Etumerkki (musiikki)
Etumerkki on nuottikirjoituksessa käytettävä merkki, jonka avulla osoitetaan sävelen korotus tai alennus kromaattisella asteikolla tai kumotaan aiemmin tehty korotus tai alennus. Etumerkintä puolestaan tarkoittaa pysyvästi voimassa olevaa etumerkkien yhdistelmää, mikä kertoo sävellajin duurimollitonaalisessa musiikissa.[1]
Tavalliset etumerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennysmerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennys- eli korotusmerkki eli risti ylentää sävelen soivaa sävelkorkeutta puolisävelaskelella. Nuottikirjoituksessa ylennysmerkin symboli on ♯, joka muistuttaa useissa maissa numero-sanan symbolina olevaa #-merkkiä.
Alennusmerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alennusmerkki eli b-merkki alentaa sävelen soivaa sävelkorkeutta puolisävelaskelella. Nuottikirjoituksessa alennusmerkin symboli on ♭. Merkki on kehittynyt b-kirjaimesta.
Palautusmerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palautusmerkki kumoaa voimassa olevan ylennyksen tai alennuksen tahdin loppuun asti. Palautusmerkin symboli on ♮, mikä on alkujaan johdettu alennusmerkistä.[1]
Kaksoisalennus- ja kaksoiskorotusmerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaksoisalennusmerkki 
ja kaksoiskorotusmerkki 
alentavat ja ylentävät sävelen kokosävelaskelen verran. Näin ollen esimerkiksi kaksoisylennetty C on enharmonisesti sama kuin D, kun käytetään tasaviritettyä asteikkoa, kuten pianolla soitettaessa. Tarkempaan erotteluun kykenevällä soittimella, esimerkiksi viululla soitettaessa sävelissä on kuitenkin hienoinen ero.
Kaksoiskorotusta käytetään tavallisesti ylentämään etumerkinnässä jo kertaalleen ylennetty nuotti, esimerkiksi silloin, kun on kyse melodisen tai harmonisen mollin johtosävelestä. Vastaavasti kaksoisalennusta voidaan käyttää alentamaan etumerkinnässä alennettu nuotti.
Kiinteät ja tilapäiset etumerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sekä korotus- että alennusmerkit voivat olla kiinteitä tai tilapäisiä. Kiinteät etumerkit sijoitetaan nuottiviivaston alkuun. Niitä on kussakin sävellajissa tietty määrä, mutta C-duurissa ja a-mollissa niitä ei ole. Kiinteät etumerkit ovat voimassa koko sävellyksen ajan ja koskevat kaikkia saman nimisiä säveliä kaikissa oktaavialoissa, ellei niiden vaikutusta kumota tilapäisellä etumerkillä, esimerkiksi palautusmerkillä. Jos sävellaji vaihtuu kesken sävellyksen, voidaan kuitenkin vaihtumiskohtaan tahtiviivan eteen merkitä uuden sävellajin mukaiset etumerkit; tällöin samaan yhteyteen kirjoitetaan lisäksi palautusmerkit ennestään voimassa olevien pysyvien etumerkkien kumoamiseksi.
Tilapäisiä etumerkkejä käytetään, kun sävellajissa poikkeavasti käytetään siihen varsinaisesti kuulumattomia säveliä, muunnesäveliä. Nuottikirjoituksen kannalta myös harmonisen mollin korotettu 7. sävel sekä melodisen mollin korotetut 6. ja 7. sävel käsitetään muunnesäveliksi, vaikka niitä ei yleisyytensä vuoksi pidetä muunnesävelinä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tilapäinen etumerkki kirjoitetaan välittömästi nuotin eteen. Se on voimassa vain siinä oktaavialassa, johon se on merkitty ja vain saman tahdin ajan, ellei sen vaikutusta jo sitä ennen kumota palautusmerkillä. Usein käytetään selvyyden vuoksi tai muistutukseksi sinänsä tarpeettomiakin tilapäisiä etumerkkejä.
Kun sävellajissa esiintyy modulaatiota, jossa väliaikaisesti siirrytään toiseen sävellajiin, ei uusia pysyviä etumerkkejä läheskään aina merkitä, vaan niiden sijasta käytetään tilapäisiä etumerkkejä niiden sävelten kohdalla, jotka eivät kuulu alkuperäiseen sävellajiin.
Kaksoiskorotus- ja kaksoisalennusmerkit esiintyvät käytännössä yksinomaan tilapäisinä etumerkkeinä, sillä sävellajeja, joihin ne kuuluisivat vakinaisesti (esimerkiksi Gis-duuri tai des-molli), ei juurikaan käytetä.
Musiikin lajeissa, joissa on luovuttu perinteisestä duuri-mollitonaalisuudesta (esimerkiksi Arnold Schönbergin 12-säveljärjestelmässä), ei Kiinteitä etumerkkejä käytetä vaan kaikki korotetut ja alennetut sävelet osoitetaan tilapäisillä etumerkeillä. Joskus tällöin käytetään nuotinluvun helpottamiseksi palautusmerkkiä kaikkien ylentämättömien tai alentamattomien sävelten edellä.
Mikrointervallimusiikin etumerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikrointervallit käsitetään yleensä kromaattisen sävelasteikon poikkeamina, joiden osoittamiseen tarvitaan omat etumerkkinsä. Vakiintuneita käytäntöjä ei kuitenkaan ole. Jo ¼-sävelaskelpoikkeamia edustavia etumerkkejä on ollut käytössä useita, jopa satoja. Muunkokoisille mikrointervalleille on olemassa sitäkin vähemmän merkintäkäytäntöjä, joten niitä käyttävät säveltäjät selittävät yleensä omat merkintätapansa teostensa partituureissa.[2]
Kuvissa olevien ¾- ja ¼-alennus- sekä ¼- ja ¾-ylennysmerkkien lisäksi yleisesti on käytetty muun muassa ylös- ja alaspäin osoittavia nuolia osoittamaan ¼-sävelaskelylennyksiä ja -alennuksia, sekä nuolia liitettynä ylennys- ja alennusmerkkeihin kuvaamaan ¾-ylennyksiä ja -alennuksia.[2] Näitä merkkejä ei pidä sekoittaa yllä kuvattuihin kaksinkertaisiin alennus- ja ylennysmerkkeihin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Suuri Musiikkitietosanakirja 2 C-Ha, s. 141. Helsinki: Weilin + Göös ja Otava, 1990. ISBN 951-35-4726-4.
- ↑ a b Suuri Musiikkitietosanakirja 4 Kuul-N, s. 168. Helsinki: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4728-0.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etumerkki (musiikki) Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||
