Kauhavan vanha kirkko
| Kauhavan vanha kirkko. | |
|---|---|
 |
|
| Sijainti | Kauhava |
| Seurakunta | Kauhavan seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1756 |
| Suunnittelija | Antti Hakola |
| Materiaali | puukirkko |
| Poistui käytöstä | 1921 (tuhoutui tulipalossa) |
 |
|
Kauhavan vanha kirkko oli rakennettu puusta ja se valmistui 1756. Siihen tehtiin suurehko korjaus 1886–1887 ja se varustettiin lämmitysjärjestelmällä 1899. J. A. Zachariassen rakensi kirkkoon 15-äänikertaiset urut, jotka valmistuivat 1905. Kirkon alttaritaulun Kauhavan seurakunta hankki 1882. Se oli rouva A. Såltinin maalaama ja nimeltään Vapahtaja siunaten lapsia.[1] Kirkko paloi joulupäivänä 1921.[2]
Lapuan seurakunnan alaisuuteen kuuluneen Kauhavan kappeliseurakunnan 1643 valmistunut hirsirakenteinen kirkko oli 1750-luvulla hatara ja ränsistynyt. Se oli myös ahdas 700-jäseniselle seurakunnalle. Rakentamislupa uutta kirkkoa varten myönnettiin 1753 ja rakentaminen alkoi kesällä 1754 purkutuomion saaneen vanhan pyhätön viereen. Kauhavalaiset onnistuivat saamaan rakennustyön johtajaksi maankuulun alahärmäläisen kirkontekijän Antti Hakolan. Tämä toi mukanaan omat harjaantuneet kirvesmiehensä ja kelpuutti kauhavalaisia vain avustaviin tehtäviin. Työmaata valvoi talokas (itsenäisen maatilan omistaja ja viljelijä) ja kirkonisäntä Heikki Isosomppi. Kirkko valmistui 1756.[2]
Kirkko vuonna 1831[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon omaisuus luetteloitiin 1831 ja samalla laadittiin seikkaperäinen kuvaus kirkosta. Sen pituus oli 53 kyynärää (31,5 metriä), leveys 36 kyynärää (21,4 m) ja korkeus kivijalasta räystääseen 9 kyynärää (5,3 m). Kirkon länsipäässä sijainnut kellotorni oli korkeudeltaan 18 kyynärää (10,7 m) ja toinen itäpäässä sijainnut torni oli 10 kyynärän (5,9 m) korkuinen.[2]
Kirkon kivijalka oli rappaamaton. Sen päältä kohosivat hirsiseinät, jotka oli vuorattu ulkopuolelta pystylaudoituksella ja maalattu punaisiksi. Vesikaton katteena olivat paanut. Kirkossa oli yhteensä 15 ikkunaa, joista osa oli suuria ja neljä pienempiä. Suuremmat ikkunat olivat 15-ruutuisia ja pienemmät neliruutuisia. Kunkin ruudun korkeus oli yksi kyynärä (0,59 m) ja leveys 3/4 kyynärää (0,45 m).[2]
Sisustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon seinät sekä laudoitettu laipio ja holvit oli sivelty vaalealla vesivärillä. Ovet, ikkunankarmit ja ikkunanpuitteet oli maalattu helmenharmaiksi ja penkkien ovet vaaleanruskeiksi. Vanhaan tyyliin maalattu lehteri oli varustettu apostolien ja profeettojen kuvilla. Kahdentoista kyynärän pituinen (7,1 m) ja kahdeksan kyynärän (4,7 m) levyinen sakasti oli sivelty myös vaalealla vesivärillä ja sen ovet oli maalattu helmenharmaiksi. Sakastissa oli rautakalteriset kaksoisikkunat ja sen sisustukseen kuului myös pieni alttari. Sakastin alla sijaitsi harmaakivikellari ehtoollisviinien säilytystä varten. Hautakuoria tai perhehautoja kirkkosalin honkalankuista tehdyn lattian alla ei ollut. Sen sijaan oli kirkonmaalla kolmeosastoinen talvihauta, joka oli maalattu punaiseksi ja varustettu vihreillä ovilla.[2]
Puusta tehty saarnastuoli oli kellanruskea ja koristeltu raamatunlausein, joiden tekstit oli kullattu. Saarnastuolin laipion koristeena oli kullattu aurinko, hopeoitu lentävä kyyhky ja niin ikään hopeoitu karitsa ja lippu. Alttaritaulussa oli kullatut kehykset ja se esitti pyhän ehtoollisen asettamista. Pienemmässä alttaritaulussa oli myös kullatut kehykset ja se kuvasi Vapahtajaa ristillä. Kirkon seinien koristeena oli maalattuja raamatunlauseita. Lämmitysuuneja kirkossa ei tähän aikaan ollut.[2]
Kirkonkellot sijaitsivat suuremman tornin keskimmäisessä osassa. Niille varattu tila oli kahdeksan kyynärää (4,8 m) pitkä ja leveä sekä seitsemän kyynärää (4,2 m) korkea. Suurempi kello oli ostettu 1723 ja se painoi 2 kippuntaa, 10 leiviskää ja 5 naulaa (noin 427 kg). Pienempi kello ostettiin 1725 ja se painoi yhden kippunnan, 11 leiviskää ja 4 naulaa (noin 265 kg).[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Colliander, O. I. (toim): Suomen kirkon paimenmuisto 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan, Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia VIII, Otava 1910, s. 230.
- ↑ a b c d e f g Pietiläinen, Timo: Kauhavan historia I, kivikaudesta kaupungiksi tuloon, Kauhavan kaupunki 1999, ISBN 951-98051-0-9, s. 391–398.
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||