Pikku Suorasuu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pikku suorasuu
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Edvin Laine
Käsikirjoittaja Toivo Kauppinen
Perustuu Anni Swanin nuortenromaaniin Iris rukka (1916)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Ahti Sonninen
Kuvaaja Kalle Peronkoski
Olavi Tuomi
Leikkaaja Elmer Lahti
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Nora Haque
Mirjam Novero
Kyllikki Forssell
Tyyne Haarla
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 1962
Kesto 108 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pikku suorasuu on Edvin Laineen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1962. Se perustuu Anni Swanin nuortenromaaniin Iris rukka (1916).

Käsikirjoituksen laati Swanin romaanin pohjalta varsin vapaasti Toivo Kauppinen, mutta sitä on muokannut vielä Paula Talaskivi. Pääosan esittäjä ei tahtonut löytyä, mutta lopulta siihen valittiin Kansallisteatterissa Laineen ohjauksessa Ihmeidentekijässä näytellyt suomalais-intialainen Nora Haque. Rooli on Haquen ainoa elokuvarooli. Elokuvan avustajina olivat samat lapset kuin Kansallisteatterin Ihmeidentekijä-näytelmässä.[1]

Elokuva oli lavastuksesta 1963 postuumisti palkitun Karl Fagerin viimeinen elokuvatyö. Hän kuoli seuraavana vuonna.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Nora Haque  Iris Klewe  
 Mirjam Novero  rouva Selma Heinonen  
 Kyllikki Forssell  kenraalitar Stjernfelt  
 Tyyne Haarla  Sere Puuska, Tanelin vaimo  
 Kauko Helovirta  pankinjohtaja Kaarlo Heinonen  
 Risto Mäkelä  Taneli Puuska, Metsäpirtin tilanhoitaja  
 Helge Herala  kenraali Gustaf Stjernfelt  
 Stig Fransman  Aksel Heinonen  
 Varma Lahtinen  Ulriika, taloudenhoitaja  
 Kaisu Leppänen  neiti Alina Hammar  
 Ekke Hämäläinen  tehtailija Ström  
 Tarmo Manni  viulutaiteilija Henrik Klewe  
 Leila Väyrynen  Ester Heinonen  
 Aila Kaihlanen  Sissi Heinonen  
 Aarne Laine  varatuomari Vuori  
 Jarno Hiilloskorpi  lainopin ylioppilas Juhani Laakso  
 Eeva-Liisa Peronkoski  Ulla Stjernfelt  
 Orvokki Huhtikangas  ylioppilas Pirkko Mikkonen  
 Ossi Korhonen  rehtori  
 Irja Rannikko  Signe, opettajatar  
 Vilho Kekkonen  konduktööri  
 Leo Sarri  Eklund, Stjernfeltien palvelija  
 Kirsti Saraheimo  Irja Ström  
 Leevi Linko  lääkäri  
 Aatu Talanne  vahtimestari  
 Paavo Hukkinen  vahtimestari  
 Anita Välkki  laulusolisti  
 Maiju Kuusoja  laulusolisti  
 Jyrki Nousiainen  poika syntymäpäiväkutsuilla  
 Paavo Piironen  poika syntymäpäiväkutsuilla  
 Irja Kuusla  Stjernfeltien sisäkkö  
 Cyril Szalkiewicz  säestäjä  
 Maija-Liisa Peuhu  nuori konsertissa  
 Tapani Perttu  nuori konsertissa  
 Liisamaija Laaksonen  nuori konsertissa  
 Ritva Oksanen  nuori konsertissa  
 Witaly Ketterer  kuuluttaja  
 Usko Aro  Tarmo Mannin sijaisnäyttelijä / Henrik Klewen viulua soittavat kädet  
 Regina Keso  nainen konsertissa  
 Alf Salin  mies konsertissa  
 Ahti Sonninen  mies konsertissa  
 Hilkka-Liisa Sonninen    

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisarvioissa elokuva sai sekä kiitosta että kriittisiä huomioita. Karl Fagerin lavastus todettiin hyväksi, Nora Haquea sekä kehuttiin vuolaasti luontevuudesta että moitittiin välittömyyden puutteesta.[2]

Myöhemmässä kritiikissä elokuvaa on pidetty vanhakantaisen teatraalisena ja näyttelijäkeskeisenä sekä hyvin alleviivaavana.[3] Keskelle metsää viety orpotytön tarina aiheuttaa kriitikoissa myös kyynelehtimistä.[4]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jussi: paras lavastus: Karl Fager.[5]
  • nuoren näyttelijän Jussi-kunniakirja Nora Haque.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Elonet, muut tiedot. Viitattu 28.12.2011.
  2. Aikalaisarvioita. Elonet.fi. Viitattu 23.5.2013.
  3. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 27.12.2011, s. D 7.
  4. Päivän elokuvia. Tv-maailma 51-52/2011 s. 21.
  5. Elonet, esitystiedot.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.