I’m With You tour

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta I'm With You tour)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
I’m With You tour
Red Hot Chili Peppers
Albumi I’m With You
Alkoi 27. heinäkuuta 2011
Päättyi 21. huhtikuuta 2013
Esitykset 136
Tuotto 43 miljoonaa $
Red Hot Chili Peppersin muut kiertueet
Stadium Arcadium Tour I’m With You tour Red Hot Chili Peppers
2013–2014 Tour
← 2006–2007 2011–2013  →

I’m With You tour oli Red Hot Chili Peppersin kiertue. Yhtye aloitti kiertueen pitämällä sarjan yksityis-esityksiä Yhdysvalloissa. Yhdysvalloista yhtye suuntaa Aasiaan, jossa se pitää lämmittely-esityksiä, minkä jälkeen varsinainen kiertue alkaa Etelä-Amerikasta. Etelä-Amerikan jälkeen kiertue jatkuu Euroopassa. 30. heinäkuuta yhtye esiintyy Kölnissä Saksassa. Esitys välitetään satelliittien avulla elokuvateattereihin ympäri maailman. Yhtye esittää kaikki albumin I’m With You kappaleet, sekä muutaman vanhemman kappaleen.[1]

Yhtyeen edellinen kiertue päättyi vuonna 2007. Tällöin yhtyeen nykyinen kitaristi Josh Klinghoffer toimi toisena kitaristina.[2]

Esitetyt kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertueen päivämäärät: 2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lämmittely-esitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivämäärä Kaupunki Maa Tapahtumapaikka Yleisöä
27. heinäkuuta[3] Big Sur  Yhdysvallat Henry Miller Library 300
29. heinäkuuta[4] Nevada City Miners Foundry
30. heinäkuuta[5] Venice Beach 1901 Ocean Front Walk
31. heinäkuuta[6] Los Angeles The Troubadour
9. elokuuta[7] Hongkong  Kiina AsiaWorld Arena 15 000[8]
13. elokuuta[9] Osaka  Japani Summer Sonic Festival
14. elokuuta[9] Tokio
22. elokuuta[10] Los Angeles  Yhdysvallat Roxy Theatre
24. elokuuta[11] Club Nokia
30. elokuuta[1] Köln  Saksa Red Hot Chili Peppers LIVE: I’m With You
1. syyskuuta[12] Pariisi  Ranska Le Grand Journal
2. syyskuuta[13] Lontoo  Iso-Britannia Koko Club

Etelä-Amerikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivämäärä[14] Kaupunki Maa Tapahtumapaikka Yleisöä
11. syyskuuta Bogotá  Kolumbia Parque Simón Bolívar
12. syyskuuta San José  Costa Rica Estadio Nacional de Costa Rica
14. syyskuuta Lima  Peru Estadio Nacional
16. syyskuuta Santiago de Chile  Chile Estadio Monumental
18. syyskuuta Buenos Aires  Argentiina River Plate Stadium 60 000[15]
21. syyskuuta São Paulo  Brasilia Anhembi
24. syyskuuta Rio de Janeiro Rock in Rio
Päivämäärä[16][17] Kaupunki Maa Tapahtumapaikka
7. lokakuuta Köln  Saksa Lanxess Arena
9. lokakuuta Hampuri O2 World
11. lokakuuta Tukholma  Ruotsi Globen
12. lokakuuta
14. lokakuuta Herning  Tanska Jyske Bank Boxen
16. lokakuut Rotterdam  Alankomaat Ahoy
18. lokakuuta Pariisi  Ranska Palais Omnisports de Paris-Bercy
21. lokakuuta Frankfurt  Saksa Festhalle Frankfurt
24. lokakuuta Poznań  Puola Poznańin kunnallisstadion
4. marraskuuta Dublin  Irlanti O2
6. marraskuuta[18] Belfast  Pohjois-Irlanti Odyssey Arena, MTV Europe Music Awards
7. marraskuuta Lontoo  Englanti O2
9. marraskuuta
10. marraskuuta
12. marraskuuta Glasgow  Skotlanti SECC Hall 4
14. marraskuuta Manchester  Englanti Manchester Evening News Arena
15. marraskuuta
17. marraskuuta Sheffield Motorpoint Arena
19. marraskuuta Birmingham LG Arena
20. marraskuuta
4. joulukuuta Berliini  Saksa O2 World
5. joulukuuta München Olympiahalle
7. joulukuuta Wien  Itävalta Stadthalle
10. joulukuuta Torino  Italia Torino Palasport Olimpico
11. joulukuuta Milano Mediolanum Forum
13. joulukuuta Zürich  Sveitsi Hallenstadion
15. joulukuuta Barcelona  Espanja Palau Sant Jordi
17. joulukuuta Madrid Palacio de Deportes de la Comunidad de Madrid

Kiertueen päivämäärät: 2012

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivämäärä Kaupunki Maa Tapahtumapaikka
25. tammikuuta Charlotte  Yhdysvallat Time Warner Cable Arena
27. tammikuuta Raleigh RBC Center
8. tammikuuta Columbia Colonial Life Arena
30. tammikuuta Duluth Gwinnett Arena
31. tammikuuta Greensboro Greensboro Coliseum
3. helmikuuta Memphis FedExForum
Päivämäärä Kaupunki Maa Tapahtumapaikka
23. kesäkuuta Hertfordshire  Englanti Knebworth House
24. kesäkuuta Sunderland Stadium of Light
26. kesäkuuta Dublin  Irlanti Croke Park
30. kesäkuuta Pariisi  Ranska Stade de France
16. heinäkuuta Katowice  Puola Spodek
20. heinäkuuta Pietari  Venäjä Petrovski
27. heinäkuuta Varsova  Puola Bernowon lentokenttä
1. elokuuta Tampere  Suomi Ratinan stadion
29. elokuuta Zagreb  Kroatia Hipodrom Zagreb
1. syyskuuta Sofia  Bulgaria Georgi Asparuhov stadion
  1. a b I’m With You played live in cinemas worldwide on August 30th! Stadium Arcadium.com. (englanniksi)
  2. Josh Klinghoffer Biography stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  3. Private RHCP Show in Big Sur, Cali on July 27th! SPIN Article stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  4. Monarchy of Roses – Live in Nevada City, California on July 29th! stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  5. RHCP play Rooftop Show on Venice Beach today! (July 30th) stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  6. Private Red Hot Chili Peppers Show at the Troubadour – July 31st! stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  7. Red Hot Chili Peppers will play Hong Kong, China in 2011! stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  8. Red Hot Chili Peppers kick off I’m With You tour in Hong Kong! stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  9. a b Red Hot Chili Peppers to play Summer Sonic Festival Japan 2011 stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  10. RHCP to play Roxy Theatre on Aug 22nd! Show broadcast live! stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  11. RHCP Benefit Show for The Silverlake Conservatory of Music stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  12. RHCP Perform on French TV Show Le Grand Journal on Canal+ Stadium-Arcadium.com. Viitattu 8.9.2011. (englanniksi)
  13. FREE RHCP Show at KOKO Club in London – Sep 2nd! Stadium-Arcadium.com. Viitattu 15.8.2011. (englanniksi)
  14. Red Hot Chili Peppers Announce South American Tour Dates! stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  15. RHCP Show in Buenos Aires, Argentina on September 18th 2011 Stadium-Arcadium.com. Viitattu 24.9.2011. (englanniksi)
  16. NEW European Tour Dates Announced! RHCP Tour 2011 2012 stadium-arcadium.com. (englanniksi)
  17. UK and Ireland tour dates! redhotchilipeppers.com. Arkistoitu 15.10.2011. (englanniksi)
  18. RHCP will perform at the MTV EMAs in Belfast on November 6th! Stadium-Arcadium.com. Viitattu 5.10.2011. (englanniksi)