Siirry sisältöön

Julius

Wikipediasta
Julius
Nimipäivä  
– suomenkielinen 12. huhtikuuta
– ruotsinkielinen 12. huhtikuuta
– ortodoksinen 18. toukokuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Jules, Giulio
Nimen alkuperä latinalainen Iulius (maitopartainen nuorukainen)

Julius (lat. Iulius) on latinalaisperäinen miehen nimi. Samaa alkuperää ovat myös naisennimi Julia (lat. Iulia) sekä johdannainen Julianus.

Julius-nimi Suomessa ja maailmalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Juliuksen nimipäivä on 12. huhtikuuta, paavi Julius I:n kuolin- ja muistopäivänä.[1] Samana päivänä on myös Julian nimipäivä. Huhtikuuhun 2026 mennessä nimi Julius on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu Suomessa 14 584 miehelle ja noin 20 naiselle.[2]

Julius-nimen asuja muissa kielissä ovat esimerkiksi ranskan Jules, espanjan Julio ja italian Giulio. Unkarissa Julius-nimen paikallisena muotona on ruvettu pitämään nimeä Gyula, joka alkuaan oli luultavasti turkkilaisperäinen jonkinlaisen sota- tai heimopäällikön arvonimi.[3]

Alkujaan Julius oli erään Rooman valtasuvun genticilium eli sukunimi. Suvun jäseniä:

Sukuun kuuluivat myös seuraavat Rooman keisarit:

Muita Juliuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman keisareita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä keisarit eivät kuuluneet Juliusten sukuun.

Julius sukunimenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvitteellisia Juliuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Kustaa Vilkuna: Suuri nimipäiväkalenteri, s. 108. Otava, 1969.
  2. Nimipalvelu, etunimihaku Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 9.4.2026.
  3. Magyar Keresztnevek Tára - Gyula Magyar Keresztnevek Tára - Gyula. Viitattu 8.11.2024. (unkariksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]