Tämä on hyvä artikkeli.

Pietari Brahe

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 23. elokuuta 2011 kello 16.38 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pietari Brahe
Henkilötiedot
Syntynyt18. helmikuuta 1602[1]
Rydholm, Ruotsi[1]
Kuollut12. syyskuuta 1680 (78 vuotta)[1]
Bogesund, Ruotsi[1]
Kansalaisuus Ruotsi-Suomi
Ammatti Värmlandin ja Taalainmaan laamanni 1628
Ruotsin valtaneuvos 1630
Svean hovioikeuden asessori 1631
Suomen kenraalikuvernööri (1637–1640) ja (1648–1654)
Ruotsin Valtakunnan Drotsi (1641–1680)
Turun akatemian kansleri (1646–1680)
Siviilisääty Kreivi, Valtaneuvos, Drotsi
Puoliso Kristina Katarina Stenbock (1609–1650)
Lapset Elsa Beata Persdotter Brahe (1629–1653)

Per Abrahamsson (Pietari Abrahaminpoika) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydholm, Ruotsi – 12. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi[2]. Brahen tunnolliselle ja taitavalle toiminnalle oli ominaista asiallisuus ja ennakkoluulottomuus alaisiaan kohtaan [3].

Suomessa Brahe muistetaan erityisesti toiminnastaan Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637–1640 ja 1648–1654. Vaikka oleskelikin Suomessa vain ajoittain, hän teki maahan useita pitkiä tarkastusmatkoja, kehitti Suomen hallintoa ja perusti sinne kymmenenen uutta kaupunkia sekä Turun akatemian.

Brahe syntyi kreivilliseen sukuun, jonka jäsenet toimivat useissa merkittävissä tehtävissä Ruotsin hallinnossa ja sotaväessä. Brahe opiskeli nuorena laajalti Euroopan yliopistoissa hankkien laajan sivistyksen. Opiskelujen jälkeen hän toimi Kustaa II Adolfin palveluksessa, mutta hänen terveytensä ei kestävyt kuluttavaa sotapalvelua ja hän siirtyi sen pakottamana siviiliin kolmekymmenvuotiaana.

Brahe toimi Ruotsin valtakunnan politiikan ytimessä yli viidenkymmenen vuoden ajan. Valtaneuvoksena Brahe toimi vuodesta 1630 ja Ruotsin valtakunnan drotsina vuodesta 1640. Hän oli myös aikanaan Ruotsin suurimpia maanomistajia suurine läänityksineen Ruotsissa ja Suomessa.

Brahelle on pystytetty patsaita useisiin Suomen kaupunkeihin.

Elämäkerta

Syntymä ja suku

Pietari Brahen synnyinpaikka, Rydboholmin linna Ruotsissa, Österåkerin kunnassa, Roslagenin saaristossa.
Jönköpingin kunnan alueella sijaitsevat Brahenlinnan rauniot
Pietari Brahen kuollinkoti, Bogesundin linna,
Vaxholmin kunnassa Tukholman lääniissä
Albert Edelfeltin luonnos Per Brahesta Turun akatemian vihkiäiset-triptyykkiin
Kuvitusta Brahe-suvun Visingsborgin perintölinnasta, Visingsön saarella Vätternillä. Kuva on Eric Dahlbergin (1625-1703) Suecia antiqua et hodierna kirjassa.
Visingsborgin linnan pohjoisvalleja
Visingsborgin linnan rauniot kaakosta
Visingsborgin linnan portti

Brahe syntyi Rydboholmin saarella (joka kuuluu nykyään Österåkerin kuntaan) Tukholman lähellä [4] Abraham Pietarinpoika Brahen (s. 25 maaliskuuta 1569, k. 16 maaliskuuta 1630)[5] ja Elsa Gyllenstiernan [5] vanhimpana poikana[6].

Brahen suku kuului Ruotsin ylhäisaateliin. Hänen isoisänsä oli Kustaa Vaasan henkilökohtainen neuvonantaja Per Brahe vanhempi (1520–1590),[7] joka sai ensimmäisenä Ruotsin valtakunnassa kreivin arvon vuonna 1561.[1] Isä Abraham Brahe oli saanut kuningas Kaarle IX:ltä valtaneuvoksen arvon. Setä Magnus Brahe ja äidinpuoleinen isoisä Nils Gyllenstierna olivat molemmat olleet valtakunnan drotseja[1] eli Ruotsin valtakunnan korkeimpia lainvalvojia. Lisäksi Pietari Brahella oli avioliittojen ja muiden sukusiteiden kautta kosketuksia useisiin muihin merkittäviin aatelissukuihin.

Kun Magnus-setä kuoli ilman perillisiä ja kaksi vanhempaa setää joutuivat Sigismund-kuningasta tuettuaan pakenemaan Puolaan ja menettivät samalla perintöoikeutensa, peri Brahe yksinään suvun Vättern-järven ympärillä sijainneen kreivikunnan, Visingsborgin.[1]

Nuoruus

Brahe sai aristokraattisen kasvatuksen. Brahe teki vuosina 1618–1621 ja 1623–1625 opintomatkoja Hollantiin, Ranskaan ja Saksaan. Hän opiskeli 1618 Giessenin yliopistossa ja 1623 Strasbourgin yliopistossa sekä paikallisissa ritari-akatemioissa.[2] Brahe keskittyi opiskelussaan erityisesti muihin kuin teologisiin opintoihin, mikä oli ajan tavoista poikkeavaa. Hän matkusti vielä 1624 Italiaan Padovan ja Bologonan yliopistoon täydentämään sivistystään.[8] Opiskeluaikoinaan Brahe hankki laajan kielitaidon ja eurooppalaisen sivistyksen.[1]

Avioliitot ja lapset

Brahe avioitui ensimmäisen kerran 1628 Kristina Katarina Stenbockin (1608–1650) kanssa, jonka isotäti oli Ruotsin leskikuningatar Katariina Stenbock. Kristinan vanhemmat olivat vapaaherra Gustaf Stenbock ja kreivitär Beata Margareta Brahe.[1] Pietari Brahella oli ensimmäisestä avioliitostaan neljä lasta, joista kolme kuoli nuorina.[1] Tytär Elsa Beata Persdotter Brahe (1629–1653)[9] nai tulevan kuningas Kaarle Kustaan veljen Johan Adolfin, mutta kuoli pian, samoin kuin näiden ainoa lapsi.[1] Esimmäisen vaimonsa kuoltua Brahe luovutti Naantalin kirkolle tämän muistoa vaalivan taulun, jossa oli Brahe- ja Stenbock-sukujen vaakunat. Brahen muistosanat vaimostaan olivat:[10]

»Erittäin loistava vaimo, lempeä, hurskas, siveä, suloinen, suomalaisille rakas ja visingsborgilaisille, erinomainen, parhain, oikeudenmukainen.»
(Per Brahe)

[10]

Brahe aviotui toisen kerran 1653 vapaaherratar Beata de la Gardien kanssa, joka oli marsalkka Lennart Torstenssonn leski. Tämä avioliitto oli lapseton. Jäätyään näin ilman jälkeläisiä Brahe adoptoi perillisekseen veljenpoikansa Nilsin, jonka isä oli kuollut Lützenin taistelussa.[1]

Kuolema

Brahe säilytti näkyvän aseman Ruotsin politiikassa 1670-luvun puolelle. Tultuaan täysi-ikäiseksi kuningas Kaarle XI alkoi suosia neuvonantajina Brahea nuorempaa sukupolvea ja ikääntynyt kreivi jäi enenevässä määri hoitamaan tiluksiaan.[1].

Brahe eli loppuelämänsä eri puolilla Ruotsia sijainneilla maatiloillaan. Hän kuoli 12. syyskuuta 1680 Tukholman lähellä olevassa Bogesundissa.[11]

Ura Ruotsissa

Sotilasura 1626–1631

Opiskelunsa jälkeen Brahe aikoi siirtyä Hollannin palvelukseen, mutta palasi isänsä pyynnöstä Ruotsiin vuonna 1626 ja asettui kuninkaan palvelukseen.[1] Hänestä tuli Puolan sodan loppuvaiheissa 21. toukokuuta 1626 Kustaa II Adolfin kamariherra. Brahe oli kuninkaan mukana muun muassa Danzigin kaupungin piirityksessä, jossa hän osallistui kuninkaan seulaksi ammutun veneen pelastamiseen uppoamasta[12]. Brahe ylennettiin Smoolannin ratsuväkirykmentin everstiksi 27. heinäkuuta 1628 ja hän vastaanotti rykmentin komentajan tehtävät seuraavan vuoden toukokuussa. Sairastettuaan ankaran kuumetaudin hän luopui 1631 sotilasurastaan, minkä jälkeen siirtyi politiikkaan.[8]

Siviiliura vuodesta 1628 ja valtaneuvos 1630–1637

Aluksi Brahe toimi laamannina vuosina 1628–1630[11] ja oli nuoresta iästään huolimatta maamarsalkkana vuosien 1629 ja 1630 valtiopäivillä[1]. Päävirkana Brahella oli Svean hovioikeuden asessorin virka ja hän toimi valtaneuvoston jäsenenä eli valtaneuvoksea 1630–1637[11] sekä diplomaattisissa tehtävissä Saksassa valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan alaisuudessa[2] vuodesta 1633.[1]

Aluksi Brahen ura eteni hyvin, mutta sitten hän riitautui Oxenstiernan kanssa. Brahe johti vuonna 1635 Puolan kanssa käytyjä Stuhmsdorfin välirauhaneuvotteluja, mutta neuvottelujen lopputuloksena olleen rauhansopimuksen katsottiin olleen Ruotsille epäedullinen ja Brahe sai epäonnistumisesta syyt niskoilleen. On esitetty, että Brahe vetäytyi Oxenstiernan tieltä, kun hänet nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi,[8] tai että Oxenstierna halusi hänestä eroon järjestäessään hänet Suomeen.[1]

Ensimmäinen kausi Suomen kenraalikuvernöörinä

Brahe itse toivoi pääsevänsä kuningatar Kristiinan holhoojahallitukseen, mutta sen sijaan hänet lähetettiin Suomeen vuosiksi 1637–1640.[11] Aloite siirtoon tuli holhoojahallitukselta.[1] Brahen ensimmäinen kenraalikuvernöörikausi Suomessa jäi lyhyeksi, sillä hän halusi osallistua Ruotsin valtakunnanpolitiikkaan. Lisäksi yksityiset taloudelliset seikat vetivät häntä takaisin Ruotsiin.[8] Brahe kuitenkin tiettävästi nautti itsenäisistä tehtävistä, joissa sai olla ylimpänä päättäjänä joutumatta ottamaan käskyjä keneltäkään.[1]

Nimitys drotsiksi 1641

Brahesta tuli vuonna 1640 jälleen valtaneuvos ja hän toimi tässä tehtävässä kuolemaansa saakka.[11] Drotsi Gabriel Gustavinpoika Oxenstiernan kuoltua syksyllä 1640 oli kaksi ehdokasta uudeksi drotsiksi: Gabriel Bengtinpoika Oxenstierna ja Pietari Brahe nuorempi. Brahe väitti kuningas Kustaa II Adolfin luvanneen viran hänelle. Ruotsin valtaneuvosto suoritti suljetun lippuäänestyksen, jollon äänet menivät ehdokkaiden kesken tasan. Tällöin valtaneuvosto antoi ratkaisun arvalle, jonka 14-vuotias Kuningatar Kristiina veti Brahen voitoksi.[1] Brahe nimitettiin drotsiksi 1641. Toimeen liittyi vuosina 1641–1660 Svean hovioikeuden presidentin virka ja vuosina 1660–1680 koko oikeuslaitoksen ylitarkastajan virka.[11]

Toinen kausi Suomen kenraalikuvernöörinä

Brahe nimitettiin uudelleen Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1648. Tällä kertaa nimitys oli ensimmäistä kertaa selvemmin karkotus Ruotsista, sillä Brahe oli ajautunut useissa asioissa konfliktiin kuningatar Kristiinan kanssa, joka halusi hänet pois Tukholmasta.[8] Kun Brahen virkakausi Suomessa oli kestänyt kolme vuotta, hän alkoi suunnitella Ruotsiin palaamista. Brahe sai lopullisen sysäyksen Ruotsiin palaamiseen, kun Kristiina alkoi harkita kruunusta luopumista.[8]

Pohjan sota ja Kaarle XI:n holhoojahallitus

Brahe johti Tanskan vastaisia sotatoimia vuosina 1643–1644 ja vuonna 1657. Jälkimmäisellä kerralla tanskalaisten uhkaava hyökkäys saatiin lyötyä takaisin[1] ja solmitussa rauhassa Ruotsiin liitettiin aiemmin Tanskan hallussa olleet Skoone, Halland, Blekinge, Bornholm, Bohuslän ja Trondheim. Toinen Tanskan sota alkoi 1658 ja sotaonni oli Ruotsille huonompi. Ruotsin armeija teki epäonnistuneen rynnäkön piiritettyä Kööpenhaminaa vastaan helmikuussa 1659. Pian Ruotsi oli tukalassa asemassa, koska Tanskan avuksi oli tullut Alankomainen laivasto, Itävalta, Puola ja Brandenburg. Ruotsin armeija lyötiinkin marraskuussa 1659.

Kuningas Kaarle X Kustaa kuoli yllättäen 13. helmikuuta 1660 kesken valtiopäivienlähde?. Brahen johdolla kumottiin kuninkaan testamentti, joka olisi keskittänyt vallan kuninkaan veljelle – joka oli siis Brahe vävy – ja Brahe kohosi uuden holhoojahallituksen johtoon.[1] Hän toimi tehtävässä vuoteen 1672. Uusi hallitsija Kaarle XI oli vain 4-vuotias. Brahe vastusti liittoutumista katolisen Ranskan kanssa ja Ruotsi solmi Tanskan kanssa Kööpenhaminan rauhan 27. toukokuuta 1660. Alankomaiden välittämässä rauhassa Ruotsi luovutti Trondheimin maakunnan[13] ja Bornholmin saaren takaisin Tanskalle.lähde? Brahe oli drotsina holhoojahallituksen näkyvin toimija 1660-luvulla ja valtansa huipulla. Brahen valvonnassa Ruotsi neuvotteli kohtuullisin ehdoin rauhansopimukset erikseen Tanskan, Puolan ja Venäjän kanssa.[1]

Aristokratian kannattaja, suurmaanomistaja ja reduktion vastustaja

Brahe oli vankka aatelisvallan kannattaja ja vastusti alempien säätyjen tavoitteita.[8] Hän kannatti vallanjaon kysymyksissä aateliston oikeuksien säilyttämistä, mikä teki hänestä Oxenstiernan vastustajan. Valtaneuvostossa ja drotsina Brahe pani toimeen yksityiskohtaisia uudistuksia, mutta yleispoliittissa kysymyksissä hän ilmaisi kantansa varovaisesti.[11]

Kuningatar Kristiinan ylenpalttinen läänitysten jako aatellisille ja aatelisäätyyn korottaminen uhkasi Ruotsin valtion taloutta kassakriisillä. Rälssitilat nimittäin olivat verovapaita kruunua kohtaan mikäli täyttivät sotavarustusvelvollisuutensa. Koska aatellisilla oli oikeus määrätä tiloillaan lampuoteina olevien talonpoikien päivätöistä läänitysmaillaan, kasvoi näiden talonpoikien taakka riippuen isännästä. Lisäksi rälssitilalliset yrittivät saada perintäoikeuden omaavia talonpoikia menettämään oikeutensa, jolloin nämäkin tulisivat tilan lampuodeiksi. Toisaalta kruunun talonpojilta koottiin sama verotaakka ja sotaväenotto kuin mitä he olivat aikaisemmin jakaneet rälssiin korotettujen tilojen kanssa[14]. Vuoden 1650 valtiopäivillä papisto, porvarit ja talonpojat toimivatkin äänekkäässä yhteistyössä ja vaativat reduktiota eli jaettujen läänitysten palauttamista kruunulle.

Valtaneuvostossa drotsi Brahe luonnollisesti vastusti kolmen säädyn yhteisiä vaatimuksia; hän oli Ruotsin valtakunnan suurimpia maanomistajia.[14] Kuningatar Kristiinan lahjoitusten myötä hänelle kuulunut Visingsborgin kreivikunta käsitti 900 manttaalia, ollen siten suurempi kuin Axel Oxenstiernan tai Magnus De la Gardien kreivikunnat. Brahe harjoitti läänitystensä alueella merkittävää rakennus- ja liiketoimintaa, muun muassa perustaen paperitehtaan ja kirjapainon. Hän myös omisti oman orkesterin.[1]

Vuoden 1655 valtiopäivillä maamarsalkka Erik Henrikinpoika Fleming teki esityksen läänityksien osittaisesta reduktiosta kruunulle. Tätä oli valmisteltu kuningas Kaarle X Kustaan toimesta valtaneuvostossa ja siis aatelisten keskuudessa. Muut säädyt pidettiin valmisteluiden ulkopuolella. Aateli pyrki turvaamaan etunsa luopumalla "neljännesperuutuksella" osasta läänityksistään.[14].

Brahen jo kuoltua täysi-ikäiseksi tullut kuningas Kaarle XI toteutti suuren reduktion 1680-luvulla, jolloin Brahen perilliset menettivät Visingsborgin ja Kajaanin vapaaherrakunnan. Lisäksi Brahen johtaman holhoojahallituksen todettiin jälkeenpäin syyllistyneen valtionvarojen tuhlaamiseen ja Brahen kuolinpesä joutui maksamaan tästä korvauksia, minkä seurauksena suurin osa muustakin omaisuudesta oli myytävä.[1]

Ura Suomessa – Brahe Suomen kenraalikuvernöörinä

Brahe perusti 6. syyskuuta 1638 Suomen postilaitoksen Ruotsin valtakunnan osana olevaan Suomeen
Brahen ansioista 26. maaliskuuta 1640 Turun kuninkaalinen akatemia perustettiin

Ensimmäinen kausi 1637–1640

Brahe toimi ensimmäisen kerran Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637–1640. Hänet nimitettiin tehtävään verotuksessa ilmenneiden epäkohtien takiaselvennä. Brahe huomautti nimityksen jälkeen, että hän ei osannut suomea eikä hänellä ollut kokemusta vastaavan toimen hoitamisesta.[8] Brahe saapui Suomeen perheineen vuoden 1637 marraskuussa.[3] Hän asettui asumaan Turun linnaan, jonne hän sijoitti myös kenraalikuvernöörin viraston. Virasto jakautui kansliaan, tilikamariin, joka vastasi tilinpidosta ja verokamariin, joka vastasi verovarojen hallinnosta. Linnansihteeri Jöns Schmidt toimi kanslian johtajana. Kanslia uudistettiin 1638 kunnostamalla ja lisäämällä tulisijoja. Kenraalikurvernöörin asiakirjoille ja vero- ynnä muille tilikirjoille muurattiin lukollisia komeroita. Brahe korjautti linnaa ja lisäsi asuinosan viihtyisyyttä seinävaatteilla ja tauluilla.[3]

Brahe teki virkakautensa aluksi laajan tarkastusmatkan. Se suuntautui ensin Ylä-Satakuntaan ja sieltä Hämeen kautta Savoon ja edelleen Viipuriin, Käkisalmeen, Pähkinälinnaan ja Nevanlinnaan.[1] Sitten hän palasi takaisin Turkuun Helsingin kautta. Pohjanmaa ei kuulunut Brahen kenraalikuvernöörikuntaan.[8] Vuonna 1639 hän teki kaksi matkaa lisää, joista jälkimmäisellä hän kävi Vienan Karjalassa ja Pohjois-Suomessa. Keväällä 1640 hän teki vielä neljännen matkan Inkerinmaalle ja Savoon.[1] Brahe oli puolet ensimmäisestä virkakaudestaan matkoilla. Suomi maana oli Brahen mielestä vauras ja luonnonolot suotuisia, mutta hän sai suomalaisista sellaisen kuvan, että kansalta puuttui sivistystä ja usein myös ahkeruutta.[8] Matkoillaan hän kuunteli rahvaan valituksia ja ratkoi kiistakysymyksiä.[1]

Brahen tavoitteena oli ensimmäisen kauden aluksi puuttua henkilökysymyksiin. Maaherroiksi ja myös näiden alaisiksi virkamiehiksi nostettiin hänelle mieleisiä henkilöitä. Brahen mielestä Suomen läänit olivat liian laajoja ja hänen esityksestään läänejä jaettiin pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Läänien pienentyessä verotuksen järjestämisestä ja valvomisesta tuli helpompaa. Oikeusjärjestelmän saralla Brahe pääsääntöisesti tuki Turun hovioikeuden toimintaa.[8] Brahen ensimmäisellä kaudella Suomeen luotiin myös postilaitos Tanskan mallin mukaan.[11] Postin kuljetus järjestettiin postitalonpoikia käyttämällä. Alkuun Suomessa oli vain kolme postilinjaa ja linjojen varressa olleissa kaupungeissa postikonttorit. Brahe yritti kehittää myös kaupunkien hallintoa ja perusti pormestarin virkoja.[8] Läänien lisäksi Brahe jakoi myös seurakuntia. Hän pyrki uudistuksillaan tehostamaan, yhtenäistämään ja keskittämään hallintoa. Brahe pyrki parantamaan veronkantoa ja paikallishallintoa sekä noudattamaan merkantilista talousjärjestelmää. Hän yritti estää verotusta kiertävää maakauppaa ja perusti tämän vuoksi uusia markkinapaikkoja, kaupankäynnin keskuksia ja kaupunkeja. Uusille kaupungeille laadittiin yhtenäiset ruutuasemakaavat turvallisuus- sekä yhtenäisyysnäkökulmien takia.[11]

Ensimmäisellä kaudellaan Brahe perusti Hämeenlinnan (1638)[15] ja Savonlinnan (1639) kaupungit[16]. Saattaa olla, että hän vaikutti virkakautensa jälkeen myös Sortavalan perustamiseen. Helsinki siirrettiin tänä aikana Vantaankosken suulta Vironniemelle.[8] Brahe havaitsi, että Suomen kouluolot olivat huonot. Hänen mielestään Suomen asukkaat olivat sivistymättömiä ja hän piti ongelmana erityisesti pätevien virkamiesten puutetta.[8] Pätevän virkamieskunnan saamiseksi Brahe kehitti koulutusta ja tieteenharjoittamista. Brahe perusti triviaalikoulut Turkuun, Helsinkiin, Uuteenkaarlepyyhyn ja Poriin. Lisäksi hän perusti pedagogiot Savonlinnaan, Hämeenlinnaan ja Käkisalmeen. Brahe siirsi Turusta lukion Viipuriin ja perusti lastenkoulun Saltvikiin.

»Jos Jumala soisi tämän maan tulla sellaiseen kuntoon ja kukoistukseen, mihin ihmisäly voisi sen nostaa, se olisi verrattavissa kohtalaiseen eurooppalaiseen kuningaskuntaan.[17]»
(Per Brahe)

Brahe esitti veroesineiden määräksi neljää – vilja, kala, voi ja terva[15] – mutta ehdotusta ei toteutettu.[18] Hän kehitti myös maanmittauslaitosta. Maaseudun olot tasapainottuivat, kun sotaväenotto sidottiin maaomaisuuteen. Brahe pyrki niin sanottua puhdasoppisuutta suosimalla yhtenäistämään kirkon oppijärjestelmää. Hän suosi vielä taiteitakin.[11] Lisäksi hän ehdotti Saimaan kanavan rakentamista[1], mikä toteutui vasta 200 vuotta myöhemmin.

Brahe ja suomen kieli

Brahe pyrki edistämään suomen kirjallista ja suullista käyttöä hallinnossa.[11] Hän esimerkiksi antoi teologian professori Petraeukselle tehtäväksi kirjoittaa suomen kielen oppikirja ruotsalaisille, saksalaisille ja skotlantilaisille. Petraeus julkaisikin suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649[19]. Brahe myös edisti vuoden 1642 raamatunkäännöstä, ja myöhemmin hän suositteli nuorelle Kaarle XI:lle suomen kielen taidon hankkimista.[20]

Kun Johannes Gezelius vanhempi ehdotti Brahelle tyttärensä kihlattua maisteri Jacob Lindemania saksan kielen professoriksi Turun akatemiaan, Brahe ilmoitti Gezeliukselle, ettei saksan opetus vastaperustetussa akatemiassa ollut kovinkaan tarpeellista ja että hyödyllisempää olisi opettaa saksalaisille ja ruotsalaisille suomea.[21] Vielä 1660-luvulla Brahe ilmoitti tukensa kaikille suomen kielen opetushankkeille Turun akatemiassa.[19]

Turun Akatemian perustaminen

Kuninkaallisen Turun Akatemian perusti kuningatar Kristiina Brahen ja Turun piispa Isaacus Rothoviuksen tuella. Suurvaltakaudella koulutukseen ja sivistykseen alettiin kiinnittää Ruotsissa aiempaa enemmän huomiota. Voimakas Turun akatemian perustamisen ajaminen oli myös osa Brahen poliittista toimintaa. Brahe vastusti keskittämistä, jolla Upsalasta ajateltiin tehtävän Ruotsin ainut keskusyliopisto. Hänellä oli Ruotsissa kyvykäs tukija, Västeråsin hiippakunnan piispa Johannes Rudbeckius[2]. Se, että Kustaa II Aadolf nosti Tarton kymnaasin yliopistoksi vuonna 1632, helpotti Brahen ja Rudbeckiuksen toimia[2]. Brahe avasi perustamansa Turun akatemian 15. heinäkuuta 1640 ja toimi sen ensimmäisenä kanslerina vuodesta 1646 kuolemaansa saakka.[22] Turun Akatemia oli Ruotsin kolmas yliopisto. Muut sijaitsivat Upsalassa ja Tartossa.

Toiminta Turun akatemian kanslerina 1646–1680

Brahe kannusti Turun akatemian kanslerina rehtori Simon Kexlerusta toimittamaan akatemialle oppikirjoja.[23] Kexlerus julkaisikin Turussa lähes 40 väitöskirjaa. Suurin osa oli aritmetiikan, geometrian, trigonometrian ja tähtitieteen oppikirjoja [24]

Brahe pyysi ja innosti Kexlerusta kokoamaan astronomisen teoksen ja vieläpä poikkeuksellisesti ruotsin kielellä. Työ jäi Kexlerukselta kesken tämän kuollessa vuonna 1669, mutta kansleri Brahe siirsi teoksen valmiiksi saattamisen Kexleruksen seuraajalle Johannes Flachseniukselle.[23] Brahen ilmaisi 1669 heinäkuussa konsistorille kirjoittamassaan kirjeessä, että Astronomian käsikirjoituksen kuvitusta tulisi parantaa ja kehotti konsistoria antamaan teoksien kuvitustyön turkulaiselle kuvanleikkaajalle. Brahe kirjoitti vielä vuonna 1678 Turun Akatemian konsistorille, että nämä myöntäisivät 400 hopeataalaria Astronomian painatuskuluihin ja teoksen kuvittamiseen tarvittavien puupiirroslaattojen kaivertamiseen. Brahen kuoltua teos menetti tärkeimmän ja vaikutusvaltaisen tukijansa. Vuodelta 1694 on konsistorin pöytäkirjoissa maininta, että Flachseniuksen akatemian laskuun teettämät puupiirroslaatat, todennäköisesti Astronomian kuvitukseen tarkoitetut, talletettiin Turun akatemian kirjastoon. Kexleruksen käsikirjoituksesta on säilynyt 70 sivua, mutta kuvituksesta ei tiedetä.[23]

Toinen kausi 1648–1654

Brahe nimitettiin uudelleen Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1648. Toisella kerralla vastuualueena oli koko Suomi Käkisalmen lääniä lukuun ottamatta.[11] Ennen Suomeen tuloaan hän totesi tarvitsevansa kolme vuotta Suomen asioiden kuntoon saamiseksi.

Toisellakin kaudellaan Brahe aloitti virkansa hoitamisen pitkillä tarkastusmatkoilla; hän teki vuosina 1648–1650 ainakin kolme pitkää matkaa Suomessa.[1] Brahe jatkoi läänien hallinnon tehostamista, mutta tällä kertaa aikaisemmin jaetut läänit yhdistettiin uudelleen, jotta palkkakulut vähenisivät. Oikeusjärjestelmän toimintaa parannettiin määräämällä, että kihlakunnantuomareiden palkkausta varten varattuja veroja ei saisi enää läänittää. Lisäksi tuomarien virkoihin alettiin nimittää lainoppineita hovioikeuden asessoreita. Brahe yritti kehittää kaupankäyntiä merkantilismin oppien mukaisesti. Määrättiin, että kaupunkien kaikkien porvareiden tuli kilpailla tasa-arvoisesti tuotteista, joita talonpojat toivat kaupunkeihin.[8]

Toisella virkakaudellaan Brahe perusti uusiksi kaupungeiksi 1649 Salon (nykyinen Raahe)[25], Lappeenrannan[25] ja Koppön eli Kristiinankaupungin[25], 1650 Kajaanin[26], 1652 Pietarsaaren[27] sekä 1653 Vehkalahden (nykyinen Hamina)[28], Kuopion ja Brahean (nykyisin Lieksa). Postilaitosta täydentämään perustettiin majatalolaitos. Postilaitoksen toiminta parani vasta tämän jälkeen. Uusi koulujärjestys tuli voimaan vuonna 1649.[8]

Toisen kenraalikuvernöörkautensa aikana Brahe pettyi siihen, ettei Suomessa ollut tapahtunut edellisen käynnin jälkeen hänen odottamaansa kehitystä. Hän muutti takaisin Ruotsiin syksyllä 1651, palaamatta enää koskaan Suomeen.[1] Brahe jatkoi kenraalikuvernöörinä vielä vuoteen 1654, mutta oletti huolella rakentamansa lääninhallituksen toimivan moitteettomasti, jolloin kenraalikuvernöörin läsnäoloa ja ehkä itse virkaakaan ei pian enää tarvittaisi. "Säästäväisyyssyistä" kenraalikuvernöörin virka lakkautettiinkin vuonna 1669.[29]

Brahen läänitykset ja omistukset Suomessa

Brahelinnan ympärysmuurin raunioita Ristiinassa Suomessa

Brahe oli omana aikanaan Ruotsin suurin maanomistaja.[8] Kuningatar Kristiina luovutti vuonna 1650 hänelle läänitykseksi Kajaanin vapaaherrakunnan, johon kuuluivat Kajaanin tai Paltamon, Kuopion ja Iisalmen pitäjät. Läänitys käsitti kaikkiaan 48 000 km² maata ja sen tuotto oli yli 10 000 riikintaalaria.[30][4] Vuonna 1652 Brahe osti vielä Ruotsin kruunulta 30 399 riikintaalerilla rälssitilakseen suurehkon osan Salon eli Saloisten pitäjää, nykyisen Raahen alueen. Hän osti myös komissaario Henrik Cronstjernalta Pielisen pogostan Käkisalmen läänistä. Näin Brahen omistuksessa oli 1650-luvun puolivälissä huomattava osa koko itäisestä Suomesta[4].

Kajaanin vapaaherrakunnan lisäksi Brahen omistuksiin kuuluivat Brahelinnan seudun läänitys sekä lännessä Marttilan ja Paraisten pitäjässä olevat tilukset.[4] Brahelinna oli hänen rakennuttamansa linnakartano Ristiinassa Etelä-Savossa. Brahe rakennutti Brahelinnan Ristiinan ollessa osa hänen läänitystään. Linnakartano rakennettiin vuosien 1646–1669 aikana[31]. Suunnitelmissa oli kehämuurilla ympäröity kaksikerroksinen asuinkartano, jonka puolustuksena olisi ollut kaksi pyöreää tornia.[32] Kartano poltettiin isonvihan aikana. Nykyisin Brahelinnan paikalla on raunioita ja turistikeskus.

Myös Brahen Kajaanin vapaaherrakunnan tiluksilla Kajaanin linnassa tehtiin Brahen toimesta suuria muutostöitä vuosien 1661–1666 aikana. Niiden jälkeen linnaa ympäröi muunmuassa seitsemän tykkipatteria.[32]

Noitavainojen hillitsijänä

Brahe puuttui vielä valtaneuvoksena Suomen asioihin, lähinnä hallinnon ”ylilyönteinä” pitämiinsä tapauksiin. Ne liittyivät usein 1660–1670-lukujen noitavainoihin. Eräs tällainen tapaus oli taikuuden harjoittamisesta ja yhteydestä piruun syytetyn ylioppilas Henrik Tuomaanpoika Eoleniuksen kuolemantuomio. Vuonna 1661 Turun piispa Johannes Terserus piti tämän ”liian helppoa” syyrian ja arabian aapiston oppimista merkkinä sopimuksesta sielunvihollisen kanssa. Brahe vaikutti asiaan ja hovioikeus muutti kuolemanrangaistuksen kirkkorangaistukseksi. Brahen mielestä kyseessä oli pelkkä teinin kerskailu ja tutkintovankeus oli hänestä ylioppilaalle riittävä rangaistus, kuolemanrangaistuksen ollessa vakavaa liioittelua.[33]

Suomesta puuttui 1600-luvulla riittävän voimakas kirkollinen auktoriteetti, jotta kansanuskomuksista olisi saatu ynnättyä noitasapattikulttuuri. Vaikka Turun piispana 1664–1690 toiminut vanhempi Gezelius oli perehtynyt opilliseen noituuteen, vastapainona toimi juuri kreivi Brahe, joka suhtautui noitavainoihin hyvin epäilevästi. Hänen evätessä tukensa Gezeliukselta noitien paljastamiseksi jäivät noitavainot suomessa laimeiksi Ruotsiin verrattuina.[34] Samaten Brahe kovisteli vuonna 1667 Piispa Juhana Gezeliusta ”huonosta esimerkistä” kun tämä syytti luonnontieteen professori Georg Alanuksen leskeä noituudesta ja taikajuoman välittämisestä Gezeliuksen vaimolle. Gezelius joutui väitteestään suorittamaan 400 riikintaalaria hyvitystä Alaniuksen leskelle.[35] Brahe yritti viivyttää Ruotsissakin noitasyytteistä johtuvia teloituksia vaihtelevalla menestyksellä.[36] Hänen mielestään yhtään kuolemantuomiota ei saisi panna toimeen, ennen kuin asia oli tutkittu varta vasten nimettyjen pappien ja maallikoiden toimesta. Eli kun kuolemantuomioon oli noitaoikeudenkäynnissä päädytty, tulisi tutkinta suorittaa uudestaan. Käytännössä valtaneuvoksen vahvistus kuitenkin riitti kerran tuomitun kuolemantuomion täytäntöönpanoon.[37]

Brahen hallintokauden merkitys Suomelle

Kaikki Brahen uudistukset toteutettiin hierarkkisesti ylhäältä alas. Hänen uudistuksiensa toteuttamisessa ei otettu huomioon talonpoikia. Brahen uudistukset puuttuivat lähes kaikkiin elämänaloihin. Niiden päätarkoitus oli yhtenäistämispolitiikan toteuttaminen. Sen perusteena oli Ruotsissa vallalla ollut käsitys, jonka mukaan esimerkiksi Suomen ja Tanskalta vallattujen maakuntien olot poikkesivat huomattavasti Ruotsista. Yhtenäistämispolitiikan tavoitteena oli pienentää tätä eroa siihen saakka, kunnes koko valtakunnassa olisi sama uskonto, sama laki, sama hallitsija ja mielellään myös samat tavat.[8]

Brahen hallintokauden aikana Suomeen perustetut kaupungit
Perustamis-
vuosi 		Pietari Brahen perustama kaupunki tai kunta Ebba Brahen perustama kaupunki Kuningatar Kristiinan toiminta Lakkautettu, Kustaa III:n vuonna

1775 uudelleen perustama

Muuta Vaakuna
1639
Hämeenlinna
ensimmäisenä suomalainen sisämaakaupunki
1639
Savonlinna
toinen suomalainen sisämaakaupunki
1649
Lappeenranta
Kuningatar Kristiina antoi kaupungille tunnukseksi sinetin, jonka kuviona oli villi metsäläinen
kolmas suomalainen sisämaakaupunki
1649
Kristiinankaupunki
Brahe antoi Claes Claesson tehtäväksi vuonna 1651 piirtää kaupungin edelleen käytössä olevan ruutu-
asemakaavan
1649
Raahe (alunperin nimenä Salo; muutettu Brahestadiksi)
Oulun ja Kokkolan porvarit vaativat Raahen kaupungin lakkauttamista. Määräys annettiinkin vuonna 1680, mutta sitä ei toimeenpantu.
6. maaliskuuta 1651
Kajaani
Suomen neljäs sisämaakaupunki
1649
Ristiina
Brahen toimesta erotettiin vuonna 1649 itsenäiseksi Kristiinan seurakunnaksi.
27. lokakuuta 1652
Pietarsaari
Kuningatar Kristiina antoi 19. kesäkuuta 1652 kreivi Jakob De la Gardielle luvan perustaa Pedersören pitäjään kaupungin .
kreivi Jakob De la Gardien leski Ebba Brahe perusti kaupungin ja nimesi sen Jakobstadiksi
1653
Lieksa
1681
Salomon Ehnberg vuokrasi 1685 kruunulta, purki kaupungin talot ja kynnetti alueen pelloksi
1653
alunperin nimenä Vehkalahden Uusikaupunki, muutettu Haminaksi
Kaupunki poltettiin ja tuhottiin Suuressa Pohjan sodassa vuonna 1712. Raunioille rakennettiin Haminan kaupunki vuonna 1723
1649
Kuopio
Reduktion yhteydessä
1680-luvulla (kuihtui kirkonkyläksi 1670-luvulla)
Asemakaava Brahen omakätisesti laatima ja piirtämä [1]

Muistaminen

Kreivi Pietari Brahen merkittävä panos Turun historiassa muistettiin myös Turku 750 vuotta (1229–1979) -juhlapostimerkissä, jossa on kuva häntä esittävästä patsaasta.
Pietari Brahen patsas Raahessa

Turun Akatemian ja sittemmin Helsingin yliopiston akateeminen muotokuvaperinne on saanut alkunsa kansleri Brahen vuonna 1652 Turun Akatemian kirjastolle lahjoittamasta muotokuvastaan. Yliopiston kanslerien ja rehtorien sekä hallitsijoiden muotokuvia onkin yliopiston hallussa nykyään katkeamaton sarja.[38]

Brahen mukaan nimettyjä

Brahen mukaan on nimetty teitä ja katuja muun muassa Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Lieksassa, Mikkelissä, Raahessa, Ristiinassa ja Turussa. Myös useat Pietarinkatu-nimiset kadut Suomessa ovat saaneet nimensä hänen mukaansa. Brahen mukaan on nimetty myös Raahen kaupunki, hotelleja, ravintoloita, järjestöjä sekä Liisi Oterman vuonna 1942 löytämä asteroidi 1680 Per Brahe. Brahe on esiintynyt vuosina 1949 ja 1982 julkaistuissa postimerkeissä.[1][39]

Muistomerkit

Pääartikkeli: Pietari Brahen patsaat

Brahelle on pystytetty Suomessa patsas Turkuun (vuonna 1887), Raaheen (1888), Lieksaan (1953) ja Kajaaniin (1954).[11]

Brahen Turussa olevan patsaan jalustaan on kirjattu hänen kuuluisat sanansa, jotka hän kirjoitti päiväkirjaansa ensimmäisen kenraalikuvernöörikautensa päätteeksi:[8]

»Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen.
(ruots. Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds.)»
(Per Brahe)

Kreivin aikaan

Vielä nykyäänkin kuulee käytettävän sanontaa ”kreivin aikaan”, joka nykyisin yleensä tarkoittaa, että jotakin tapahtuu sopivasti, juuri parahiksi. Alun perin ilmauksella tarkoitettiin Brahen hallintokautta.[40] Sanonta on tullut suomen kieleen ilmeisesti 1800-luvulla.[11]

Kuvaava on, että 1600-luvun alussa Ruotsissa oli yleinen näkemys Suomesta "maanäärenä" jossa ei tuolloin ollut yhteiskuntarauhaa. Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf halusi kehittää tilannetta perustamalla 15. kesäkuuta 1623 Turun hovioikeuden kuninkaallisella valtakirjalla. Hovioikeuden ensimmäinen presidentti ja Suomen maaherra Nils Tuurenpoika Bielke (1623–1628), piti suomalaisia pahana ja barbaarisena kansana ja Turun piispa (1627–1652) Rothovius totesi asuvansa Turussa skorpionien ja barbaarien keskellä [41]. Heidän aikalaisenaan Brahen toimi aktiivisesti Suomea kehittääkseen ja uskoi "itämaana" pidetyn Suomen mahdollisuuksiin kehittyä. "Kreivin aika" olikin todellista kehittymisen ja sisäisen rauhoittumisen aikaa Suomessa.

Lähteet

  • Pentti Aalto: ”Uusfilologiaa Turun Akatemiassa”, Album amicorum, s. 13–23. Kirja- ja kulttuurihistoriallisia tutkielmia. Helsinki: Painomies Oy, 1986. ISBN 951-45-3980-X.
  • C. J. Gardberg: Kivestä ja puusta. Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Keuruu: Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1.
  • Reijo Heikkinen: Kreivi Pietari Brahen syntymästä 400 vuotta reijoheikkinen.fi. Viitattu 15.7.2011.
  • Kati Heinämies (toim): Ars Universitaria 1640-1990 - Muotokuvia Helsingin Yliopiston Kokoelmista, s. 204–208. Universitas Helsingiensis 350, 1990. ISBN 951-45-5253-9.
  • Kimmo Katajala: Suomalainen kapina - Talonpoikaislevottomuudet ja poliittinen kulttuuri Suomessa Ruotsin ajalla (n. 1150–1800). Vammala: SKS, 2002. ISBN 951-746-306-5.
  • Marko Nenonen, Timo Kervinen: Synnin palkka on kuolema - Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500–1700-luvulla. Otava, 1994. ISBN 951-1-13081-1.
  • Marko Nenonen: Noitavainot Euroopassa - Myytin synty. Atena kustannus Oy, 2006. ISBN 951-796-438-2.
  • Markko Palokangas, Martti Santavuori, et al (toim): Turun linna. Sotasokeat 1970, 1982 3.p.
  • Anna Perälä: Tiedon ja taidon kuvat - suomalaisten painotuotteiden puupiirrokset ja niiden tekijät 1647–1713. SKS, 2003. ISBN 951-746-503-3.
  • Renja Suominen-Kokkonen (toim) et.al: Helsingin Yliopiston Museo. Helsingin Yliopisto, 1982. ISBN 951-45-2679-1.
  • Ilkka Teerijoki: Brahe, Per (1602 - 1680) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Simo Tuomola (toim): Abo - Suomen metropoli, 1600-luku Turussa. Turun Tietotarjonta - Turku, 2000. ISBN 951-9129-39-1.
  • Heikki Ylikangas: Väkivallasta sanan valtaan - Suomalaista menneisyyttä keskiajalta nykypäiviin. WSOY, 1999. ISBN 951-0-923456-7.
  • Abraham Brahe 1569 - 1630 Skeel & Kannegaard Genealogy. Viitattu 15.7.2011. en
  • Suomen historian pikkujättiläinen, s. 204–208. WSOY, 1989. ISBN 951-0-14253-0.
  • Suuri henkilökirja. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26140-8.
  • Suomen kansallisbiografia 1 (Aaku-Browallius), s. 769-773. Brahe, Per (1602-1680) Suomen kenraalikuvernööri,valtaneuvos, Turun akatemian kansleri. Helsinki: SKS, 2003. ISBN 951-746-442-8.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag Ilkka Teerijoki: ”Brahe, Per (1602 - 1680)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 769–773. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b c d e Ars Universitaria 1640–1990, s. 70-71
  3. ↑ a b c Turun linna, s. 84
  4. ↑ a b c d Reijo Heikkinen
  5. ↑ a b [1], Abraham Brahe 1569 – 1630 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Skeel & Kannegaard Genealogy” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  6. ↑ Elgenstierna s. 557
  7. ↑ Johanna Johansson: greve Per Brahe d.y. (s. 9) 1998. Ödeshögs kommunbibliotek. Viitattu 12.8.2010. (ruotsiksi)
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Suomen historian pikkujättiläinen
  9. ↑ Elsa Brahe (1629–1653)
  10. ↑ a b Muurihautapaikat ja hautausvaakunat Naantali: Naantalin seurakunta. Viitattu 18.8.2011.
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Suuri henkilökirja
  12. ↑ 1600-luku Turussa. s.31
  13. ↑ [2]Yle/Pohjoismaiden historiaa
  14. ↑ a b c Kimmo Katajala, Suomen kapina, SKS2002 s. 296-312
  15. ↑ a b 1600-luku Turussa. s.43
  16. ↑ 1600-luku Turussa. s.46
  17. ↑ Turun linna, s. 86
  18. ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  19. ↑ a b Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja, Tuija Laine (toim) SKS 1997 s. 207-209
  20. ↑ Otavan Iso Tietosanakirja
  21. ↑ Album_amicorum, Pentti Aalto - Uusfilologiaa Turun Akatemiassa, 1986 s. 13-23
  22. ↑ Kuninkaallinen Turun akatemia Helsingin yliopistomuseo Arppeanum
  23. ↑ a b c Tiedon ja taidon kuvat, Anna Perälä, SKS 2003 s.23-28,41,181
  24. ↑ Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkeli 1640-1917, hakusana Kexlerus Simon. (luettu 24.12.2007)
  25. ↑ a b c 1600-luku Turussa. s.60
  26. ↑ 1600-luku Turussa. s.62
  27. ↑ 1600-luku Turussa. s.64
  28. ↑ 1600-luku Turussa. s.65
  29. ↑ Turun linna, s. 90
  30. ↑ 1600-luku Turussa. s.61
  31. ↑ TaskuTietojätti, Gummerus 1986 3.p s.236
  32. ↑ a b Gardberg, s. 136
  33. ↑ 1600-luku Turussa. s.76
  34. ↑ Synnin palkka on kuolema, Marko Nenonen ja Timo Kervinen, Otava 1994
  35. ↑ 1600-luku Turussa. s.78
  36. ↑ 1600-luku Turussa. s.80
  37. ↑ Nenonen, s. 97-98
  38. ↑ Helsingin Yliopiston Museo, 1982 s.17-18
  39. ↑ Luettelo numeroiduista asteroideista Minorplanetcenter. Viitattu 16.8.2011.
  40. ↑ Vilppula, Matti: Kreivin aikaan 30.12.2003. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 10.11.2009.
  41. ↑ Heikki Ylikangas, Väkivallasta sanan valtaan, 1999 s.113-115

Aiheesta muualla

  • Per Brahe den yngre, Nordisk Familjebok
  • Tuure Vierros: Maa oli minuun tyytyväinen - Per Brahen nuoremman tarina. Kirjayhtymä, 1971. - Historiallinen romaani
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pietari_Brahe&oldid=10584548”