John Frusciante

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Frusciante
JohnFruscianteAugust2006.jpg
Frusciante esiintymässä Stadium Arcadium World Tour -kiertueella vuonna 2006.
Syntynyt 5. maaliskuuta 1970 (ikä 47)
Oikea nimi John Anthony Frusciante
Taiteilijanimet Trickfinger
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu Queens, New York City, Yhdysvallat
Aktiivisena 1988–
Tyylilajit Rock, elektroninen musiikki, funk, pop
Laulukieli englanti
Ammatit Muusikko, lauluntekijä, tuottaja
Puoliso Nicole Turley (2011–2015)
Soittimet Kitara, laulu, basso, syntetisaattori
Kitarat 1962 Fender Stratocaster
1963 Fender Telecaster
1957 Gretsch White Falcon
1962 Fender Jaguar
1969 Gibson Les Paul Custom
Yamaha SG
Yhtyeet Red Hot Chili Peppers, Ataxia, The Mars Volta, Speed Dealer Moms
Levy-yhtiöt Warner Bros., Record Collection, Birdman, American Recordings, Funk Soul Recordings, Neurotic Yell Records, Acid Test
Kotisivut http://www.johnfrusciante.com/
MusicBrainz

John Anthony Frusciante (s. 5. maaliskuuta 1970 Queens, New York City, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä ja tuottaja. Frusciante tunnetaan parhaiten urastaan rock-yhtye Red Hot Chili Peppersin kitaristina. Hän soitti yhtyeessä vuosina 1988–1992 ja 1998–2009, ja oli mukana levyttämässä viittä Red Hot Chili Peppersin studioalbumia.

Frusciante on luonut myös mittavan musiikillisen uran sooloartistina. Hän on julkaissut sooloartistina yksitoista studioalbumia ja viisi EP-levyä, joiden musiikillinen kirjo on hyvin laaja: Fruscianten soolotuotannossa on mukana elementtejä kokeellisesta rock- ja ambient-musiikista electronica-genren ja uuden aallon musiikkiin. Vuonna 2015 hän julkaisi ensimmäisen täysimittaisen acid house -tyylisen albuminsa taiteilijanimellä Trickfinger. Frusciante on levyttänyt musiikkia lukuisten eri yhtyeiden ja artistien, kuten esimerkiksi The Mars Voltan ja Ataxian kanssa.

Vuonna 2003 Rolling Stone -lehti sijoitti Fruscianten 18. sijalle sadan kaikkien aikojen parhaan kitaristin listallaan.[1] Vuonna 2011 hänen sijoituksensa samaisen listan päivitetyssä versiossa oli 72.[2] Gibsonin viidenkymmenen kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla Fruscianten sijoitus oli 42. BBC:n vuonna 2010 järjestämässä ”The Axe Factor” -äänestyksessä Frusciante äänestettiin parhaaksi kitaristiksi viimeisen 30 vuoden ajalta.[3] Vuoden 2012 keväällä Frusciante oli yksi Rock and Roll Hall of Fameen aateloiduista Red Hot Chili Peppersin jäsenistä.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja varhainen elämä (1970–1987)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Anthony Frusciante syntyi 5. maaliskuuta 1970 New York Cityn Queensissa. Fruscianten isä John Sr. on Juilliard Schoolissa opiskellut pianisti. Hänen äitinsä Gail oli lupaava laulaja, joka kuitenkin luopui urastaan musiikin parissa jäädäkseen kotiäidiksi.[4] Fruscianten isän puoleinen sukutausta on peräisin Italiasta: hänen isoisoisänsä Generoso Frusciante saapui Yhdysvaltoihin siirtolaisena Beneventosta.[5] Fruscianten perhe muutti ensin Arizonan osavaltiossa sijaitsevaan Tucsonin kaupunkiin ja sitten Floridaan, jossa John Sr. työskenteli Broward Countyn tuomarina vuoden 2010 lokakuuhun asti.[6] Vanhempiensa eron myötä Frusciante muutti äitinsä mukana Santa Monicaan, Kaliforniaan.

Vuosi Kaliforniaan muuttonsa jälkeen Frusciante muutti äitinsä ja isäpuolensa kanssa Los Angelesin Mar Vistaan. Frusciante on kuvaillut isäpuolensa olleen hyvin kannustava hänen musiikillisten tavoitteidensa suhteen.[4] Muuttonsa jälkeen Frusciante kiinnostui suuresti Los Angelesin paikallisesta punk rock-kulttuurista. Yhdeksänvuotiaana hän ihastui punk-yhtye Germsin musiikkiin, ja kuunteli puhki lukuisia kopioita yhtyeen albumista (GI). Kymmenen vuoden ikäisenä hän opetteli itsenäisesti soittamaan kitaralla valtaosan albumin kappaleista.[4] Kiinnostuessaan yhä enemmän kitaransoitosta Frusciante alkoi perehtymään muun muassa Jeff Beckin, Jimmy Pagen, David Gilmourin ja Jimi Hendrixin soittotyyleihin. Frusciante on kertonut opiskelleensa Frank Zappan soittotyyliä useita tunteja päivittäin. Vaikka Frusciante oli kitaristina itseoppinut, hän hallitsi hyvin myös musiikin teoriaa ja harjoitteli kitaransoittoa monta tuntia päivässä, opetellen kitarasooloja nuotti nuotilta.

Vuonna 1984 Frusciante löysi Red Hot Chili Peppersin,[7] kun hänen kitaransoiton opettajansa pyrki yhtyeen kitaristiksi koesoittojen kautta.[8] Hän näki yhtyeen esiintymässä ensimmäisen kerran ollessaan 15-vuotias, ja hänestä tuli välittömästi hyvin omistautunut yhtyeen fani. Red Hot Chili Peppersin kitaristi Hillel Slovakista muodostui yksi Fruscianten suurimmista idoleista ja innoittajista, ja vähitellen he myös tutustuivat toisiinsa. Frusciante kiinnostui yhtyeen musiikista niin paljon, että hän opiskeli itsenäisesti yhtyeen kolmen ensimmäisen studioalbumin kaikki kitara- ja basso-osuudet. Ollessaan 16-vuotias Frusciante lopetti opintonsa lukiossa vanhempiensa luvalla, ja muutti heidän tukensa turvin Los Angelesiin panostaakseen musiikillisen uransa kehittämiseen.[4][9]

Ensimmäinen aikakausi Red Hot Chili Peppersissä (1988–1992)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1988 Frusciante ystävystyi Dead Kennedys -yhtyeessä soittaneen rumpali D. H. Peligron kanssa. He soittivat usein yhdessä, ja Peligro kutsui mukaan myös Red Hot Chili Peppersin basisti Michael ”Flea” Balzaryn. Fruscianten ja Flean välille muodostui nopeasti ystävyyssuhde ja musiikillinen kemia. Frusciante suunnitteli myös pyrkivänsä Frank Zappan yhtyeen kitaristiksi koesoittojen kautta, mutta muutti mielensä saatuaan tietää Zappan suhtautuvan jyrkän kielteisesti huumeiden käyttöön. Frusciante on sanonut tämän olleen ristiriidassa hänen mielikuvaansa ja tavoitteeseensa rocktähteydestä.[4]

Red Hot Chili Peppersin kitaristi Hillel Slovak menehtyi heroiinin yliannostukseen. Myös rumpali Jack Irons erosi yhtyeestä, koska ei halunnut ”olla mukana yhtyeessä, jossa hänen ystävänsä kuolivat.” Slovakin kuolema ja Ironsin lähtö saivat myös laulaja Anthony Kiedisin ja Flean harkitsemaan yhtyeen lopettamista, mutta he päättivät lopulta jatkaa ja viedä Red Hot Chili Peppersin uraa eteenpäin. Uudeksi rumpaliksi pestautui D. H. Peligro, jonka kanssa Kiedis ja Flea olivat olleet ystäviä jo monen vuoden ajan. Hillel Slovakin korvannut DeWayne McKnight sen sijaan ei istunut yhtyeeseen suunnitellulla tavalla, ja hänet erotettiin yhtyeestä. Peligro järjesti tapaamisen Fruscianten sekä Anthony Kiedisin ja Flean välille. Fruscianten oli määrä koe-esiintyä Thelonious Monster -yhtyeelle,[10] mutta Kiedis oli vakuuttunut Fruscianten taidoista ja halusi hänet Red Hot Chili Peppersin kitaristiksi. Frusciante esiintyi ensimmäisen kerran yhtyeen kitaristina syyskuussa 1988. Marraskuussa Kiedis ja Flea päättivät erottaa alkoholi- ja huumeongelmien kanssa vaikeuksissa olleen D. H. Peligron, jonka korvasi joulkuussa 1988 koesoittojen kautta yhtyeestä paikan saanut Chad Smith.

Uudella kokoonpanollaan Red Hot Chili Peppers julkaisi kaksi studioalbumia, joista ensimmäinen oli vuoden 1989 albumi Mother’s Milk. Albumi menestyi siihen mennessä julkaistuista Red Hot Chili Peppersin tuotoksista parhaiten. Yhtyeen kappaleita alettiin soittaa ensimmäisen kerran radiossa,[11][12] ja albumi ylitti kultalevyrajan Yhdysvalloissa vuoden 1990 maaliskuussa. Red Hot Chili Peppers alkoi vähitellen nousemaan yhdeksi Yhdysvaltain suosituimmista nousevista rockyhtyeistä.

Vuonna 1991 Red Hot Chili Peppers julkaisi menestysalbumin Blood Sugar Sex Magik, joka oli yhtyeen todellinen läpimurto. Fruscianten tunteikas ja taidokas kitaransoitto oli suuressa osassa yhtyeen uudessa soundissa. Ennen Red Hot Chili Peppers oli soittanut enimmäkseen rajua punk-rockia, mutta Blood Sugar Sex Magikilla oli mukana myös erittäin melodisia kappaleita. SingleUnder the Bridge”, jossa Fruscianten soittotaito on merkittävästi esillä, nousi kansainväliseksi hitiksi ja kohosi Yhdysvalloissa Billboard Hot 100 -listan kakkoseksi. Myös toinen single, vauhdikkaampi ”Give It Away”, menestyi. Blood Sugar Sex Magik teki yhtyeen jäsenistä kansainvälisesti tunnettuja rocktähtiä, mikä ei kuitenkaan vaikuttanut myönteisesti Fruscianteen. Äkillinen ja yllättäen tullut menestys sokaisi Fruscianten, ja hänellä oli vaikeuksia oppia elämään sen pyörteessä. Frusciante olisi halunnut Red Hot Chili Peppersin olevan enemmänkin vain menestyvä underground-yhtye. Pian Blood Sugar Sex Magikin julkaisemisen jälkeen hän alkoi suhtautua negatiivisesti yhtyeen suosioon, ja ajautui vähitellen henkilökohtaisiin erimielisyyksiin Anthony Kiedisin kanssa. Kiertueen lopulla Fruscianten suhtautuminen asioiden etenemiseen sekä tapa muuttaa joidenkin kappaleiden rakennetta kesken soittamisen alkoi haitata yhtyeen esiintymistä, mikä sai Kiedisin turhautumaan yhä enemmän. Lavalla ilmenneiden ongelmien jatkeeksi Frusciante alkoi sulkemaan tyttöystäväänsä lukuun ottamatta kaikki ihmiset ympäriltään ja ajautumaan ongelmiin huumeiden kanssa. Hän ilmoitti eroavansa Red Hot Chili Peppersistä yllättäen vain tunteja ennen yhtyeen konserttia Japanissa vuoden 1992 toukokuussa,[13] ja lensi seuraavana päivänä takaisin Kaliforniaan.

»Loppuaikoina en halunnut olla tässä tai missään muussakaan yhtyeessä. Anthonyn ja minun välit olivat äärimmäisen huonot. Ajattelin tekeväni yhtyeelle palveluksen eroamalla, koska olin pelkkä riidankylväjä toisten keskellä. Minusta tuntui, että kaikki muut olivat täysiä idiootteja. Halusin ainoastaan vetää krääsää, ja sitä sainkin tehdä yli kuusi vuotta.»
(Frusciante kuvailee eroaan yhtyeestä vuonna 1999.[14])

Soolouran alku ja päihderiippuvuus (1992–1997)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frusciante jäi koukkuun huumeisiin ja loppujen lopuksi oli lähellä kuolla. Frusciante kärsi vakavista heroiinin aiheuttamista leukatulehduksista, jonka vuoksi hänen kaikki hampaansa on korvattu implanteilla ja myös leukaan on tehty toimenpiteitä. Hän oli myös menettää pahasti vahingoittuneen kätensä. Entiset bändi-toverit Red Hot Chili Peppersistä olivat huolissaan Frusciantesta joka ei halunnut ottaa vastaan tarjottua apua. Bändin jäsenet ajattelivat Fruscianten kokevan saman kohtalon kuin Red Hot Chili Peppersin ensimmäinen kitaristi Hillel Slovak, joka kuoli huumeiden yliannostukseen.lähde?

John Frusciante ajastaan addiktina: "Sain tehdä mitä lystää ja minua kiinnosti lähinnä käyttää heroiinia ja kokaiinia sekä lukea Leonardo da Vincin muistiinpanoista koottuja kirjoja. Loppuaikoina siirryin crackiin. Vielä kolme kuukautta ennen liittymistäni uudelleen bändiin, luin Leonardo da Vincin muistiinpanoja ja poltin crackiä."lähde?

1990-luvun aikana Frusciante julkaisi kaksi sooloalbumia. Hänen ensimmäinen sooloartistina julkaisemansa studioalbumi Nianrda Lades and Usually Just a T-Shirt julkaistiin vuonna 1994, jolloin Frusciante oli pahoin koukussa heroiiniin. Albumin ensimmäinen puoli oli levytetty hiljattain Blood Sugar Sex Magikin valmistumisen jälkeen vuodenvaihteessa 1991–1992. Albumin kappaleista ainoastaan ”Running Away Into You” on levytetty sen jälkeen, kun Frusciante oli eronnut Red Hot Chili Peppersistä. Toisen albuminsa Smile from the Streets You Hold Frusciante julkaisi vuonna 1997 omien sanojensa mukaan ”saadakseen rahaa huumeisiin.”

Vuonna 1997 Frusciante meni vieroitukseen jonne Red Hot Chili Peppersin laulaja Anthony Kiedis meni häntä katsomaan. Pitkään riidoissa olleet Anthony ja John sopivat riitansa ja Anthony oli iloinen Johnin päätettyä päästä eroon huumeista. Kiedis toi Frusciantelle vieroitukseen myös Chili Peppersin uuden levyn "One Hot Minuten", jolla soitti kitaraa Fruscianten korvannut Dave Navarro. Albumi ei menestynyt läheskään yhtä hyvin kuin "Blood Sugar Sex Magik". Frusciante kieltäytyi kuuntelemasta levyä ja sanoi Kiedisille että: "se tuntuisi samalta, kuin katsoa kun oma vaimo hässii vierasta miestä".lähde?

Red Hot Chili Peppersin muut jäsenet laulaja Kiedis, basisti Flea ja rumpali Chad Smith eivät olleet tyytyväisiä uuden kitaristin Navarron asenteeseen ja myöskään Navarron soittotyyli ei oikein istunut Chili Peppersin musiikkiin, ja lopulta vuonna 1998 Navarro erotettiin bändistä. Tuolloin Navarro oli sanonut: "Ainoa vaihtoehtonne on John Frusciante, vain hän on tarpeeksi taitava kitaristi ja sopiva yhtyeeseenne." Muut jäsenet olivat samaa mieltä mutta eivät uskoneet että Frusciante voisi tai haluaisi enää palata yhtyeeseen. Basisti Flea, jopa sanoi että jos he eivät saisi Frusciantea takaisin bändiin, Flea eroaisi. Flea soitti Frusciantelle ja kysyi haluaisiko tämä palata yhtyeeseen ja huumeongelmistaan päässyt Frusciante vastasi myöntävästi. Hänet otettiin riemulla takaisin Red Hot Chili Peppersiin.lähde?

Paluu Red Hot Chili Peppersiin ja Californication 1998–2001[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fruscianten palattua Red Hot Chili Peppersiin yhtye alkoi valmistella seuraavaa levyään. Levyn nimeksi tuli Californication, josta tuli suurmenestys ja joka nosti yhtyeen taas pinnalle. "Californication"-albumia myytiin lähes 6 miljoona kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa, vain sen ilmestymisvuonna. Myös mm. Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa levy myi kuusinkertaista platinaa. Yhtye löysi vanhan kemiansa ja soittaminen alkoi taas sujua, samalla kun Fruscianten täytyi opetella uudelleen soittamaan kitaraa ja saamaan tekniikkansa takaisin. Fruscianten panostus levyyn oli korvaamaton ja yhtyeeltä syntyi uusia klassikoita mm. perinteisen tyylin melodiset rock-kappaleet "Otherside", "Around the World", "Scar Tissue" ja suurimpana nimikkokappale "Californication". Myös punk-rockia oli mukana levyllä, sitä edustivat mm. kappaleet "Get On Top" ja "Right On Time". Erityisesti Fruscianten upea kitarasoolo "Californication" kappaleella on hieno osoitus hänen kitaransoittotaidostaankenen mukaan?. Laulaja Anthony Kiedis on sanonut että "Californication"-albumi oli kaikista hauskin albumi tehdä. Sen teko oli hauskaa ja Chili Peppers teki taas musiikkia vain tehdäkseen musiikkia. Tällä kertaa, kun yhtye lähti kiertueelle Frusciante vietti paljon vapaa-ajastaan vain hotellihuoneessa soittelemassa kitaraansa ja harjoittelemassa, eikä yhtyeen suosio ei ollut enää ongelma kitaristille.[15]

By the Way ja Stadium Arcadium 2002–2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2002 yhtye julkaisi albumin By the Way, joka säilytti yhtyeen aseman yhtenä merkittävimmistä nykyajan rock-yhtyeistä, ja esitteli vieläkin itsevarmemman Fruscianten, joka tällä kertaa oli vieläkin suuremmassa vastuussa levyn materiaalistalähde?. Albumia seurasi suuri ja menestyksekäs maailmankiertue. Myöhemmin John on sanonut, ettei ole enää kovin tyytyväinen levyn soundimaailmoihin eikä kestä kuunnella sitä.lähde?

Seuraava levy Stadium Arcadium ilmestyi toukokuussa 2006. Frusciante palasi "By the Way" -levyn minimalistisesta soitosta takaisin myös soolojen pariin. Levyllä Frusciante leikki rytmin ja ajan kanssa sekä toteutti sisäistä kitarasankaruuttaan.lähde? Levyä seurasi maailmankiertue, jonka aikana John otti koko ajan isompaa ja isompaa roolia yhtyeessä. Basisti Flea on kuvannut "Stadium Arcadiumin" tekoa mukavammaksi kuin "By The Way"-albumin tekoa, sillä "Stadium Arcadiumilla" Frusciante ei pomotellut niin paljon, kuin "By The Waylla". Myös materiaalia syntyi tavallista enemmän ja tavallista enemmän hyviä kappaleita, joten "Stadium Arcadiumista" päätettiin tehdä tupla-albumi.

Toinen eroaminen Red Hot Chili Peppersistä 2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2007 Red Hot Chili Peppers oli tauolla ja loppuvuodesta vuonna 2009 Frusciante ilmoitti eroavansa Red Hot Chili Peppersistä vuonna vedoten siihen, ettei yhtyeessä olo ja keikkailu enää ollut hänen intohimonsa. Eroon ei liittynyt mitään konfliktia, vaan he erosivat sovussa. Fruscianten ystävästä, Stadium Arcadium -maailmankiertueella Chili Peppersin kakkoskitaristina toimineesta Josh Klinghofferista tuli yhtyeen uusi kitaristi. Red Hot Chili Peppers palasi tauolta vuonna 2011 ja samana vuonna julkaistiin uusi hyvin menestynyt albumi "Im With You".lähde?

Huhtikuussa Red Hot Chili Peppers valittiin Rock and Roll Hall of Fameen ja tilaisuuteen osallistui Chili Peppersin nykyisen kokoonpanon lisäksi myös entinen rumpali Jack Irons. Frusciante kieltäytyi tulemasta paikalle, kutsusta huolimatta, mikä oli useille yhtyeen faneille suuri pettymys.lähde?

Sooloura Red Hot Chili Peppersin jälkeen 2009-[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 John Frusciante julkaisi sooloalbuminsa The Empyrean.

Uusimman sooloalbuminsa PBX Funicular Intaglio Zone Frusciante julkaisi vuonna 2012. Sitä edelsi EP Letur-Lefr. Yhteensä John on julkaissut 12 sooloalbumia, ja joitain hänen soolokappaleitaan on soitettu Red Hot Chili Peppersin konserteissa Fruscianten ollessa yhä yhtyeen kitaristina.

Frusciante ei ole juurikaan menestynyt kaupallisesti soolourallaan, mutta hän onkin sanonut ettei tee musiikkia rahasta vaan omaksi ilokseen. Hän on myös todennut, että hänellä on Chili Peppersin menestyksen ansiosta rahaa loppuelämäkseen, sillä hän ei enää käytä huumeita, joihin hän ennen kulutti paljon rahaa.lähde?

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Red Hot Chili Peppersin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ataxian kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soololevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Frusciante teki myös elokuvamusiikkia Vincent Gallon elokuvaan The Brown Bunny vuonna 2004.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 18 John Frusciante rollingstone.com. Rolling Stonen verkkosivusto. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  2. 72 John Frusciante rollingstone.com. Rolling Stonen verkkosivusto. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  3. 6Music News – Chilis star wins Axe Factor bb.co.uk. 30.4.2010. BBC:n verkkosivusto. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  4. a b c d e Rotondigic, James (marraskuu 1997). ”Till I Reach the Higher Ground”. Guitar Player.
  5. Amato, Emiliano: Ravello Jack Frusciante nella Città della Musica 28.6.2006. Viitattu 27.4.2017. (italiaksi)
  6. Kay, Julie: Broward Judge Frusciante Resigns 1.6.2010. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  7. [1]
  8. Kramer, Dan: John Frusciante talks to Dan Kramer johnfrusciante.com. John Fruscianten verkkosivusto. Arkistoitu August 21, 2007. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  9. Fricke, David: Tattooed Love Boys: After twenty-three years, nine albums, death, love, and addiction, the Red Hot Chili Peppers are at Number One for the very first time rollingstone.com. 15.6.2006. Rolling Stonen verkkosivusto. Arkistoitu 24.12.2008. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  10. Forsythe, Tom. (helmikuu 1991) "Laughing All the Way". Guitar Magazine.
  11. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 8. The Organic Anti-Beat Box Band)
  12. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 9. Nelikko uudistuu)
  13. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 10. Funkyt munkit)
  14. John Fruscianten haastattelu. Rumba 12/1999.
  15. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman)(2005)(kirja)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]