Ruotsala (Kauhava)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruotsala on kylä Kauhavalla, Etelä-Pohjanmaalla. Kylän alueella sijaitsee Kauhavan kolmanneksi suurin järvi, Ojutjärvi.

Kylässä oli ennen paljon maatiloja. Ruotsalassa oli vireää käsityöteollisuutta. Nämä alat ovat kuitenkin lähes hävinneet kylästä nykypäivänä. Ruotsala valittiin vuoden eteläpohjalaiseksi kyläksi 2002.

Kyläyhdistys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsalan monitoimihalli

2000-luvun taitteessa Ruotsalan kyläyhdistys aloitti suuren projektin. Kylään rakennettiin monitoimihalli talkootyönä. Monitoimihallin kustannusarvio oli 2 miljoonaa markkaa, mutta sitä jouduttiin myöhemmin laskemaan. Vaikka kylässä ja koko Kauhavalla oli aikoinaan laaja vastustus Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa, valtaosa rahoituksesta saatiin juuri sieltä. Monitoimihalli valmistui vuonna 2001. Keväällä 2006 monitoimihalliin valmistui laajennus, jossa on kerho- ja varastotilaa. Monitoimihalli sijaitsee samassa pihapiirissä koulun kanssa.

Ruotsalan koulu perustettiin vuonna 1925. Nykyisen koulun vanhempi osa rakennettiin vuonna 1927. Kouluun rakennettiin myös toinen osa vuonna 1956. 1980- ja 1990-luvuilla Ruotsalan koulun oppilasmäärät lisääntyivät niin, että kouluun tuli neljäs opettaja.[lähde? ] Vuonna 2019 koulussa oli 63 oppilasta. Koulu lakkautettiin 2020.[1] Viimeisinä vuosina koulussa oli esikoulu ja peruskoulun vuosiluokat 1–6.

Kyläyhdistys auttoi koulua monella tavalla. Kyläyhdistys rakensi koulun käyttöön jääkaukalon, luistimienvaihtokatoksen ja pukuhuoneen. Myös kyläyhdistyksen rakentama monitoimihalli oli koulun käytössä.

Ruotsalan Palloseuran pelipaita

Ruotsalan Palloseura (RuPS) on suurimmaksi osaksi Ruotsalan kylän asukkaista muodostuva salibandyseura, joka kiertää Suomea turnauksissa. RuPS:n pokaalikokoelma on nähtävillä Ruotsalan monitoimihallin palkintokaapissa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]