Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1974

1974 FIFA World Cup
Fußball-Weltmeisterschaft 1974
Joukkueet	16
	96 karsijasta
Isäntämaa	Länsi-Saksa
Pelipaikat	9 (9 kaupungissa)
Ajankohta	13. kesäkuuta–; 7. heinäkuuta 1974
Mitalistit
– Kultaa	Länsi-Saksa
– Hopeaa	Alankomaat
– Pronssia	Puola
Ottelut	38
Maalit	97 (2,55 ottelua kohti)
Yleisö	1 865 762 (49 099 ottelua kohti)
Maalintekijä	Grzegorz Lato (7 maalia)
Paras pelaaja	Johan Cruyff
Paras nuori pelaaja	Władysław Żmuda
Fair Play -palkinto	Länsi-Saksa
	Infobox OK

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1974 järjestettiin 13. kesäkuuta – 7. heinäkuuta Länsi-Saksassa.

MM-kilpailujen karsintoihin osallistui 97 maata, joista 14 kelpuutettiin itse lopputurnaukseen. Isäntämaa Länsi-Saksa ja hallitseva mestari Brasilia selviytyivät MM-lopputurnaukseen ilman karsintaa. Turnaus pelattiin uudella kilpailuformaatilla. Joukkueet jaettiin neljään lohkoon, joista kustakin selvisi kaksi parasta toiselle kierrokselle. Toinen kierros pelattiin ensi kertaa lohkomuotoisena. Toisen kierroksen kahdesta lohkosta ensimmäiseksi sijoittuneet selviytyivät loppuotteluun ja kakkoset pronssiotteluun.^[1]

Turnauksessa kilpailtiin kokonaan uudesta pokaalista. Edellisten maailmanmestaruuskilpailujen voittaja Brasilia sai kolmannen mestaruuden myötä omakseen siihen asti kiertäneen Jules Rimet -pokaalin. Uusi palkinto oli nimeltään yksinkertaisesti FIFA World Cup -pokaali.^[1] Kisojen voittajaksi selviytyi isäntämaa Länsi-Saksa, joka kukisti loppuottelussa siihen asti loistokkainta peliä esittäneen Hollannin.^[1] Pronssia sai Puola, joka voitti pronssiottelussa Brasilian.

Suurimpia tähtiä olivat Länsi-Saksan Gerd Müller ja Franz Beckenbauer sekä Alankomaiden Johan Cruijff. Maalikuninkuuden voitti Puolan Grzegorz Lato 7 maalillaan.

Järjestelyt

FIFA myönsi vuoden 1974 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen järjestelyoikeuden Länsi-Saksalle vuonna 1966 Lontoossa pitämässään kokouksessa. Sen ainoana vastaehdokkaana ollut Espanja luopui kilpailusta keskittyäkseen vuoden 1982 MM-turnauksen hakuprosessiin.^[2] Turnauksen turvallisuus pyrittiin takaamaan suurin turvatoimin. Syynä oli kaksi vuotta aiemmin kesäolympialaisissa tapahtunut Münchenin verilöyly, jolloin terroristit tappoivat yksitoista urheilijaa. Kaikki ottelut ja joukkueiden majoitustilat olivat korkeasti vartioituja.^[1]

Karsinnat

Pääartikkeli: Vuoden 1974 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsinnat

Vuoden 1974 maailmanmestaruuskilpailujen karsintoihin otti osaa 98 maata kuudesta maanosaliitosta, jotka kilpailivat 14 paikasta Saksan turnaukseen. Hallitseva maailmanmestari Brasilia ja isäntämaa Länsi-Saksa selviytyivät MM-lopputurnaukseen ilman karsintaa. Aikakauden merkittävistä jalkapallomaista moni ei selviytynyt karsinnoista MM-lopputurnaukseen. Kisapaikkaa vaille jäivät muun muassa Englanti, Ranska, Espanja, Portugali, Tšekkoslovakia, Neuvostoliitto ja Meksiko. Neuvostoliitto kieltäytyi turnauksen jatkokarsinnassa matkustamasta Chileen, vallankaappauksen vuoksi, ja maa tuomittiin hävinneeksi ottelu. ^[3]^[4]

Joukkueet

Turnauksessa pelasi 16 joukkuetta. Euroopasta oli mukana yhdeksän maata, Etelä-Amerikasta neljä, Pohjois-ja Keski-Amerikasta, Afrikasta ja Oseaniasta yksi. Australian osallistumisen myötä Oseanian jalkapalloliitto oli ensimmäistä kertaa mukana turnauksessa.^[5]^[1] Aasialaisia maita ei selviytynyt turnaukseen.^[1] Euroopassa ja Etelä-Amerikassa ei oltu mielissään muiden maanosien saamista uusista kisapaikoista. Turnauksessa esiintyivät ensimmäistä kertaa Itä-Saksa, Australia, Haiti ja Zaire. FIFA:n uusi puheenjohtaja João Havelange oli yksi tulevaisuuden visionääreistä, joka näki MM-turnauksen valtavan taloudellisen potentiaalin. Hänen johdollaan FIFA katsoi että oli tärkeää haalia kannatusta myös kolmansien maanosien maista.^[6]^[7] Yksikään kisadebytanteista ei voittanut MM-turnauksessa yhtään ottelua. Australia kykeni kuitenkin tasaisiin otteluhin perinteisempien jalkapallomaiden kanssa. Zaire ja Haiti taas olivat maidensa diktaattorien avokätisesti tukemia, ja toimivat näin heidän kansainvälisinä äänitorvinaan.^[7]

Stadionit

Turnauksen ottelut pelattiin yhdeksässä eri kaupungissa, yhdeksällä stadionilla.^[1] Loppuottelu pelattiin Münchenissä.^[5]

Länsi-Berliini	München	Stuttgart
Olympiastadion	Olympiastadion	Neckarstadion
Kapasiteetti: 86 000	Kapasiteetti: 77 573	Kapasiteetti: 72 200

Gelsenkirchen	München Länsi-Berliini Stuttgart Gelsenkirchen Düsseldorf Frankfurt Hampuri Hannover Dortmund
Parkstadion
Kapasiteetti: 72 000

Düsseldorf
Rheinstadion
Kapasiteetti: 70 100

Frankfurt
Waldstadion
Kapasiteetti: 62 200

Hampuri	Hannover	Dortmund
Volksparkstadion	Niedersachsenstadion	Westfalenstadion
Kapasiteetti: 61 300	Kapasiteetti: 60 400	Kapasiteetti: 53 600

Ottelut

Alkulohkot

Lohko 1

Isäntämaa Länsi-Saksan kanssa samassa lohkossa pelasivat Chile, Australia ja Itä-Saksa. Se, että Itä-Saksa ja Länsi-Saksa arvottiin samaan alkulohkoon, tarkoitti sitä että turnauksessa ei voitu välttyä siltä että joukkueiden välistä koitosta tuli leimaamaan kylmän sodan aikainen maailmanpolitiikka. Samassa lohkossa pelasi lisäksi Chile, jossa Augusto Pinochetin sotilasjuntta oli kaapannut vallan vallan vasemmistolaiselta presidentiltä Salvador Allendeltä. Kaksi viikkoa kaappauksen jälkeen Chilen oli ollut määrä kohdata Neuvostoliitto turnauksen jatkokarsinnassa, mutta Neuvostoliiton joukkue kieltäytyi matkustamasta Chileen.^[8]

Turnauksen avausottelussa Länsi-Saksa kohtasi Chilen. Länsi-Saksa voitti ottelun Paul Breitnerin kaukolaukausmaalilla reilun vartin pelin jälkeen. Maalin jälkeen ottelu sujui suhteellisen tapahtumaköyhänä. Isäntämaan suhteellisen vaisut otteet avausottelussa aiheuttivat kotikatsomossa huolta turnauksen jatkosta. Seuraavassa ottelussa Länsi-Saksa voitti Australian maalein 3-0, mutta australialaisia ei muutenkaan pidetty saksalaisyleisön silmissä kummoisena vastustajana.^[8] Itä-Saksa onnistui avausottelussaan kukistamaan Australian maalein 2-0. Seuraavana Itä-Saksaa vastaan asettui Chile. Ottelun poliittisesta taustasta huolimatta ottelutapahtuma sujui rauhallisesti katsomossa olleista mielenosoittajista huolimatta. Itse ottelu päättyi 1-1 tasatulokseen.^[8]

Lohkon viimeisellä kierroksella kohtasivat Itä-Saksa ja Länsi-Saksa. Länsi oli ottelussa ehdoton suosikki ja se oli jo varmistanut jatkopaikkansa turnauksessa, mutta idässä jalkapalloilu oli nostanut merkittävästi tasoaan. Ottelussa oli alusta lähtien nähtävissä, että Länsi-Saksa ei tule helppoa voittoa saamaan. Lännen peli ei kulkenut ja lopulta runsaat kymmenen minuuttia ennen ottelun päätöstä Jürgen Sparwasser vei Itä-Saksan 1-0 johtoon. Itä-Saksan länteen lähettämä tarkkaan valikoitu tuhatpäinen kannattajajoukko juhli. Maali jäi ottelun ainoaksi kotiyleisön tyrmistykseksi. Itä-Saksan ja Länsi-Saksan kohtaaminen vuoden 1974 MM-turnauksessa jäi ainoaksi maiden välillä.^[8] On ollut vuosikausien väittelyn aihe, hävisikö Länsi-Saksa ottelun tahallaan, jotta se välttyisi kohtaamasta Hollannin joukkuetta jo jatkolohkovaiheessa.^[9]

Lohko 2

Turnauksen 2 lohkon muodostivat Jugoslavia, Skotlanti, Brasilia ja Zaire. Zaire oli ensimmäinen Saharan eteläpuolisen Afrikan maa, joka selviytyi MM-lopputurnaukseen. Jugoslavialaisen Blagoje Vidinićin valmentamalta Zairelta ei kisoissa odotettu paljoa. Se hävisi ensimmäisen ottelunsa Skotlannille vielä siedettävin lukemin 2-0, mutta seuraavassa ottelussa Jugoslavia voitti sen maalein 9-0. Viimeiseen otteluun Zaire paransi otteitaan, häviten Brasilialle vain 3-0. Brasilialle kyseinen voitto oli juuri tarpeeksi, jotta se selviytyi jatkoon, sillä kaikki muut lohkon ottelut päättyivät tasatulokseen. Sekä Jugoslaviaa, että Skotlantia vastaan Brasilia oli pelannut 0-0 tasapelin. Jugoslavia ja Skotlannin välinen ottelu päättyi 1-1 tasatulokseen. Brasilialle maalinteko turnauksessa oli ollut tehotonta, eikä viimeinenkään ottelu Zairea vastaan ollut lupauksia herättävä. Brasilialla oli edellisten kisojen finaalijoukkueesta mukana enää Rivelino, Jairzinho ja Piazza.^[7] Jugoslavian murskavoitto Zairesta takasi sille lohkovoiton. Brasilialle riitti jatkoon pääsyyn suurempi voitto Zairesta, kuin mihin Skotlanti oli yltänyt.^[10]

Lohko 3

Hollanti, Bulgaria, Ruotsi ja Uruguay muodostivat turnauksen kolmannen lohkon. Joukkueista Hollanti tiedettiin kovaksi, se oli noussut nopeasti suureksi jalkapallomaaksi viimeisen kymmenen vuoden aikana, vaikkakin sen selviytyminen turnaukseen oli pienestä kiinni. Ratkaisevassa karsintaottelussa Belgialta hylättiin paitsiona yksi maali, joidenkin mielestä väärin perustein, mutta 0-0 tasatulos riitti Hollannille MM-kisapaikkaan.^[11]

Avausottelussaan Hollanti kohtasi Uruguayn. Hollanti voitti ottelun kahdella Johnny Repin viimeistelemällä maalilla 2-0. Hollanti tuhlasi ottelussa runsaasti maalipaikkoja ja olisi saattanut voittaa ottelun enemmänkin, mutta joukkueen otteista paistoi toisinaan ylimielisyys, mihin MM-turnauksessa ei ole varaa. Joukkueen tähtipelaajista Piet Keizer ja Johan Cruyff eivät juuri tulleet keskenään toimeen, eikä Cruyff juurikaan halunnut syötellä Keizerille. Valmentaja Rinus Michels marssitti kuitenkin molemmat pelaajat kentälle seuraavassa ottelussa Ruotsia vastaan.^[11] Ruotsi pelasi omassa avausottelussaan tasatuloksen Bulgarian kanssa, ja samaan tulokseen Ruotsi venyi myös Hollantia vastaan.^[11]^[10] Viimeisen kierroksen ottelussa Bulgarian ja Hollannin välillä Hollannin Johan Neeskens teki ensimmäisellä puoliajalla kaksi maalia rangaistuspotkusta, ja toisella puoliajalla Hollanti teki vielä kaksi maalia lisää. Lopputulos oli 4-1 Hollannin hyväksi, mikä takasi sille lohkovoiton. Toisena maana lohkosta selviytyi jatkoon Ruotsi, joka voitti viimeisen kierroksen ratkaisevassa ottelussa Uruguayn maalein 3-0.^[11]^[10]

Lohko 4

Turnauksen C-lohkossa pelasivat Puola, Argentiina, Italia ja Haiti. Italia oli avausottelussaan Haitia vastaan ehdoton ennakkosuosikki. Avausmaalia odoteltiin kuitenkin ottelun toiselle puoliajalle, jolloin Haitin Emmanuel Sanon iski ottelun ensimmäisen maalin Italian maalivahti Dino Zoffin taakse. Maalin jälkeen Italia heräsi, ja Gianni Rivera tasoitti ottelun, ja myöhemmin Romeo Benetti ja Pietro Anastasi lisäsivät Italian johdoksi 3-1, mikä jäi myös lopputulokseksi. Italia voitti ottelun, mutta sen peliesitys ei juuri vakuuttanut.^[7] Ottelun jälkeen Haitin Ernst Jean-Joseph jäi kiinni dopingtestissä, kun hän oli tietämättään ottanut vääriä astmalääkkeitä. Haitin viranomaiset hakivat hänet joukkueen leiristä ja lennättivät kotiin. Haitin joukkue oli epätietoinen Jean-Josephin kohtalosta, mutta muutamaa päivää myöhemmin tämä soitti Haitin joukkueen hotellille ja ilmoitti olevansa elossa.^[7]

Lohkon toisessa avausottelussa kohtasivat Puola ja Argentiina. Puola oli edellisen olympiaturnauksen mestari ja joukkue oli yksi turnauksen suosikeista. Ensimmäisessä ottelussa esiin nousi Grzegorz Lato, joka jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana iski maalin ja syötti toisen. Toisen puoliajan aikana Lato osui vielä kertaalleen. Lopputulos oli 3-2 Puolan hyväksi.^[7]

Toisen kierroksen otteluissa Puola voitti Haitin vaikeuksitta 7-0. Toisessa ottelussa Italia kohtasi Argentiinan. Ottelu päättyi 1-1 tasatulokseen, mikä tarkoitti että Italian jatkoon pääsy vaatisi viimeisellä kierroksella voiton kovassa vireessä olevasta Puolan joukkueesta, sillä oli oletettavissa että Argentiina tulee kukistamaan Haitin.^[7]^[10] Stuttgartissa pelattua Puolan ja Italian välistä ottelua hallitsi Puola. Avausjakson lopulla Andrzej Scarmach vei Puolan johtoon ja vielä ennen taukoa Kazimierz Deyna lisäsi Puolan johtoa. Fabio Capellon kavennus toi Italian vielä maalin päähän ottelun lopussa, mutta Puolan johto piti ja 2-1 voitolla se varmisti itselleen lohkovoiton.^[7] Lohkon kakkoseksi selviytyi Argentiina, joka viimeisellä kierroksella voitti Haitin 4-1.^[10]

Jatkolohkot

Lohko A

Hollannin edetessä turnauksessa jatkolohkoon vakuuttavin ottein, houkutti maajoukkueen menestys kymmeniä tuhansia hollantilaisia kannattajia Länsi-Saksaan. Jatkolohkon avausottelu Argentiinaa vastaan pelattiin Gelsenkirchenissä. Hollannin Johan Cruyff aloitti ottelussa maalinteon kymmenen minuutin kohdalla ja Ruud Krol lisäsi 25. minuutilla Hollannin johtoa. Argentiina ei missään kohtaan ottelua kyennyt vastaamaan hollantilaisten vauhtiin. Toisella puoliajalla Johnny Rep iski kolmannen maalin Cruyffin keskityksestä, ja vielä ennen ottelun loppua Cruyff viimeisteli kaukolaukauksella loppulukemiksi 4-0. Viimeistään vaivaton voitto Argentiinasta teki Hollannista turnauksen suurimman mestarisuosikin.^[12]

Hollannin toisessa ottelussa Itä-Saksaa vastaan, Itä-Saksan valmentaja Georg Buschner myönsi, että tarkoitus oli pitää lopputulos mahdollisimman pienenä. Itäsaksalaiset keskittyivät ottelussa puolustamiseen, eikä heillä juuri ollut kykyä hollantilaisten haastamiseen. Hollanti voitti ottelun maalein 2-0, mikä tarkoitti että viimeisellä kierroksella joukkueelle riittäisi tasapeli Brasiliaa vastaan.^[12] Brasilia ei ollut turnauksessa juuri vakuuttanut, vaikka se ei alkulohkossa ollut päästänyt maaliakaan. Brasilia kukisti Itä-Saksan jatkolohkon ensimmäisessä ottelussa maalein 1-0. Ottelun ratkaisu oli Itä-Saksan kannalta nolo, sillä vapaapotkutilanteessa Jairzinho sukelsi sivuun Itä-Saksan muurista, ja syntyneestä aukosta Rivelino laukoi ottelun ainoaksi jääneen maalin. Länsimainen lehdistö otti tilanteesta kaiken irti, ja itäsaksalaisia huomautettiin virheellisestä muurin rakentamisesta.^[12] Argentiinaa vastaan pelatussa ottelussa Brasilia paransi viimein otteitaan. Rivelino vei Brasilian 1-0 johtoon, mutta pian tämän jälkeen Brindisi toi vapaapotkumaalilla Argentiinan tasoihin. Jairzinho vei toisen puoliajan jälkeen puskumaalillaan Brasilian jälleen johtoon. Enempää ottelussa ei maaleja nähty, vaikka paikkoja oli puolin ja toisin. 2-1 voitollaan Brasilia varmisti paikkansa neljän parhaan joukossa, mutta finaaliin päästäkseen sen oli voitettava Hollanti.^[12]

Dortmundissa pelattu Hollannin ja Brasilian välinen jatkolohkon päätösottelu oli käytännössä välieräottelu, jossa voittaja etenisi loppuotteluun. Hollannille riittäisi myös tasatulos. Ottelusta tuli hyvin kovaotteinen, ja saksalainen erotuomari Kurt Tschenscher joutui mitä vaikeimman tehtävän eteen. Avausjaksolla Brasilia osoitti kykenevänsä haastamaan hollantilaiset, ja avausmaalia saatiin odotella toiselle jaksolle asti. Ottelun 50. minuutilla Neeskens vei Cruyffin syötöstä Hollannin johtoon, minkä jälkeen ottelun rytmi muuttui. Brasilian oli panostettava hyökkäyspeliin, mutta vastahyökkäyksestä Cruyff vei Hollannin 2-0 johtoon, mikä varmisti Hollannin finaalipaikan. Enempää maaleja ottelussa ei nähty, mutta brasilialaisten turhautuminen johti uusiin väkivaltaisuuksiin, joiden huippuna Luis Pereiran potku hollantilaispelaajan jalkoihin, mistä erotuomari Tschenscer ajoi Pereiran ulos.^[12]

Lohko B

Länsi-Saksa lähti jatkolohkoon niskassaan tappio Itä-Saksalle. Valmentaja Helmut Schön vältteli lehdistöä jatkolohkoon valmistautuessa ja maan liitossa jopa pohdittiin, pystyykö Schön viemään turnausta läpi. Silloin Schön piti joukkueen tähtipelaajan Franz Beckenbauerin ja muiden joukkueen kantavien voimien kanssa pitkän taktiikkapalaverin, jonka tuloksena neljä pelaajaa kokoonpanosta vaihtui. Taktiikkapalaveri tuotti tulosta ja länsisaksalaisten peli alkoi parantua. Jatkolohkon vastustajat Ruotsi, Puola ja Jugoslavia, olivat kaikki edelleen tappiottomia, mutta ne olivat ennakkoon heikompia kuin Hollanti. Länsi-Saksa kohtasi ensimmäisessä jatkolohkon ottelussaan Jugoslavian. Saksalaiset ylsivät ottelussa 2-0 voittoon Paul Breitnerin ja Gerd Müllerin maaleilla, ja tunnelma kisojen isäntämaassa alkoi muuttua.^[9] Lohkon toisessa avausottelussa kohtasivat Ruotsi ja Puola. Puola voitti ottelun 1-0 Grzegorz Laton maalilla. Ruotsi oli ottelussa lähellä venymistä, mutta se ei kyennyt hyödyntämään tilaisuuksiaan.^[9]^[10]

Toisen kierroksen ottelussa Ruotsin ja Länsi-Saksan välillä Ruotsin oli pelattava pienellä riskilläkin, mikäli se mieli edetä mitalipeleihin. Ensimmäisen puoliajan perusteella näytti siltä, että Ruotsi kykenee Düsseldorfin vesisateessa hyvinkin haastamaan saksalaiset, ja Ralf Edström vei maalillaan Ruotsin 1-0 taukojohtoon ja Länsi-Saksa oli vaikeuksissa. Aftonbladet otsikoi Ruotsin pelanneen kaikkien aikojen ottelunsa. Tauon jälkeen saksalaiset saivat vahvemman otteen pelistä, ja toisen jakson alussa Wolfgang Overath toi Länsi-Saksan tasoihin, ja kaksi minuuttia myöhemmin Rainer Bonhof iski tolpan kautta Länsi-Saksan johtoon. Mutta heti johto-osuman jälkeen Roland Sandberg onnistui tuomaan Ruotsin tasoihin. Saksan valmentaja Helmut Schön vaihtoi 66. minuutilla Jürgen Grabowskin kentälle ja runsaat 10 minuuttia myöhemmin tämä vei Länsi-Saksan johtoon. Ottelun lopussa Uli Hoeneß iski rangaistuspotkusta loppulukemiksi 4-2 Länsi-Saksan hyväksi.^[9]^[10]

Loppuotteluun päästäkseen Länsi-Saksan oli vielä voitettava Puola. Puola ei ollut esittänyt jatkolohkossa enää yhtä vakuuttavia otteita kuin alkulohkossa. Puola kaatoi ensin Ruotsin 1-0 ja sen jälkeen Jugoslavian 2-1, mutta nyt voitot tulivat vain vaivoin. Päätöskierroksen ottelussa Puolan ja Länsi-Saksan välillä panoksena oli loppuottelupaikka. Otteluun lähdettäessä asetelma oli, että Puola ei ollut voittanut Länsi-Saksaa vielä koskaan. Ottelu pelattiin Frankfurtissa, jossa oli ottelupäivänä rankka vesisade. Moni turnauksen otteluista oli viety läpi vesisateessa, mutta vielä puoli tuntia ennen ottelun alkua oli epävarmaa, pystytäänkö ottelua pelaamaan. Erotuomari Erich Linemayr päätti siirtää ottelun alkua puolella tunnilla. Sade lopulta taukosi, mutta kenttä oli kelvottomassa kunnossa. Mikäli kyseessä olisi ollut joku muu ottelu, olisi pelipäivää luultavasti siirretty. Mutta mikäli ottelua olisi siirretty, olisi loppuottelukin luultavasti pitänyt siirtää maanantaille. Ottelun alkaessa normaali jalkapallo oli mahdotonta, sillä pallo pysähtyi vähän väliä vesilammikoihin. Olosuhteista kärsi ensimmäisellä jaksolla enemmän Puola, sillä sen hyökkäysalue oli vetisempi. Maaleja ei ensimmäisellä jaksolla nähty. Toiselle jaksolle kenttää saatiin vähän kuivatettua ja peli alkoi sujua. Länsi-Saksa sai jakson alussa rangaistuspotkun, mutta Puolan maalissa Jan Tomaszewski aavisti Hoeneßin laukauksen oikein. Ottelun 76. minuutilla esiin nousi Gerd Müller, joka siihen asti oli pelannut kykyihinsä nähden melko vaisun turnauksen. Tämä sai pallon rangaistusalueella ja vei Länsi-Saksan 1-0- johtoon. Ottelussa ei nähty enempää maaleja ja Länsi-Saksa eteni loppuotteluun. Puolan kohtaloksi jäi pelata pronssimitaleista.^[9]

Pronssiottelu

Pronssiottelu Puolan ja Brasilian välillä pelattiin Münchenissä. Puolalaisilla ei juuri ollut enää voimia jäljellä raskaan turnauksen lopussa, mutta pronssimitaliin riitti yksi maali. Grzegorz Lato sai puolessa kentässä harhasyötön ja juoksi maalintekoon. Osuma oli Laton seitsemäs MM-turnauksessa, mikä takasi hänelle turnauksen maalikuninkuuden.^[9]

Loppuottelu

MM-turnauksen loppuottelu Länsi-Saksan ja Hollannin välillä pelattiin Münchenin olympiastadionilla. Hollanti lähti otteluun ennakkosuosikkina, ja ottelun alku vain vahvisti tätä asetelmaa. Kun ottelua oli pelattu minuutti, Hollanti sai rangaistuspotkun ennen kuin saksalaiset olivat edes koskeneet palloon, Uli Hoeneßin kaadettua Johan Cruyff rangaistusaluella. Seuranneesta rangaistuspotkusta Johan Neeskens iski voimalla Hollannin johtoon. Länsi-Saksan tasoitus tuli myös rangaistuspotkusta, kun 25. Bernd Hölzenbeiniä rikottiin rangaistusalueella ja Paul Breitner onnistui rangaistuspotkussa. Tasoituksen jälkeen ottelun luonne muuttui ja Länsi-Saksa oli ottelun hallitsevampi osapuoli, mutta Hollannin maalivahti Jan Jongbloed venyi useaan huippupelastukseen. Viimein juuri ennen taukovihellystä Gerd Müller vei yllättävällä kääntölaukauksellaan Länsi-Saksan 2-1 taukojohtoon. Toisella jaksolla Hollanti aloitti raivokkaan takaa-ajon, mutta jokainen maalintakoyritys kilpistyi Länsi-Saksan puolustajiin tai maalivahti Sepp Maieriin. Toisella puoliajalla ei maaleja enää nähty, ja Länsi-Saksa vei maailmanmestaruuden.^[13]

Länsi-Saksan mestaruuden voittanut joukkue alkoi hajota turnauksen jälkeen ja useat joukkueen kantavista voimista lopettivat maajoukkueuransa, heidän joukossaan Gerd Müller, joka oli tehnyt maajoukkueelle 68 maalia 62 pelissä. Loppuottelussa pelanneista huippupelaajista Länsi-Saksan Franz Beckenbauer ei enää pelannut koskaan MM-lopputurnauksessa, kuten ei myöskään Hollannin Johan Cruyff.^[13]