G

Gg Gg   Suomen kielen aakkoset Latinalaiset aakkoset Aa Bb Cc Dd Ee Ff Gg Hh Ii Jj Kk Ll Mm Nn Oo Pp Qq Rr Ss Tt Uu Vv Ww Xx Yy Zz Muut suomen aakkoset Åå Ää Öö Šš Žž Luettelo kirjaimista

G (g) on latinalaisen kirjaimiston ja myös suomen aakkosten seitsemäs kirjain. G-kirjaimen nimi on suomen kielessä gee ja äännearvo joko [ɡ] tai [ŋ].

Kreikkalaisessa kirjaimistossa latinalaista G-kirjainta vastaa gamma (Γ, γ), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan Г (г). piste on sana.

Historiaa

Latinalainen aakkosto ei aluksi tuntenut G-kirjainta. Kreikan gammasta (Γ) juontuvalla C-kirjaimella merkittiin sekä äännettä k että sen soinnillista vastinetta g. Lisäksi k-äännettä merkittiin K-kirjaimella A:n edellä ja Q-kirjaimella V:n edellä.

G-kirjaimen syntyminen on selitetty siten, että C-kirjaimeen lisättiin tarke. Näin C-kirjaimesta saatiin G, jolla merkittiin g-äännettä. C-kirjain jäi k:n merkiksi.

Aakkosissa G sijoitettiin seitsemänneksi, F:n jälkeen. Ratkaisuun vaikutti mahdollisesti se, että tällä kohdalla aakkosissa oli aikoinaan ollut Z, kreikkalaisen zeetan vastine, mutta kun Z oli jäänyt latinassa pois käytöstä, sen paikka ikään kuin oli jäänyt vapaaksi. Kun Z myöhemmin tuli uudestaan käyttöön latinaan omaksutuissa kreikkalaisperäisissä lainasanoissa, se lisättiin aakkosten loppuun.

Toisen selityksen mukaan G-kirjain on kehittynytkin zeetasta. Se sijaitsi kreikan aakkostossa kohdalla, johon G myöhemmin tuli. Zeetan tarkoittamalle äänteelle ei latinassa ollut käyttöä. Kirjoitusasultaan eräät zeetan ja gamman muodot muistuttivat kulmikasta C-kirjainta. Kun zeeta, gamma ja myös kappa muistuttivat toisiaan, niitä käytettiin sekaisin g- ja k-äänteen merkkeinä. Myöhemmin gammasta kehittynyt C-kirjain vakiintui k-äänteen merkiksi ja zeetasta kehittynyt G-kirjain g-äänteen merkiksi. Kapasta kehittynyt K-kirjain jäi vain rajattuun käyttöön.

G-kirjaimen keksijänä on vanhastaan mainittu 200-luvulla eaa. elänyt Spurius Carvilius Ruga, mutta kirjain on kuitenkin ollut käytössä jo ennen häntä. Myös Appius Claudius Caecus on mainittu G:n keksijäksi.

C:n ja G:n samankaltaisuus mahdollisti aiempien kaiverrusten korjailemisen.^lähde?

G suomen kielessä

G-kirjain esiintyy suomessa vieras- ja slangisanoissa soinnillisen velaariklusiilin eli [ɡ]-äänteen merkkinä. G:n ääntämyksessä on vaihtelua ja se saattaa ääntyä myös puolisoinnillisena tai soinnittomana (g ~ ɢ ~ k).

Kirjainyhdistelmä ng merkitsee suomen kielessä velaarista nasaalia [ŋ] eli ns. äng-äännettä. Suomen kielessä se esiintyy pääasiassa nk-yhdistelmän astevaihteluparina heikossa asteessa, esimerkiksi sanassa kengät (lausutaan keŋŋät). Joissakin lainasanoissa esiintyy myös yhdistelmä gn, joka tavallisimmin lausutaan ŋn, esimerkiksi sanoissa magneetti ja signaali.

Vanhassa kirjasuomessa g-kirjaimella tai yhdistelmällä gh merkittiin myös frikatiiviäännettä ɣ esimerkiksi sanoissa wlgos (ulos), jalghan tai jalan (jalan) ja lugun (luvun). Tämä äänne esiintyi suomen kielessä vielä tuohon aikaan k:n astevaihteluparina heikossa asteessa, ja se muistutti heikosti äännettyä g:tä. Jo 1700-luvulle tultaessa tämä äänne kuitenkin hävisi suomen kielestä kadoten useimmissa tapauksissa kokonaan, mutta eräissä tapauksissa sen vastineena on nykyisin v tai j. Vain Rauman seudun murteissa ɣ säilyi 1900-luvun alkuun asti. Suomen oikeinkirjoituksessa g kuitenkin säilyi 1800-luvun alkupuolelle saakka, jolloin kirjoitettiin esimerkiksi sugun (suvun).

Katso myös: Suomen vanhat spirantit: ɣ

Tämän lisäksi g-kirjainta on aikoinaan käytetty ng-yhdistelmässä k-äänteen merkkinä kuten sanassa hengi (henki), ja j-äänteen merkkinä kuten sanassa welgilleni (veljilleni).

G muissa kielissä

G on eri kielissä saanut muita äännearvoja niiden historiallisen kehityksen aikana tapahtuneiden äänteenmuutosten vuoksi. Palatalisaation myötä jo kansanlatinassa lienee tunnettu etuvokaalien (i e) edellä äänneasu postalveolaarisena affrikaattana [dʒ], joka edelleen esiintyy italiassa. Ranskassa tämä äänne on yksinkertaistunut frikatiiviksi [ʒ], ja vielä pidemmälle se on kehittynyt espanjassa ja portugalissa, joissa se on menettänyt soinnillisuutensa ja takaistunut jälleen velaariseksi: [x]; amerikanespanjan murteissa jopa [h].^lähde? Kaikki nämä äänteet kuitenkin kirjoitetaan mainituissa kielissä edelleen G-kirjaimella.

Englannin kielessä g:n ääntämys e:n ja i:n edellä vaihtelee riippuen sanan alkuperästä. germaanisperäisissä sanoissa se ääntyy silloinkin yleensä soinnillisena velaariklusiilina (g), esimerkiksi sanoissa get ja give, mutta latinasta tai kreikasta lainatuissa sanoissa affrikaattana [dʒ], esimerkiksi general, magic.

Latinalaisen aakkosiston omaksuneiden kielten joukossa muutoksia ovat mm. puolivokaalinen äänneasu [j] ruotsissa myöhemmän, erillisen palatalisaation myötä ja soinniton [k] islannissa.

Näistä erillään tulee pitää ne tapaukset, joissa G:lle on asetettu eroava äännearvo jo kielen kirjoitusjärjestelmää luotaessa, esim. fidžin velaarinen nasaali [ŋ].

Muita esitystapoja

• Morseaakkosissa G merkitään: --.
• Radioaakkosissa G on suomalaisen standardin mukaan Gideon ja NATO-standardin mukaan Golf
• Pistekirjoituksessa (Braille) G merkitään:

• Tietokoneissa G koodataan eri merkistöissä seuraavasti:

	G	g
ASCII	71	103
Unicode	U+0047	U+0067

G-kirjaimen merkityksiä

Pienen g:n merkityksiä

• g on gramma, massan yksikkö.
• g tarkoittaa putoamiskiihtyvyyttä (normaaliputoamiskiihtyvys g_n = 9,80665 m/s²).

Ison G:n merkityksiä

• G (giga-) on SI-järjestelmässä etuliite, joka tarkoittaa miljardikertaista (10⁹).
• G on konduktanssi eli resistanssin käänteisluku.
• G on gaussi eli magneettivuon tiheyden vanhentunut yksikkö (1 G = 0,1 mT).
• G on gravitaatiovakio (G = 6,67259 × 10^-11 Nm²/kg²).
• G on painovoima (G = mg, jossa m on massa ja g putoamiskiihtyvyys).^lähde?
• G on perinnöllisyystieteessä DNA:n ja RNA:n rakenneosan guaniinin lyhenne.
• G on biokemiassa proteiinien rakenneosan glysiinin yksikirjaiminen lyhenne.
• G on musiikissa C-duuriasteikon viides sävel.
• G ajoneuvon kansallisuustunnuksena tarkoittaa Gabonia.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta G Wikimedia Commonsissa