Isäpappa ja keltanokka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isäpappa ja keltanokka
Ohjaaja Edvin Laine
Käsikirjoittaja Topias
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Kalle Peronkoski
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Aarre Koivisto
Pääosat Joel Rinne
Mirjam Novero
Lasse Pöysti
Matti Ranin
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 1950
Kesto 77 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Isäpappa ja keltanokka on Edvin Laineen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1950.

Kaupunkilaiskomediaksi luonnehditussa elokuvassa leskeksi jäänyt perheenisä (Joel Rinne) huolehtii kotiapulaisten avustamana kolmesta lapsestaan (Eila Peitsalo, Lasse Pöysti ja Matti Ranin). Lääkäri (Mirjam Novero) tekeytyy taloudenhoitajaksi.[1] Lapset yrittävät etsiä isälle morsianta toisaalta. Seurauksena on väärinkäsityksiä ja kultakala-aiheeseen perustuvaa huumoria.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Joel Rinne  … fil.tri Yrjö Tammela  
 Mirjam Novero  … tri Annikki Salmi  
 Lasse Pöysti  … Aimo Tammela  
 Matti Ranin  … Lauri Tammela  
 Eila Peitsalo  … Ulla Tammela  
 Siiri Angerkoski  … Birgit Alanne  
 Aarne Laine  … maisteri Juurinen  
 Oiva Sala  … preparaattori Miettinen  
 Topo Leistelä  … eläintieteen laitoksen johtokunnan puheenjohtaja  
 Mauri Jaakkola  … museoapulainen  
 Jalmari Rinne  … johtokunnan jäseniä  
 Arvo Lehesmaa  … johtokunnan jäseniä  
 Veikko Linna  … johtokunnan jäseniä  
 Eino Kaipainen  … johtokunnan jäseniä  
 Rakel Laakso  … kirjeenvaihtoystävä  
 Enni Rekola  … kotiapulainen  
 Urho Lahti  … johtokunnan jäsen  
 Irja Viherpuu  … Siviä  
 Olga Tainio     
 Matti Lehtelä     
 Rauha Puntti     
 Esteri Kasurinen     
 Vappu Jurkka     
 Tiina Rinne     
 Rauni Ranta     
 Ahti Haljala     
 Seppo Wallin     

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvassa ei ole ulkokuvia, vaan studion lisäksi elokuvaa on kuvattu Helsingin Eläinmuseossa ja samoissa tiloissa toimineessa yliopiston eläintieteen laitoksessa.[3]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan replikointi sai aikalaiskriitikoilta sekä moitteita että kiitosta sujuvuudesta ja naurattavuudesta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 29.12.2010, s. D 11.
  2. AL: Päivän elokuvia. Tv-maailma 51/2012, s. 25.
  3. Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 20.12.2012
  4. Lehdistöarvioita, Elonet.fi, viitattu 20.12.2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.