Mormonin kirjan historiallisuus
Mormonin kirjan historiallisuus on herättänyt keskustelua kirjan julkaisusta lähtien. Kirjan mukaan intiaanit periytyvät juutalaisista, jotka muuttivat Lähi-idästä Amerikkaan 500-luvulla eaa. Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon mukaan Mormonin kirja kuvaa historiallisia tapahtumia ja on kirjaimellisesti tosi. Kirjan kuvaus Amerikan asutushistoriasta on kuitenkin ristiriidassa eri alojen tieteellisen tiedon kanssa, ja sekulaarit tutkijat pitävät sitä 1800-luvulla sepitettynä fiktiona.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mormonin kirja julkaistiin New Yorkin osavaltiossa vuonna 1830.[1] Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon perustaja Joseph Smith kertoi kääntäneensä sen kultaisista levyistä, joihin oli ”uudistetulla egyptinkielellä” kaiverrettu Amerikan muinaisten asukkaiden historia. Mormonit uskovat, että kirja on kokoelma muinaisten profeettojen kirjoituksia ja että sitä kirjoitettiin lähes tuhannen vuoden ajan.[2] Smithiä kunnioitetaan teoksen kääntäjänä mutta ei kirjoittajana.[2][3]
Kirjan mukaan Lähi-idästä suuntautui Amerikkaan kolme muuttoliikettä. Jerediläiset saapuivat jo Baabelin tornilta[MK 1] yli 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[4] Heistä tuli suuri kansa,[MK 2] mutta lopulta kaikki tuhoutuivat sisällissodassa.[MK 3] 500-luvulla eaa. Amerikkaan asettui patriarkka Lehin johtama siirtokunta, joka pakeni Jerusalemin hävitystä ja Babylonin pakkosiirtolaisuutta.[5] Lehin kuoltua hänen poikansa riitautuivat, ja näiden seuraajat jakaantuivat kahdeksi kansaksi. Oikeamielisen Nefin seuraajista tuli sivistyneitä nefiläisiä, kun taas ilkeiden Lamanin ja Lemuelin kannattajista tuli raakalaismaisia lamanilaisia.[MK 4] Kolmas muuttoliike tapahtui pian Jerusalemin valtauksen jälkeen, kun prinssi Mulek kannattajineen pakeni babylonialaisia ja päätyi Amerikkaan. Mulekilaiset perustivat Sarahemlan kaupungin, johon myös nefiläiset myöhemmin asettuivat ja mulekilaiset sulautuvat heihin.[MK 5] Nefiläiset kävivät lukuisia sotia lamanilaisia vastaan[6] ja tuhoutuivat lopulta kokonaan.[MK 6] Mormon ja Moroni, viimeiset nefiläiset, kaiversivat kansansa historian kultalevyihin[MK 7] ja kätkivät aikakirjan noin vuonna 421 jaa.[7] Menneisyytensä unohtaneista lamanilaisista tuli intiaanien esi-isiä.[8]
Epäilijöiden parissa Mormonin kirjan aitous kyseenalaistettiin jo ennen teoksen julkaisua.[9] Smithin kertomusta kultalevyistä pilkattiin, ja hänen väitettiin joko kirjoittaneen teoksen itse tai plagioineen sen.[2] Mormonin kirjan kuvaamien tapahtumien tueksi ei ole tieteellistä näyttöä, ja ne ovat ristiriidassa arkeologisen, historiallisen, geneettisen ja kielitieteellisen todistusaineiston kanssa.[10] Harvat Mormonin kirjan historiallisuutta puoltavat tutkijat eivät edusta alansa valtavirtaa,[11] ja sekulaarit tutkijat pitävät sitä 1800-luvulla sepitettynä fiktiona,[12] jonka teemat heijastavat Smithin aikakauden ja elinympäristön tapahtumia ja ilmapiiriä.[13]
Historiallisuuden ongelmia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Asutushistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mormonin kirja kuvaa suuria, koko Amerikkaa asuttaneita kansoja. Yritykset löytää arkeologisia todisteita näiden kansojen olemassaolosta ovat epäonnistuneet.[14] Antropologi John A. Pricen mukaan Amerikan esihistoria tunnetaan melko hyvin eikä ole sellaista paikkaa tai aikakautta, johon mahtuisi toistaiseksi tuntematon muinaista Lähi-itää muistuttava sivilisaatio.[15] Yhdysvaltalainen antropologi Michael D. Coe esitti asian vuonna 1973 seuraavasti: ”Karu totuus on, ettei Uuden maailman kaivauksissa ole koskaan löytynyt mitään – yhtään mitään – joka kiihkottomalle tarkkailijalle vihjaisi Mormonin kirjan – – olevan historiallinen asiakirja, joka kuvaa pallonpuoliskomme varhaista asutushistoriaa.”[16]
Kirjassa kuvaillaan eläimiä ja teknologiaa, joita ei tunnettu Amerikassa ennen Kolumbiaanista vaihtoa.[17] Anakronismeja ovat esimerkiksi hevoset, kesysiat, lehmät, vuohet ja muut kotieläimet sekä sapelit, pyörät, sotavaunut ja silkki.[18] Kehittyneestä metallurgiasta tai vanhan maailman kirjoitusjärjestelmien käytöstä ei ole merkkejä.[19] Idästä saapui Amerikkaan uudisasukkaita vasta vuoden 1000 tienoilla, kun viikingit asettuivat Grönlantiin.[20]
Jos intiaanit polveutuvat juutalaisista, heidän perimästään pitäisi löytyä yhtäläisyyksiä Lähi-idän kansojen DNA:n kanssa. DNA-tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että Amerikan alkuperäisväestön esi-isät saapuivat Itä-Aasiasta.[21] Amerikan alkuperäiskansat puhuvat lisäksi keskenään hyvin erilaisia kieliä, jotka eivät olisi ehtineet kehittyä yhdestä kantakielestä runsaan 2000 vuoden aikana.[22]
Mormonin kirja kertoo nefiläisten ja lamanilaisten polveutuvan kahdesta pienestä siirtolaisryhmästä. Siirtolaisia on aluksi vain joitakin kymmeniä, mutta sukupolvien saatossa heistä kasvaa suuri kansa. Kirja ei anna tarkkaa tietoa nefiläisten ja lamanilaisten lukumäärästä, mutta se kuvaa suuria taisteluja, joissa kaatuu kymmeniä- tai satojatuhansia sotilaita. Koska suurin osa väestöstä ei voinut olla sotilaita, väkiluvun täytyi nousta jopa miljooniin. Mormonin kirjan kuvaama historia kattaa noin tuhat vuotta, joten vuosittaisen väestönkasvun on täytynyt olla selvästi yli prosentin, mikä on esiteolliselle yhteiskunnalle epäuskottava luku. John C. Kunichin (1993) mukaan vuotuinen väestönkasvu oli esiteollisissa maatalousyhteiskunnissa keskimäärin noin 0,04 prosenttia ja metsästäjä-keräilijöillä vain noin 0,001 prosenttia. Mormonin kirjan mukaan lamanilaiset alkoivat harjoittaa maanviljelystä vasta satoja vuosia Amerikkaan saapumisen jälkeen. Silti heitä kerrotaan olleen yli kaksi kertaa enemmän kuin nefiläisiä, jotka viljelivät maata alusta lähtien.[23]
Sanelutyö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silminnäkijöiden mukaan Smith ei sanellut Mormonin kirjaa kultalevyjä tutkien[24] vaan pani näkijänkiven hattuun ja peitti sen jälkeen kasvonsa hatulla. Mormonin kirjan sanat ilmestyivät pimeyteen ja Smith saneli ne kirjurille.[25] Kim Östmanin (2019) mukaan ”näkijänkiven käyttö ilman kultaisia levyjä on herättänyt kysymyksen siitä, mihin perinteisen kertomuksen mukaisia levyjä sekä niiden vuosisataista luomis- ja säilytysprosessia lopulta tarvittiin”.[26]
Aikalaisten kuvaukset kultalevyistä vaihtelevat melko paljon, mikä Anthony A. Hutchinsonin (1993) mukaan viittaa siihen, ettei kyse ollut tavanomaisesta muinaisesineestä ja että Smith ja hänen kumppaninsa näkivät kultalevyt uskonnollisissa näyissä.[27]
Tekstin sisäinen todistusaineisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mormonin kirjassa on pitkiä lainauksia Kuningas Jaakon Raamatusta.[28] Riippuvuus näkyy sekä sisällössä että sanavalinnoissa.[29] Toisinaan Mormonin kirjan teksti täydentää tai muuttaa vaikeaselkoisia kohtia tavalla, joka on mielekäs englannin kielellä muttei alkukielellä (hepreaksi tai kreikaksi). Esimerkiksi vuorisaarnassa käytetään kreikan verbiä chortadzo (Matt. 5:6), joka tarkoittaa vatsan täyttämistä tai nälän tyydyttämistä. Kuningas Jaakon versiossa käytetään englannin sanaa fill, ’täyttää’; Mormonin kirjan mukaelma (3. Nefi 12:6) täsmentää, että vanhurskaat ”täytetään Pyhällä Hengellä”.[28]
Toisessa Nefin kirjassa on pitkiä sitaatteja Jesajan kirjasta, joka nykykäsityksen mukaan on kirjoitettu vasta paljon vuoden 600 eaa. jälkeen. Koska Mormonin kirja siteeraa Jesajaa, on se oletettavasti vieläkin myöhäisempi.[30] Toisinaan Mormonin kirjan lainaukset toisintavat kuningas Jaakon version käännösvirheitä.[31] Lisäksi kuningas Jaakon Raamatussa on suoraan hepreasta käännetyn tekstin joukossa kursivoituja sanoja, joiden tarkoituksena on tehdä kielestä mahdollisimman luontevaa. Mormonin kirja siteeraa kursivoituja osia siinä missä alkuperäistä tekstiä.[32] Mukana on myös kuningas Jaakon Raamatun käännösvirheitä.[31]
Monet Mormonin kirjan erisnimistä esiintyvät myös Raamatussa tai ovat muunnelmia raamatullisista nimistä. Edward H. Ashmentin (1993) mukaan useimmat Mormonin kirjassa esiintyvät ei-raamatulliset nimet voidaan muodostaa pienestä määrästä yksi- tai kaksitavuisia sananjuuria, joihin tarvittaessa lisätään toistuvia etu- ja jälkiliitteitä kaavamaisessa järjestyksessä.[33]
Brent Lee Metcalfen (1993) mukaan Smith saneli nykyisestä Mormonin kirjasta ensin lopun ja vasta sitten alun, mikä näkyy tekstin sisäisissä ristiriitaisuuksissa. Kirjan ensimmäisten lukujen mukaan Lehi (1. Nefi 10:4), enkeli (1. Nefi 19:8) ja ”profeetat” (2. Nefi 25:19) olivat kaikki ennustaneet, että Kristus syntyisi 600 vuotta sen jälkeen, kun Lehi oli lähtenyt Jerusalemista. Myöhemmät nefiläiset eivät kuitenkaan tunne tätä profetiaa, vaan Kristuksen tulon tarkka hetki ilmoitetaan Samuel lamanilaiselle vasta viisi vuotta etuajassa (Helaman 14:2). Mormonin kirjan alussa Nefi ja Lehi saarnaavat kristillistä teologiaa ja opettavat kristillisiä käytäntöjä. Moosian kirjassa ja sitä seuraavissa kirjoissa nefiläisten kulttuuri on kuitenkin juutalaisvaikutteinen ja kristillistyy vähitellen. Profeettojen kristilliset opit ja rituaalit esitellään uutuuksina.[34]
Vastauksia arvosteluun
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mormonin kirjan arkeologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jotkut mormonitutkijat ovat pyrkineet löytämään tieteellisiä todisteita Mormonin kirjan historiallisuudelle.[35] Jo Joseph Smith tovereineen kaivoi auki intiaanien hautakummun ja löysi sieltä nuolen surmaaman miehen, joka Smithin mukaan oli Zelph-niminen lamanilainen. Vuonna 1842 Smith painatti kirkon Times and Seasons -lehdessä lainauksia John Lloyd Stephensin kirjasta Incidents of Travel in Central America, Chiapas, and Yucatan (1841), joka käsitteli mayaintiaaneihin liittyviä arkeologisia löytöjä. Palenquen rakennukset olivat Smithin mukaan nefiläisten luomuksia.[36]
Vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla MAP-kirkon johtajat suhtautuivat toiveikkaasti arkeologiaan. Amatööriarkeologi Thomas Ferguson perusti 1950-luvulla New World Archaeological Foundation -järjestön, joka teki kaivauksia Meksikossa.[37] Ferguson näki paljon vaivaa varmistaakseen työnsä tieteellisyyden ja valitsi työtovereikseen sekä mormoneja että sekulaareja tutkijoita. 20-vuotinen hanke teki Chiapasin alueesta erään Uuden maailman parhaiten tutkituista arkeologisista kohteista. MAP-kirkon johto rahoitti projektia, mikä nosti mormoniarkeologian arvostusta huomattavasti.[38] Mormonin kirjan tueksi ei kuitenkaan löytynyt todistusaineistoa, ja tuloksien puuttuessa Ferguson menetti lopulta uskonsa. Nykyään mormoniarkeologit keskittyvät enimmäkseen Lähi-itään, mistä he etsivät tukea Mormonin kirjan alussa kuvatulle autiomaavaellukselle. Arabiasta onkin löydetty jokunen paikka, jotka muistuttavat Mormonin kirjan kuvauksia.[37]
Mormonitutkija Hugh Nibley pyrki osoittamaan rinnakkaisuuksia Mormonin kirjan kansojen sekä Lähi-idän historian, kulttuurin ja kirjallisuuden välillä.[39] Nibleyn mukaan kirjassa on suuri määrä egyptiläisiä, heprealaisia, länsiseemiläisiä ja heettiläisiä erisnimiä, ja esimerkiksi sanalle Irreantum (1. Nefi 17:5) hän tarjoaa sekä heettiläistä että indoeurooppalaiseen kantakieleen palautuvaa etymologiaa. Anthony A. Hutchinson (1993) arvostelee Nibleytä siitä, että tämä etsii Mormonin kirjan sanoille merkityksiä lukuisista eri kielistä, joita puhuttiin laajalla maantieteellisellä alueella useina eri aikoina. Hutchinsonin mukaan näin löyhällä metodologialla on mahdollista keksiä etymologia miltei mille tahansa Raamatun nimistöä jäljittelevälle mielikuvitussanalle.[40] Sekä mormonitutkijat että ei-mormonit ovat syyttäneet Nibleytä ”rinnakkaisuusmaniasta”, jossa yhtäläisyyksiä etsitään tarkoitushakuisesti ja erilaisuudet ohitetaan, koska ne eivät tue Mormonin kirjan historiallisuutta.[39]
Pieni joukko tutkijoita edustaa postmodernia näkökantaa. Heidän mukaansa keskustelu pyhien kirjoitusten historiallisuudesta on valistusaatteisiin perustuva nykyajan tuotos, ja niiden kuvaamiin tapahtumiin tulee suhtautua uskonnollisina vakaumuksina, joiden totuusarvoa ei ole mielekästä tarkastella tieteellisin menetelmin. Näkökulman vaikutusvaltaisin edustaja on James Faulconer. Hän kehottaa mormoneja palaamaan esimoderniin historiakäsitykseen, jossa ei tehdä eroa historiallisten tapahtumien ja pyhien kirjoitusten kuvaamien tapahtumien välillä. Faulconerin mukaan apologeetat tekevät virheen keskittyessään Mormonin kirjan objektiivisen totuuden todistamiseen, sillä tämä vie pyhältä kirjoitukselta sen jumalallisuuden ja alentaa sen pelkäksi kuvaukseksi todellisuudesta, sen sijaan että sillä olisi valta ”järjestää” todellisuutta. Faulconerin mielestä Mormonin kirjan kuvaus menneisyydestä on aivan erityisellä tavalla tosi, sillä se kertoo, kuinka Jumala ymmärtää historian.[41]
Valtavirran tutkijoiden parissa Mormonin kirjan historiallisuutta puoltavaan tutkimukseen ei yleensä vaivauduta edes vastaamaan. Uskontotieteilijä John Charles Duffy arvelee tämän johtuvan siitä, että Mormonin kirjan apologeettista tutkimusta pidetään metodologialtaan jo lähtökohtaisesti kelvottomana, eikä sen johtopäätöksiä siksi nähdä kommentoimisen arvoisena.[39] Tutkimuksia ei myöskään ole yleensä julkaistu vertaisarvioiduissa julkaisuissa.[42] Michael Coen (1973) mukaan mormonismi lienee ainoa suuri uskonnollinen liike, jonka kannattajat ovat rakentaneet arkeologian ympärille kokonaisen mytologian.[36] Kun esimerkiksi M. Wells Jakeman tulkitsi 1950-luvulla Izapan steela 5:n esittävän Lehin näkyä elämän puusta, alettiin steelasta valmistaa muovisia jäljitelmiä, joita jotkut mormonit hankkivat koteihinsa.[43] Coe pitää Mormonin kirjan arkeologiaa toivottomana hankkeena ja kehottaa mormoneja sen sijaan tutkimaan myöhempien aikojen pyhien liikkeen omaa historiaa, joka hänen mukaansa on Yhdysvaltain historian kiinnostavimpia tapahtumaketjuja.[44]
Uskonnolliset kannat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mormonien suhtautuminen Mormonin kirjan historiallisuuteen on 1900-luvun lopulta lähtien muuttunut vapaamielisemmäksi ja moninaisemmaksi. MAP-kirkon historioitsija Leonard J. Arrington kirjoitti 1985, ettei koskaan ollut pitänyt ensimmäisen näyn tai juutalaisen, kristillisen ja mormonien historian ihmekertomusten historiallisuutta olennaisena. Tärkeää on niiden välittämä ”uskonnollinen totuus”.[45] Brigham Youngin yliopiston antropologian professori Raymond T. Matheny totesi vuonna 1984, ettei Mormonin kirjalla ole ”mitään asemaa sekulaarissa arkeologiassa”.[46] Anthony A. Hutchinsonin mukaan Mormonin kirjan uskonnollinen ja eettinen arvo ei kaadu sen myyttisyyteen, aivan kuten Raamattukaan ei menetä merkitystään jos tiede kyseenalaistaa sen kuvaamien tapahtumien historiallisuuden.[47]
Vuonna 1981 laadittu Mormonin kirjan johdanto kertoi lamanilaisten olevan ”Amerikan intiaanien pääasiallisia esi-isiä”. Vuonna 2006 johdantoa muutettiin, ja nykyinen muotoilu toteaa lamanilaisten ”kuuluva[n] Amerikan intiaanien esivanhempiin”.[48][49] Johdantomuutoksen myötä MAP-kirkko epäsuorasti myönsi, että tieteellinen käsitys Amerikan asutushistoriasta on ainakin pääpiirteissään tosi.[50] MAP-kirkon virallinen kanta on silti edelleen se, että Mormonin kirja on aito historiallinen asiakirja. Vertauskuvallista tulkintaa ei suosita, vaan kirjan henkilöjä ja tapahtumia pidetään kirjaimellisesti tosina. Osa kirkon johtajista onkin esittänyt asian niin, että jos Mormonin kirja ei ole totta, katoaa koko uskonnolta perusta.[51] Louis Midgleyn mukaan ”sepitteellinen Mormonin kirja – – ei todista Jeesuksesta Kristuksesta vaan ihmisen mielettömyydestä.”[52] Kirkon jäseniksi hyväksytään tosin nekin, jotka eivät usko Mormonin kirjaan kirjaimellisesti, mutta käytännössä he yleensä vaikenevat näkemyksistään.[51]
Rajoitetun maantieteen malli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Apologeetat havaitsivat jo 1920-luvulla ”läntisen pallonpuoliskon malliin” (hemispheric model) liittyvät ongelmat. Niin sanottu ”rajoitetun maantieteen malli” on yleistynyt 1960-luvulta alkaen.[53] Se sijoittaa Mormonin kirjan tapahtumat suhteellisen pienelle alueelle, jossa Lehin jälkeläisten oletetaan sulautuneen alkuperäisväestöön. Yleisimmin ehdotettu miljöö on Mesoamerikka.[54] Jotkut mormonit katsovat, että Mormonin kirjassa on epäsuoria viitteitä ei-juutalaisten kansojen olemassaolosta.[55]
John Sorenson ja Hugh Nibley ovat esittäneet, että Mormonin kirja on pienen, eristäytyneen eliitin luomus. Tämä selittäisi nefiläisten ja lamanilaisten korkean väkiluvun sekä israelilaisten länsäolosta kertovan arkeologisen todistusaineiston puutteen. Nefiläisistä ja lamanilaisista oletetaan tulleen kansan uskonnollisia ja poliittisia johtajia, sillä heillä oli käytössään ylivertaista Lähi-idän teknologiaa.[56] Sorensonin mukaan alkuperäisväestöön sekoittuminen selittää, miksi lamanilaisten iho muuttui tummaksi (2 Nefi 5:21.). Mormonin kirjassa tapahtumaa ei mainita, sillä nefiläiset eivät tehneet eroa juutalaisista polveutuvien lamanilaisten ja heitän amerikkalaisten alamaistensa välillä. Nibleyn mukaan nefiläiset ja lamanilaiset eivät edes tienneet muiden Amerikan kansojen olemassaolosta vaan ”Mormonin kirja on omiin uskonnollisiin asioihinsa keskittyneiden lahkolaisten historia”. Nibleyn mukaan Mormonin kirjan kansat huomasivat muiden ryhmien olemassaolon vain silloin, kun näiden kanssa syntyi konflikteja tai liittoja.[57]
Kriitikoiden mukaan rajoitetun maantieteen malli on ad hoc -hypoteesi, jonka tarkoituksena on väistää kirjaan kohdistettu kritiikki.[55] Varhaiset mormonit tulkitsivat Mormonin kirjaa kirjaimellisesti ja olettivat sen kuvaavan koko Amerikan mantereen historiaa. Kirjassa on esimerkiksi Lehin jälkeläisiä koskevia profetioita, jotka ovat mielekkäitä vain, jos niiden oletetaan koskevan kaikkia intiaaneja.[58] Myös Smith antoi ymmärtää, että kirja kuvaisi koko Amerikan laajuisia tapahtumia.[59] Nefiläisten historiaa kuvataan Mormonin kirjassa yksityiskohtaisesti. Jos heihin olisi sulautunut suuri alkuperäisväestö, nämä olisivat luultavasti kääntyneen nefiläisten uskontoon. Mormonin kirjassa on lukuisia tarinoita lähetystyöstä mutta ei mainintaa alkuperäiskansan käännyttämisestä kristinuskoon.[57]
Mormonin kirjassa kuvataan useita Lähi-idästä Amerikkaan suuntautuneita muuttoliikkeitä, mutta Amerikassa jo entuudestaan eläneistä kansoista ei ole yhtäkään mainintaa. Sen sijaan Amerikka kuvataan maaksi, jossa yksikään ihminen ei ollut aiemmin käynyt (Eter 2:5) ja joka on pidetty salassa muilta kansoilta (2. Nefi 1:8–9). Lehin profetian mukaan ”muut kansakunnat” löytävät lupauksen maan vasta kaukaisessa tulevaisuudessa (2. Nefi 1:10–11), jolloin pakanat ”hajottavat ja lyövät” lamanilaisten jälkeläiset. Profetia viittaa Kolumbukseen ja Amerikan valloitukseen.[57]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ashment, Edward H.: ”A Record in the Language of My Father”: Evidence of Ancient Egyptian and Hebrew in the Book of Mormon. Teoksessa Metcalfe 1993, s. 329–393.
- Brodie, Fawn M.: No Man Knows My History. (Ensimmäinen painos ilmestyi Alfred A. Knopfin kustantamana New Yorkissa 1995) New York: Vintage Books, 1995. ISBN 0-679-73054-0 Internet Archive (viitattu 17.7.2021). (englanniksi)
- Coe, Michael: Mormons and Archaeology: An Outside View. Dialogue: A Journal of Mormon Thought, Summer 1973, 8. vsk, nro 2, s. 41–48. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2021. (englanniksi)
- Duffy, John-Charles: Mapping Book of Mormon Historicity Debates—Part I: A Guide for the Overwhelmed. Sunstone: Mormon Experience, Scholarship, Issues, & Art, October 2008, nro 151, s. 36–62. Salt Lake City: The Sunstone Education Foundation. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
- Givens, Terryl L.: By the Hand of Mormon. The American Scripture that Launched a New World Religion. Oxford & New York: Oxford University Press, 2002. ISBN 0-19-513818-X (englanniksi)
- Hutchinson, Anthony A.: The Word of God is Enough: The Book of Mormon as Nineteenth-Century Scripture. Teoksessa Metcalfe 1993.
- Kunich, John C.: Multiply Exceedingly: Book of Mormon Population Sizes. Teoksessa Metcalfe 1993.
- Lancaster, James E.: The Method of Translation of the Book of Mormon. The John Whitmer Historical Association Journal, 1983, 3. vsk, s. 51–61. The John Whitmer Historical Association (JWHA). JSTOR. Viitattu 18.7.2021. (englanniksi)
- Metcalfe, Bren Lee (toim.): New Approaches to the Book of Mormon. Explorations in Critical Methodology. Salt Lake City, Utah: Signature Books, 1993. ISBN 1-56085-017-5 Internet Archive (viitattu 10.11.2022). (englanniksi)
- Wright, David P.: ”In Plain Terms that We May Understand”: Joseph Smith’s Transformation of Hebrews in Alma 12–13. Teoksessa Metcalfe 1993, s. 165–229.
- Östman, Kimmo: Mormonit. Historia, oppi ja elämä. Helsinki: Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-044-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Skousen, Royal: Book of Mormon Editions (1830-1981) Encyclopedia of Mormonism. 14.8.2010. Brigham Young University. Viitattu 19.1.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Riess, Jana Kathryn: Book of Mormon. Contemporary American Religion. Encyclopedia.com 16.6.2021. Viitattu 16.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Book of Mormon. Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.7.2021 .(englanniksi)
- ↑ Book of Mormon Timeline. Brigham Young University. Viitattu 19.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Östman 2019, s. 148.
- ↑ Östman 2019, s. 148–150.
- ↑ Östman 2019, s. 150.
- ↑ Book of Mormon. Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.7.2021 .(englanniksi)
- ↑ Östman 2019, s. 153.
- ↑ Coe 1973; Metcalfe 1993. Östman 2019, s. 157: ”Voidaan siis todeta, että Joseph Smithin ja kirkon johtajien perinteinen opetus Mormonin kirjasta koko Amerikan mantereen historiana ei pidä paikkaansa. Perinteinen opetus intiaaneista Mormonin kirjan lamanilaiskansan jälkeläisinä näyttää samoin ongelmalliselta.”
- ↑ Givens 2002, s. 148.
- ↑ Hutchinson 1993, s. 11–19.
- ↑ Brodie 1945, s. 442; Östman 2019, s. 153.
- ↑ Duffy 2008, s. 46; Östman 2019, s. 148, 151–152, 155–156.
- ↑ Givens 2002, s. 147–148.
- ↑ Coe 1973, s. 46. (”The bare facts of the matter are that nothing, absolutely nothing, has ever shown up in any New World excavation which would suggest to a dispassionate observer that the Book of Mormon, as claimed by Joseph Smith, is a historical document relating to the history of early migrants to our hemisphere.”)
- ↑ Östman 2019, s. 151–152. Hardy 2010, s. 6: ”Even though these claims generally have not been corroborated by archaeologists, Mormons have not been willing to read the book as inspired fiction.”
- ↑ Givens 2002, s. 141–142; Duffy 2008, s. 45.
- ↑ Smithsonian Institution statement on the Book of Mormon. Smithsonian Institution. Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Smithsonian Institution statement on the Book of Mormon. Smithsonian Institution. Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Östman 2019, s. 156.
- ↑ Duffy 2008, s. 45–46.
- ↑ Kunich 1993, s. 231–259.
- ↑ Östman 2019, s. 144.
- ↑ Lancaster 1983, s. 53.
- ↑ Östman 2019, s. 145.
- ↑ Hutchinson 1993, s. 7.
- ↑ a b Hutchinson 1993, s. 12–14.
- ↑ Wright 1993.
- ↑ Östman 2019, s. 155.
- ↑ a b Östman 2019, s. 146, 155.
- ↑ The King James Bible and the Book of Mormon. LDS Discussions. Viitattu 19.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Ashment 1993, s. 347–350.
- ↑ Metcalfe 1993, s. 395–444 (verkkoversio).
- ↑ Coe 1973; Metcalfe 1993; Östman 2019, s. 151–152.
- ↑ a b Coe 1973, s. 40–41.
- ↑ a b Östman 2019, s. 151–152. Hardy 2010, s. 6: ”Even though these claims generally have not been corroborated by archaeologists, Mormons have not been willing to read the book as inspired fiction.”
- ↑ Coe 1973, s. 44–46.
- ↑ a b c Duffy 2008, s. 48–52.
- ↑ Hutchinson 1993, s. 8–9.
- ↑ Duffy 2008, s. 53, 57.
- ↑ Östman 2019, s. 157.
- ↑ Coe 1973, s. 44.
- ↑ Coe 1973, s. 47–48.
- ↑ Metcalfe 1993, x.
- ↑ Metcalfe 1993, s. x–xi.
- ↑ Hutchinson 1993.
- ↑ Moore, Carrie A.: Debate renewed with change in Book of Mormon introduction. Deseret News 8.11.2007. Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Vanhan johdannon suomennos, ks. Mormonin kirja 2002 (”Johdanto”, s. v). Uuden johdannon suomennos, ks. Johdanto MAP-kirkon verkkosivuilla (viitattu 17.7.2021).
- ↑ Stack, Peggy Fletcher: Single word change in Book of Mormon speaks volumes. The Salt Lake Tribune 8.11.2007. Viitattu 17.7.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Östman 2019, s. 151–152. Hardy 2010, s. 6: ”Even though these claims generally have not been corroborated by archaeologists, Mormons have not been willing to read the book as inspired fiction.”
- ↑ Hutchinson 1993, s. 4.
- ↑ Givens 2002, s. 127–128, 152; Duffy 2008, s. 45–46.
- ↑ Givens 2002, s. 127–128; Duffy 2008, s. 45–46.
- ↑ a b Duffy 2008, s. 46.
- ↑ Hutchinson 1993, s. 11; Kunich 1993, s. 259–265.
- ↑ a b c Kunich 1993, s. 259–265.
- ↑ Hutchinson 1993, s. 10–11.
- ↑ Östman 2019, s. 151.