Tämä on hyvä artikkeli.

Marimekko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marimekko Oyj
Yritysmuoto julkinen osakeyhtiö
Osake OMXH: MEKKO
Markkina-arvo 687,5 milj. € (31.12.2021)[1]
ISIN FI0009007660
Perustettu 1951
Perustaja Armi ja Viljo Ratia
Riitta Immonen
Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko
Puheenjohtaja Mika Ihamuotila
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toimiala tekstiili ja vaatetus
Tuotteet vaatteet, asusteet, laukut, kankaat, koti
Liikevaihto Nousua 152,2 milj. € (2021)[1]
Liikevoitto Nousua 31,2 milj. € (2021)[1]
Tilikauden tulos Nousua 24,4 milj. € (2021)[1]
Henkilöstö Nousua 409 31.12.2021[1]
Kotisivu www.marimekko.com

Marimekko Oyj on suomalainen tekstiili- ja vaatetusalan pörssiyhtiö, jonka perustivat Armi ja Viljo Ratia vuonna 1951. Yhtiö suunnittelee, valmistuttaa, myy ja markkinoi vaatteita, tekstiilejä ja asusteita Marimekko-tuotemerkillä. Armi Ratia vei yhtiön Helsingin pörssiin 1974 ja johti yhtiötä 28 vuotta kuolemaansa saakka 1979. Vuonna 1985 yhtiö ostettiin osaksi Amer-yhtymää. Myöhemmin rahoitusvaikeuksiin ajautuneen yhtiön osti Kirsti Paakkanen, joka johti yritystä 1991–2008 ja vei sen uudestaan Helsingin pörssin I-listalle vuonna 1999. Vuonna 2008 Marimekon pääomistajaksi tuli Mika Ihamuotila. Huhtikuusta 2015 alkaen toimitusjohtajana on toiminut Tiina Alahuhta-Kasko.[2]

Marimekon markkina-arvo oli vuoden 2021 lopussa 687,5 miljoonaa euroa, ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli 152,2 miljoonaa euroa. Sen henkilöstöön kuului vuoden lopussa 409 työntekijää, ja sillä oli maailmanlaajuisesti 152 myymälää. Suomessa oli 64 myymälää.[1]

Talous ja organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talouden tunnuslukuja 2016[3]
Omavaraisuusaste 58,5 %
Nettovelkaantumisaste (gearing) 8,8 %
Oman pääoman tuotto (ROE) 14,5 %
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) 15,8 %
Osinko/osake 0,40 €

Myymälät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marimekon tuotteiden vähittäismyynti tapahtuu muiden jälleenmyyjien lisäksi yhtiön omissa myymälöissä ja konseptimyymälöissä.[4] Marimekolla oli vuoden 2016 lopussa maailmanlaajuisesti 159 myymälää. Niistä 42 oli omia myymäliä, 13 omia outlet-myymälöitä, 64 jälleenmyyjien myymälää ja 40 jälleenmyyjäshop-in-shopia. Suomessa myymälöitä oli 63, Aasian-Tyynenmeren alueella 60, Pohjois-Amerikassa 23, Skandinaviassa 10 ja muualla Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella 3. Vuoden aikana myymälöiden määrä kasvoi kuudella, vaikka kahdeksan myymälää suljettiin.[3]

Liikevaihto kasvoi vuoden 2016 aikana kuusi prosenttia. Vähittäismyynti nousi kaksi prosenttia, mitä tuki erityisesti Suomen ja Australian hyvä tulos. Sen sijaan Pohjois-Amerikassa vähittäismyynnin tulos oli heikko, mihin vaikutti osaltaan Beverly Hillsin myymälän sulkeminen. Tukkumyynnin liikevaihto kasvoi yhdekseän prosenttia, mutta lisenssimyynnin liikevaihto laski 31 prosenttia. Yrityksen 99,6 miljoonan euron liikevaihdosta 55,77 miljoonaa tuli Suomesta ja loput muualta maailmasta.[3]

Hallitus ja johtoryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marimekon hallituksessa istuvat päätoimisena puheenjohtajana Mika Ihamuotila, varapuheenjohtajana Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund ja muina jäseninä Arthur Engel, Mikko-Heikki Inkeroinen, Joakim Karske ja Catharina Stackelberg-Hammaren.[5] Yrityksen johtoryhmän muodostavat Tiina Alahuhta-Kasko (puheenjohtaja) ja jäseninä Elina Aalto (talous), Päivi Lonka (myynti), Päivi Paltola (markkinointi) ja Tanja Strohmayer (henkilöstöjohtaja)[6].

Tehtaat ja alihankinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2016 lopussa Marimekolla oli 431 työntekijää. Niistä 320 työskenteli Suomessa ja loput 111 ulkomailla. Omissa myymälöissä työntekijöitä oli 254. Vuoden 2015 lopusta henkilöstön koko oli pienentynyt, sillä silloin Marimekolla oli 476 työntekijää.[3]

Sisustuskankaita lukuun ottamatta tuotteet valmistetaan alihankintana Euroopassa (70 %) ja Aasiassa (30 %). Suurin valmistusmaa on Viro: vuonna 2015 siellä tehtiin 19 % tuotannosta. Liettuan osuus on 17 %, Suomen 16 % ja Portugalin 15 %.[7] Marimekolla oli vuoteen 2013 asti kolme omaa tehdasta, jotka kaikki sijaitsivat Suomessa: kangaspaino Helsingissä, vaatetustehdas Kiteellä ja laukkutehdas Sulkavalla. Kiteen ja Sulkavan tehtaat lakkautettiin 2013.[8]

Finnwatch tutki kevään ja syksyn 2013 ajan Bangkokin lähellä sijaitsevaa lasitehdasta, jossa valmistetaan Marimekon Sukat makkaralla -astiasarjaa. Finnwatchin mukaan Marimekon ja Iittalan astioita valmistavalla thaimaalaistehtaalla on moitittavat työolot. Ongelmia havaittiin muun muassa työturvallisuudessa, ylitöissä ja palkanmaksussa.[9] Vuoden 2015 seurantaraportissa olojen todettiin parantuneen. Tapahtumien yhteydessä Marimekko alkoi julkaista alihankkijoittensa nimiä verkkosivuillaan.[10]

Yrityshistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alku, menestys ja tuhon parras

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Armi Ratia vuonna 1959 työn ääressä. (Valokuva Pertti Jenytin.)

Pariskunta Armi ja Viljo Ratia merkitsivät Marimekon kaupparekisteriin 25. toukokuuta 1951.[11] Sitä ennen Viljo oli jo pari vuotta toiminut kangaspainamisessa Printex Oy:n omistajana Armin jatkaessa mainostoimistossa. Maija Isolan omaleimaisten kankaiden myynnin edistämiseksi päätettiin pitää vaatenäytös ja vaatteita varten luotiin uusi toiminimi – Marimekko.[12] Nimi tulee naisen nimestä Mari ja sanasta mekko, joka Marimekon perustamisen aikaan oli leninkiä tarkoittava karjalainen murresana.[13]

Marimekon ensimmäinen näytös pidettiin toukokuussa 1951 Kalastajatorpalla. Näytöksen asut suunnitteli muotitaiteilija Riitta Immonen, joka oli Marimekon alkuvuosina myös yrityksen osakas.[12]

Marimekon logo syntyi 1950-luvulla Armi Ratian tulistuttua liian perinteisiin ehdotuksiin. Hän otti Olivetti-kirjoituskoneen kirjasintyypin Interiors-lehden kannen logosta, josta graafikko Helge Mether-Borgström stilisoi ”kovan, ajattoman ja kylmän”, nykyäänkin käytössä olevan logon.[14]

Marimekon kesävaatteiden kysyntä ylitti odotukset, mutta syksyisin myynti lopahti.[15] Alun vaikeuksista huolimatta yhtiön kasvuvauhti kiihtyi kymmenettä ikävuotta lähestyttäessä, ja kova kasvu jatkui koko 1960-luvun ensimmäisen puoliskon.[11] Yhtiön kansainvälistyminen sai alkunsa monesta samanaikaisesta tapahtumasta. Suomen markka devalvoitiin 1958, Marimekko osallistui Tukholman Artekissa pidettyyn myyntinäyttelyyn ja Jacqueline Kennedy pukeutui Yhdysvaltain presidentinvaalien alla julkisuudessa Marimekkoon. Lehdistö seurasi tarkkaan myös presidenttiehdokkaiden puolisoita ja oli moittinut rouva Kennedyä tämän kalliista muotimausta. Huokeiden suomalaisten puuvillavaatteiden osto nousi Yhdysvalloissa suuriin otsikoihin. Samalla otsikoihin ja ihmisten tietoisuuteen nousi Marimekko.[15][16] Kesällä 1966 Life-lehti julkaisi Yhdysvalloissa 10-sivuisen kuvasarja Marimekon vaatteita käyttävistä tytöistä, mikä oli yhtiölle onnenpotku.[17]

Taloudellisesti menestyksekkäinä aikoina syntyi unelma ulkomaisista tehtaista ja Porvooseen rakennettavasta Marikylästä, johon koko Suomen tuotanto siirrettäisiin ja jossa kaikki Marimekon työntekijät asuisivat. Vuoden 1967 loppuun mennessä oli kuitenkin yhtiön sisällä syntynyt tietoisuus yhtiön talouskriisistä ja liian suuriksi kasvaneista kuluista. Yhtiön hallituksen jäsenen Jörn Donnerin mielestä yhtiö oli parin vuoden päässä konkurssista. Vuosina 1968–1971 toteutettiin perusteellisia taloudellisia muutoksia: Työntekijöiden määrää vähennettiin 414:stä 288:aan vuoteen 1973 mennessä. Tuotevalikoimasta karsittiin marginaaliset tuotteet. Talousjohtamista ammattimaistettiin. Suuruudenhullu hanke Marikylästä haudattiin.[11] Saneerausvuosien ajan toimitusjohtajana toimi Heikki T. Salonen.[18]

Armi Ratia oli vastahakoinen uudistuksiin, mutta ei suoraan vastustanut niitä. Vuonna 1954 hän oli määritellyt yhtiön toiminta-ajatuksen seuraavasti:

»Marimekko on Männistönmuorin Venlan ja Vuohenkalman Annan kinttupolun projisoimista tämän muuttuvan maailman valtateille, kaduille, koteihin ja koko elämänympäristöön.»

Saneerausten jälkeen hän kirjoitti samansisältöisen toiminta-ajatuksen hieman muotoiltuna, ja erityisesti loppuun oli tullut jotain uutta ”johtokunnan antamien kannattavuustavoitteiden saavuttamiseksi”.[11]

Ratian aikana yhtiön kulttuuri oli feodaalinen. Se tarkoitti yhtäältä tarkkaa kontrollia työtilojen puhtaudesta ja työntekijöiden työhön puuttumista. Toisaalta se tarkoitti yhtiön omaa kampaajaa ja hierojaa, aamupuuroa, lounasetua ja lääkärintarkastuksia. Lääkärintarkastukset eivät vielä tuolloin olleet lakisääteisiä.[19]

Marimekosta tulee pörssiyhtiö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marimekon teollisuusrakennus ja tehtaanmyymälä Herttoniemen yritysalueella Helsingissä.

Marimekko listautui Helsingin pörssiin toukokuussa 1974. Listautumista edelsi osakeanti, jolla osakepääoma nostettiin 1,638 miljoonasta markasta viiteen miljoonaan markkaan.[20] Yhtiön ensimmäisenä pörssivuotena tapahtui paljon: Vuoden aikana liikevaihto kasvoi 40,4 % ja Pohjoisesplanadi 31:n myymäläkin avattiin. Yhtiön uusi konepaino valmistui Herttoniemeen ja uusi ompelimo Kiteelle. Yhtiö sai Tasavallan presidentin vientipalkinnon, ja Urho Kekkonen kävi myös vihkimässä ompelimon käyttöön.[21]

Tulevina vuosina Herttoniemen toimitilat jatkoivat laajentumistaan. Toinen painokone asennettiin Herttoniemeen jo tehtaan valmistumista seuraavana vuonna.[22] Vuosina 1978–1979 konepainon laajennettuihin tiloihin yhdistettiin käsipaino.[23] Lopulta kaikki Vanhalla talvitiellä sijainneet toiminnat (ompelimo, leikkaamo, tuotannon aputilat, keskushallinto ja henkilökunnan myymälä) siirrettiin sinne vuonna 1983. Tässä vaiheessa tehtaan koko pinta-ala oli 11 000 neliömetriä, ja uudet toimitilat vihki käyttöön eduskunnan varapuhemies Pirkko Työläjärvi.[24]

Armi Ratia pyysi eroa toimitusjohtajan tehtävästä 1. tammikuuta 1977 alkaen. Hänen tilalleen toimitusjohtajaksi valittiin varatoimitusjohtaja Asko Kousa. Armi Ratia jatkoi kuitenkin johtokunnan jäsenenä vastuullaan tuotesuunnittelu sekä mainonnan ja PR-toiminnan koordinoiminen.[25] Kousalla oli erimielisyyksiä yrityksen johtamisesta omistajien ja johtoryhmän kanssa, joten Armi Ratia palasi toimitusjohtajaksi hyvin pian 2. syyskuuta 1977.[26][27] Varatoimitusjohtajaksi valittiin talousjohtaja Risto Takala.[26][25] Armi Ratia kuoli 3. lokakuuta 1979[28]. Hän toimi yhtiön hallituksessa kuolemaansa asti[23] mutta oli Marimekon johtamiskulttuurista kirjoittaneen Anneli Karsin mukaan viimeiset noin kolme vuotta väsynyt ja hapuileva ryhdyttyään raittiiksi lääkärin määräyksestä.[29] Hänen tilalleen toimitusjohtajaksi tuli Risto Takala.[23] Takalaa seurasi Kari Mattson 1. maaliskuuta 1982 alkaen.[30]

Marimekon liikevaihto (violetti) ja tulos ennen veroja (keltainen) 1973–1984 rahan nimellisarvolla. Vuodesta 1982 lähtien konsernin luvut.

Vuonna 1974 liikevaihto nousi yli 40 prosenttia, mutta seuraavina vuosina kasvutahti hidastui. Heikosti sujuneen Yhdysvaltain-myynnin vuoksi maahantuontisopimus pitkäaikaisen kumppanin Design Research Inc:n kanssa purettiin, ja Marimekko perusti oman myynti- ja jakeluyrityksen New Yorkiin, missä toiminta alkoi vuoden 1977 alussa.[25] Markkamääräinen myynti Yhdysvaltoihin nousikin 39 %, mitä Suomen markan devalvointi edesauttoi.[26] Myynnin nousu oli vain tilapäistä, sillä seuraavana vuonna kauppa Yhdysvaltoihin laski 41 prosenttia.[31] Kaiken kaikkiaan vuodesta 1973 vuoteen 1984 Marimekon liikevaihto nousi 26,2 miljoonasta[20] 94,1 miljoonaan markkaan[32], noin 260 %. Rahan reaaliarvolla mitattuna kasvua oli kuitenkin vain 10 prosenttia.[33] Yhtiön pörssikurssi oli listautumisen jälkeen pitkään lievästi laskevalla suunnalla. Vuoden 1980 lopun aallonpohjasta se sitten nousikin neljässä vuodessa lähes 700 %.[24] Bökarsin kartano, joka oli ollut yhtiöllä pitkään vuokralla, ostettiin vuonna 1981.[30]

Amer ostaa Marimekon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1985 alussa suomalainen monialakonserni Amer osti 75 prosenttia Marimekko Oy:n äänivallasta[32] Armi Ratian lapsilta Ristomatilta, Antilta ja Eriikalta.[34] Kauppa maksettiin Amerin osakkeilla ja sen maksamilla osingoilla[34]. Tieto kaupasta julkistettiin 22. tammikuuta.[32] Toimitusjohtaja Mattsonille yrityksen myynti oli ratkaisu Armi Ratian jälkeläisten keskinäiseen riitelyyn.[35] Amerin tarkoituksena oli kehittää Marimekkoa, joka yhtiön mielestä sopi hyvin sen merkkitavaroihin keskittyneeseen organisaatioon. Keskeisesti Amerin toimitusjohtaja Heikki O. Salosen mielissä oli kansainvälisen lisensiointitoiminnan lisääminen, missä oli tarkoitus hyödyntää Amerilla jo olevia myyntiverkostoja.[34]

Tavoitteista huolimatta Amerin omistama Marimekko epäonnistui taloudellisesti. Vuonna 1986 Marimekko teki tappiota 12 miljoonaa markkaa, noin 13 prosenttia liikevaihdosta.[36] Syksyllä toimitusjohtaja vaihtui Kari Mattsonista Jan-Erik Grönlundiin[36] ja parin vuoden kuluttua taas Grönlundista Magnus Hästöhön[37]. Yhdysvaltalainen Landor Associate’s -konsulttiyritys palkattiin muokkaamaan Marimekon imagoa tavoitteena nuorten naisasiakkaiden tavoittaminen ja myymälöiden kehittäminen.[36] Jälkeenpäin Amerin toimitusjohtaja arvioi, ettei konsultin työstä ”paljoa villoja syntynyt”. Vuonna 1988 Amer ilmoitti, että tappioputki katkeaa aikaisintaan kahden vuoden päästä.[38]

Amerin omistuksessa Marimekko ei kertaakaan tuottanut voittoa ja tuotti tappiota yhteensä 200 miljoonaa markkaa.[39] Kirsti Paakkasen mielestä ongelma oli, että Amer-yhtymä ajatteli vain rahaa.[40] Amerin-vuosia on pidetty Marimekon historiassa ainoana aikakautena, jolloin yhtiön perusidea hämärtyi.[41][42]

Kirsti Paakkasen aikakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Iittalan kanssa yhteistyössä tehtyjä Kivi-kynttilälyhtyjä Marimekon Primavera-kankaalla.

Amer-yhtymä myi Marimekon Kirsti Paakkasen omistamalle Workidea Oy:lle vuonna 1991. Paakkanen oli juuri jäänyt eläkkeelle ja muuttanut Ranskaan myytyään perustamansa mainostoimisto Womenan.[42][43] Kirsti Paakkasen rekrytoiminen toimitusjohtajaksi oli Matti Kavetvuon ja Kari Miettisen pohdintojen tulosta, jotka jo olivat Marimekossa mukana. Kavetvuo ja Miettinen olivat tutustuneet Paakkaseen jo aikaisemmin, kun tämä oli ollut Womenan toimitusjohtaja ja miesten konsulttiyrityksen asiakas.[44]

Marimekon liikevaihto ja tulos verojen jälkeen 1999–2008.

Marimekossa Paakkanen palautti laadun ja designin yrityksen keskiöön.[39] Ensimmäisen toimintavuotensa teemaksi hän valitsi laadun parantamisen, toisen vuoden teemaksi myynnin kasvun.[45] Hän madalsi organisaatiota, vahvisti suunnittelijoiden asemaa ja kehitti sekä tuotesuunnittelua että markkinointia. Tämän seurauksena yrityksen kannattavuus parani ja vienti lisääntyi.[46] Vuosi 1992 oli jo 194 markkaa voitollinen.[43] Vuodesta 1991 vuoteen 2007 Marimekon liikevaihto nousi 12,4 miljoonasta eurosta (74 miljoonaa markkaa)[47] 77,3 miljoonaan euroon[48]. Vuoden 1999 listautumisen jälkeen markkina-arvo nousi 13,7 miljoonasta eurosta[40] 146,3 miljoonaan euroon vuoden 2007 lopussa[48]. Suomen Liikemies-Yhdistys valitsi Paakkasen vuoden liikemieheksi 1999.[47] Vuonna 2006 Helsingin kauppakorkeakoulu promovoi hänet kunniatohtoriksi.[49] Vuonna 2007 Marimekko oli Suomen 33:nneksi arvostetuin brändi.[50]

Klassinen ja glamouria sisältävä ilme vahvistui samalla, kun aikaisempaa boheemiutta vähennettiin.[51] Eräs Paakkasen merkittävistä päätöksistä oli Ritva Fallan palkkaaminen yritykseen vuonna 1997. Falla sai tehtäväkseen luoda mallistoa 1990-luvun nuorelle bisnesnaiselle, jonka tarpeet olivat erilaiset kuin 1960-luvun nuorten kotiäitien.[52][51] Uuden idean tarpeellisuutta oli vaikea myydä Marimekon omalle myyntiosastolle[52], mutta Falla onnistui työssään[53]. Fallan saatua vastuulleen yhtiön viennin edistämisen Talouselämä-lehti povasi hänestä myös Paakkasen seuraajaa.[54][55]

Marimekko osti Grünsteinin turkisyhtiön syksyllä 2001, mikä herätti vastustusta eläintensuojelijoiden keskuudessa.[56] Paakkanen myönsi myöhemmin, että ostos oli virhe.[41] Joulukuussa 2004 Marimekko myi Grünsteinin Gemmi Oy:lle.[55] Paakkanen vähensi omaa omistustaan Marimekossa vähitellen varautuessaan johtajan vaihdokseen.[41] Vuonna 1999 hän myi puolet osakkeistaan yleisölle, minkä jälkeen yhtiö liittyi Helsingin arvopaperipörssin I-listalle.[47] Elokuussa 2002 hän vähensi omistustaan 50:stä 32,3:een prosenttiin[57] ja syyskuussa 2005 20 prosenttiin[58].

Pääomistajaksi Mika Ihamuotila

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marimekon tuotteita Helsingin Kampin liikkeessä.
Marimekon liike Helsingin Mikonkadulla Kämp Galleriaissa.

Mika Ihamuotila aloitti Marimekon toimitusjohtajana 1. helmikuuta 2008. Jo aikaisemmin 31. lokakuuta 2007 Paakkasen omistama Workidea Oy oli myynyt puolet eli 10 prosenttia Marimekon osakkeista Ihamuotilan omistamalla Muotitila Oy:lle, mikä yhdessä Varmalta ostettujen osakkeiden kanssa nosti Ihamuotilan omistusosuuden yhtiöstä 13 prosenttiin. Tämän lisäksi Ihamuotila sai äänioikeuden ja osto-option Paakkasen haltuun jääneisiin osakkeisiin.[48] Osto-optio oli käytettävä vuoden 2008 aikana[48], mutta kun Ihamuotila ei ostanut osakkeita, Paakkanen kimpaantui hänelle ja myi osakkeensa Veritas Eläkevakuutukselle, Ilmariselle ja Varmalle.[59]

Ihamuotila on sanonut haluavansa tehdä Marimekosta rennon ja värikkään lifestyle-brändin, joka hamuaa vahvasti ulkomaille.[60] Tarkoitus on myös lisätä korkean jalostusasteen tuotteiden kuten asusteiden ja laukkujen osuutta myynnistä kankaiden kustannuksella.[61]

Ihamuotilan luotsaama Marimekko perusti Yhdysvaltoihin uuden tytäryrityksen ja avasi uuden esittelytilan New Yorkissa elokuussa 2010 ja elokuussa 2012 kolme uutta esittelytilaa Bostonissa, Palo Altossa ja Beverly Hillsissä[62] sekä perusti uudet myymälät Berliinissä ja Malmössä. Myös Japanissa ja Etelä-Koreassa yhtiö avasi uuden konseptimyymälän.[63] Kiinassa ja Hongkongissa tavoitteena on avata 15 uutta konseptimyymälää vuoden 2016 loppuun mennessä.[64]

Vuonna 2014 taiteelliseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi nimitettiin ruotsalainen Anna Teurnell, joka oli Hennes & Mauritzin Other Stories -brändin designjohtaja.[65] Teurnell lopetti Marimekossa helmikuussa 2017.[66]

Huhtikuusta 2015 lähtien toimitusjohtajana on toiminut Tiina Alahuhta-Kasko. Hänen aikanaan Marimekko on jatkanut kansainvälistymistä ja suunnannut strategiaansa onnistuneesti trenditietoisiin nuoriin. Johtoryhmää on uudistettu palkkaamalla muun muassa luova johtaja Rebekka Bay japanilaisesta vaatejätti Uniqlosta ja myyntijohtaja Dan Trap urheilumerkki Salomonilta. Marimekko tekee yhteistyötä muun muassa Uniqlon ja Adidaksen kanssa. Alahuhta-Kaskon toimikauden vuosina 2015–2021 Marimekon osakekurssi seitsenkertaistui.[67]

Suunnittelijat ja tuotteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marimekon, tai oikeammin sen edeltäjän Printex Oy:n, ensimmäinen suunnittelija oli Maija Isola. Hänen tunnetuin luomuksensa on Unikko-kuosi.[68] Muita töitä ovat olleet muun muassa Kivet, Melooni, Linnunrata ja Mansikkavuoret.[69][70] Isola työskenteli Marimekolle vuosina 1949–1987.[68] Toinen Marimekkoon alkuvuosina tullut suuri nimi oli Vuokko Eskolin-Nurmesniemi, joka suunnitteli kuoseja ja vaatteita,[69] kuten Jokapoika-paidan.[71] Tunnettuja kuoseja olivat muun muassa Hepskukkuu[69] ja Tiibet.[70]

1960 taloon tuli Annika Rimala, joka tunnetaan Tasaraidan ja Tuulihatun suunnittelijana.[72][69] Katsuji Wakisaka toimi Marimekon suunnittelijana 1968–1976 ja myöhemmin vuonna 2001. Hänen autokuvioitu Bo Boo -kuosinsa on ollut erityisen suosittu Yhdysvalloissa.[69][72] Marimekon ensimmäisen miesten puvun suunnitteli Pentti Rinta, jonka Kuski-puvusta tuli klassikko. Rinta suunnitteli Marimekolle vuosina 1969–1987.[72]

Japanilainen Fujiwo Ishimoto oli vuodesta 1970 alkaen Marimekon silloisen tytäryhtiön Décembren suunnittelijana ja aloitti Marimekolle suunnittelun 1974.[69] Hänen painokangasmallinsa ovat abstrakteja ja graafisia, väritykseltään tummia tai heleitä.[73] Hyvin menestynyt Ishimoto-kokoelma on esimerkiksi Maisema vuodelta 1982.[69][73] Marja Suna, joka tuli taloon Armi Ratian kuolinvuonna 1979[74], suunnitteli yhtiön ensimmäisen neulevaatemalliston.[75] Suna lähti yhtiöstä vuonna 2003.[74] Samana vuonna Sunan kanssa Kristina Isola alkoi suunnitella suoraan Marimekolle yhdessä äitinsä Maija Isolan kanssa.[74] Hän suunnittelee omia malleja ja vastaa äitinsä kuosien uusista versioista.[72]

Jukka Rintala on työskennellyt Marimekolle kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran vuosina 1986–1988[74] ja toistamiseen 1991[76]-2008[77]. Hän on suunnitellut muun muassa Karjalan marjat -malliston.[78] Jaana Parkkila (1993–2007)[52][60] on suunnitellut Marimekolle vaatteita ja laukkuja, joiden värimaailmassa on paljon mustaa ja voimakkaita värejä[52]. Erja Hirven ura Marimekolla alkoi 1995. Hänen suunnittelemiaan kankaita ovat muun muassa Päiväntasaaja, Kaarna ja Japanissa suosittu Kaktus.[79][80] Vaatesuunnittelija Mika Piirainen on suunnitellut yhtiölle vuodesta 1994 alkaen[81], aluksi täysipäiväisesti ja sitten freelancerina[82]. Hän on suunnitellut naisten, miesten ja lasten vaatteita sekä erilaisia asusteita, kuten laukkuja, hattuja, puukenkiä ja sateenvarjoja.[81] Ritva Falla on ollut Marimekon vakituinen suunnittelija vuodesta 1997.[83] Bisnesnaiselle suunnitellusta Ritva Falla -mallistosta tuli hitti ja Fallalle myönnettiin muotoilun valtionpalkinto.[54] Muotoilun taiteilijaprofessorina 2000-luvun alussa toiminut Matti Seppänen tuli Marimekkoon 1999. Hänen käsialaansa on Marimekon miestenvaatemallisto, joka kantaa nimeä Matti.[84] Samu-Jussi Koski aloitti Marimekolla vaatesuunnittelijana 2004 ja hänet nostettiin vaatetustuotelinjan taiteelliseksi johtajaksi 2008.[85] Seuraavana vuonna hän erosi voidakseen keskittyä enemmän luovaan työhön.[86] Hänen johdollaan uudistettua vaatemallistoa oli kuitenkin jo ehditty kehua.[80].

Vuonna 2014 Marimekko julkisti uuden Unikko-sarjan alkuperäisen Maija Isolan Unikon 50-vuotisjuhlan kunniaksi.[87]

Marimekon filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kankaita Maija Isolan Unikko-kuosilla.
Iittalan kanssa yhteistyössä tehty Mariskooli-astia.

Armi Ratialle Marimekko oli ”elämäntapa, kaunista arkipäivää ja siinä parasta”.[88] Tämän näkemyksen jakoi omana aikanaan Kirsti Paakkanen [88], ja Kari Mattsonin mielestä myynti Amerille tulisi säilyttämään yhtiön erityisluonteen[89]. Yhtiön pitkäaikaiset työntekijätkin ovat kuvailleet Marimekkoa elämäntavaksi.[90] Paakkasen mielestä Marimekko ei kuitenkaan enää muistuttanut näitä ihanteita, kun hän astui yhtiön johtoon, ja hän piti tehtävänään nostaa kyseiset arvot niille kuuluvalle paikalleen.[88]

Armi Ratia näki, että kansaa ei pidä kosiskella vaan hän katsoi vaateteollisuuden velvollisuudeksi kasvattaa kansan makua. Marimekko sanoutui irti Pariisin muotilinjauksista, ja Ratia teki tietoisesti ”antimuotia” vartalon viivat ja ylimääräiset kilot kätkevillä leikkauksilla. Marimekko oli vapauden, tasa-arvon, hyödyn, käytännöllisyyden, optimismin ja onnen filosofia. 1960-luvulla Marimekon käyttäjiä luonnehdittiin muun muassa itsevarmoiksi, iättömiksi ja riippumattomiksi.[15] Suunnittelijat ovat pitäneet Marimekon suunnittelufilosofiana intohimoa ja ”Voimakasta Tunnetta”, jonka pohjalle yritys on alun perin luotu.[52]

Marimekkoa Paakkanen piti niin suomalaisena yrityksenä, ettei suomalaisempaa löydy.[88] Ihamuotilan mielestä Marimekko taas on kaikista suomalaisin ja henkiseltä merkitykseltään Suomen suurin yhtiö.[91]

Kohuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristina Isolan Metsänväki-kuosin havaittiin toukokuussa 2013 olevan kopio ukrainalaisen naivistitaiteilija Marija Prymatšenkon teoksesta Rotta matkalla vuodelta 1963. Kuosia on käytetty muun muassa sinisenä Finnairin lentokoneissa.[92] Syyskuussa 2013 Marimekko lopetti yhteistyön suunnittelija Kristina Isolan kanssa.[93] Heinäkuussa 2013 Yleisradio uutisoi Teresa Moorhousen suunnitteleman Isoisän puutarha -kuosin yhtäläisyyksistä englantilaisen lastenkirjan kuvitukseen.[94] Kirjan kustantaja ilmoitti tutkivansa mahdollisen kopioinnin.

Maaliskuussa 2021 Finnwatch raportoi Marimekon poistaneen verkkosivuiltaan maininnan, jonka mukaan Marimekko ei käytä Kiinan Xinjiangin alueella Uiguurien pakkotyöllä tuotettua puuvillaa.[95][96]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suhonen, Pekka – Pallasmaa, Juhani (toim.): Marimekkoilmiö. Espoo: Weilin+Göös, 1986.
  • Karsi, Anneli: Marimekon yrityskulttuuri: Designed by Armi Ratia. Helsinki: Kampanja, 1995. ISBN 951-97389-0-8
  • Tabermann, Tommy & Taberman-Wuori, Tuija (toim.): Henki & elämä. Helsinki: WSOY, 2001.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Tilinpäätöstiedote 2021 (PDF) (s. 3, 11, 12) company.marimekko.com. Marimekko Oyj. Viitattu 28.6.2022.
  2. ↑ Salokorpi, Jussi: Marimekko myllää johtoaan – yhtiölle uusi toimitusjohtaja 12.2.2015. Yle Uutiset. Viitattu 12.2.2015.
  3. ↑ a b c d Tilinpäätöstiedote 2016 (PDF) company.marimekko.fi. Marimekko Oyj. Arkistoitu 21.8.2017. Viitattu 22.5.2017.
  4. ↑ All&country= fi&city= HELSINKI Myymälähaku Marimekko. Viitattu 24.10.2009.
  5. ↑ Hallitus Marimekko. Viitattu 14.2.2017.
  6. ↑ Johtoryhmä Marimekko. Arkistoitu 21.2.2015. Viitattu 14.2.2017.
  7. ↑ Vastuullisuuskatsaus 2015 Marimekko. Arkistoitu 14.2.2017. Viitattu 14.2.2017.
  8. ↑ Sulkavan Marimekolla mustien unikkojen päivä: "Kaikki meni" Yle. 16.5.2013. Viitattu 14.2.2017.
  9. ↑ Länkinen, Tiina: Finnwatch: Marimekko salasi tiedot Thaimaan-tehtaasta yle.fi. 10.12.2013. Yle Uutiset. Viitattu 10.12.2013.
  10. ↑ Fiskarsin ja Marimekon alihankkijan työolot paranivat Taloussanomat. 2015. Viitattu 14.2.2017.
  11. ↑ a b c d Donner, Jörn (1986) Unelmat ja todellisuus. Teoksessa Marimekkoilmiö, s. 8–18.
  12. ↑ a b Sykkö, Sami: Riitta Immosen muistokirjoitus (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat. Viitattu 4.7.2015.
  13. ↑ Leppänen, Timo: Merkilliset nimet: Tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-720-1
  14. ↑ Karsi, Anneli (1995), s. 70.
    Marimekkoilmiö (1986), s. 19.
  15. ↑ a b c Ratia, Viljo (1986) Unelmat ja todellisuus. Teoksessa Marimekkoilmiö, s. 23–29.
  16. ↑ Ratia, Ristomatti: Paha poika, s. 43. Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-18330-3
  17. ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 58-59. Otava, 1966.
  18. ↑ Karsi, Anneli (1995), s. 47–52.
  19. ↑ Karsi, Anneli (1995), s. 13, 39–46.
  20. ↑ a b Marimekon vuosikertomus 1973
  21. ↑ Marimekon vuosikertomus 1974.
  22. ↑ Marimekon vuosikertomus 1975.
  23. ↑ a b c Marimekon vuosikertomus 1979.
  24. ↑ a b Marimekon vuosikertomus 1983.
  25. ↑ a b c Marimekon vuosikertomus 1976
  26. ↑ a b c Marimekon vuosikertomus 1977
  27. ↑ Karsi, Anneli (1995), s. 55.
  28. ↑ Ratia, Ristomatti: Paha poika, s. 96. Helsinki: Otava, 2002.
  29. ↑ Karsi, Anneli (1995), s. 28, 66
  30. ↑ a b Marimekon vuosikertomus 1981.
  31. ↑ Marimekon vuosikertomus 1978
  32. ↑ a b c Marimekon vuosikertomus 1984
  33. ↑ Elinkustannusindeksi Tilastokeskus. Arkistoitu 30.1.2018. Viitattu 24.10.2010.
  34. ↑ a b c Vihma, Päivi: Ilmiöstä harkittu merkki. Talouselämä, 1987, nro 2, s. 64–65.
  35. ↑ Sahiluoma, Veijo: Vaikea vaate. Optio, 2002, nro 10, s. 30–34.
  36. ↑ a b c Rantanen, Esko: Amerin paita. Talouselämä, 1985, nro 4, s. 80–82.
  37. ↑ Karsi, Anneli (1995), s. 122
  38. ↑ Hava, Jouko: Heikki O. Salonen: En ole myymässä Marimekkoa. Fakta, 1988, nro 5, s. 26–28.
  39. ↑ a b Seeling, Maarit: On top again. Form Function Finland, 1996, nro 3, s. 30–34.
  40. ↑ a b Elo, Timo: Kirsti Paakkanen valloittaa maailmaa. Johtoporras, 2006, nro 6, s. 6–11.
  41. ↑ a b c Autio, Ilkka: Kirsti Paakkanen odottaa räjähdystä. Arvopaperi, 2002, nro 9, s. 12–16.
  42. ↑ a b Holtari, Timo: Kyllä kansa tuntee. Fakta, 1992, nro 3, s. 26–29.
  43. ↑ a b Holtari, Seija: Paakkasen sirkus. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 14.6.2002.
  44. ↑ Lilius, Anna-Liisa: "Pörssiyhtiö tarvitsee nimitysvaliokunnan". (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 2.5.2003.
  45. ↑ Kirjavainen, Sanna & Virtanen, Harriet: Erikoistuminen kilpailustrategisena valintana ja sen vaikutus tuotepäätöksiin vaatetusteollisuudessa: case: Marimekko, s. 81. Turku: Turun kauppakorkeakoulu, Kansainvälinen markkinointi, 1993.
  46. ↑ Kirsti Paakkanen yrittämisestä: ”Olen duunari parhaasta päästä”. Yrittäjä, 1996, nro 3, s. 26–27.
  47. ↑ a b c Hirvikorpi, Helinä: Vuoden liikemies. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 10.9.1999.
  48. ↑ a b c d Marimekon vuosikertomus 2007
  49. ↑ Vihma, Päivi: Marimekon malli leviää. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 19.5.2006.
  50. ↑ Arvostetuimmat brändit (PDF) Markkinointi & Mainonta. Viitattu 24.10.2010.
  51. ↑ a b Seeling, Maarit: Marimekko for the power dresser. Form Function Finland, 1998, nro 1, s. 16–17. (englanniksi)
  52. ↑ a b c d e Henki & elämä (2001) s. 158–209.
  53. ↑ Säntti, Hanna: Hi Sir, saisiko olla raitapaita. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 12.3.2004.
  54. ↑ a b Säntti, Hanna: Paakkasen luottonainen. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 21.11.2003.
  55. ↑ a b Salo, Irmeli: Seuraaja esiin, Kirsti Paakkanen. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 18.2.2005.
  56. ↑ Malin, Risto: Etiikka tulee ja hämmentää. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 9.3.2001.
  57. ↑ Marimekon vuosikertomus 2002
  58. ↑ Marimekon vuosikertomus 2005
  59. ↑ Lilius, Anna-Liisa: Pakko myydä halvemmalla. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 15.5.2009.
  60. ↑ a b Säntti, Hanna: Toivo kirmaa kurahaalareissa. (Talentumin lehtiarkisto) Talouselämä, 23.5.2008.
  61. ↑ Kansa kyllästyi Marimekkoon Taloussanomat. 21.8.2008. Viitattu 12.7.2009.
  62. ↑ Marimekko avaa uusia myymälöitä USA:ssa – elokuvateollisuus kiinnostaa yle.fi. 7.8.2012. Yle Uutiset. Viitattu 7.8.2012.
  63. ↑ Kauppalehti 12.8.2010. 20100810997[vanhentunut linkki]. Viitattu 12.8.2010.
  64. ↑ Marimekko valloittaa Kiinaa yle.fi. 30.1.2012. Yle Uutiset. Viitattu 30.1.2012.
  65. ↑ Viljanen, Kaisa: Ihamuotila: Halusimme pohjoismaista designia ymmärtävän johtajan hs.fi. 17.4.2014. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 19.4.2014. Viitattu 17.4.2014.
  66. ↑ Marimekon luova johtaja Anna Teurnell jättää tehtävänsä, marmai.fi 27.2.2017. Internet Archive 5.6.2019.
  67. ↑ Saarinen, Merja: Klassikon tuuletus. HS Visio, 10.6.2021. Digilehti (maksullinen). Viitattu 10.6.2021.
  68. ↑ a b Marimekko – uskoa ja uskallusta vuodesta 1951 Marimekko. Viitattu 24.10.2010.[vanhentunut linkki]
  69. ↑ a b c d e f g Ilvessalo, Kirsti – Niemistö, Kirsi (1986) Suunnittelijat. Teoksessa Marimekkoilmiö. s. 116–139. Weilin+Göös: Espoo.
  70. ↑ a b Huokuna, Tiina: Vallankumous kotona! Arkielämän visuaalinen murros 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, s. 59–81. (Väitöskirja. Helsingin yliopisto) Helsinki: Yliopistopaino, 2006. ISBN 951-570-648-3
  71. ↑ Vuokko Eskolin-Nurmesniemi Marimekko. Viitattu 24.10.2010.[vanhentunut linkki]
  72. ↑ a b c d 1960-luku Marimekko. Viitattu 24.10.2010.[vanhentunut linkki]
  73. ↑ a b Viljo, Kaisa: Marimekko. Muoto, 1985, nro 2, s. 56–59.
  74. ↑ a b c d Kuka kukin on 2007. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 951-1-20606-0
  75. ↑ 1970-luku Marimekko. Viitattu 24.10.2010.[vanhentunut linkki]
  76. ↑ Jukka Rintala Marimekko. Viitattu 12.7.2009.[vanhentunut linkki]
  77. ↑ Sykkö, Sami: Jukka Rintalan uudet tuulet 27.8.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.7.2009.[vanhentunut linkki]
  78. ↑ Runeberg, Tutta: Kirsti Paakkanen – Marimekon uusi äiti. Suomen kuvalehti, 1991, nro 42, s. 80-81, 83.
  79. ↑ Lindroos, Katja: Värittäjä. Muoto, 2004, nro 5, s. 52–56.
  80. ↑ a b Niipola, Jani: Marin uudet liikkeet. Markkinointi & mainonta, 2009, nro 15, s. 6–8.
  81. ↑ a b Mika Piirainen Marimekko. Viitattu 12.7.2009.[vanhentunut linkki]
  82. ↑ Sievinen, Pia: Marimekon Mika. Muoto, 2002, nro 2, s. 26–29.
  83. ↑ Ritva Falla Marimekko Oyj. Viitattu 12.7.2009.[vanhentunut linkki]
  84. ↑ Matti Seppänen Marimekko. Viitattu 12.7.2009.[vanhentunut linkki]
  85. ↑ Hän päättää nyt Marimekon vaatteista Taloussanomat. 21.5.2008. Viitattu 12.7.2009.
  86. ↑ Marimekon huippusuunnittelija irtisanoutuu Taloussanomat. 17.6.2009. Viitattu 12.7.2009.
  87. ↑ Alissa Walter: How a Simple Fabric Pattern Uplifted a Post-War Finland Gizmodo. Viitattu 13.8.2015.
  88. ↑ a b c d Henki & elämä (2001) s. 18–23.
  89. ↑ Mattson, Kari (1986) Marimekko nykyhetkessä. Teoksessa Marimekkoilmiö. s. 143. Weilin+Göös: Espoo.
  90. ↑ Henki & elämä (2001) s. 30–45, 66–87
  91. ↑ Herra Marimekko, Mika Ihamuotila – Ihamuotilasta Paakkasen seuraaja Yle Elävä Arkisto. 31.10.2007. Yle. Viitattu 14.2.2017.
  92. ↑ Markkanen, Kristiina & Vihavainen, Suvi: Marimekon kangas on toisen teoksen kopio Helsingin Sanomat. 29.5.2013. Arkistoitu 7.6.2013. Viitattu 29.5.2013.
  93. ↑ Nurmio, Satu: Marimekko lopettaa yhteistyön Kristina Isolan kanssa yle.fi. 30.9.2013. Yle Uutiset. Viitattu 30.9.2013.
  94. ↑ Marimekon kuosi muistuttaa lastenkirjan kuvitusta. Yle uutiset.
  95. ↑ Markus Viljasalo: Marimekko taipui Kiinan painostuksen alla? finnwatch.org. Viitattu 28.4.2021.
  96. ↑ Finnwatch: Marimekon sivuilta kadonnut maininta Kiinan uiguurialueiden ihmisoikeusrikkomuksista mtvuutiset.fi. 26.3.2021. Viitattu 28.4.2021.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aav, Marianne & Kivilinna, Harri & Viljanen, Eeva (toim.): Marimekkoelämää: Väriä, raitaa ja muotoja. (Näyttely 18.3.–29.5.2011) Helsinki: Designmuseo, 2011. ISBN 978-952-9878-72-7
  • Ainamo, Antti: ”Ratia, Armi (1912–1979)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 130–134. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
  • Härkäpää, Maria ym. (toim.): Kuvioissa Marimekko®. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-39617-9
  • Karjalainen, Tuula: ”Paakkanen, Kirsti (1929–)”, Suomen kansallisbiografia, osa Hakemisto, s. 60–61. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 951-746-441-X Teoksen verkkoversio.
  • Koivuranta, Esa ym.: Marimekko: Suuria kuvioita. Helsinki: Into, 2015. ISBN 978-952-264-439-8
  • Markkanen, Kristiina: Marimekon linja. Teema, 2015, nro 3, s. 24–37.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marimekko&oldid=22710938”