Karjala-kysymys
Karjala-kysymyksellä tarkoitetaan poliittisessa kielenkäytössä nykyään luovutetun Karjalan ja muiden Suomen toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle luovuttamien alueiden asemaa. Kysymykseen viitataan myös sanoilla Karjalan kysymys, Karjala-keskustelu, tai luovutettujen alueiden palautuskeskustelu. Vaikka nimitys Karjala-kysymys sanana viittaakin vain luovutettuun Karjalaan, sillä viitataan kuitenkin useimmiten kaikkien alueiden - myös Petsamon, Sallan ja Kuusamon - palautuskeskusteluun.
Kysymyksen historia
Toinen maailmansota
Talvisodan jälkeen Moskovan rauhassa Suomi joutui luovuttamaan Karjalan, osan Sallaa ja Kuusamoa sekä Petsamon Kalastajasaarennon. Pohjois-Suomesta luovutetut laajat alueet olivat harvaan asuttuja. Koska luovutetusta Karjalasta evakuoidun väestön lukumäärä oli paljon suurempi kuin pohjoisesta tai Suomenlahden saarilta evakuoidun, alueluovutukseen liittyvät ongelmat leimautuivat nimen omaan "Karjala-kysymykseksi". Pääministeri Ryti olisi Paasikiven ja Tannerin tukemana hhalunnut taloudellisista syistä jättää ainakin osan karjalaisista luovutetulle alueelle. He suunnittelivat karjalaisille mahdollisuutta valita kanta-Suomeen muuttamisen ja kotiseudulleen jäämisen välillä. Lähes kaikki karjalaiset kuitenkin päättivät itse, etteivät jää Neuvostoliiton asukkaiksi.
Syntynyt Karjala-kysymys painottui evakkojen asuttamiseen, mutta myös palautuksen vaatimiseen. Karjalaiset kunnat ja seurakunnat perustivat Karjalan liiton puolustamaan karjalaisten etuja. Ryti antoi karjalaisia katkeroittaneen lausunnon, ettei evakoilla ole oikeutta korvauksiin. Eduskunta päätti kuitenkin toisin ja osa karjalaisten menetyksistä korvattiin.
Jatkosodan aikana karjalaiset evakot palasivat kotiseudulleen. Sodan aikana toivottiin ratkaisua myös Itä-Karjalan kysymykseen Suomen edetessä syvemmälle Neuvostoliittoon. Kuitenkin vain Moskovan rauhaa edeltäneet Suomen alueet liitettiin eduskunnan päätöksellä jälleen Suomeen. Karjalaiset lähtivät uudelleen evakkoon vuoden 1944 suurhyökkäyksen tieltä. Evakkoon lähtö tapahtui kiireesti ja harva sai mukaansa paljon omaisuutta. Suomessa ei täysin ymmärretty eikä hyväksyttykään evakkoon lähtöä. Moni siirtokarjalainen joutui kokemaan ryssittelyä. Tilojaan osittain luovuttamaan joutuneet länsisuomalaiset saattoivat katkerina tokaista, että "olisitte jääneet sinne Karjalaanne" kun taas siirtokarjalaiset katsoivat jäämisen mahdottomaksi.
Pariisin rauhanneuvotteluissa Paasikiven johtama valtuuskunta olisi halunnut keskustella rajakysymyksestä, mutta Suomen annettiin antaa vain yksi lausunto näkemyksistään eikä rajantarkastuksista keskusteltu. Sopimuksessa 1947 Suomi joutui luovuttamaan entisten alueiden lisäksi vielä Petsamon. Karjala-kysymys käsitti nyt myös Petsamon aluepalautuksen.
Kylmä sota
Kylmän sodan suomettuneessa Suomessa Karjalasta vaiettiin julkisesti. Poliittiset neuvottelut tehtiin salassa. Presidentti Paasikivi yritti pari kertaa ottaa asian esille. Paasikiven muistelmien mukaan hän ajatteli YYA-sopimuksen jatkamisen hintana olevan Karjalan palautus. Kylmän sodan aikana Kekkosen lisäksi erityisesti ministeri Johannes Virolainen oli tunnettu palautuksen puolestapuhuja. Absolutistina tunnettu Virolainen lupasi ottaa ryypyn, kun Karjala palautuu.
Presidentti Urho Kaleva Kekkonen otti asian useasti esille neuvotteluissaan Neuvostoliiton edustajien kanssa. [1] Saimaan kanavasta neuvoteltaessa hän ehdotti, että kanavan lähialueet ja Viipuri vuokrattaisiin Suomelle. Ne kuitenkin jäivät Neuvostoliitolle vuonna 1963 solmitussa sopimuksessa. Vuonna 1968 Kekkonen ehdotti Brežneville Viipurin alueen palauttamista, mutta Brezhnev ei suostunut. Kekkonen piti palautusta suurena unelmana ja palautumattomuutta suurimpana epäonnistumisenaan. Keskeinen argumentti oli Saksojen kysymys. Kun NL ehdotti DDR:n tunnustamista, Kekkonen sanoi hinnaksi Karjalan palautuksen. Max Jakobson kertoo kirjassaan Tilinpäätös, että Karjalan palautus oli Kekkoselle pakkomielle.
Porkkalan palautuksen (1956) yhteydessä Kekkonen ja Paasikivi toivoivat myös muiden alueiden palautusta. Kekkonen keskusteli asiasta suurlähettiläs Lebedevin kanssa, mutta Neuvostoliitolla ei ollut tähän halua. ETYK-konferenssissa 1973-75 Suomi ei ottanut palautusta esille.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen
Vapaa keskustelu alkoi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja siitä lähtien kiinnostus onkin ollut kasvavaa. Alueet jäivät Neuvostoliiton paikan ottanneen Venäjän federaation omistukseen. Monet ovat pitäneet hajoamisen jälkeistä aikaa otollisena palautukselle ja harmitelleet "tilaisuuden käyttämättä jättämistä" ja syyttäneet presidentti Mauno Koivistoa saamattomuudesta. Koivisto ei koko presidenttikautenaan osoittanut halua palauttaa Karjala. Kun Neuvostoliitto oli hajoamaisillaan, Koivisto lähetti Moskovaan ulkoministerin kertomaan, että Suomi ei vaadi Karjalaa takaisin.
Suomi irtaantui 21.9. 1990 yksipuolisesti Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisista pykälistä, mutta rajakysymykseen ei otettu kantaa. Suomen ja Venäjän välillä sovittiin 20.1.1992 ns. naapuruussopimus, jossa tehtiin pesäero YYA-sopimukseen. Aluekysymys oli suurimpia kiistakysymyksiä ja siinä asiassa sovittiin toimia YK:n ja ETYK:n periaatteiden mukaisesti.
Suomen Kuvalehti julkaisi artikkelin, jossa se väitti Suomen joutuneen EU-neuvotteluissa ilmoittamaan, ettei sillä ole rajavaatimuksia. Asiaa ei kuitenkaan ole julkisuudessa vahvistettu eivätkä rajakiistat ole olleet EU-jäsenyyden este: Baltian maat hyväksyttiin jäseniksi, vaikka niillä ei edes ollut rajasopimusta.
Venäjän presidentti Boris Jeltsin totesi Martti Ahtisaarelle, että "jokainen Venäjän johtaja tuntee piston sydämessään tehdystä vääryydestä". Myöhemmin hän halusi kieltää keskustelun.
Vuonna 2000 presidentti Vladimir Putin sanoi suomalaisten lehtimiesten haastattelussa, että keskustelu rajamuutoksista vaikeuttaa maiden välisiä suhteita. Tähän presidentti Tarja Halonen totesi, että kaikesta on voitava avoimesti keskustella. Vuonna 2001 Suomen vierailullaan Putin otti sovittelevamman linjan, ja sanoi että rajanmuutokset eivät ole paras ratkaisu, ja ehdotti Karjala-kysymykseen vastaukseksi integraatiota ja yhteistyötä. Vuonna 1998 talouskriisin yhteydessä Karjalan tasavallan presidentti Sergei Katanandov piti rajanmuutosta vaarallisena ja ennustamattomana tekona ja ilmoitti tasavallan johdon olevan paitsi rajanmuutosta, myös koko kysymykseen paluuta vastaan. [2]
Nykytilanne
Nykyään keskustellaan, tulisiko alueet palauttaa vai jatkaa niiden tukemista lähialueyhteistyönä osana Venäjää. Tähän entinen suurlähettiläs Juri Derjabin sanoi helmikuussa 2005, että Venäjällä ei yksin ole resursseja kehittää Karjalaa ja ehdotti Suomelle yhteistyötä. Kehittämiseen tarvittaisiin hänen mukaansa 15-30 miljardia euroa.
Keskustelu on lisääntynyt esimerkiksi sen jälkeen, kun venäläinen televisiokanava NTV lähetti vuonna 2002 Karjalan palautuksesta dokumentin. Karjala-keskustelua käydään aktiivisesti esimerkiksi KareliaForumin keskustelupalstalla ja Karjala-lehdessä. Ajoittain keskustelu ylittää uutiskynnyksen Venäjällä: vuoden 2003 mielenosoitus ja Karjalan palautus -kirjan julkistaminen.
Poliittiselle saati ulkopoliittiselle tasolle Karjala-keskustelu ei kuitenkaan ole yltänyt, vaan on jäänyt kansalaiskeskusteluksi. Mikään puolue tai merkittävä poliittinen taho Suomessa ei aja Karjalan palautusta eikä toisaalta myöskään ole aktiivisesti asettunut vastustamaan palautusta. Jotkin yksittäiset poliitikot kuten Ari Vatanen ja Risto Kuisma ovat kuitenkin ilmaisseet tukensa palautukselle ja esimerkiksi presidentti Mauno Koivisto on jyrkästi vastustanut jo asiasta puhumistakin.
Palautusjärjestöt
Kun puolueet eivät ole ottaneet asiaa ajaakseen, on perustettu muutamia kansalaisjärjestöjä ajamaan asiaa. Näistä suurin on talvisodan jälkeen perustettu karjalaisten etujärjestö Karjalan Liitto. Sen tavoitteisiin on aina kuulunut karjalaisen kulttuurin vaalimisen lisäksi Karjalan palautus Suomen valtiolliseen yhteyteen. Keväällä 2004 pidetyssä seminaarissa liitto totesi Karjala-kysymyksen tarkoittavan Karjalan palautusta.
Muut palautusjärjestöt ovat syntyneet tyytymättömyydestä Karjalan Liiton toimintaan palautusasiassa. Järjestöistä näkyvimmät ovat ProKarelia, Aluepalautus ry., ja Tarton Rauha ry.. ProKarelia on kansalaisjärjestö, joka haluaa edistää Karjala-keskustelua. Sillä on tähän tarkoitukseen internet-sivut ja keskustelufoorumi, ja se julkaisee Karelia Klubi -nimistä palautuslehteä, joka ilmestyy kuudesti vuodessa. Aluepalautus ry. on lähettänyt yksityisten karjalaisten tilojen palautusanomuksia Venäjän hallitukselle. Tarton Rauha ry. järjestää mm. keskustelutilaisuuksia. ProKarelia julkaisi maaliskuussa 2005 "Karjalan palautus" -nimisen kirjan, joka sai julkisuutta aina Venäjällä asti. Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen on valitellut, että niin sanotut "pienet palautusjärjestöt" vaikeuttavat heidän toimintaansa Venäjällä ja pilaavat heidän maineensa siellä.
Kysymyksen osa-alueita
Palautuksen hinta
Pelko siitä, että palautuksesta aiheutuu suuria kustannuksia on suurin palautuksen vastustamisen syy. Helsingin Sanomien tilaamassa tutkimuksessa 42 % palautuksen vastustajista oli sitä mieltä "jälleenrakentaminen olisi liian kallista". Mitään puolueetonta tutkimusta ei ole, vain palauttajat ovat tehneet laskelmia.
Vastustajat väittävät, että palautus tulisi Suomelle liian kalliiksi ja viittaavat Saksojen yhdistämisen odottamattoman suuriin kustannuksiin ja luovutettujen aluiden ränsistyneeseen nykytilaan. Kansalaisjärjestö ProKarelian teettämän tutkimuksen mukaan palautus olisi taloudellisesti kannattava. Tämän tutkimuksen mukaan kustannukset olisivat noin 30 miljardia euroa kymmenen vuoden palautusprojektin aikana. Tutkimuksen pohjalta julkaistiin vuonna 2004 Veikko Saksen kirja Karjalan palautus. Helsingin kauppakorkeakoulun professori Arto Lahden mukaan pelkästään Karjalan infrastruktuurin kuten teiden ja asuntojen rakentamiseen kuluisi kaikkineen 28 miljardia euroa. Arvio jakautuu siten, että 20 miljardia euroa tulee yksityisiltä tahoilta ja 8 mrd euroa julkiselta taholta. Jotkut eivät pidä siitä, että tällaisessa "vääryyden korjaamisessa" edes ajatellaan sen hintaa.
Pariisin ja Tarton rauhansopimuksen asema
Suomen viimeisin rajat määritellyt rauhansopimus on tehty Pariisissa vuonna 1947. Suomen virallisen kannan mukaan sitä ei ole tarpeen muuttaa. Virallisen kannan mukaan mikään sopimus ei toisaalta estä muuttamaan sitä, jos yhteistä tahtoa Suomella ja Venäjällä riittää. Pariisin rauhaa on kritisoitu pakkorauhaksi. Tämän vuoksi keskustelussa nostetaan esille Tarton rauhansopimus, joka palauttajien retoriikassa käsitetään tasapuolisten sopijaosapuolten sopimukseksi. Perusteluksi esitetään myös, että Tarton rauha on ensimmäinen itsenäisen Suomen tekemä rajasopimus.
Joskus palauttajilta kysytään, miksi Tarton rauhan rajaa aikaisemmat rajasopimukset eivät käy. Kannattajat vastaavat, että aikaisemmat rauhat on tehty Ruotsin ja Venäjän välillä kun taas Tarton rauha on ensimmäinen itsenäisen Suomen tekemä rajasopimus. Helsingin Sanomien tilaamassa tutkimuksessa 16% vastustajista ajatteli, että "vanhojen vääryyksien perään on turha haikailla". Tämä oli toiseksi suurin vastustamisen syy.
Esimerkiksi Adolf Ehrnroothin mielestä Tarton rauhan rajat olivat ainoat oikeat. Tämä näkemys Tarton rajasta Suomen oikeana rajana on vastoin presidentti J.K. Paasikiven nimeen yhdistettyä näkökantaa, jonka mukaan Tarton rauhan rajat vedettiin Neuvosto-Venäjän ollessa vielä heikko ja ne olivat Suomen kannalta liian hyvät jäädäkseen pysyviksi. Tämän ajatuksen mukaan Venäjä on "aina" käyttäytynyt normaalin imperialistisen ja naapureitaan uhkaavan suurvallan tavoin kantaessaan huolta muun muassa Pietarin turvallisuudesta. Kysymys kuuluu, onko tämä realistisen idänpolitiikan kulmakivenä pidetty käsitys vielä ajanmukainen.
Omana aikanaan kaikki eivät suinkaan nähneet Tartonkaan rajaa "ainoana oikeana rajana", vaan monet Suomessa pitivät Tarton sopimusta "häpeärauhana", ja olisivat halunneet, että raja olisi heimosotien jälkeen sisältänyt Itä-Karjalan. Pariisin rauhaa taas on pidetty painostusrauhana, jossa Suomea ei päästetty neuvottelemaan rauhanehdoista, ja siksi pätemättömänä.
Näkemys erilaisissa raja- ja rauhansopimuksissa määriteltyjen rajojen luokittelusta "oikeudenmukaisiin" ja "epäoikeudenmukaisiin" voidaan kyseenalaistaa. Esimerkiksi Keski-Euroopassa rajoja on satojen ja tuhansien vuosien aikana siirretty lukemattomia kertoja ja monien alueet (esimerkiksi Elsass) ovat olleet vuoroin useiden eri maiden hallinnassa.
Kellä oikeus Karjalaan?
Karjala on maantieteellisesti laajempi käsite kuin luovutetettu Karjala. Osia luovutetusta Karjalasta on ollut vuosien saatossa niin Ruotsin, Novgorodin, Venäjän kuin Suomenkin hallussa. Keskusteluissa on yritetty määritellä, mikä näistä on omistanut alueen ensin ja mikä kauimmin. Myös asukkaiden omistusoikeudesta on kiistelty.
Palautuksen vastustajat alleviivaavat usein, että Karjala oli itsenäistä Suomea vain 20 vuotta kun taas Venäjää 60 vuotta. Puolustajat vastaavat, että niin olivat kaikki muutkin Suomen alueet olleet ennen vuotta 1940 ja kysyvät, oikeuttaako "alueryöstö" omistuksen. Alueista Viipurin- ja Laatokan-Karjala liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812, joten periaatteessa vain Petsamo, joka siirtyi Suomelle Tarton rauhassa, oli ollut Suomea vasta 20 vuotta.
Evakkokarjalaisten maaomistus on myös aiheuttanut eripuraa. Toisten mielestä valtio omistaa tilat, koska se osittain korvasi karjalaisille menetykset [3]. Toiset taas sanovat, että tilat pitää palauttaa edellisille yksityisille omistajille. Omaisuutta ei kuitenkaan ole myyty valtiolle. Sama asia aiheutti keskustelua myös Porkkalan alueen palautuksen yhteydessä.
Alueella on asunut ennen toista maailmansotaa lähinnä suomensukuiseksi katsottua kansaa. Tätä argumenttia käyttävät palautuksen puolustajat, kun he pyrkivät osoittamaan, että omistusoikeus olisi Suomella tai suomalaisilla. Tämä nostaa esiin uudet kysymykset siitä, oikeuttaako historia tekemään nykymaailmassa päätöksiä, jotka vaikuttaisivat hyvin suureen joukkoon eläviä ihmisiä. On kysytty, voivatko nykysuomalaiset esittää vaatimuksia sillä perusteella, että he samaistavat itseensä satoja tai tuhansia vuosia sitten eläneitä ihmisiä, jotka tuskin tunsivat suomalaisuuden käsitettä.
Viipurin Karjalaa lukuun ottamatta alueella asui keskiajalta 1600-luvulle pääasiassa ortodoksisia, karjalankielisiä karjalaisia. Vaikka karjalaiset olivat kielellisesti suomalaisten lähisukulaisia, oli uskonto- ja valtioraja ennen nationalismin syntyä kieltä merkittävämpi ryhmien määrittäjä. Ajatus ortodoksikarjalaisten suomalaisuudesta on niin ollen syntynyt vasta 1800-luvulla. Ruotsi kävi Karjalassa sotaa paitsi Venäjää myös ortodoksista uskontoa vastaan. Sotia edeltäneen suomalaisen ja luterilaisen asutuksen varhaisimmat juuret olivat Stolbovan rauhan jälkeisessä siirtolaisuudesta, jonka tieltä alkuperäisväestö muutti pois lähinnä Tverin Karjalaan Ruotsin luterilaisen painostuksen ja Venäjän lupaamien verohelpotusten vuoksi. Viipurin Karjala taas suomalaistui ja katolilaistui jo 1300-luvulla.
Venäläisväestö
Alueilla asuu sinne eri puolilta Neuvostoliittoa muuttaneita - etniseltä taustaltaan enimmäkseen venäläisiä, valkovenäläisiä ja ukrainalaisia - ja heidän jälkeläisiään vajaat 370 000 (2002 [4]). Määrä laskee Venäjän yleisen väestönkehityksen myötä. Heidän asemansa palautuksessa on herättänyt kysymyksiä.
Nykyasukkaat on nähty sekä uhkana että mahdollisuutena. Helsingin Sanomien tutkimuksessa toiseksi eniten eli 14% pelkäsi, että "Suomeen syntyisi liian suuri venäläisvähemmistö, mikä aiheuttaisi jännitteitä". Epäilyksiä herättää Venäjän aktiivinen ja aggressiiviseksi väitetty tapa puolustaa naapurimaissaan asuvia venäläisvähemmistöjä ja niiden oikeuksia. ProKarelia on ehdottanut venäläisten alueelta poistumista helpottavia muuttoavustuksia ja puhunut myös siitä, että osan heistä olisi itse asiassa hyvä jäädä alueelle työvoimaksi. Osa alueella asuvista kuuluu virkamiehiin kuten rajavartijoihin ja ProKarelian arvion mukaan näiden siirryttyä uudelle rajalle nykyasukkaita jäisi alueelle noin 200 000. Tähän skenaarioon liittyy myös kysymykset siitä, myönnettäisiinkö heille Suomen kansalaisuus ja annettaisiinko heidän heti palautuksen jälkeen muuttaa nykyisen rajan puolelle Suomeen.
Palautusta on joskus vaadittu, tai siitä on unelmoitu, ilman asukkaita. Vaatimus on aiheuttanut syytteitä ihmisoikeusrikkomuksista. Huomautetaan usein, ettei tunnu hyväksyttävältä korjata menneitä vääryyksiä siten, että häätö kostettaisiin häädöllä. Vastustajat myös epäilevät Suomen kykyä tai halukkuutta ottaa tämän kokoista venäläisväestöä vastaan. Matkailutoimittaja Markus Lehtipuun laskujen mukaan Karjalan noin 1250 suomalaiskylästä yli 800 on täysin tyhjillään ja lopuissakin asutus on tiiviimpää, joskaan ei asukasluvultaan suurempaa kuin suomalaiskaudella. Kyliä jäi asumattomaksi jo neuvostokaudella, kun toteutettiin ns. perspektiivittömien kylien likvidointi.
Venäjä omistaa alueelta Uuraan ja Koiviston öljysatamat. Palautuskeskustelussa on todettu, että ne voivat jäädä edelleen Venäjän omistukseen ja käyttöön vaikka alueet palautettaisiin Suomelle. Suomi maksaa Saimaan kanavan käytöstä vuokraa. Kekkonen aikoinaan havitteli myös kanavan ympäristön vuokraamista. Palautuksen jälkeen kanava olisi kokonaisuudessaan Suomen alueella.
Venäjän suhtautuminen
Venäjä on antanut ymmärtää, ettei sillä ole mitään aikomusta suostua Karjalan palauttamista koskeviin neuvotteluihin. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi vuonna 2005, että mielipidemittausten järjestäjät ovat provokaattoreita [5]. Palauttajien toiveita on kuitenkin vahvistanut Venäjän edistyminen Japanin kanssa Kuriilin saarten kiistassa. Venäjä on myös palauttanut Kiinalle maa-alueen maiden rajalta. Usein arvellaan, että Karjalan palautus vahvistaisi vaatimuksia muissa Venäjän rajakysymyksissä kuten juuri Kuriilien tai Kaliningradin tapauksissa. Venäjä on yrittänyt tehdä rajasopimuksia Baltian maiden kanssa ja esimerkiksi Viron kanssa tehty kaatunut sopimus perustuu Neuvosto-Eestin rajoihin eikä Tarton rauhaan. Kuriilien ja Baltian rajakiistat eivät kuitenkaan ole suoraan verrannollisia Karjala-kysymykseen, sillä mailta puuttuvat rajasopimukset toisin kuin Suomelta. Kiinalle palautettu maa-alue on pinta-alaltaan ja väestöltään huomattavasti Karjalaa pienempi.
Helsingin Sanomien tilaamassa tutkimuksessa 10% epäili palautuksen kiristävän Suomen ja Venäjän suhteita. Tämä oli neljänneksi suurin syy vastustamiseen. ProKarelia uskoo, että palautus liennyttää maiden välejä ja että se luo Venäjälle myönteistä imagoa. ProKarelian kielenkäytössä palautuksesta puhutaan usein win-win-mahdollisuutena.
Suomen kanta
Suomen virallinen kanta on, että rajoja voidaan muuttaa rauhanomaisesti eivätkä Pariisin rauha tai EU-sopimukset sitä estä, mutta tarvetta siihen ei ole. Tämän sanoi ulkoministeriön edustaja Yleisradion "Suomi puhuu" -ohjelmassa 2003. Presidentti Martti Ahtisaari taas vuonna 1998 sanoi: "Suomen virallinen kanta on, että Suomella ei ole aluevaatimuksia Venäjälle. Jos Venäjä haluaa keskustella luovutettujen alueiden palauttamisesta, Suomi on siihen valmis." Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja vastasi eduskunnassa Risto Kuisman kirjalliseen kysymykseen (2005) samalla tavoin. Pääministeri Matti Vanhanen taas totesi YLE:n pääministerin haastattelutunnilla, että ei "aio olla pääministerinä tätä rauhaa vahingoittamassa" (2004).
Ratkaisuehdotuksia
- Palautus Tarton rauhan rajoihin
- Osittainen palautus - on ehdotettu, että luovutettuja alueita ei palautettaisikaan kokonaan. Esimerkiksi Terijoki on kasvanut niin paljon Pietarin yhteyteen, että palauttaminen ainakin tyhjänä olisi hankalaa.
- Vuokraus - alue vuokrattaisiin siirtymäajaksi, jonka jälkeen se palautuisi Suomelle.
- Yhteinen kehityskohde - alue ei olisi kummankaan omistuksessa vaan yhdessä kehittäen se toisi hyödyt ja haitat molemmille. EU:n kehitysavun käyttämistä alueen kehittämiseen on myös ehdotettu.
- Erillinen talousalue - alue palautuisi Suomelle ja sitä pidettäisiin erillään siten, että alueen verotulot ohjattaisiin vain alueelle.
Suomen poliitikkojen kommentteja
Kukaan poliitikko tai puolue ei aja asiaa aktiivisesti. Aika ajoin heiltä kysytään kantaa palautukseen. Ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja Helsingin Sanomat (27. helmikuuta 1999) kysyi puoluejohtajilta: "Tulisiko uuden hallituksen ehdottaa Venäjän hallitukselle neuvotteluja Karjalan palauttamisesta?"
- Esko Aho, keskusta: "Meillä on mahdollisuus yhdessä sopien rajaa muuttaa. Tiedossa oleva Venäjän kanta on sellainen, että sellaista sopimusta ei ole nyt näköpiirissä."
- Jan-Erik Enestam, RKP: "Ei. Ainoa toteuttamiskelpoinen idea olisi että Karjalasta luotaisiin vapaakauppa-alue. Siinäkin on valtavasti vaikeuksia."
- Satu Hassi, vihreät: "Suomalaiset voivat valloittaa Karjalan takaisin taloudellisen toiminnan kautta."
- Bjarne Kallis, kristilliset: "Se merkitsisi - jos ei nyt aggressiivista politiikkaa - niin alueiden laajentamista koskevaa politiikkaa, eikä sitä tarvita hallitusohjelmaan."
- Paavo Lipponen, sosiaalidemokraatit: "Ei. Se ei ole taloudellisesti eikä poliittisesti mielekästä."
- Sauli Niinistö, kokoomus: "Ei palauttamisesta, mutta neuvotteluja Karjalan tilanteen edistämiseksi."
- Suvi-Anne Siimes: vasemmistoliitto: "Ei. Ihmettelen ketkä tätä asiaa vielä viitsii pitää yllä."
Vuoden 2003 eduskuntavaalisarjassaan Helsingin Sanomat kysyi 12. maaliskuuta Anneli Jäätteenmäeltä: "Pitäisikö miehitetty Karjala, Salla ja Petsamo palauttaa Suomelle?" Jäätteenmäen vastaus oli: "Jos se on mahdollista neuvotteluteitse, minulla ei ole mitään sitä vastaan."
Kokoomuksen vuoden 2006 presidenttiehdokkaaksi ehdotettu kenraali Gustav Hägglund sanoi 21. lokakuuta 2004 ilmestyneessä Hufvudstadsbladetissa: "Kaikkia vääryyksiä ei voi oikaista. Mitä me tekisimme Karjalalla?" Aiemmin, vuonna 1992, hän totesi että Karjalan palauttaminen veisi Suomen rajan taas vaarallisesti Pietarin tuntumaan. Hägglund esitti tässä yhteydessä kuuluisan lausumansa, jonka mukaan Karjalaa ei tulisi ottaa vastaan, "vaikka sitä tarjottaisiin kultalautasella", koska hänen mukaansa Pietari tarvitsee turvavyöhykkeen.
Karjalan Liiton puheenjohtaja, Keskustan kansanedustaja Markku Laukkanen ehdotti 20. lokakuuta 2004 Suomenmaa-lehdessä Martti Ahtisaarta Karjalan palautuksen selvitysmieheksi. Toukokuussa 2005 Ranskan europarlamentaarikko Ari Vatanen kehoitti Halosta ottamaan asian esille Moskovassa voitonpäivän juhlassa [6]. Risto Kuisma on tehnyt asiasta kaksi kirjallista kysymystä eduskunnassa. Presidentti Mauno Koivisto on toistuvasti torjunut palautuspuheet. Hänen mielestään ei pitäisi kysyä, halutaanko Karjala takaisin vaan "halutaanko se takaisin, jos se merkitsee sotaa" ja ettei Suomi tarvitse lisämaata.
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Timo Soini vastaili 20. syyskuuta 2005 Iltalehti Onlinen lukijoiden esittämiin kysymyksiin. Kysymykseen "Mitä mieltä olet Karjalan palauttamisesta Suomelle?" hän vastasi: "Karjala on osa Suomea. Kannatan ja toivon, että se joskus palaa osaksi Suomea." ( [7])
Mielipidemittaukset
Suomessa on tehty viime aikoina useita mielipidemittauksia Karjalan palautuksesta. Kyselyjen lukuja on kuitenkin tutkittu vähän. Tutkittavaa kuitenkin olisi. Luvuista on havaittu esimerkiksi, että nuoret ja vanhat kannattavat palautusta eniten ja että palautuksen vastustaminen on pysynyt lähes samana eri tutkimuksissa, kun epävarmojen ja kannattajien osuus on vaihdellut rajummin. Kyselyissä kysymyksenasettelu on ollut hieman erilaista.
Viimeisimmän Suomessa tehdyn mielipidemittauksen (Karjala-lehti MC-Info Oy:llä teettämä, syyskuu 2005) mukaan 36% suomalaisista kannattaa ja 51% vastustaa palautusta. Kyselyn mukaan 70% ei kieltäisi asiasta puhumista, 15% kieltäisi ja 13% haluaisi ulkopoliittisista syistä varovaisuutta keskusteluun. Hieman alle puolet eli 49% halusi ulkopoliittisen johdon ottavan asiaan selkeästi kantaa kun taas 38% ei. Puolet uskoi saaneensa riittävästi puolueetonta tietoa palautukseen liittyvistä asioista ja 42% ei. Nuorista eli alle 25-vuotiaista samat osuudet olivat 36% ja 56%. 43% kannatti hallitustenvälistä keskustelua ja 49% vastusti sitä.
Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta elokuussa 2005 tilaaman mittauksen mukaan 30% suomalaisista kannattaa ja 62% vastustaa Karjalan palautusta. Hieman myönteisemmin suhtauduttiin silloin, jos oli kotoisin luovutetuilta alueilta: 42% kannatti palautusta. Vastaajilta kysyttiin: "Kuinka toivottavaa olisi se, että Venäjä palauttaisi sodassa menetetyn Karjalan takaisin Suomelle?"
Kyselyssä tiedusteltiin vastustamisen syitä. Suurin syy (42%) oli epäily siitä, että "jälleenrakentaminen olisi liian kallista". 16% ajatteli, että "vanhojen vääryyksien perään on turha haikailla" ja 14% pelkäsi, että "Suomeen syntyisi liian suuri venäläisvähemmistö, mikä aiheuttaisi jännitteitä". 10% epäili palautuksen kiristävän Suomen ja Venäjän suhteita. Vain 1% vastusti palautusta väitettyjen ympäristöongelmien vuoksi.
Aiemmassa kyselyssä (Karjalan Liitto ja Taloustutkimus, huhtikuu 2005 [8]) 26% suomalaisista kannatti Karjalan palautusta. Sitä aikaisemmassa (STT ja Suomen Gallup, 2004) kannattajia oli 38%. Palautusta vastaan oli molemmissa tutkimuksissa 57% suomalaisista. Suomen Kuvalehden 22. lokakuuta 1999 julkaistussa kyselyssä alueelle muuttamisesta "kyllä"-vastauksia oli 10% kun "ei" vastasi 86%. 4% ei osannut sanoa. Muuttajahalukkaiden määrä on siis hieman suurempi evakoiden lukumäärää oli.
ProKarelia kritisoi Taloustutkimuksen kyselyä kysymyksenasettelun vuoksi yksipuoliseksi. Ensiksi kysyttiin palautuksen kannatusta. Myöntävästi vastanneilta ja niiltä, jotka eivät ottaneet kantaa, kysyttiin vielä kaksi jatkokysymystä. Ensimmäisessä kysyttiin kannatusta, jos palautus merkitsee tuntuvia kustannuksia (Kyllä 34%, ei 42% ja eos 24%) ja toisessa kannatusta, jos palautus merkitsee "suhteiden kiristymistä tai jopa sotaa" (Kyllä 5%, ei 83% ja eos 12%). ProKarelian mielestä olisi pitänyt kysyä vastaavia johdattelevia tai ehdollistavia jatkokysymyksiä myös Karjalan palautusta vastustaneilta: "Kannatatteko Karjalan palautusta, jos se merkitsisi tuntuvia taloudellisia voittoja Suomelle" tai "jos se merkitsisi suhteiden lientymistä". ProKarelia nimitti kyselyä koivistolaisittain tehdyksi viitaten presidentti Koiviston puheisiin palautuksen kalleudesta ja sodan uhasta.
| Teettäjä | Vuosi | Kannattaa | Vastustaa | Eos |
|---|---|---|---|---|
| Karjala | 2005 | 36% | 51% | 14% |
| Helsingin Sanomat | 2005 | 30% | 62% | 8% |
| Karjalan Liitto | 2005 | 26% | 57% | 16% |
| STT | 2004 | 38% | 57% | 5% |
| Suomen Kuvalehti | 1998 | 20% | 58% | 22% |
| Suomen Kuvalehti | 1997 | 22% | 59% | 19% |
| Suomen Kuvalehti | 1996 | 21% | 66% | 13% |
Venäjällä kyselyn tekoa vaikeuttaa se, että sana 'Karjala' yhdistetään Karjalan tasavaltaan eikä siellä siis aina tiedetä Karjalan palautuksen tarkoittavan luovutettujen alueiden palauttamista. Tammikuussa 1999 Viipurissa MTV3:n teettämässä mittauksessa palautusta kannatti 34% ja vastusti 57%, jos nykyasukkaat saisivat Suomen kansalaisuuden. Jos taas palautus vaatisi alueelta muuttamisen, luvut olivat 17% ja 77%.
Katso myös
Kirjallisuutta
- Karjalan palautus. Veikko Saksi 2005.
- Karjalan tragedia, Markus Lehtipuu 2004.
- Pieni Karjalakirja, Ilmari Susiluoto 1999.
- Kohti Karjalaa. Pakkoluovutettu Karjala tänään ja huomenna. Jukka Seppinen 1998.
- Karjala-kysymys. Taloudellisia näkökohtia. Yrjö Pessi ja Reino J. Auvinen 1997.
Lähteet
- Malline:Note Verkkouutisten artikkeli [9]
- Malline:Note Border Regions and the Politics of EU-Russian Relations [10]
- Malline:Note Laki alueluovutuksen johdosta menetetyn omaisuuden korvaamisesta. [11]
- Malline:Note Venäjän väestölaskenta 2002 [12]
- Malline:Note Helsingin Sanomien uutinen [13]
- Malline:Note Ari Vatasen kotisivu [14]
- Malline:Note Iltalehden kysely [15]
- Malline:Note Karjalan Liiton mielipidemittaus [16]
Linkit
Palautusjärjestöt
- Karjalan liitto
- ProKarelia
- Aluepalautus ry.
- Tarton Rauha ry.
- Karelia Klubi
- Kansalaisvetoomus Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiseksi
- Karelia Forum - Karjala-kysymykseen erikoistunut keskustelufoorumi