Noel Gallagher

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Noel Gallagher
Noel Gallagher at Razzmatazz, Barcelona, Spain-5March2012 (3).jpg
Gallagher esiintymässä vuonna 2012.
Syntynyt 29. toukokuuta 1967 (ikä 49)
Kotipaikka Manchester, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Aktiivisena 1991–
Tyylilajit Rock, brittipop, vaihtoehtorock, psykedeelinen rock
Laulukieli englanti
Soittimet Kitara, basso, laulu, piano, kosketinsoittimet, sitar, melodika, mellotron, viulu, banjo, rummut
Sähkökitarat Epiphone Sheraton
Epiphone Supernova
Gibson ES-335
Gibson ES-345
Gibson Les Paul
Fender Telecaster
Akustiset kitarat Martin D–28
Gibson J-200
Yhtyeet Oasis
Noel Gallagher’s High Flying Birds
Levy-yhtiöt Creation Records, Big Brother Recordings, Epic Records, Sony BMG Music Entertainment, Sour Mash
Kotisivut noelgallagher.com/
MusicBrainz

Noel Thomas David Gallagher (s. 29. toukokuuta 1967 Manchester, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen muusikko ja lauluntekijä, joka tunnetaan erityisesti urastaan rock-yhtye Oasiksen kitaristina, musiikillisena johtajana ja lauluntekijänä. Hän aloitti kitaran soittamisen ollessaan kolmetoistavuotias. 1980-luvulla Gallagher työskenteli pätkätyöläisenä rakennusalalla ja Inspiral Carpets -yhtyeen roudarina. Palattuaan Manchesteriin vuonna 1991 hän liittyi kitaristiksi Oasikseen, jossa hänen veljensä Liam Gallagher oli laulajana.

Gallagher on kirjoittanut suurimman osan Oasiksen tuotannosta. Tunnetuimpia hänen säveltämiään Oasis-kappaleita ovat muun muassa ”Live Forever”, ”Wonderwall” ja ”Don’t Look Back in Anger”.[1] Hänen kirjoittamansa kappaleet ovat keränneet paljon arvostusta sekä yleisön että kriitikoiden keskuudessa, ja Gallagherin on muun muassa sanottu olevan ”oman sukupolvensa paras lauluntekijä.”[1][2] Gallagher soitti Oasiksen kitaristina vuoteen 2009, jolloin erosi yhtyeestä.[3]

Vuodesta 2011 lähtien Gallagher on esiintynyt ja levyttänyt sooloartistina Noel Gallagher’s High Flying Birds -kokoonpanon kanssa.[4] Hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa lokakuussa 2011, ja se on ylittänyt Britanniassa tuplaplatinamyynnin. Gallagherin toinen albumi on vuoden 2015 maaliskuussa julkaistu Chasing Yesterday, joka myi Britanniassa kultaa ja nousi edeltäjänsä tavoin albumilistan ykköseksi.[5][6]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noel Gallagher syntyi Manchesterin Longsightissa vaatimattomiin oloihin. Hänen vanhempansa, isä Thomas ja äiti Peggy Gallagher, olivat irlantilaisia siirtolaisia. Noel syntyi perheensä toiseksi lapseksi, ja vuonna 1972 syntyi perheen kolmas lapsi Liam Gallagher. Liamin syntymän jälkeen perhe muutti Manchesterin esikaupunki Burnagen lähiöön.[7]

Noelin ja hänen molempien veljiensä kotiolot olivat hyvin vaikeat. Isä Thomas oli alkoholisti, joka pahoinpiteli sekä lapsiaan että vaimoaan.[8] Väkivaltaisessa elinympäristössä varttumisen vuoksi sekä Noel että hänen vanhempi veljensä Paul alkoivat kärsiä änkytyksestä.[7] Vanhemmat Thomas ja Peggy erosivat 1980-luvun alussa, minkä seurauksena Noel ja hänen molemmat veljensä muuttivat äitinsä mukana pois isänsä luota.[7]

Lukihäiriöstä kärsinyt Noel menestyi heikosti koulussa.[9] Teini-ikäisenä hän lintsasi useasti koulusta,[10] ja ajautui tekemään erilaisia pikkurikoksia.[11] Hän oli ajoittain vaikeuksissa myös poliisin kanssa. 13-vuotiaana Noel tuomittiin kuuden kuukauden ehdonalaiseen vankeuteen kaupan ryöstämisestä,[8] ja kaksi vuotta myöhemmin hänet erotettiin koulustaan sen jälkeen, kun hän oli tyhjentänyt pussillisen jauhoja erään opettajansa päälle.[12]

Kitaran soittamisen Noel aloitti ollessaan kolmetoistavuotias. Vasenkätisyydestään huolimatta hän opetteli soittamaan kitaraa oikeakätisesti.[8] Hän harjoitteli soittamista kitaralla, jonka hänen isänsä Thomas oli joitain vuosia aiemmin jättänyt hänelle. Musiikillisen vaikutuksen Noeliin teki The Smiths -yhtyeen esiintyminen vuonna 1983 televisio-ohjelmassa Top of the Pops.[11] Erityisesti The Smithsin kitaristi Johnny Marrista tuli yksi Noelin esikuvista.[13] Musiikin ohella hän pelasi myös gaelilaista jalkapalloa Manchesterin CLG Oisínissa.

1980-luvulla Noel teki töitä rakennusalalla, ja pestautui British Gas -nimisen yrityksen työntekijäksi. British Gasilla sattuneen työonnettomuuden seurauksena Noel loukkasi jalkansa, ja hän sai siirron rakennustyömaan tehtävistä yrityksen varastolle. Vähemmän vaativan työnkuvan vuoksi hänelle jäi toipumisen aikana enemmän aikaa kitaran soittamiseen ja kappaleiden säveltämiseen.

Ollessaan seuraamassa The Stone Rosesin konserttia vuonna 1988 Noel tapasi brittiläisen Inspiral Carpets -yhtyeen kitaristi Graham Lambertin, jonka kanssa hän ystävystyi.[11] Gallagher oli vuonna 1989 ehdolla yhtyeen uudeksi laulajaksi,[14] mutta ei saanut paikkaa.[11] Sen sijaan hän teki seuraavan kahden vuoden ajan töitä Inspiral Carpetsin roudarina.[11]

Musiikillinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oasis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallagher esiintymässä vuonna 2005.

Vuonna 1991 Noel palasi Manchesteriin Inspiral Carpetsin kiertueelta. Tällä välin Liam Gallagher oli liittynyt Paul Arthursin, Tony McCarrollin ja Paul McGuiganin perustamaan The Rain -yhtyeeseen, joka oli Liamin ehdotuksesta vaihtanut nimekseen Oasis. Noel seurasi vuoden 1991 elokuussa Oasisin esiintymistä Manchesterin Broadwalk-klubilla, mutta ei ollut kovinkaan vaikuttunut näkemästään. Liam halusi alun perin Noelin ryhtyvän yhtyeen manageriksi,[15] mutta Noel ilmoitti liittyvänsä yhtyeen kitaristiksi, jos saisi toimia yhtyeen musiikillisena johtajana ja lauluntekijänä. Muu yhtye suostui hänen ehdotukseensa, ja Noelin liittymisen myötä Oasis täydentyi viisihenkiseksi yhtyeeksi.

Ahkerasti ympäri Britanniaa kiertänyt Oasis äänitti kahdeksan kappaletta sisältäneen demonauhoitteen Live Demonstration, jonka yhtye julkaisi omakustanteena vuoden 1993 kesäkuussa. Levy-yhtiö Creation Recordsin perustaja Alan McGee näki sattumalta yhtyeen esiintymisen Glasgow’ssa,[16] ja päätyi näkemästään vaikuttuneena tekemään yhtyeen kanssa levytyssopimuksen.

Oasis julkaisi ensimmäisen singlensä, Noelin kirjoittaman kappaleen ”Supersonic”, vuoden 1994 huhtikuussa. Se nousi Britannian singlelistalla sijalle 31., ja sen julkaisua seurasivat singlekappaleiden ”Shakermaker” (Britannian singlelistan 11.) ja ”Live Forever” (Britannian singlelistan 10.) julkaisut. Yhtyeen ura oli kääntymässä nopeasti noususuuntaan, ja siitä oli muodostumassa yksi Britanniassa voimistuneen brittipop-ilmiön johtavista nimistä. Elokuussa 1994 yhtye julkaisi esikoisalbuminsa Definitely Maybe, josta tuli Britannian levynmyynnin historian nopeiten myynyt esikoisalbumi. Se nousi listaykköseksi Britannian albumilistalla, ja oli myös menestys kriitikoiden keskuudessa. Valtavasta suosionkasvusta huolimatta Noel jätti yhtyeen hetkellisesti vuonna 1994 Oasiksen ollessa ensimmäisellä kiertueellaan Yhdysvalloissa. Gallagherin veljekset riitelivät alituiseen, ja tämä eskaloitui syyskuussa konsertissa Los Angelesissa Liamin lyötyä Noelia tamburiinilla. Creation Records kuitenkin taivutteli Noelin jatkamaan yhtyeen mukana.[17]

Vuoden 1995 huhtikuussa Oasis nousi ensimmäisen kerran urallaan Britannian singlelistan ykköseksi kappaleella ”Some Might Say”. Lokakuussa yhtye julkaisi toisen albuminsa (What’s the Story) Morning Glory?, josta tuli yksi Britannian historian nopeimmin myyneistä albumeista. Yhdysvalloissa Billboard 200 -listan neljänneksi noussut albumi oli nyös yhtyeen kansainvälinen läpimurto. Albumilla Gallagher toimi myös ensi kerran yhtyeen laulajana kantaen lauluvastuun listaykköseksi nousseessa kappaleessa ”Don’t Look Back in Anger”. ”Some Might Sayn” ja ”Don’t Look Back in Angerin” ohella albumin hittikappaleisiin lukeutui muun muassa Britanniassa singlelistan toiseksi noussut ”Wonderwall”. Kirjoittamansa kappalemateriaalin johdosta Gallagheria alettiin pitää yhtenä oman sukupolvensa ja koko Britannian merkittävimmistä lauluntekijöistä.

Vuonna 1995 Gallagher osallistui hyväntekeväisyyttä varten levytetyn albumin The Help Album tekemiseen, jolle hän levytti kappaleen ”Fade AwayJohnny Deppin ja Kate Mossin kanssa. Albumi sisälsi myös Gallagherin, Paul Wellerin ja Paul McCartneyn sekä Smokin’ Mojo Filters -superyhtyeen version The Beatlesin kappaleesta ”Come Together”.[18]

Kahden ensimmäisen albumin menestymisen johdosta Oasiksen kolmas albumi, vuoden 1997 Be Here Now, oli yksi koko 1990-luvun odotetuimmista levyjulkaisuista. Albumia sen julkaisemisen aikana ympäröineen hälyn hälvennyttyä Be Here Now sai kuitenkin osakseen melko kehnoja arvioita sekä lehdistön että yleisön keskuudessa.[19] Moni katsoi yhtyeen kaatuneen omaan suurieleisyyteensä, mutta myöhemmin myös albumin arvostelijoiden joukkoon liittynyt Gallagher on itse selittänyt albumin heikkouden johtuneet yhtyeen alkoholi- ja huumeongelmista sekä sisäisistä erimielisyyksistä.[20] Gallagher alkoi huumeongelmansa seurauksena kärsiä albumin julkaisemisen aikana paniikkikohtauksista, joiden seurauksena hän lopetti huumeiden käytön vuonna 1998. Hän on todennut, ettei ongelmansa vuoksi ”kykene muistamaan vuosien 1993 ja 1998 väliseltä ajalta kuin yksittäisiä asioita.”[21]

Liam Gallagher ja Noel Gallagher esiintymässä vuonna 2005.

Brittipop-ilmiön ja sen myötä myös Oasiksen suosion laskettua 1990-luvun lopulla yhtye koki kokoonpanovaihdoksia, kun perustajajäseniin lukeutuneet Paul Arthurs ja Paul McGuigan jättivät yhtyeen vuonna 1999. Oasis äänitti seuraavan albuminsa Standing on the Shoulder of Giants triona, ja Gallagher soitti albumin kitaraosuuksien ohella myös suurimman osan basso-osuuksista. Vuosituhannen vaihteessa Noel perusti oman levy-yhtiönsä Big Brother Recordings,[22] joka vastasi Oasisin tuotannon levittämisestä Standing on the Shoulder of Giantsista alkaen. Toisen levy-yhtiönsä, Sour Mash Recordsin, hän perusti vuonna 2001.

Oasiksen ohella Gallagher alkoi esiintyä 2000-luvun aikana myös sooloartistina. Vuonna 2006 hän kiersi Euroopassa, Japanissa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Konsertit saivat positiivisen vastaanoton, ja Gallagher jatkoi esiintymisiä myös vuoden 2007 aikana. Hän kuitenkin kumosi huhun sooloartistiksi ryhtymisestä, ja tätä tuki muun muassa Oasiksen seitsemännen albumin Dig Out Your Soul vuoden 2007 syksyllä käynnistynyt levyttäminen. Albumi julkaistiin vuonna 2008, ja sitä seurasi maailmanlaajuinen stadion-konserteista koostunut kiertue. Vuoden 2009 elokuussa Gallagher kuitenkin erosi yhtyeestä kesken Dig Out Your Soulia seuranneen kiertueen riitaannuttuaan pahoin veljensä Liamin kanssa.[23] Oasis lopetti toimintansa virallisesti vuoden 2009 lokakuussa, jolloin Liam Gallagher vahvisti yhtyeen päättäneen uransa lopullisesti.[24]

Oasiksen hajoamisen jälkeen Gallagher on ollut yhä vahvasti mukana yhtyeeseen liittyvässä toiminnassa. Hän on muun muassa uudelleenmasteroinut yhtyeen kolme ensimmäistä studioalbumia, jotka julkaistiin uudelleen CD- ja vinyylilevyinä vuosien 2014 ja 2016 välillä.[25] Vuoden 2016 lokakuussa ensi-iltansa sai dokumenttielokuva Oasis: Supersonic, joka käsittelee yhtyeen uraa varhaisista vaiheista vuoden 1996 Knebworth-konsertteihin ja jossa Gallagher oli haastateltavana.[26]

Soolouran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallagher palasi esiintymislavoille ensimmäisen kerran Oasiksen hajoamisen jälkeen vuoden 2010 maaliskuussa, kun hän konsertoi Oasis-kitaristi Gem Archerin ja rumpali Terry Kirkbriden kanssa Lontoon Royal Albert Hallissa järjestetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa. Gallagher esitti konsertissa akustisia versioita Oasis-hiteistä ja b-puolista.[27] Hän äänitti vuonna 2010 vierailevana artistina osuutensa Paul Wellerin albumille Sonik Kicks. Vuoden 2010 huhtikuussa Gallagher nousi Wellerin kanssa lavalle tämän konsertissa Lontoossa esittämään Oasis-kappaleen ”Mucky Fingers” sekä kappaleen ”Echoes Round the Sun”, jonka hän oli kirjoittanut Wellerin kanssa tämän sooloalbumille 22 Dreams (2008).

Vuonna 2011 Gallagher vieraili taustalaulajana Miles Kanen albumilla Colour of the Trap julkaistulla kappaleella ”My Fantasy”.

Noel Gallagher’s High Flying Birds[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallagher aloitti uransa sooloartistina vuonna 2011 perustettuaan uuden Noel Gallagher’s High Flying Birds -kokoonpanon. Hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Noel Gallagher’s High Flying Birds vuoden 2011 lokakuussa, ja se on ylittänyt Britanniassa tuplaplatinamyynnin. Albumi oli listaykkösenä Britanniassa, Irlannissa ja Skotlannissa, ja Yhdysvalloissa sen korkein listasijoitus oli 28. Kokoonpanon toinen albumi, vuoden 2015 maaliskuussa julkaistu Chasing Yesterday, myi Britanniassa kultaa ja nousi edeltäjänsä tavoin albumilistan ykköseksi.[5][6]

Gallagher on kertonut työstävänsä tällä hetkellä kolmatta sooloalbumiaan.

Kitarat ja laitteisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Läpi uransa Gallagher on käyttänyt lukuisia eri kitaroita, efektipedaaleja sekä vahvistimia. Oasiksen urhan varhaisina vuosina hän ei kuitenkaan käyttänyt lainkaan efektipedaaleja, ja on kertonut vääntäneensä tuolloin vahvistimensa äänenvoimakkuuden täydelle teholle.[28] Sittemmin hän on kuitenkin ottanut aktiiviseen käyttöönsä lukuisia eri efektipedaaleja.[28] Suurin osa Gallagherin sähkökitara- ja laitteistokokoelmasta on peräisin Oasiksen Standing on the Shoulder of Giants -albumin äänittämisen ajalta, jolloin yhtyeellä ei ollut takarajaa albumin viimeistelylle ja Gallagher saattoi käyttää muutaman päivän albumin äänittämiseen varatusta ajasta kokeiluihin eri kitaroiden ja efektipedaalien kanssa.[28]

Sähkökitarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Epiphone Les Paul – Gallagher soitti Epiphonen valmistamaa Les Paul -mallia erityisesti Oasisin uran varhaisina vuosina. Hän soittaa kitaraa muun muassa kappaleen ”Supersonicmusiikkivideolla.
  • Epiphone Supernova – Epiphonen valmistama Gallagherin nimikkokitara, joka pohjautuu Gallagherin 1990-luvulla soittamaan Epiphone Sheraton -kitaraan.
  • Epiphone Riviera
  • Epiphone Sheraton
  • Epiphone Casino
  • Gibson Les Paul
  • Gibson ES-335 – Gibson ES-335 on ollut Gallagherin pääasiallinen kitara konserteissa vuodesta 2001 alkaen.
  • Gibson ES-345
  • Fender Telecaster
  • Rickenbacker 330

Akustiset kitarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harris, John. Britpop!: Cool Britannia and the Spectacular Demise of English Rock. Da Capo Press, 2004. ISBN 0-306-81367-X

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Carolan, Andrew: Top Songwriters of Last 25 Years #1 Noel Gallagher collegetimes.com. 4.11.2013. College Times. Viitattu 7.7.2015. (englanniksi)
  2. Time Flies – 1994–2009 oasisinet.com. Oasisin verkkosivusto. Arkistoitu 14.4.2010. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  3. Pearse, Damien, Jonze, Tim ja Swash, Rosie: Gallagher brothers look back in anger as Noel storms out of Oasis 29.8.2009. The Guardian. Viitattu 7.7.2015. (englanniksi)
  4. Noel Gallagher confirms solo career plan nme.com. NME. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  5. a b British album certifications – Noel Gallagher’s High Flying Birds: Chasing Yesterday bpi.co.uk. 13.3.2015. British Phonographic Industry. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  6. a b Noel Gallagher’s High Flying Birds: Chasing Yesterday (2015) officialcharts.com. Official Charts Company. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  7. a b c Harris, s. 118
  8. a b c Oasis: Behind the Music, VH1. 2000.
  9. http://www.happydyslexic.com/node/18
  10. Harris, s. 119
  11. a b c d e Noel Gallagherin haastattelu Mark Lawson Talks To... -ohjelmassa. BBC Four.
  12. Hattenstone, Simon: Interview: Noel Gallagher talks Oasis past and present guardian.co.uk. 6.12.2008. The Guardian. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  13. "Harris, s. 120"
  14. Harris, s. 121
  15. Noel Gallagherin haastattelu Frank Skinnerin kanssa. The Frank Skinner Show, 2000
  16. Harris, s. 128–129
  17. Harris, s. 189
  18. The Help Album: Track By Track War Child. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  19. Cavanagh, David (2000). The Creation Records Story: My Magpie Eyes Are Hungry for the Prize. Virgin Books. Painopaikka Lontoo.
  20. Live Forever: The Rise and Fall of Brit Pop. Passion Pictures, 2004.
  21. St. Michael, Mick: Oasis: In Their Own Words. Omnibus Press. 1996. ISBN 0-7119-5695-2.
  22. {Oasis Create Big Brother Records music.yahoo.com. 5.1.2000. Yahoo. Arkistoitu 11.6.2007. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  23. Noel Gallagherin julkaisema eroilmoitus oasisinet.com. Oasiksen verkkosivusto. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  24. Oasiksen taru lopullisesti ohi 9.10.2009. Yleisradio. Viitattu 1.11.2016.
  25. Dombal, Ryan: Oasis – Definitely Maybe: Chasing the Sun Edition pitchfork.com. 22.5.2014. Pitchfork Media. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  26. Selkokari, Antti: Elokuva-arvio: Oasis kertoo kaunistellusti nousustaan tähteyteen aamulehti.fi. 12.10.2016. Aamulehti. Viitattu 1.11.2016.
  27. Paphides, Pete: Noel Gallagher at the Royal Albert Hall, SW7 26.3.2010. The Times. Arkistoitu 15.6.2011. Viitattu 6.11.2015. (englanniksi)
  28. a b c Interview with Noel Gallagher Guitar One. 2.10.2002. Harris Publications. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]