalmari Jaakkolan otaksuman mukaan tämä viittaisi Ylä-Satakunnasta (Pirkanmaalta) lähtevien eränkävijöiden omistamiin erämaihin pohjoisessa.[25] Al-Idrisin kuvaus Pohjois-Euroopasta on kuitenkin sekavahko ja sisältää ilmeisiä väärinkäsityksiä.[24]

Arviolta 1200-luvulla kirjoitetussa Egillin, Kalju-Grímrin pojan saagassa kerrotaan kveenien käyneen kuninkaansa Faravidin johdolla sotaa karjalaisia vastaan. Saagan mukaan Faravid, jolla oli komennossaan 300 miehen sotajoukko, liittoutui norjalaisen Thorolf-päällikön kanssa. Liittolaiset tekivät sotaretken Karjalaan ja saivat suuren voiton.[26] Faravid on muinaisnorjankielinen nimi, mutta koska skandinaavien keskuudesta ei tunneta tällaista nimeä, se on tulkittu käännökseksi ”Kaukomielen” tai ”Kaukamoisen” kaltaisesta suomenkielisestä nimestä.[26][27] Saagakuvauksessa Faravid sijoitetaan 800-luvulle ajoittuvaan yhteyteen, mutta Kyösti Julkun ja Mikko Hämeen mukaan tällainen ajankohta on saagassa mainittua karjalaisten hyökkäystä ajatellen liian varhainen. Todennäköisempi vaihtoehto Faravidin elinvuosisadaksi olisi heidän mielestään 1100-luku.[27]

Tunnetuimpia Suomen kuninkaiksi mainituista myyttisistä henkilöistä on Fornjótr, joka kuvataan 1200-luvulla kirjoitetussa Orkneylaisten saagassa. Fornjótr mainitaan kuninkaaksi, joka hallitsi ”Gothlandia, jota nykyisin kutsutaan Finnlandiksi ja Kvenlandiksi”.[28] Fornjótrin pojan Nórrin kuvataan olleen Norjan perustaja ja kuningas Harald Kaunotukka olisi hänen etäinen jälkeläinen.[28]

Tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus käsittelee Suomea ja suomalaisia Tanskan historiaa käsittelevässä teoksessaan Gesta Danorum useaan otteeseen. Suomen kuninkaista hän mainitsee Sumblumin sekä Gusoniksen, joka Suomen ohella on myös Bjarmian kuningas. Näissä kirjoituksissa Suomen kuninkaat tulevat mainituksi heidän tyttäriään kosiskeltaessa. Saxon kirjoituksia, kuten muidenkin varhaishistoriallisten lähteiden historiallista luotettavuutta on kuitenkin kyseenalaistettu.

Eräissä muissakin lähteissä esiintyy käsite "Suomen kuningas". Esimerkiksi Eddarunossa Völundrin laulu myyttinen Völundr-seppä mainitaan sekä finnikuninkaan pojaksi että haltijoiden kuninkaaksi. Saxo Grammaticuksen Gesta Danorumissa kerrotaan Tanskan kuningas Ragnarin taistelleen Suomen kuningasta vastaan.[29][30] Kristfried Ganander mainitsee puolestaan myöhemmin teoksessaan Mythologia Fennica vuodelta 1789 Tuisko-nimisen suomalaisen kuninkaan.

Luettelo Suomen muinaisista kuninkaista

Nimi alkuperäisen lähteen mukaan Kuvaus Ajankohta Lähde Lähteen kirjoitusaika
Cælic "Suomen hallitsija" 500-600-luku Widsith 500-600-luku
Fiðr "Suomen kuningas" 800-luku Hálfdanar Eysteinssonarin saaga[31] 1300-luku
Flóki "Suomen kuningas" 800-luku Hálfdanar Eysteinssonarin saaga[31] 1300-luku
Grímr "Karjalanpohjan hallitsija" 800-luku Hálfdanar Eysteinssonarin saaga[31] 1300-luku
Faravið "Kvenlandin kuningas" 850-1000-luku Egillin, Kalju-Grímrin pojan saaga 1240-luku
Fornjótr "Gotlannin, Kvenlandin ja Suomen hallitsija" 800-1100-luku Orkneylaisten saaga[32] 1200-luku
Sumblum "Suomen kuningas" Gesta Danorum[33][34] 1200-luku
Mottul "Mottul finnakonungr" Landnámabók
Gusonis "Suomen ja Bjarmian kuningas" Gesta Danorum[35] 1200-luku

Katso myös

Lähteet

  • Gallén, Jarl: Länsieurooppalaiset ja skandinaaviset Suomen esihistoriaa koskevat lähteet. Teoksessa Suomen väestön esihistorialliset juuret, s. 249–263. Kansialanimeke: Tvärminnen symposiumi 17.–19.1.1980. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk h. 131. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica, 1984. ISBN 951-653-124-5.
  • Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 14. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  • Häme, Mikko: Saagoista ja muinaisista kuninkaistamme. Faravid 15. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja. Oulu 1991
  • Lahtonen, Irmeli: A Land Beyond Seas and Mountains: A Study of References to Finland in Anglo-Saxon Sources. Suomen varhaishistoria. Tornion kongressi 14.–16.6.1991. (toimittanut Kyösti Julku). Studia historica septentrionalia 21. Rovaniemi; Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys 1992: s. 641–651.
  • Messenius, Johannes: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Toimitus ja selitykset Martti Linna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia. Helsinki 1988.
  • Raninen, Sami & Wessman, Anna: Rautakausi. Teoksessa Haggrén, Georg; Halinen, Petri; Lavento, Mika; Raninen, Sami & Wessman, Anna (toim.): Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle., s. 213–365. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-951-746-861-9.

Viitteet

  1. ↑ Muinaisgermaaninen lainasana: Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja. 1, A–K. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992. ISBN 951-717-692-9.
  2. ↑ Häme, 1991.
  3. ↑ Raninen & Wessman 2015: s. 275–277, 312–320, 358–361.
  4. ↑ a b ”Suomen kuninkaissa oli nähtävästi kyse paikallisten yhteisöjen sukujohtajista ja yksittäisten hankkeiden kuten verotus- ja sotaretkien päälliköistä sekä pyynti- ja kaskiyhtiöiden nokkamiehistä.” Vahtola, Jouko: Suomen historia: Jääkaudesta Euroopan unioniin, s. 33. Helsingissä: Otava, 2003. ISBN 951-1-17397-9.
  5. ↑ Vilkuna, Kustaa: Kihlakunta ja häävuode: Tutkielmia suomalaisen yhteiskunnan järjestymisen vaiheilta, s. 29. Helsinki: Otava, 1964.
  6. ↑ a b Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990.
  7. ↑ Historiallinen Sääksmäki, rky.fi
  8. ↑ Historia, Valkeakoski.fi
  9. ↑ Raninen & Wessman 2015: s. 314–315.
  10. ↑ esim. Marianne Schaumann-Lönnqvist: Kontinentaler und skandinavischer Import als Indikator sozialer Strukturen der Kaiser und Völkerwanderungszeit in Finnland. Praehistorische Zeitschrift 2/1992
  11. ↑ Salo, Unto: Pronssikausi ja rautakauden alku. E. Laaksonen, E. Pärssinen & K. J. Sillanpää. (toim.): Suomen historia 1. Espoo; Weilin + Göös 1984: s. 98–249. (viitattu kohta sivuilla 223–247)
  12. ↑ Cleve, Nils: Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo. Del I. Den yngre folkvandringstiden. Finska fornminneföreningens tidskrift XLIV. Helsinki 1943. (viitattu kohta sivulla 224).
  13. ↑ Salmo, Helmer: Satakunnan rautakausi. Satakunnan historia 3. Pori 1952. (viitattu kohta sivuilla 459–460).
  14. ↑ Meinander, C. F: Etelä-Pohjanmaan historia I. Esihistoria. Etelä-Pohjanmaan historia I - II. Helsinki 1950: s. 1–236.
  15. ↑ Georg Haggren, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 282. Gaudeamus, 2015.
  16. ↑ Hiekkanen, 2007, s. 14
  17. ↑ Myhre, Björn: The Iron Age. The Cambridge History of Scandinavia Volume I: Prehistory to 1520. Edited by Knut Helle. S. 60–93.
  18. ↑ Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma - Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999: s. 131–166.
  19. ↑ Taavitsainen, J.-P: Häme ja Satakunta pakanuuden ajan lopulla. Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa (toim. M.-L. Linder, M.-R. Saloniemi & C. Krötzl). Tampereen museoiden julkaisuja 55. Tampere 2000: s. 19–29.
  20. ↑ Raninen & Wessman 2015: s. 360–361.
  21. ↑ Lindow, John: Murder and Vengeance Among the Gods. Baldr in Scandinavian Mythology. FF Communication No. 262. Helsinki; Academia Scientiarum Fennica 1997.
  22. ↑ Gööttiläiset kuninkaat. Kaltio.
  23. ↑ Widsith: Anglosaksinen muinaisruno. (Widsith.) Suomennos ja selitykset: Osmo Pekonen ja Clive Tolley. Jyväskylä: Minerva, 2004. ISBN 952-5478-66-1.
  24. ↑ a b Gallén, s. 249–263
  25. ↑ Jalmari Jaakkola: Porin historia 1 - 2. 1956.
  26. ↑ a b Julku, Kyösti: Kvenland – Kainuunmaa. Oulu: Pohjoinen, 1986. ISBN 951-749-014-3.
  27. ↑ a b Julku, Kyösti: Keskiaika. Julku, Kyösti (toim.): Faravidin maa: Pohjois-Suomen historia, s. 92. Julkaisija: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys. Oulu: Rovaniemi: Pohjoinen, 1985. ISBN 951-749-006-2.
  28. ↑ a b Orkneylaisten saaga. Suom. Antti Tuuri. 2008.
  29. ↑ The Danish History, Books I-IX by Grammaticus Saxo. {{{Julkaisija}}}. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.8.2017).
  30. ↑ Björnar Olsen & Lars-Ivar Hansen. Samenes histori. 2006.
  31. ↑ a b c Fornaldarsögur Norðurlanda www.germanicmythology.com. Viitattu 30.8.2017.
  32. ↑ Fornaldarsögur Norðurlanda www.germanicmythology.com. Viitattu 30.8.2017.
  33. ↑ The Testament of Cresseid omacl.org. Viitattu 30.8.2017.
  34. ↑ Saxo Grammaticus, Gesta Danorum, Liber 1, Caput 4 wayback-01.kb.dk. Viitattu 30.8.2017. (latinaksi)
  35. ↑ Saxo Grammaticus, Gesta Danorum, Liber 3, Caput 2 wayback-01.kb.dk. Viitattu 31.8.2017. (latinaksi)

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_muinaiset_kuninkaat&oldid=16746171”