Ristikon varjossa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ristikon varjossa
Ristikon varjossa.jpg
Ohjaaja Edvin Laine
Käsikirjoittaja Olavi Vesistö
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Marius Raichi
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Edvin Laine
Mervi Järventaus
Yrjö Tuominen
Aku Korhonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 1945
Kesto 95 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ristikon varjossa on Edvin Laineen ohjaama mustavalkoinen elokuva vuodelta 1945 ja hänen toinen ohjaustyönsä. Hän näyttelee siinä myös pääosaa.

Yhteiskunnallisessa elokuvassa vankilasta siviiliin palaava metallityöläinen Lauri Haapa (Edvin Laine) ei onnistu järjestämään elämäänsä vaan sortuu laitapuolelle. Hänen rakastettunsa on Anna (Mervi Järventaus).[1]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan vankilaosuus kuvattiin kesällä 1944 Sörnäisten ja Katajanokan vankiloissa. Sörnäisissä oli säilössä poliittisia vankeja, kuvausryhmän siellä työskennellessä myös Hella Wuolijoki, joka liikkui pihamaalla kuvauksia tehtäessä.[2]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisarvioissa Toini Aaltonen (Suomen Sosialidemokraatti) kiitti uutta aluevaltausta, kipeiden yhteiskunnallisten kysymysten ottamista käsittelyyn valkokankaalla: ”Yhteiskunnan kehittyneisyydestä riippuu, miten kohdellaan vapaaksi päässyttä vankia.” Usea kriitikko kiinnitti myönteisesti huomiota kriitikkokollegan Olavi Vesistön käsikirjoitukseen. Esimerkiksi Salama Simonen (Uusi Suomi) totesi: ”Käsikirjoitus on kiinteä ja johdonmukainen, ja vaikka loppuratkaisu – – vaikuttaa hieman yllättävältä, on se kuitenkin psykologisesti perusteltu.” Laine sai kiitosta sekä ohjaajana että näyttelijänä. Heikki Aaltoilan musiikki mainittiin useassa arviossa: ”Parasta on filmin taustamusiikki juonen 'jännitysmomenteissa', joissa Aaltoila väläyttelee omaperäisiä soinnillisia ja soittimellisia keksintöjä”, kirjoitti esimerkiksi Uuden Suomen nimimerkki T. P.[3]

Kriitikko Arto Pajukallio totesi Helsingin Sanomien arviossaan Marius Raichin kuvauksen korostavan synkkyyttä voimakkailla kontrasteilla, erityisillä kuvakulmilla ja symboliikkaa sisältävillä varjokuvilla.[2] Laineen näyttelijäntyö sai Tv-maailman kriitikolta erityistä kiitosta.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Edvin Laine  … Lauri Haapa alias Pentti Tahvana  
 Mervi Järventaus  … Anna Kauhto  
 Yrjö Tuominen  … Asseri Tantere, "Kuristaja-Asseri"  
 Aku Korhonen  … Pekka Kierto  
 Jalmari Rinne  … vankilapastori  
 Hugo Hytönen  … vanginvartija Ville Kemppinen  
 Topo Leistelä  … poliisikomisario  
 Matti Lehtelä  … Kalle Rantala  
 Leo Sarri  … vankitoveri  
 Toppo Elonperä  … Kaaleppi, yövartija  
 Rafael Pihlaja  … yleinen syyttäjä  
 Oscar Tengström  … oikeuden puheenjohtaja  
 Pentti Viljanen  … puolustusasianajaja  
 Joel Asikainen  … metallityömies  
 Vili Järe  … metallityömies  
 Veikko Linna  … vanginvartija Niirinen  
 Lyyli Erjakka  … vanginvartija Viirtola  
 Kalle Viherpuu  … talonmies Tolppa  
 Enni Rekola  … Metallirakenne Oy:n konttorineitonen  
 Edvin Ruotsalainen  … metallivalimon työnjohtaja  
 Viktor Novero  … tunnistamaton rooli  
 Ossi Korhonen  … vanginvartija  
 Artturi Laakso  … Multanen  
 Pirkko Raitio  … Kaisa  
 Arja Niska  … vanki  
 Hellä Seteri  … vanki  
 Senja Soitso  … vanki  
 Hannes Hako  … vankitoveri  
 Otto Noro  … vankitoveri  
 Rauha Puntti  … vanki / konepajan työntekijä  
 Kauko Kokkonen  … laulava vanki  
 Heikki Aaltoila  … harmoninsoittaja  
 Irja Kuusla  … tarjoilija  
 Olavi Saarinen  … poliisi  
 Arvo Kuusla  … humalainen mies  
 Uuno Montonen  … johtaja  
 Hannes Veivo  … poliisi  
 Lauri Kyöstilä  … oikeuden vahtimestari  
 Edvin Kajanne  … mies oikeussalissa  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Päivän elokuvia. Tv-maailma 30/2011, s. 17.
  2. a b Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 1.11.2011, s. D 5.
  3. Ristikon varjossa Elonetissä Lehdistöarvio. Viitattu 25.8.2014.