Sävel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tavanomaiset sävelten nimet.

Sävel on ääni, jonka yksi taajuus eli sävelkorkeus on selvästi muita taajuuksia voimakkaampi desibeleinä mitattuna. Häly ja kohina eivät siten ole säveliä, koska niillä ei ole tunnistettavaa sävelkorkeutta. Tietyntaajuista ilman värähtelyn siniaaltoa kutsutaan joskus "puhtaaksi säveleksi" tai puhtaaksi ääneksi. Useammin puhtaalla sävelellä tarkoitetaan soittimella hyvin soitettua ääntä, jossa yläsävelet täydentävät pääasiallista taajuutta kullekin soittimelle ominaisella tavalla saaden aikaan eri soittimille tyypilliset sointivärit.

Sävelkorkeus määrittelee, kuinka "korkeana" ääni aistitaan. Esimerkiksi laulajista sopraanon ääniala on korkea, ja basson ääniala on matala. Sävel on sitä korkeampi, mitä suurempi on ääniaallon taajuus. Kun taajuus kasvaa kaksinkertaiseksi, sävelkorkeus nousee oktaavilla.

Kun säveliä yhdistetään peräkkäin suhteessa aikaan, syntyy melodia. Usean yhtä aikaa soivan äänen suhdetta toisiinsa kutsutaan harmoniaksi. Kahden sävelen sävelkorkeuden välisen etäisyyden ilmaisemiseen käytetään intervalleja. Sointu muodostuu, kun vähintään kolme eri sävelkorkeudella soivaa ääntä soi yhtä aikaa.

Sävelten nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka nuottikirjoitus on ainakin länsimaissa täysin kansainvälinen, sävelten nimet vaihtelevat eri kielissä. Euroopan eri kielissä on käytössä lähinnä kaksi järjestelmää eri muunnelmineen.

Solmisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalta perityviä solmisaatiotavuja ut (tai do), re, mi, fa, sol, la ja si (tai ti) käytetään useimmissa kielissä lähinnä vain laulunopetuksessa osoittamaan, kuinka mones sävelasteikon sävel on kyseessä. Mutta romaanisissa kielissä niillä tarkoitetaan myös sävelten absoluuttisia korkeuksia, jolloin esimerkiksi ut (tai do) = c, re = d jne. Nimet perustuvat alkujaan keskiaikaiseen Johannes Kastajan kunniaksi sävellettyyn hymnin Ut queant laxis eri säkeiden alkutavuihin; tässä hymnissä kaikki säkeet alkavat eri sävelillä. Ut-nimen ohella on kuitenkin myöhemmin käytännön syistä ryhdytty käyttämään nimeä do. Korotettujen ja alennettujen sävelten nimet muodostetaan lisäämällä näihin ylennys- tai alennusmerkin nimi, esimerkiksi ranskassa dièse tai bémol, italiassa diesis tai bemolle.

Kirjainnimet ja B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmissa kielissä sävelten niminä käytetään aakkosten alkukirjaimia. Tämä järjestelmä sai alkunsa jo keskiajalla ja muodostettiin käyttämällä molliasteikkoa (a-mollia) perusasteikkona, jolloin sen sävelet saivat nimet A, B, C, D, E, F ja G. Vasta myöhemmin tuli tarve laajentaa säveliä kromaattisen asteikon lopuilla sävelillä. Kuitenkin jo keskiaikaisessa musiikissa B-sävel esiintyi usein myös alennettuna, kun pyrittiin välttämään riitasointuja. Tämä aiheuttikin sekaannusta, kun samaa nimeä käytettiin sekä alennetusta että alentamattomasta sävelestä.

Ratkaisuksi saksalaisella kielialueella B vakiintui matalamman "pehmeän" sävelen nimeksi, ja vastaavan "kovan" sävelen nimenä alettiin käyttää aakkosten seuraavaa vapaata kirjainta eli H:ta. Sitä vastoin englanninkielisessä merkintätavassa pehmeää ja kovaa B-säveltä erotettiin tarvittaessa toisistaan nimillä b durum (kova b) ja b molle (pehmeä b). Lyhyeen merkitsemiseen käytettiin vastaavasti latinalaista b-kirjainta ja goottilaista b-kirjainta, joista ovat muodostuneet nykyisin käytetyt alennus- ja palautusmerkit.

Nämä toisistaan poikkeavat nimistöt ovat säilyneet nykypäivään asti, ja vaikka ne aiheuttavat sekaannustakin, eivät kansainvälisen nimistön yhtenäistämisyritykset ole onnistuneet. Saksalainen merkintätapa on kuitenkin hitaasti väistymässä loogisempana pidetyn ja laajemmin käytetyn, englanninkielisen nimistön tieltä. Esimerkiksi Ruotsissa siirryttiin 1990-luvun aikana käyttämään englantilaista merkintätapaa.

Ylennykset ja alennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun myöhemmin tulivat käyttöön muutkin korotetut ja alennetut sävelet, niistä alettiin ensin Saksassa, myöhemmin useissa muissakin maissa käyttää nimiä, jotka muodostettiin lisäämällä korotettujen sävelten tapauksessa pääte -is, alennetuille -es tai vokaalin jäljessä pelkkä -s. Niinpä korotetut sävelet ovat cis, dis, eis, fis, gis, ais ja his, alennetut ces, des, es, fes, ges, as ja b.

Kaksinkertaisesti ylennettyjen tai alennettujen sävelten nimissä tämä päätekin on kahteen kertaan, esimerkiksi fisis, ases tai deses.

Tämä nimistö on nykyisin käytössä muun muassa saksassa sekä kaikissa pohjoismaisissa kielissä, myös suomessa. (Tosin esimerkiksi ruotsissa nämä s-loppuiset nimet kirjoitetaan kahdella s:llä, esimerkiksi ciss, dess, ess, ass.)

Sitä vastoin englannissa korotettujen ja alennettujen sävelten nimet muodostetaan yleensä lisäämällä kantasävelen nimen jälkeen sana sharp tai flat. Kirjoitetussa tekstissä näiden sanojen asemesta käytetään usein ♯- ja ♭-merkkejä, esimerkiksi B♭. Vain harvoin käytetään englannissakin korotetuista ja alennetuista sävelistä -is- ja -es -loppuisia nimiä; siinä tapauksessa suomalaista B:tä vastaa Bes.

Suomenkielinen erikoisuus on, että kaksoisalennetun h:n nimi on suomeksi yleensä bb. Tämän tavallisimman kaksoisalennetun nuotin nimi (b on ensimmäinen alennettu nuotti) on heses kaikissa muissa maissa, joissa vastaava järjestelmä on käytössä. Nimitys bb poikkeaakin koko systeemistä, joka vaatisi joko muotoa heses tai bes. Suomessakin käytetäänkin usein nimeä heses, ja jopa hakuteoksissa esiintyy epävarmuutta. Esimerkiksi Otavan suuri musiikkitietosanakirja ja Brodinin Musiikkisanakirja käyttävät hes-artikkeleissaan muotoa heses, vaikka sävelnimien taulukoissaan ne käyttävät bb:tä.

Vertailutaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri kielissä sävelten nimet vastaavat toisiaan seuraavasti:

Suomi c d e f g a h cis cisis des es as ases b bb/heses
Ruotsi c d e f g a b ciss cississ dess ess ass assess bess bessess
Saksa c d e f g a h cis cisis des es as ases b heses
Englanti C D E F G A B C sharp C double-sharp D flat E flat A flat A double-flat B flat B double-flat
Ranska do mi fa sol la si do dièse do double-dièse ré bémol mi bémol la bémol la doubel-bémol si bémol si double-bémol
Italia do re mi fa sol la si do diesis do doppio diesis re bemolle mi bemolle la bemolle la doppio bemolle si bemolle si doppio bemolle

Kaikissa edellä mainituissa järjestelmissä käytetään kuitenkin eri oktaavialojen vastaavista sävelistä samoja nimiä. Tarvittaessa ne voidaan erottaa toisistaan lisäämällä varsinaisen sävelnimen yhteyteen oktaavialan nimi, esimerkiksi suuri C, pieni c, yksiviivainen c, numeromerkintänä c1 jne.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.dolmetsch.com/musictheory9.htm
Nuottikirjoitus
Nuotit: Etumerkit | Nuotti | Sävel | Tauko Bachs1a.gif
Nuottiviivasto: Al fine | Da capo | Dal segno | Dynamiikka | Kooda | Klaavi | Sävellaji | Tahti | Tahtilaji | Tempo
Keskeistä teoriaa: Harmonia | Intervalli | Isku | Melodia | Sävelasteikko | Sointu | Teema | Transponointi
Muuta: Mensuraalinotaatio | Musiikkitermejä | Nuotinnus | Partituuri | Tabulatuuri